Miten voisin näyttää lapsilleni ja saada heidät ymmärtämmään, että rakastan heitä? Aina ja ikuisesti.

Lapsen muisti on siitä ihana asia että kun normaalielämästä on kyse, mieleen jäävät hyvät hetket, eivät huonot. Ota lapsi syliin, katso silmiin ja hymyile. Katso kuinka kaunis lapsesi on! Se hänelle jää mieleen, hetki ja rakkaus. Huudot unohtuvat kasvamisen tohinassa, rakkaus pysyy.



***

Esim. Jos ne reput ei ole pakattu 5 min. kuluttua karkkipäivää ei tule tällä viikolla. (luonnollisesti kaikki uhkaukset ja lupaukset täytyy pitää)



Ja kaikillahan joskus hermo menee ja tulee räyhättyä, ei kukaan ole niin täydellinen, että osaisi aina käyttäytyä lasten kanssa oikein. Ei niitä huutamisia saisi jäädä murehtimaan.



Semmonen vielä, että lapsi kyllä ymmärtää, kun siltä pyytää anteeksi ja kertoo miksi karjui.

Sano vaikka lempeästi, että jos ei lelut häviä lattialta, ei sitten osteta karkkia/mennä puistoon tms. jonka olet luvannut. Sanot tämän vain kerran. Lähdette sitten ulos muka näitä asioita tekemään ja kun lapset kysyvät karkkia/puistoon, ihan muina naisina selität, että itsehän ette sinne halunneet. Anna lasten tajuta syy ja seuraus ja omat tekonsa. Karjumalla ajattelet aina heidän puolestaan ja ohjaat ja paapot heitä liikaa. Lapsesi eivät saa vastuuta, koska sinä päätät liikaa heidän puolestaan.

Lempeys voi olla myös kovuutta. vastaavasti sinun karjumisesi on pehmeyttä, koska huutamalla otat vastuun lasten teoista.

Mutta koeta vähentää tuota:



1) oma jaksamisesi on selvästi kortilla. Miksi? Miksi yrität liikaa? Etkö saisi apua mistään?



2) Jaa kotityöt ja sido esimerkiksi viikkoraha, karkkipäivä, tietokoneella oloaika siihen, että hommat tulevat tehdyksi. Siten sinun ei tarvitse ihan niin monesta asiasta karjua ja nalkuttaa, riittää kuin rauhallisesti toteat, että " ahas. Roskia ei ole viety, vaikka kerran muistutin. Sinä et sitten tänään pääse tietsikalle lainkaan" . Ja sitten myös pidät sanktiot.



3) Muista pyytää anteeksi, jos kohtuttomasti huudat ja suutut. Mutta älä pyytele anteeksi " oikeutettua" huutoa eli esim. sitä, että viiden sanomisen jälkeen (kun vieläkään ei ole käskyä toteltu) huudat. Lapsesi siinä ovat käyttäytyneet huonosti, et sinä!



Lapset - kuten tässä on jo aiemmin sinulle sanottukin - onneksi yleensä ymmärtävät itsekin, kun ovat toimineet väärin. Ja tietävät kyllä sinun rakastavan heitä: sinähän heitä hoivaat ja teet työtä heidän eteensä.



Lakkaa siis soimaamasta liikoja itseäsi, sillä huono omatunto vain LISÄÄ sitä, että apeana menetät helpommin pinnasi. Tee sen sijaan oman jaksamisesi eteen töitä ja yritä organisoida kotityöt niin, että lapsesi ottavat osaa niihin nalkuttamatta. Jos he osaavat jo lukea sarjiksia, he osaavat myös tehdä simppeleitä kotitöitä. Toimi nyt, muuten olet todella kusessa sitten, kun lapsesi ovat teinejä, eivätkä ole lainkaan tottuneet tekemään kotitöitä!