Mitä teen kohta 19v. poikani kanssa?
Lintsailee jatkuvasti koulusta, syynä se ettei nyt vaan jaksa. Kotona sitten pelaa. Nyt pääsiäisen aikana mukaan tuli rahapelaaminen ja laittoi "haisemaan" 300 euroa. Olen ollut ihan totaalihelisemässä hänen kanssaan. Tietokone lähti nyt (taas) pois, enkä tiedä koska annan sen takaisin. En voi ihan koko aikaa olla vahtimassa häntä. On muuttamassa kohta omaan tuettuun asuntoon, mikä on suoraan sanottuna helpotus, mutta mitä ennen sitä?
Hän käy erityisammattikoulua kasvuviiveensä vuoksi. Kouluun olen ollut yhteyksissä useinkin lintsauksen vuoksi. En ihan oikeasti kohta enää jaksa. Olen lähtenyt itse myöhempään töihin, olen ns. saattanut pojan kouluun. En voi näin joka päivä tehdä.
Kiitän todella neuvoistanne, mitä tässä tekee
Kommentit (12)
Anna olla. Kyseessä on täysi-ikäinen ihminen, ei sinun tarvitse hänen asioihinsa puuttua tai niitä hoitaa. Lintsatkoon jos lintsaa, pelatkoon jos pelaa. Hoitakoon rahaongelmansa itse jos niihin itsensä hankkii - oppiipa ehkä kantapään kautta sitten. Joka tapuaksessa sitten kun poika asuu yksin, hänen on pärjättävä ilman sinua, ehkä pitäisi alkaa totuttaa häntä siihen jo nyt. Et sinä sille mitään voi, jos poika esim. päättää ettei käy koulua loppuun.
Mitä tuo kasvuviive tarkoittaa? Ja mitä tarkoittaa tuettu asuminen? Onko kyseessä jostain erityisongelmasta/kehitysvammasta tai muusta sellaisesta aiheutuvat ongelmat? Vai onko kyseessä vain nuori, joka ei viitsi ja jaksa eikä saa itseään niskasta kiinni?
Enemmän on tässä kyseessä nuoresta aikuisesta, joka ei jaksa eikä viitsi. Kasvuviive oli enemmän teini-iän juttua se, mutta sen turvin pääsi erityiskouluun (luojan kiitos). Ap
Olet antanut lapsellesi siivet 19 vuoden aikana, nyt on aika antaa hänen käyttää niitä.
Ei minusta kyllä masentuneelta vaikuta, reipas on, mitä nyt yrittää velmuilla ja koetella kuinka pystyy valehtelemaan, no ne ei kauas kanna. Ap
Mistä se saa rahaa pelaamiseensa? 300 on iso summa. Jos ei vaikuta masentuneelta niin uhkaile, että haet sen edunvalvontaan (eli entinen nimitys, holhonnan alaiseksi) mikäli ei lopeta rahapelaamista. Siis, eihän se tosta vaan käy, mikäli ei ole edes mitään mt-ongelmia, mutta poikasi ei sitä tarvitse tietää.
Rajojen pitämistä olisi pitänyt alkaa harjoitella alle kahden vuoden iässsä. Myöhäiste se kuule nyt on.
Omia säästöjään pelasi, tai siis kaikki ne. Ap
Annas kun arvaan. Olet yh ja poika on ollut aina niin fiksu ettei ole tarvinnu asettaa edes kotiintuloaikoja, patistaa läksyjen tekoon tai muuten vahtia tekemisiä. Arvasinko oikein?
En ole yh. Pojan elämä ei ole ollut helppoa. Ap
Toivot, että saa sen tuetun asunnon PIAN!