Saako neuvolatätiä vaihtaa?
Esikoisen kanssa minulla oli aivan ihana neuvolatäti, mutta hän sai sitten työpaikan lähempää kotoaan ja lähti pois. Nyt toista odottaessani meillä yhdistettiin neuvolapiirejä ja sain terkaksi ihmisen, joka on lievästi sanottuna työhönsä kyllästynyt. Kun menen vastaanotolle, hän yleensä juoruilee pitkään työkaverinsa kanssa, vaikka siis näkee, että minä olen jo tullut. Sisään pääsen n. 10-15 min myöhässä, ja käynti hoidetaan kauhealla kiireellä. Kysymyksiini hän ei juurikaan vastaa, kehottaa lukemaan " Saamme vauvan" - kirjaa. Ravinnosta, liikunnasta tms. emme ole puhuneet mitään. Onneksi hyvä terkkari esikoisen kanssa selvitti nuo asiat tosi hyvin. Minulla on tosi epävarma olo, en tunne ollenkaan, että olisin hyvissä käsissä.
Nyt tuo terkka on lomalla ja menen seuraavaksi terkalle, jonka jo ennestään tunnen. Hän tuurasi esikoisen aikana muutaman kerran tuota minun omaa, hyvää terkkaani ja piti lisäksi synnytysvalmennuksen. Haluaisin tosi kovasti hänet omaksi terkakseni. Onko kukaan vaihtanut terkkaa, ja onko se ylipäänsä mahdollista?
Kommentit (2)
En ole itse vaihtanut terkkaa, mutta olen myös törmännyt jos jonkin näköisiin täteihin, jos omani on ollut sairiksella tms. Ja olen aina ajatellut, että varmasti vaatisin vaihtoa, jos olisi minun oman terveydenhoitajani.
Olen myös jättänyt palautetta eräästä terveydenhoitajasta, joka oli aivan kuvailemasi kaltainen. Kuulin, että muutkin olivat jättäneet palautetta ja hän sitten vaihtuikin pois koko lastenneuvolasta!
Eli kannatta ilman muuta viedä asiaa eteenpäin, eihän tuollaiset elämäänsä kyllästyneet saa aikaan kuin pahaa mieltä ja avonaisia kysymyksiä. Ja juuri kun äidin elämän pitäisi olla onnellisimmillaan!
Hyvää kesän jatkoa!
Nalle
kannattaa kysyä asiaa tältä toiselta terkalta jonka luona käyt seuraavan kerran...