korkeintaan yksi lapsi, kiitos!

[quote author="Vierailija" time="17.04.2014 klo 15:18"]Yhden lapsen kanssa on helppoa. Vaikka tuntuisi raskaalta, voi aina lohduttaa, että se on pian ohi. Sen sijaan se "pakastemustikoiden" levittämisikä ja uhmaikä alkaa aina uudestaan ja uudestaan alusta jos lapsia tekee useamman.

Useamman lapsen äitinä sanoisin, että vauvavuosien valvomisen jälkeen raskainta on nimenomaan kova melutaso kotona. Vaikka kukaan juuri sillä hetkellä ei itkisi tai huutaisi, niin ihan jo siitä, että kaikki yrittää puhua yhtäaikaa leikin tiimellyksessä tulee kovasti ääntä. Sisarusten tappelu on myös se, mikä nostaa melutasoa todella paljon. Rasittavaa on myös jatkuvat "äitiiiii"-huudot. Lapseni ovat kyllä olleet todella kovapäisiä kaikki ja etenkin pojat ovat näyttäneet suuttumuksensa kovalla itkulla ja fyysisenä sätkimisenä. 

Eli summa summarum, jos metelin kokee raskaaksi, yksi lapsi voi olla järkevämpi vaihtoehto. Toisaalta lapset ovat niin yksilöllisiä. Tiedän erään kaksilapsisen perheen, jossa lapset puhuvat vienolla ja hennolla äänellä, eivät juuri koskaan ilmaise tahtoaan huutamalla ja kiukuttelemalla ja leikkivätkin rauhallisia nukkeleikkejä ilman tappeluja päivästä toiseen. 

[/quote]

Totta, että yksilapsinen perhe voi olla aika sekasortoinen ja taas useamman kanssa voi olla silti rauhallista. Uskoisin kuitenkin että yhden kanssa todennäköisyys jonkinlaiseen rauhaan on suurempi kuin monilapsisessa, en usko että otan sitä riskiä kuitenkaan että useamman kanssa elämästä tulisikin sellaista, joka ei minun päälleni ollenkaan sovi..ap

[quote author="Vierailija" time="17.04.2014 klo 14:22"]

Meillä on neljä poikaa ja usein on talossa erittäin paljon melua ja hälinää. Myös pyykkiä, sotkua ja tiskiä tulee aika tavalla. Kun joskus harvoin vain esim 2-vuotias kuopus on kotona, on oma olo ihan epätodellinen. On niin ihmeen rauhallista ja itsellänikin on aikaa istua vaikkapa kahville. Nämä omat muksut on minulle rakkainta maailmassa ja tämä elämä sopii minulle, mutta ymmärrän silti oikein hyvin heitä, ketkä haluavat vain yhden lapsen. Siinäkään ei ole mielestäni mitään pahaa tai outoa, jos joku ei halua lapsia lainkaan. Hyvää elämää voi elää niin monin eri tavoin. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.

[/quote]

Komppaan tätä todella. Meilläkin jos on vain yksi lapsi jostain syystä kotona, ihmettelen, että tällaistako se on yksilapsisissa perheessä. Toki lapset on erilaisia ja vauva tai taapero voi teettää työtä kovastikin. Silti mietin, että näinkö helpolla yksilapsiset perheet pääsevät. 

En vaihtaisi lapsiani pois. Lapsi tuottaa aina iloa. Kun on monta lasta, saa paljon iloa. Mutta kyllä se myös verottaa omia voimia ja jaksamista. 

Meillä on yksi lapsi. Yksi(kin) lapsi on muuttanut elämää paljon enemmän kuin ikinä olisin osannut kuvitella. Mutta arki on hyvin hallittavaa yhden kanssa, kun vanhempia on kaksi. 

Itse olen miettinyt näitä asioita, jotka lankeavat lähinnä minun niskaani pienipalkkaisena naisihmisenä:

- lapsen kotihoito, meidän eka (ja vika?) on ollut kotona 3,5-vuotiaaksi, tietenkin toinenkin olisi tasapuolisuuden nimissä, en jaksaisi

- työaikojen lyhennykset ja töiden valitseminen niin, että lapsille jää tarpeeksi aikaa, tarkoittanut minulle sitä, että teen tulevaisuudessa perheystävällisiä päivätöitä (lyhennyksellä), en niitä haaveilemiani töitä (kolmivuoro) ja niitä, joita varten koulutuksen hankin, tätähän jatkuu pitkälle kouluikään

- palkka on avuton lyhennysten takia

- en hitossa jaksaisi enää imettää yhtään lasta, koska tasapuolisuus, niin pitäisi kai sitä toistakin (yrittää) imettää se reilu vuosi

Nyt kun lapsi on jo isompi, yli 3v, niin moni asia on helppoa ja kivaa. Saan tehtyä (väärät) opinnot loppuun kun päiväkotikypsyys on saavutettu, voi tienata rahaa. Kotona on kivaa, mutta kivointa siellä on silloin kun voi tehdä omia juttujaan, ei siivota kokoajan sotkuja, vaihtaa vaippoja, nukuttaa, syöttää yms.

Yhden tarpeet on helppo huomioida kaiken näköisessä puuhassa, lapseen pystyy keskittymään ja myös aikuiskohteet on yhden lapsen kanssa kivoja, kun sen lapsen kanssa pystyy siinä eri tavalla olemaan läsnä, osallistamaan ja selittämään asioita (kyllä, pikkuvanhuus).

Sanoin, että arki on hallittavaa. Ei ole sisarusten välisiä riitoja!!!, vaikka yhdestä lähtee älämölöä, silloin kun se on hiljaa, on hiljaista. Tuo yksi on aika omatoiminen, ei mikään viihdytystä vaativa viikari. Erittäin hyväkäytöksinen hoitovierailija, joten ottajia riittää. Ihanaa kun ei tarvitse pukata enää mitään Emmaljungia, vaan paikoissa kävellään tai potkutellaan potkupyörällä. Kyläilyt sujuu jotenkuten, mutta lapsemme on suht rauhaton tapaus, joten yleensä sitä ohjaamista vaatii aika paljon kyläilyreissut. Enpä jaksaisi kahta moista. Uimahallireissut, kyläilyt, kaupungilla käymiset yms. ovat ihan pala kakkua, kun on kaksi kättä ja yksi lapsi. Ja kun on yksi lapsi, ei lapset herättele öisin vuorotellen. Tämä yksi on nukkunut niin huonosti, että omalla tuurilla minulla olisi kaksi perätysten heräilevää lasta. Rahat riittää kivasti ja varsinkin hermot. Toinen muuttaisi asiaa kyllä paljon.

Päätöstä pysyä tässä yhdessä lapsessa ei ole tehty, saa nähdä mitä aika tuo tullessaan. Nyt ei ainakaan ole toista toiveissa omien opintojen+töiden takia vuoteen-pariin, joten saa nähdä onko minkään näköistä kiinnostusta aloittaa alusta kun kotona asustaa yksi järkevä ihmisenalku ;) Epäilen...

Up

[quote author="Vierailija" time="17.04.2014 klo 13:21"]

Ilo omastalapsesta ei pääse edes lähelle sitä autuutta, kun voi pitkän viikon jälkeen tulla siistiin ja hiljaiseen kotiin, istahtaa nojatuoliin viskilasin kanssa ja fiilistellä tulevan viikonlopun vapautta.

[/quote]

Vähänpä tiedät. Onneksesi. :)

[quote author="Vierailija" time="17.04.2014 klo 13:55"]

Ja paino sanalla KASVATTAA eikä antaa riekkua miten tykkää kun ei jaksa ohjastaa jokaista koko ajan. Ap

[/quote]

Se on sitten eri kysymys, onko lapselle hyväksi se, että vanhemmat "ohjastaa" koko ajan.

Täällä yksilapsinen perhe. Poika nyt 5-v., ollut aina rauhallinen, itsenäinen, pohdiskeleva luonne. Kun tulee yksikin kaveri kylään, joka riekkuu, poika katselee touhua silmät pyöreinä. Hänkään ei viihdy metelissä. Meillä on kotona usein hiljaista kuin huopatossutehtaalla, mikä on ihanaa. Lokoillaan miehen kanssa sohvalla sunnuntaiaamuna ja luetaan Hesari kun lapsemme lukee vaikkapa Aku Ankkoja tai rakentelee junarataa rauhassa. Suosittelen!

On ollut yhtä helvettiä. Katkerana katson aina ihmisiä jotka työntää vaunuja. :D Tiedostan kyllä ettei kaikki vauvat ole tällaisia eikä se enää ole niin kamalaa kuin ensimmäiset 10 kk, minä aikana se ei mm. nukkunut päiväunia (yöllä 1-2 h pätkissä...nykyään se herää enää kahdesti yössä!) Mietin välillä että jos se ois nukkunut edes puolen tunnin päiväunet niin kokemukseni voisi olla aikalailla erilainen. Tai ollut pärähtämättä huutoon _kaikesta_. Toisaalta olen todella todella kiitollinen, että ensimmäinen vauvani oli tällainen eikä toinen, jolloin siinä pyörisi mahdollisesti joku itsemurhataapero lisänä. 

Haluan vielä toisen lapsen. Itselläni on sisarus, jonka kanssa emme ole ikinä tulleet toimeen, mutta koen silti, että sisaruksen omaaminen on arvokasta. Haluaisin, että lapsellani olisi sisarus. Mutta entä jos se on samanlainen? Haluan vielä toisen lapsen, mutta en halua enää koskaan käydä läpi tällaista. Että saatan jättäytyä yksilapsiseksi, vaikka haluankin toisen, koska ei siitä voi antaa takuita millainen vauva on. Eikä meillä ollut koliikkia, allergioita, vammaisuutta, keskosuutta tai muuta vielä raskaampaa. Meidän vauva oli terve ja hyväntuulinenkin, tietyillä reunaehdoilla. Eli huoli vauvan terveydestä puuttui kokonaan! Ja se on paljon.

-33

Hei, tää on vanha ketju, mutta mielenkiintoinen! Haluan kertoa oman kokemukseni.

Nuorempana olin vannoutunut lapseton. En välittänyt pienistä vauvoista jne, mutta tiddidii, tulin raskaaksi yllättäen. Varokaa, kortsu voi pettää ja jälkiehkäisy ei aina toimikaan...(!) näin kävi, ja meikä oli ihan että voi helevetti....

no, päätimme kuitenkin pitää lapsen. Nyt meillä on terve taapero, ja vaikka hän voimia viekin, sitä kummasti jaksaa. Mutta toista en halua, kun en alun alkaen halunnut ensimmäistäkään. Rakas lapsi kuitenkin on, ja mä tiedän, että hyvin me hänet hoidetaan.

Mut dilemma on tämä; jos en alun alkaenkaan halunnut kahta lasta, olisiko pitänyt tehdä abortti? Ei. Ehkä ei olisi pitänyt harrastaa seksiä, mutta enpä ole katunut sitä hetkeä ;)