Siis hetkinen. Lihottavatko joululaatikot? Palstalla sanottiin niin
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Lanttu- porkkana-ja perunalaatikot ovat pelkkää hiilihydraatteja täynnä ja lisäksi ne terästetään kermalla ja voilla, hyvän maun aikaansaamiseksi.
Jouluna on myös muita runsaskalorisia tarjottavia: joulutortut, rasvaiset juustot, rasvaiset kalat,
viini, konjakki, olut, (riippuen tietenkin mitä joulupöydässä juodaan), glögi, suklaat ja makeiset.Pähkinät ja mantelit. Jälkiruuat.
Vaikka kalanrasvat on terveellistä, samoin kuin pähkinät ja mantelit, niissä on silti rasvaa, ja se lihottaa, vaikka onkin hyvänlaatuista rasvaa.
Tosiasia on se, että ei tarvitse ahmia, eikä syödä liikaa, mutta kun tarjolla on niin monenlaista joulun ja uudenvuoden aikaan, niin kyllä monen paino helposti nousee pari kiloa jouluherkuista.
Laatikot tosiaan kannattaa jättää väliin tai tehdä itse terveellistä. Mutta joulun voi syödä terveellisestikin, kala uuniin, perunaa keitettynä. Tavallista pullaa joulutortun sijaan.
(En nyt sano että itse söisin terveellisesti, kinkku paljon halvempaa kuin kala, tortut nopeaa tehdä valmiista taikinalevystä eikä tarvii vatkailla. Mutta voisi.)
Lanttulaatikko ei ole kovin lihottavaa.
Lanttu on hyvin terveellistä ja vähähiilarista. Antti Heikkilä suosittelee lanttua perunan korvikkeena. Lanttu siis sopii ketoilijoille ja karppaajille.
Vierailija kirjoitti:
Lanttu- porkkana-ja perunalaatikot ovat pelkkää hiilihydraatteja täynnä ja lisäksi ne terästetään kermalla ja voilla, hyvän maun aikaansaamiseksi.
Jouluna on myös muita runsaskalorisia tarjottavia: joulutortut, rasvaiset juustot, rasvaiset kalat,
viini, konjakki, olut, (riippuen tietenkin mitä joulupöydässä juodaan), glögi, suklaat ja makeiset.Pähkinät ja mantelit. Jälkiruuat.
Vaikka kalanrasvat on terveellistä, samoin kuin pähkinät ja mantelit, niissä on silti rasvaa, ja se lihottaa, vaikka onkin hyvänlaatuista rasvaa.
Tosiasia on se, että ei tarvitse ahmia, eikä syödä liikaa, mutta kun tarjolla on niin monenlaista joulun ja uudenvuoden aikaan, niin kyllä monen paino helposti nousee pari kiloa jouluherkuista.
Nestettä kertyy kehoon ja paino nousee siitäkin. Joulun jälkeen muutama päivä kevyttä ruokaa ja paljon vettä, niin joulukilot on poissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lanttu- porkkana-ja perunalaatikot ovat pelkkää hiilihydraatteja täynnä ja lisäksi ne terästetään kermalla ja voilla, hyvän maun aikaansaamiseksi.
Jouluna on myös muita runsaskalorisia tarjottavia: joulutortut, rasvaiset juustot, rasvaiset kalat,
viini, konjakki, olut, (riippuen tietenkin mitä joulupöydässä juodaan), glögi, suklaat ja makeiset.Pähkinät ja mantelit. Jälkiruuat.
Vaikka kalanrasvat on terveellistä, samoin kuin pähkinät ja mantelit, niissä on silti rasvaa, ja se lihottaa, vaikka onkin hyvänlaatuista rasvaa.
Tosiasia on se, että ei tarvitse ahmia, eikä syödä liikaa, mutta kun tarjolla on niin monenlaista joulun ja uudenvuoden aikaan, niin kyllä monen paino helposti nousee pari kiloa jouluherkuista.
Laatikot tosiaan kannattaa jättää väliin tai tehdä itse terveellistä. Mutta joulun voi syödä terveellisestikin, kala uuniin, perunaa keitettynä. Tavallista pullaa joulutortun sijaan.
(En nyt sano että itse söisin terveellisesti, kinkku paljon halvempaa kuin kala, tortut nopeaa tehdä valmiista taikinalevystä eikä tarvii vatkailla. Mutta voisi.)
Noi juomat kyllä vähän omituisia jouluna, uskon kyllä että juoppojuhla on, aina mainitsevat kuinka alko myynyt, mutta juoko monikin oikeasti juuri jouluna? Tylsä juhlahan se aikuisille on, mutta eikös baaritkin ole kiinni/tyhjiä? Eri juttu euroopan maissa, joissa baareilevat jouluna, niissä ymmärtää sen juomisen. Juovat ja sammuvat sohvalle?
Helpottavat ummetusta, sellaista joulua ei olekaan etteikö siitä joutuisi kärsimään.

En minä ainakaan jätä. Syön ympäri vuoden terveellisesti, niin jouluna kyllä syön todellakin niitä laatikoita ja MYÖS kalaa ja perunoitakin. Eikä ole mitään paino-ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lanttu- porkkana-ja perunalaatikot ovat pelkkää hiilihydraatteja täynnä ja lisäksi ne terästetään kermalla ja voilla, hyvän maun aikaansaamiseksi.
Jouluna on myös muita runsaskalorisia tarjottavia: joulutortut, rasvaiset juustot, rasvaiset kalat,
viini, konjakki, olut, (riippuen tietenkin mitä joulupöydässä juodaan), glögi, suklaat ja makeiset.Pähkinät ja mantelit. Jälkiruuat.
Vaikka kalanrasvat on terveellistä, samoin kuin pähkinät ja mantelit, niissä on silti rasvaa, ja se lihottaa, vaikka onkin hyvänlaatuista rasvaa.
Tosiasia on se, että ei tarvitse ahmia, eikä syödä liikaa, mutta kun tarjolla on niin monenlaista joulun ja uudenvuoden aikaan, niin kyllä monen paino helposti nousee pari kiloa jouluherkuista.
Nestettä kertyy kehoon ja paino nousee siitäkin. Joulun jälkeen muutama päivä kevyttä ruokaa ja paljon vettä, niin joulukilot on poissa.
Joo, kilon lihomiseen pitäisi syödä noin 7000 kcal ylimääräistä, kahteen kiloon siis 14 000kcal. Aikamoinen homma kolmessa päivässä syödä noin paljon ylimääräistä.
Jotta tuolla 120kcal laatikolla lihoo kilon, pitää sitä syödä vajaa 6 kiloa. Ja tämä muiden ruokien lisäksi.
Karppaajien mielestä varmaan, kun niissä on paljohkosti hiilareita. Mutta eipä ne muuten. Jouluna on enemmänkin lihottavaa se, että yleensä syödään tosi monenlaista sorttia ja yhteensä paljon, jolloin siitä kaikesta kasaantuu iso kalorimäärä. Kun vielä aterian lisäksi helposti menee joulutorttua ja piparia ja kohvehtia ja glögiä jne.
Toisaalta, mitä sillä väliä jos jouluna vähän lihoo. Ei muutamassa päivässä voi ihminen ihan fysiologisesti lihoa paljon. Ja sitten voi tammikuussa palata normaaliin ja paino laskee takaisin. Niin kuin sanotaan, ei ihmisiä lihota se, mitä syödään joulun ja uuudenvuoden välillä, vaan se mitä siitä uudestavuodesta syödään seuraavaan jouluun. (Itselläni takana lähes 50 kg laihdutus, ja senkin aikana söin joulunpyhinä mitä halusin, joo saatoin lihoa kolmisen kiloa josta osa nesteturvotusta, mutta ei haitannut kokonaisuutta)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lanttu- porkkana-ja perunalaatikot ovat pelkkää hiilihydraatteja täynnä ja lisäksi ne terästetään kermalla ja voilla, hyvän maun aikaansaamiseksi.
Jouluna on myös muita runsaskalorisia tarjottavia: joulutortut, rasvaiset juustot, rasvaiset kalat,
viini, konjakki, olut, (riippuen tietenkin mitä joulupöydässä juodaan), glögi, suklaat ja makeiset.Pähkinät ja mantelit. Jälkiruuat.
Vaikka kalanrasvat on terveellistä, samoin kuin pähkinät ja mantelit, niissä on silti rasvaa, ja se lihottaa, vaikka onkin hyvänlaatuista rasvaa.
Tosiasia on se, että ei tarvitse ahmia, eikä syödä liikaa, mutta kun tarjolla on niin monenlaista joulun ja uudenvuoden aikaan, niin kyllä monen paino helposti nousee pari kiloa jouluherkuista.
Laatikot tosiaan kannattaa jättää väliin tai tehdä itse terveellistä. Mutta joulun voi syödä terveellisestikin, kala uuniin, perunaa keitettynä. Tavallista pullaa joulutortun sijaan.
(En nyt sano että itse söisin terveellisesti, kinkku paljon halvempaa kuin kala, tortut nopeaa tehdä valmiista taikinalevystä eikä tarvii vatkailla. Mutta voisi.)
Noi juomat kyllä vähän omituisia jouluna, uskon kyllä että juoppojuhla on, aina mainitsevat kuinka alko myynyt, mutta juoko monikin oikeasti juuri jouluna? Tylsä juhlahan se aikuisille on, mutta eikös baaritkin ole kiinni/tyhjiä? Eri juttu euroopan maissa, joissa baareilevat jouluna, niissä ymmärtää sen juomisen. Juovat ja sammuvat sohvalle?
No kyllä minä juon mieheni kanssa alkoholijuomia jouluna, ihan kotona. Sellaisia määriä ei juoda, että mistään sammumisesta olisi vaaraa. Pari lasia viiniä jouluaterian kanssa, myöhemmin illalla ehkä glögiä ja/tai juustolautas-iltapalan kanssa punaviiniä, kahvin kanssa voi mennä konjakkia tai armanjakkia lasillinen. 2-5 annoksesta hitaasti koko päivän mittaan juotuna ei mene sammumis- tai örvellyskuntoon.
Samat mammat, jotka välttelevät laatikoita, kun niissä on kaloreita, vetävät aatonaatosta loppiaiseen kuusi suklaarasiaa päivässä, pari juustotarjotinta tarjottimineen ja litran vodkaa glögissä. Tortutkaan eivät lihota, kun niitä syö hallitusti. Eli niin, ettei kukaan näe.
Sitten kahvihuoneessa pohditaan, miten kuitenkin jouluruoka lihotti, vaikka kuinka yritti vältellä. Siinä rosollissa kun oli kuitenkin hiilaria.
Jos laatikoilla lihoo, niin sietää lihoakin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lihottaa kun tarpeeksi syö.
Tämä. Viimeksi kun sanoin tämän saman palstalla, olin kuulemma väärässä ja vain epäterveellinen ruoka voi lihottaa. Vaikka olisi täysin vegaani, voi silti lihoa, jos syö enemmän kuin kuluttaa.
Kyllä mä luulen, että ne suklaat ja tortut ja kakut enemmän lihottaa.... mä ainakin syön enemmän suklaata kuin lanttulaatikkoa jouluna :D