Miten kukaan mies voi kiinnostua ylipainoisesta naisesta?!
Silti niitä pareja vain tuolla näkee! Luulis miehen haluavan jonkun mallin!!
Kommentit (32)
Minun mieheni taas oli enemmän kiinnostunut minusta, kun lihoin lievästi ylipainoiseksi. Nyt kun olen normaalipainoinen ja minulla on treenattu vartalo (ei mikään miehekäs kuitenkaan), niin ei enää tunnu kelpaavan. Varmaan miehelläni on sitten jokin läskifetissi...
Jännää, että lihavia puolustetaan sillä, että laihat/hoikat naiset on rumia "tikkuja"/luonne epämukava. Musta se, että hoikilla ei ole jonkun postaajan mukaan kiva luonne (ihankuin kaikilla ihmisllä luonne riippuisi ainoastaan fyysisestä koosta), ei sulje pois etteikö myös voisi olla ihan yhtä epämukavia lihavia ihmisiä. Lihavissa on ihan yhtä paljon mukavia, mutta myös luonnevikaisia ihmisiä kuin laihoissakin, ja laihoissa on ihan yhtä paljon kamalia sekä mukavia, ihania ihmisiä kun lihavissakin.
Antaa ihmisten olla tykkäämättä lihavista jos näin haluaa. Antaa ihmisten olla sitä myös mieltä että lihavat on mieluisampia kumppaniksi. Makunsa kullakin. Joillekin riittää vain kiva luonne, jotkut haluavat myös ulkoisesti silmää miellyttävän kumppanin. Antaa heidän etsiä, siinä ei kukaan menetä yhtään mitään.
T: Läski.
Minuakin ihmetyttää miksi monen mielestä lihava = automaatisesti ruma. Kun ei se viehättävyys ole todellakaan niistä kiloista kiinni!!! Itse olen laiha ja rumakasvoinen, olisin tuhat kertaa mieluummin pullukka ja kauniskasvoinen.
Jotkut miehethän on just seksuaalisesti eniten kiinnostuneita ylipainoisista naisista. Ei tietenkään kaikki ne, jotka on suhteessa ylipainoisen naisen kanssa, mutta osa jokatapauksessa, eli kaikissa tapauksissa kumppania ei varmasti ole valittu vain mukavan luonteen takia "ulkonäöstä huolimatta", vaan sekä luonne että ulkonäkö on kelvannut hyvin. Varmasti on sitten näitäkin, että mies pitäis hoikempaa naista seksuaalisesti haluttavampana, mutta on rakastunut ylipainoiseen muista syistä.
Mä en ymmärrä miksi tässäkin keskustelussa lihava=ruma. Ei ne ole synonyymejä. Kylläpä voi olla upean näköinen, tyylikäs, itsensä kanssa sinut ja valovoimainen vaikka onkin ylipainoa (kuten mulla). Kaikkea voi olla lihavana paitsi laiha ;-)
Koska jokainen mies on itse malli? Haha.
Kaikilla ole valinnan varaa, jolloin pitää tyytyä siihen mitä saa. Luuletko, että porukka huvikseen ajaa vanhalla Skodalla, jos Ferrariinkin olisi mahdollisuus?
Eivät saa parempaa. Harvoin läskillä näkee kivannäköistä miestä.
Ei rakastuminen liity ulkonäköön juuri millään lailla. Eikä kaikki miehet halua mallia, eivätkä saisi vaikka haluaisivatkin koska eivät itse ole malleja, yli puolet miehistä on ylipainoisia.
Minäkään en haluaisi mallia miehekseni, se olisi jotenkin outoa ja kiusallista jos mies olisi pinnallinen peiliin tuijottelija, puhuisi vaatteista ja hiustuotteista ym. tylsästä. Enkä haluaisi että toiset katsoisivat että miten tuo on saanut mallin miehekseen vaikka itse ei ole malli, näyttäisin aivan karmealta miesmallin rinnalla.
Mallit on kiva katsella, mutta en voi kuvitella suhteeseen, vähän kuin mallinukke heräisi eloon ja sen muovisen ukon kanssa pitäisi elää.
Jaha. ATM taas linjoilla ja tällainen aloitus tällä kertaa.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 23:52"]Ei rakastuminen liity ulkonäköön juuri millään lailla. Eikä kaikki miehet halua mallia, eivätkä saisi vaikka haluaisivatkin koska eivät itse ole malleja, yli puolet miehistä on ylipainoisia.
Minäkään en haluaisi mallia miehekseni, se olisi jotenkin outoa ja kiusallista jos mies olisi pinnallinen peiliin tuijottelija, puhuisi vaatteista ja hiustuotteista ym. tylsästä. Enkä haluaisi että toiset katsoisivat että miten tuo on saanut mallin miehekseen vaikka itse ei ole malli, näyttäisin aivan karmealta miesmallin rinnalla.
Mallit on kiva katsella, mutta en voi kuvitella suhteeseen, vähän kuin mallinukke heräisi eloon ja sen muovisen ukon kanssa pitäisi elää.
[/quote]
Keep telling yourself that.
pienenä ku näin äitin ja isin halivan, mietin, miten ne on voinut rakastua toisiina. prinsessasatujen perusteella uskoin vain kauniiden naisten rakastuvan ja saavan miehen. Aikuisena hiffasin sitten jotain enemmän rakkaudesta.
Sen verran vielä äidistäni. Nuorena hän oli hyvin laiha. Lihoi sitten, ja jatkaa edelleenkin lihomistaan. Jaksanut aina piikitellä minua painostani. Milloin olin liian laiha, milloin piti mennä lenkille...Jonkinlainen vääristänyt painokuva hänellä. Itse olen ollut aina normaalipainoinen, mitä nyt maha pömpöttää tällä hetkellä.

Minulla on harvinaisen komea mies. Mukavakin vielä! Olin aika reippaasti ylipainoinen tavatessamme ja hän rakastui minuun tulisesti. Nyt olen toki hyvässä fitissä, mutta monta vuotta alettuamme seurustelemaan, olin oikeasti aika lihava. Siispä tiedän aika varmaksi, ettei mieheni jättäisi minua vaikka lihoisin tai saisin jonkun ulkonäköön vaikuttavan vamman, vaan hän rakastaa minua minun itseni tähden. Hassua ajatella, että joku valitsisi puolisonsa vain ulkonäön perusteella... Varmasti mieheni olisi valinnut minun tämän näköisenä, kuin olen nyt, mutta minä olen oma uniikki persoonani, juuri sopiva miehelleni, joten valinnanvaraa ei minun suhteeni ollut.
Näkeehän tuolla paljonkin "ok" miehiä läskien naisten kanssa. Naiset laahustavat narsistiensa perässä onnettomina.
Äitikompleksiset mammanpojat kiinnostuvat hyllyvistä emakkomatroonista.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 23:54"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 23:52"]Ei rakastuminen liity ulkonäköön juuri millään lailla. Eikä kaikki miehet halua mallia, eivätkä saisi vaikka haluaisivatkin koska eivät itse ole malleja, yli puolet miehistä on ylipainoisia.
Minäkään en haluaisi mallia miehekseni, se olisi jotenkin outoa ja kiusallista jos mies olisi pinnallinen peiliin tuijottelija, puhuisi vaatteista ja hiustuotteista ym. tylsästä. Enkä haluaisi että toiset katsoisivat että miten tuo on saanut mallin miehekseen vaikka itse ei ole malli, näyttäisin aivan karmealta miesmallin rinnalla.
Mallit on kiva katsella, mutta en voi kuvitella suhteeseen, vähän kuin mallinukke heräisi eloon ja sen muovisen ukon kanssa pitäisi elää.
[/quote]
Keep telling yourself that.
[/quote]
Minä olen aina tykännyt isoista miehistä. Ja minä ja mieheni olimme molemmat n. satakiloisia kun aloimme seurustella, mies toki 16cm pidempi kuin minä, jaksoi nostaakin minua :) Mies piti itseään rumana, ja minä läskinä, mutta niin vaan rakastuttiin toisiimme, ja ihan ok ulkonäön suhteen. Nykyään ollaan lihottu ja vanhennuttu, mutta ei me ulkonäön takia aleta toisiamme jättämään, ei se tässä elämässä mitään auttaisi vaikka miten hyvän näköinen olisi, ei rahat riittäisi yhtään sen paremmin ym.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 00:08"]
Äitikompleksiset mammanpojat kiinnostuvat hyllyvistä emakkomatroonista.
[/quote]
Niin, tai sitten rakastuvat ihaniin naisiin, välittämättä heidän painostaan... Taitaa olla sulle aika kova pala.
Rakastua. Kuvaile ap mitä se tarkoittaa, omin sanoin.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 11:00"]
Mä en ymmärrä miksi tässäkin keskustelussa lihava=ruma. Ei ne ole synonyymejä. Kylläpä voi olla upean näköinen, tyylikäs, itsensä kanssa sinut ja valovoimainen vaikka onkin ylipainoa (kuten mulla). Kaikkea voi olla lihavana paitsi laiha ;-)
[/quote]
Ehkä näin, mutta rehellisesti sanottuna en ole koskaan tuntenut vetoa lihavaan naiseen. En pidä lihavia huonompina ihmisinä tai mitään, mutta lihava nainen ei ilmeisesti vain onnistu sytyttämään minua.