En enää sovi treffejä ahdistushäiriöisen kaverini kanssa.

Kerroin tämän hänelle kun tänään perui tapaamisemme kuten kaikki viimeksi sovitut tapaamiset puolen vuoden ajalta. Ymmärrän sairautta ja se on valitettavaa, mutta kurjaa itsekin huomata kerta toisensa jälkeen, että jää tyhjän päälle vapaapäivinä. Sanoin myös että soitellaan ihmeessä jatkossakin mutta on varmasti järkevää, että yritetään sopia ex-tempore tapaamisia kun vointi sallii. Ihan hyvässä hengessä keskusteltiin siis. Muillekin siis kannusteena, jutelkaa avoimesti, syyllistämättä asioista, vaikeistakin. Se on kaikkien etu.