Ero alkaa konkretisoitua. Muita, joilla sama tilanne?
Vertaistukea!
Mies laittoi tänään ilmoituksen, jossa hakee asuntoa vuokrattavaksi mahdollisimman pian, viimeistään kesän alussa. Huoh. Tyttäremme on 2-vuotias. Sisälläni on omituinen, leijuva tunne. Suurta surua ja kuitenkin helpotusta myös.
Kommentit (28)
Täällä. Muutama kuukausi erillään vaikka tiheästi olemmekin yhteydessä. Seksiäkin on ollut. Ja ne samat ongelmat, jotka eroon johtivat.
Voi kuule, joka toinen "avio-onni" kääntyy eroksi ennemmin tai myöhemmin, joten voit olla huoletta: konkretisoituu ja on konkretisoitunut hyvin, hyvin monella:)
Hei, minulla hyvin samanlainen tilanne -ja tunne! Mies muuttaa toivon mukaan viim. Kahden viikon päästä pois. Tiedän että edessä on vielä vihan ja surun ja ahdistuksen tunteita, mutta annan helpottuneisuuden ja toiveikkuuden kantaa minua. Ja ne vaikeat itkuiset hetket lyhenevät kokoajan, Kaikki järjestyy kyllä!
12: Minulta loppui ymmärrys ja kärsivällisyys, onneksi. Mies ei ole ihmisenä sellainen, joka sanoo olevansa. On epäluotettava niin pienissä kuin isoissakin asioissa, sanoo toista ja tekee toista. Kaupan päälle vielä selittää, kuinka "ei tarkoita mitään pahaa", vaikka on hyvin tietoinen tekojensa seurauksista. En esimerkiksi voi luottaa siihen, mikä meidän taloudellinen tilanteemme todellisuudessa on, kun mies saattaa yht'äkkiä elää yli varojemme ostaen itselleen kaikkea kivaa.
Olisi jotenkin kivempi sanoa, että kasvoimme erillemme tai olisi muita osapuolia. Tästä jää vain se tunne, että mies ei yksinkertaisesti välitä meistä riittävästi toimiakseen oikein. Selitä tämä nyt sitten 2-vuotiaalle..
2, miten hoidit asian lasten kanssa?
13, mitä tapahtui?
4, jollain omituisella tavalla tuo on ehkä vähän lohduttavaa :D
11, olen tällä kertaa ottanut toisenlaisen lähestymistavan (etenkin kun täytyy lapsen kanssa jaksaa), että puhun ystävilleni asian etenemisestä sekä omasta olostani. En vatvoen ja velloen, mutta muutama sana päivässä auttaa jo kummasti. Ajoittain halivien ystävien ansioista syön vain ehkä kilon suklaata päivässä :D -ap
12: Minulta loppui ymmärrys ja kärsivällisyys, onneksi. Mies ei ole ihmisenä sellainen, joka sanoo olevansa. On epäluotettava niin pienissä kuin isoissakin asioissa, sanoo toista ja tekee toista. Kaupan päälle vielä selittää, kuinka "ei tarkoita mitään pahaa", vaikka on hyvin tietoinen tekojensa seurauksista. En esimerkiksi voi luottaa siihen, mikä meidän taloudellinen tilanteemme todellisuudessa on, kun mies saattaa yht'äkkiä elää yli varojemme ostaen itselleen kaikkea kivaa.
Olisi jotenkin kivempi sanoa, että kasvoimme erillemme tai olisi muita osapuolia. Tästä jää vain se tunne, että mies ei yksinkertaisesti välitä meistä riittävästi toimiakseen oikein. Selitä tämä nyt sitten 2-vuotiaalle..
2, miten hoidit asian lasten kanssa?
13, mitä tapahtui?
4, jollain omituisella tavalla tuo on ehkä vähän lohduttavaa :D
11, olen tällä kertaa ottanut toisenlaisen lähestymistavan (etenkin kun täytyy lapsen kanssa jaksaa), että puhun ystävilleni asian etenemisestä sekä omasta olostani. En vatvoen ja velloen, mutta muutama sana päivässä auttaa jo kummasti. Ajoittain halivien ystävien ansioista syön vain ehkä kilon suklaata päivässä :D -ap
pakko tähän väliin sanoa, että en ymmärrä, miksi nämä viestit tulevat tähän koko ajan tuplana. Pahoittelen!
Meillä tilanne eteni eropäätökseen aika nopeasti, enkä ole ehtinyt sisäistää, että olen muutaman viikon päästä käytännössä yksinhuoltaja. Lapsi jää siis asumaan kanssani. On jotenkin kädetön ja voimaton olo kaikissa käytännön asioissa, yht'äkkiä pitäisi tietää, miten ja missä sovitaan virallisesti tapaamisasioista, jakaa bonuskortti, ilmoittaa vuokranantajalle.. äh. Helpottavaa, turhattavaa, surua, vihaa, huolta lapsesta. Onneksi tulee kesä, aurinko ja pitkät leikkipuisto- ja metsäretket lapsen kanssa :)
Meillä tilanne eteni eropäätökseen aika nopeasti, enkä ole ehtinyt sisäistää, että olen muutaman viikon päästä käytännössä yksinhuoltaja. Lapsi jää siis asumaan kanssani. On jotenkin kädetön ja voimaton olo kaikissa käytännön asioissa, yht'äkkiä pitäisi tietää, miten ja missä sovitaan virallisesti tapaamisasioista, jakaa bonuskortti, ilmoittaa vuokranantajalle.. äh. Helpottavaa, turhattavaa, surua, vihaa, huolta lapsesta. Onneksi tulee kesä, aurinko ja pitkät leikkipuisto- ja metsäretket lapsen kanssa :)
Täällä todennäköisesti ero edessä, jo toisen kerran. Mies on narsistinen ja henkisesti ja fyysisestikin väkivaltainen, mutta kävi terapiassa. Nyt näyttää siltä, ettei terapia auta, tai se ei ole ollut riittävää, eikä mies ole muuttanut tarpeeksi käytöstään.
Elämä on välillä yhtä helvettiä ja välillä kaikki on oikein hyvin. Lapsiraukat menevät ihan sekaisin tästä edestakas-soutamisesta, mutta minä en jaksa antaa enää sadatta tilaisuutta miehelle. On vain hyväksyttävä epäonnistuminen avioliitossa ja ehjän kodin tarjoamisessa. Sosiaaliset paineet ovat valtavat, ja välillä tuntuu, että siksi olen palannut tänne takaisin kärsimään. Mistä saan voimaa irtautua miehen alistamisesta ja kontrolloinnista?
18, sun täytyy hakea tukea itsellesi jostain. Kerro avoimesti tilanteesta jollekin läheiselle ja luotettavalle ihmiselle. Ei auta, että pohdit asiaa yksin. Lue vaikka aluksi väkivallan eri muodoista. Ja kuuntele sun sisäistä ääntä, joka kertoo sulle mikä on oikein. Älä mieti taloudellisia asioita vaan sun ja lasten parasta. Halaus.
Minä olen eronnut 3 kk sitten. Omasta aloitteesta mutta ongelmia oli suhteessa jo 5 vuotta. Lapsia on 2, onneksi ei ihan pieniä. Ensimmäiset 2 viikkoa olin ihan paniikissa ja stressasin pääni sisällä kaikesta, oli kauheita rytmihäiriöitä univaikeuksia jne. Sitten päätin että 15 aviovuoden ja kauhean stressin jälkeen minulla on lupa tuntea kaikki nuo paskat tunteet. Olla paniikissa ja pelätä miten pärjää ja olenko jatkossa aina yksin. Lisäksi ex on aika onneton lasten kanssa ja pelkäsin että jään oikeasti yksin. Tukiverkkoja minulla ei ole. MUTTA, 2 viikon jälkeen päivä päivältä tunnen että elämällä on sittenkin jotakin annettavaa. Rytmihäiriöt ovat vähentyneet melkein kokonaan pois ja huomaan joinakin päivinä että minulla on oikeasti hyvä olla. Ja lisäksi lapset ovat aivan ihania. Erosta olemme keskustelleet erittäin avoimesti (en siis ole kertonut aikuisten juttuja) vaan olen antanut lapsille luvan huutaa, itkeä tai nauraa jos siltä tuntuu, ihan avoimesti. Varmasti vielä tulee vaikeita aikoja mutta minulla menee hyvin ja minä selviän vielä tästä! Ja lisäksi minulla on muutama aivan timatti ystävä!
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 22:35"]18, sun täytyy hakea tukea itsellesi jostain. Kerro avoimesti tilanteesta jollekin läheiselle ja luotettavalle ihmiselle. Ei auta, että pohdit asiaa yksin. Lue vaikka aluksi väkivallan eri muodoista. Ja kuuntele sun sisäistä ääntä, joka kertoo sulle mikä on oikein. Älä mieti taloudellisia asioita vaan sun ja lasten parasta. Halaus.
[/quote]
Kiitos, asiasta tietää eräs läheiseni, mutta ei uskalla neuvoa ratkaisuissani. Terapiassa jossa käymme välillä yhdessäkin on luvattu tukea myös. Mies on niin ailahtelevainen ja arvaamaton, tunnelma kireä suurimman osan ajasta ja mies saa haukkumiskohtauksia minua kohtaan.
Täällä! Ei olla vielä virallisesti eroprosessissa, mutta henkisesti ja käytännön tasolla tilannetta ollaan työstetty jo pidemmän aikaa. Suhde on luisunut yrityksistämme huolimatta tilanteeseen, jossa avioero olisi käytännössä vain se virallinen merkki erosta. Mies on muuttanut vuosi sitten ulkomaille työnsä vuoksi, ongelmia ja henkistä etäisyyttä parisuhteessa oli jo useita vuosia ennen miehen muuttoa. Silti suhtaudun viralliseen eroon ristiriitaisesti. Haluaisin pitää "perheen kasassa" vaikka todellisuudessahan elän jo yksinhuoltajana. Ehkä minulla on vielä jotain tunteita jäljellä miestäni kohtaan. Ajatus erosta tuntuu samaan aikaan helpotukselta ja surulliselta. En osaa päästää irti. Ajattelen jatkuvasti että odotetaan vielä kuukausi, puoli vuotta... mutta eihän tämä tilanne tästä miksikään muutu. :/ Voiko eroon olla koskaan täysin henkisesti valmis?
Voimia kaikille samassa jamassa oleville!
Täällä! Ei olla vielä virallisesti eroprosessissa, mutta henkisesti ja käytännön tasolla tilannetta ollaan työstetty jo pidemmän aikaa. Suhde on luisunut yrityksistämme huolimatta tilanteeseen, jossa avioero olisi käytännössä vain se virallinen merkki erosta. Mies on muuttanut vuosi sitten ulkomaille työnsä vuoksi, ongelmia ja henkistä etäisyyttä parisuhteessa oli jo useita vuosia ennen miehen muuttoa. Silti suhtaudun viralliseen eroon ristiriitaisesti. Haluaisin pitää "perheen kasassa" vaikka todellisuudessahan elän jo yksinhuoltajana. Ehkä minulla on vielä jotain tunteita jäljellä miestäni kohtaan. Ajatus erosta tuntuu samaan aikaan helpotukselta ja surulliselta. En osaa päästää irti. Ajattelen jatkuvasti että odotetaan vielä kuukausi, puoli vuotta... mutta eihän tämä tilanne tästä miksikään muutu. :/ Voiko eroon olla koskaan täysin henkisesti valmis?
Voimia kaikille samassa jamassa oleville!
Täällä myös yksi. Mies muuttamassa pois ensi viikolla. Lapsia kolme. Aloite eroon tuli mieheltä, mutta tämä pois muutto on kuitenkin tuntunut tulleen hänelle jotenkin puun takaa ja on masentuneen ja ahdistuneen oloinen asiasta. Mies ilmoitti erohaluistaan jouluna ja tein aika paljon töitä, että muuttaisi mielensä ja yritettäisiin, mutta hän ei halunnut. Toivuin sitten asiasta aika nopeasti ja aloin järjestellä elämää uuteen malliin ja sitä myöten mies on muuttunut koko ajan ahdistuneemman oloiseksi. Nyt pelkään, että kun itse olen nyt hyvinvoiva ja reipas, niin joudunkin kantamana huolta miehen voinnista. On masennustaustaa, joten pelkään jos nyt masentuu. On kuitenkin lasten (hyvä) isä ja todellakin toivon, että pysyisi kunnossa, jotta jaksaa hoitaa osuutensa taloudesta ja tietysti olla hyvä isä lapsille.
Eli vähän mälsä fiilis asiasta siis.
On tuttua ja kovasti toivotan tsemppiä ja voimia. Muutimme mieheni kanssa erilleen asumaan 3 viikkoa sitten. Lapset ovat 3½v ja 13v. Juuri samanlaisia tunteita on itsellänikin. Lapset muuttivat siis mukanani, mutta tapaavat isää säännöllisesti.