Vituttaako ketään siivoojien törkeä kohtelu?
Ei ne ole enää pitkään aikaan ollut palvelijoita tai piikoja vaan niiltä vaaditaan ammattitaitoa ja osaamista.
Kommentit (29)
En ole havainnut törkeää kohtelua.
Todellakin, varsinkin sellaisten hyväpalkkaisten ihmisten taholta, jotka eivät kykenisi/jaksaisi siivoojan työtä tehdä päivääkään.
En ole törmännyt siivoojien huonoon kohteluun.
En ymmärrä miksi jotkut suhtautuvat niin ylimielisesti siivoajiin, hoitajiin tai vaikkapa palvelualoilla työskenteleviin. Työ on työtä, antakaa ihmisten hoitaa hommansa rauhassa. Kunnioitetaan toisiamme ja levitetään mielummin ystävällisyyttä kuin ilkeyttä.
Pidetäänkö törkeänä kohteluna, jos odottaa siivojan tekevän sen työn, josta hänelle maksetaan palkkaa?
Kyllä, itse siivoojana joskus työskennelleenä olen huomannut tuon inhottavan suhtautumisem..
Pätkätyöläisenä huomannut, että pienipalkkaiset toimistotantat on pahimpia.
mitä niille on nyt sitten tehty? joutunu ylitöihin ja oma elämä on mennyt piparin puolelle?
Ei suomalaiset osaa muutenkaan käyttäytyä mutten muista yhtään tapausta jossa joku olisi vittua haistattanut niille.
Siis joskus siivoojat ovat törkeitä ja epäkohteliaita, joskus jotkut muut ammattikuntien edustajat.
Harmittaa kyllä jos olen lukenut miten siivoojat vaativat itselleen huomionosoituksia mutta eivät anna muille.
En onneksi ehtinyt saada omakohtaisia kokemuksia vuoden kestäneen siivoojan urani aikana. Mutta tiedossa on siis kuitenkin minullakin, että ammatti ei nauti ansaitsemaansa arvostusta. :(
Oli melkoinen kulttuurishokki mennä 19-vuotiaana eliittilukiosta kirjoittaneena nuorena naisena välivuotena töihin tupakkatehtaalle siivoojaksi. Ihmiset siellä suhtautuivat kuin luuseriin ja idioottiin. En ollut tottunut kohteluun, mitä siivoajan asemassa sain. Huomautin lähimmälle pomolle pahimmasta tapauksesta, nimittäin epäasiallisesti käyttytyneestä turvallisuuspäälliköstä, jotta hän voisi puuttua työsuojelulliselta kannalta asiaan, mutta tuo vanha siivooja sanoi jotain sellaista, että eihän nyt siivooja voi lähteä toisilta käytöstapoja vaatimaan.
Tein työtä kuukauden ja lopetin, ei ollut mun juttu. Tapauksesta alkaa olla aikaa parikymmentä vuotta, enkä ole missään koskaan sen jälkeenkään saanut mitään vastaavaa kohtelua osakseni. Siivoojien maailma on ihan omansa, minä en sinne sopeutunut enkä soveltunut.
Olenko sokea, mutta meidän työpaikalla siivoojia arvostetaan ja heidän kanssaan jutellaan niinkuin muidenkin kanssa. Akateeminen työyhteistö.
Vituttaa että tuossa mikä on nolointa köyhyyden vuoksi tekemääsi, porukat mainitsivat että nolointa oli olla siivooja.. Minun mielestäni ei ole yhtään noloa olla siivooja!
Tein välivuoden töitä siivoojana ja nyt opintojen ohessa viikonloppuja. Nyt opiskelujen ohessa tehdessä välillä oikein järkyttyy kun menee töihin pitkästä aikaa ja tajuaa ettei ole mukamas yhtä hyvä kuin muut ihmiset... olen näille vittupäille nykyisin oikein yliystävällinen, osa muuttaa tapansa kun jaksaa sinnikkäästi suhtautua positiivisesti!
En ole törmännyt sellaiseen vaikka olen siivooja.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 21:42"]Siis joskus siivoojat ovat törkeitä ja epäkohteliaita, joskus jotkut muut ammattikuntien edustajat.
Harmittaa kyllä jos olen lukenut miten siivoojat vaativat itselleen huomionosoituksia mutta eivät anna muille.
[/quote] Siivoojat vaativat huomionosoituksia? Reps :D itse tahtoisin vain vastauksen tervehdykseen ja mieluiten asialliseen äänensävyyn! T. Sivutoiminen siivooja
Siivoja tekee työnsä, samalla mentaliteetilla ja ammattitaidolla kuin monet muutkin. Vaikka bussikuskit ja järjestyspoliisitkin.
Sehän on kyllä totta, että joskus työ voi olla laadultaan epämiellyttävämpää. Mutta se hoidetaan, eikä syytellä asiakkaita eikä myöskään ruikuteta.
-siivooja
Vituttaa.