Hoitajat! Onko työnne oikeasti niin raskasta, kuin annatte ymmärtää?

Älä viitsi!

Riippuu ihan hirveesti siitä paikasta missä on töissä. On niitä ihan tosi rankkoja paikkoja ja sitten niitä missä ei ole niin paljoo tehtävää.

Ei, se on raskaampaa.

Mietin tätä samaa aina silloin tällöin. Jokainen, joka Suomessa hoitajana toimii, on myös käynyt opiskeluvaiheessa harjoittelussa ja TIETÄÄ ennalta, minkälaista työtä tulee tekemään. Joten ei se voi niin suuri yllätys olla, että työ onkin fyysistä ja aika ajoin fyysisen raskauden lisäksi myös henkisesti kuormittavaa.

Tärkeää ja raskasta työtä, varmasti näin, mutta se jatkuva valittaminen... ettekö oikeasti opiskeluaikana ymmärtäneet, mitä työtä olette ajautumassa tekemään?

Olen nyt töissä paikassa jossa voin sanoa olevan rankkaa. Asiakkaat yhä monisairaampia ja huonokuntoisia, väkeä on lisätty mutta ei riitä kuin hoitamiseen ja juokseviin asioihin. Tietenkin päivät vaihtelee mutta usein noin. Tähän päälle työnantaja valittaa, kun ei ehditä muuta. Ollaan pyydetty katsomaan työtämme ja yritetty selittää, mihin se aika menee mutta kyse on vain meidän hoitajien surkeasta organisointikyvystä.

Avustavia henkilöitä ei saa (yleensä pitkäaikaistyöttömiä tai työkokeilijoita) läheskään niin, että heitä olisi jatkuvasti töissä. Nytkin ollaan menty 3kk niin että hoitotyön lisäksi me hoitajat hoidamme kaikki keittiö- ja pyykinhuoltotyöt.

Sijaisia tulee ja menee ja perehdyttämiseen menee paljon aikaa. Sitä ei oikein kukaan jaksa, se on tosi raskasta. Sitten se perehdytettävä saattaa yhtäkkiä lähteä muualle töihin.

Työnantajapuolelta harvoin mitään positiivista palautetta tulee. Esimiestä näkee harvoin muutenkin. Kehityskeskustelut on pitämättä, omia ideoita ei juurikaan saa olla.

Meillä tuo työpaikan kulttuuri on tosi vanhanaikainen. On selvää, ketkä ovat korkeammassa asemassa kuin toiset.

Olen ollut myös työpaikoissa, joissa on ollut aikaa, työntekijöitä on kuunneltu ja meillä on saanut olla vapaat kädet työn suunnittelun suhteen. Ilmapiiri noissa paikoissa oli parempi.

14 vuotta työhistoriaa takana ja opiskelen parhaillaan työn ohessa muuhun ammattiin. Ei vaan jaksa enää.

Kaikista eniten risoo sellainen älyllinen epärehellisyys, mitä noi paikat ovat täynnä. Toinen toistaan vinksahtaneempaa esihenkilöstöä vaatimassa, että vanhuksia hoidetaan lähes ilmaiseksi: ei palkata keittiöön tai pyykkihuoltoon työntekijöitä, vaan ketjutetaan jotain työkokeilijoita. Omaisille ja ulospäin pitää esittää, että hoito on laadukasta, vanhuksia ulkoilutetaan, mutta todellisuudessa sekin on vain kirjaamisteknistä teatteria. Tärkeintä ei ole ulkoilu tai virikkeet vaan se, että jossain rai vertailussa sitten osasto näyttäytyy hyvillä pisteillä siinä, millaista hoito on.

Opiskeluaikana olin toki harjoitteluissa ja keikkaa tein. Kyllä sen silloinkin huomasi että vaativaa on mutta ehkä sitä ajatteli että kun tulee kokemusta niin helpottaa?eikä sitä vastuuta ehkä oikein ymmärtänyt. Itse asiassa työ on ihan mielenkiintoista ja olen siinä hyvä, mutta tahti on niin tiukka että koen jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja väsymystä. Ja vapaa ajalla mietin tuliko kaikki tehtyä kun paahtaa menemään. Yöunet on olleet huonot. Ja minulla sentään päivätyö kotihoidossa sh:na. Nämä ajatukset minulla.

On se, paljon, paljon raskaampaa kuin kukaan joka ei ole ollut samanlaisella osastolla töissä. Tieto- taitoa pitää olla, nopeasti pitää osata reagoida alati muuttuviin tilanteisiin. Potilaat monisairaita, haastetta tuo myös sijaiset ja opiskelijat joita täytyy opastaa, neuvoa ja pitää silmällä oman työn ohella. Esimiehet ei kiitä, mutta jos joku asia on kiireessä jäänyt tekemättä niin siitä kyllä kerrotaan heti. Hoitajalla ei saisi olla muuta elämää kuin työ. Ja palkka on surkea, uskokaa jo hyvät ihmiset että kohta Suomi on pulassa kun suuret ikäluokat pääsee eläkkeelle. Onneksi moni nuori ei suostu enää orjatyöhön.

Kyllä ainakin omalla kohdallani on. Työ on fyysisesti raskasta ja henkisesti kuormittavaa. Omaiset valittavat mitä ihmeellisimmistä asioista ja vaaditaan aivan ihmeellisiä asioita. Olen kuullut haistattelua, tappo uhkauksia yms. Fyysistä väkivaltaa ja myös seksuaalista häirintää mutta pitää vaan ymmärtää koska ihmiset ovat sairaita. Mustelmia, kuristamista, tukasta repimistä, puremista ja raapimista.

Osastolla on monisairaita, oikeastaan kaikkea psykiatrisista ortopedisiin. Osaamisenkirjon on oltava valtava. Vaativia haavanhoitoja, lääkehoitoja jne.

Hoitajille kysymys: osaatteko sanoa miksi minulle valehdellaan toistuvasti terveydenhuollossa?

Silloin kuin työharjoitteluissa olin, ei selvinnyt yhtään työn todellinen rankkuus. Sitähän oli harjoitteluissa ylimääräisenä käsiparina ja parityöskenteli. Ja ohjaajat antoi aikaa tehdä asiat kunnolla, jos kesti kauan, niin sitten kesti. Oikeana työntekijänähän asiat on saatava tehtyä annetun ajan puitteissa, yksin, et voi esim. pestä asiakasta rauhassa, sillä aikaa kun ohjaajasi laittaa asiakkaan vaatteet, pedin, iltapalat, lääkkeet valmiiksi. Vaan työntekijänä teet nuo kaikki itse. Samassa ajassa.

Oli joo sen verran rankkaa, että lähdin pois alalta, 7 vuotta jaksoin.

Joka päivä 15000 askelta, huonoja työasentoja, hiki virtasi kirjaimellisesti joka päivä selkää ja rintakehää pitkin, ja lisäksi stressi ja kiire, asiakkaiden sairauksien tuoma ilkeys, huudot ja syytökset... Puhumattakaan epäsäännöllisen vuorotyön rankkuudesta, vapaapäivien kummallisesta sijoitteluista listoihin.. Huh.

Tienaan nykytyössäni vielä useamman satasen vähemmän kuin hoitajana, mutta siltikään en mene hoitajaksi takaisin, ennei ole viimeinen pakko.

Niin lisään vielä että noin 5 vuotta jaksoin mutta sen jälkeen olen huomannut etten jaksakaan. Vaikuttaako ikä, no 40? Ja lapset ovat tulleet myös. Se eniten minua harmittaa että tuntuu etten palaudu ja jaksa muuta kuin hoitaa työn hyvin. Jos voisin palata ajassa, valitsisin toisen alan. Mutta siitä olen kiitollinen että on työ, sitä ei kaikilla ole.

Vierailija kirjoitti:

Mietin tätä samaa aina silloin tällöin. Jokainen, joka Suomessa hoitajana toimii, on myös käynyt opiskeluvaiheessa harjoittelussa ja TIETÄÄ ennalta, minkälaista työtä tulee tekemään. Joten ei se voi niin suuri yllätys olla, että työ onkin fyysistä ja aika ajoin fyysisen raskauden lisäksi myös henkisesti kuormittavaa.

Tärkeää ja raskasta työtä, varmasti näin, mutta se jatkuva valittaminen... ettekö oikeasti opiskeluaikana ymmärtäneet, mitä työtä olette ajautumassa tekemään?

Ei tiedä. Opiskelijana et voi tehdä kaikkea, mitä valmiina hoitajana.

Työn raskaus ja vaativuus käy ilmi vasta kun olet työelämäsdä ja oikeasti vastuussa. Enemmistö valmistuneista hoitajista miettii alan vaihtoa ensimmäisen vuoden aikana valmistumisedtasn. Tämä on tutkittu juttu. Fyysusesti hoitotyö on yhtä raskasta kuin rakennustyö

Vaki palstahullu teolliselle, jolla on pakkomielle tehtailla näitä hoitajat sitä ha täyä ketjuja. En vttu jaksaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan hirveesti siitä paikasta missä on töissä. On niitä ihan tosi rankkoja paikkoja ja sitten niitä missä ei ole niin paljoo tehtävää.

Missä noita jälkimmäisiä on, tahtoo sinne töihin!

Vanhustenhoito ei oikeasti jaksa juuri kukaan ainakaan kauaa - todella rankkaa fyysisesti ja psyykkisesti, mutta se ei todellakaan ole vanhusten vika.

Sitä on vaikea selittää, jokaisen ihmettelijän pitäisi itse mennä kokeilemaan vaikka viikon verran dementikkopuolelle tai kotihoitoon, niin sitten vasta tajuaa, mistä on kysymys.

Lastenhoitoalakin paljon kevyempää, ei ole raskasta fyysisesti, mutta henkisesti tietenkin tuokin ala kuormittaa.

Se riippuu ihan siitä missä olet töissä. Osa on kevyttä puhetyötä, osa ihan ok rasittavuudessaan ja osa fyysisesti ja/tai psyykkisesti tosi raskasta ja esim arkipäivätyö tai 2 tai 3- vuorotyö on eri juttuja.

Ystävä oli 3 vuotta kätilönä mutta vaihtoi juuri päivätyöhön poliklinikalle kun ei jaksanut 3-vuorotyötä. Vaihtoi vaikka palkka laski paljon.

Tässä koronapelleilyssä aivan hirveää hommaa jos nyt muutenkaan mitään herkkua työtä. En suosittele alaa kenellekään.

Eiköhän kaikki työt ole omalla tavallaan rankkoja. Miksi hoitajat ovat jotenkin erityisiä tämän suhteen?

Vierailija kirjoitti:

On se, paljon, paljon raskaampaa kuin kukaan joka ei ole ollut samanlaisella osastolla töissä. Tieto- taitoa pitää olla, nopeasti pitää osata reagoida alati muuttuviin tilanteisiin. Potilaat monisairaita, haastetta tuo myös sijaiset ja opiskelijat joita täytyy opastaa, neuvoa ja pitää silmällä oman työn ohella. Esimiehet ei kiitä, mutta jos joku asia on kiireessä jäänyt tekemättä niin siitä kyllä kerrotaan heti. Hoitajalla ei saisi olla muuta elämää kuin työ. Ja palkka on surkea, uskokaa jo hyvät ihmiset että kohta Suomi on pulassa kun suuret ikäluokat pääsee eläkkeelle. Onneksi moni nuori ei suostu enää orjatyöhön.

Onpa yllättävää, että työssä vaaditaan ihan tietotaitoa. Onneksi muissa töissä ei tietotaitoa tarvitse, hoitajille siis äkkiä palkankorotus!