korkeintaan yksi lapsi, kiitos!

Kyllä mä uskon että ihminen voi tietää olevansa yhden lapsen kanssa onnellisempi kuin useamman, jos tuntee itsensä, tarpeensa ja voimavaransa. Kivoja tarinoita on tullut, ja pääosin mukavan positiivisia viestejä! Odotin lynkkausta ja itsekkyys- kortin lyömistä pöytään. Itse ajattelen, että jaksaisin kasvattaa yhden mutten useampaa niin intensiivisesti. Ja paino sanalla KASVATTAA eikä antaa riekkua miten tykkää kun ei jaksa ohjastaa jokaista koko ajan. Ap

Lisään vielä, että itse en koe tarpeeksi hyväksi syyksi hankkia toista "lapsen leikkikaveriksi". Tuntuu aika epätasa-arvoiselta lapsen kannalta.ap

Meillä on vain yksi lapsi eikä mies halua toista vaikka minä haluaisin. En voi väittää olevani tyytyväinen tilanteeseen, kyllä tuo vähän orvolta pirulta vaikuttaa.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2014 klo 13:14"]Meillä on kivaa yhden lapsen vanhempina. ;-)

Just laitoinkin tänään aloituksen otsikolla "olen iloisempi ja onnellisempi yhden lapsen vanhempana kuin kahden tai useamman".

Totta joka sana. :-)

[/quote]

Mistä sä tiedät oletko onnellisempi yhden vai useamman äitinä, kun et ole kokenut sitä useamman äitinä olemista....

Meillä oli kolme vuotta vain yksi lapsi ja olin onnellinen. Olen onnellinen myös nyt, kun lapsia on 3.

Itse en halunnut ollenkaan lapsia nuorempana, mutta niin se vaan mieli muuttui;)

Kyllähän sitä voi tietää. Voin minäkin esimerkiksi sanoa, että viihdyn paremmin hetero- kuin lesbosuhteessa, vaikken ole jälkimmäistä koskaan kokenut. Sen vaan tietää.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2014 klo 13:57"] Meillä on vain yksi lapsi eikä mies halua toista vaikka minä haluaisin. En voi väittää olevani tyytyväinen tilanteeseen, kyllä tuo vähän orvolta pirulta vaikuttaa.[/quote]

Et kai ole tartuttanut lapseen omaa ajatusmaailmaasi siitä kuinka pitäisi saada toinen lapsi? Meillä ainakaan lapsi 10v ei ole koskaan toivonut sisaruksia tai edes kysellyt miksi hänellä ei niitä ole. Olemme isänsä kanssa aina pitäneet täysin luonnollisena sitä, että hän on ainoa lapsi eikä kumpikaan meistä toivo enempää vaan on juuri hyvä näin. Ilmeisesti meidän tyttökin on omaksunut tämän ja on ihan onnellisen oloinen ainoa lapsi :)

[quote author="Vierailija" time="17.04.2014 klo 13:04"]Tuon nyt tylsyyttäni teille esille ajatuksia näin vapaapäivän kunniaksi.

Olen aina ajatellut, että jos saan joskus mielnhäiriön ja keksin haluavani lapsia elämääni, tulee niitä max yksi. En vain usko jaksavani enempää. Tarvitsen paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta, pahin painajaiseni olisi meluisa ja sekava koti- ilmapiiri aamusta iltaan ilman aikaa rauhoittua.

Jos täällä on yhden lapsen vanhempia, haluaisin kuulla minkälaista elämänne on ? Ja joku keksii kuitenkin kysyä niin kyllä, olen itse ainoa, enkä koskaan tästä kärsinyt.

[/quote] Yks on ja saa aikaan ääntä ja menoa tarpeeksi. Kaveri ramppaa ja touhua riittää. Mutta se on hyvä juttu. Ei ole yksinäinen. Ei yks lapsi tosiaan tarkoita hiljaista kotia.

Mitä jos saisitkin kaksoset tai kolmoset heti eka kerralla?:)

Olen itse ainut lapsi ja ajattelin aluksi että haluan kaksi lasta. Tänä päivänä olen kolmen lapsen äiti. Kolmas lapsemme oli meille yllätys lapsi. Keskimmäiselle ja kolmannelle lapselle tuli ikäeroa vain 1,2v. Rakastan jokaista lastani ja koen että heistä jokaisen on kuulunut syntyä perheeseemme. Tästä huolimatta suosittelen yhtä lasta. Näin jälkeenpäin ajateltuna yksi lapsi olisi "riittänyt" meille. Kolmen pienen lapsen kanssa arki/juhla/menemiset/tulemiset on hyvin organisoitunakin aina kaaosta. En pysty antamaan jakamatonta huomiota koskaan kenellekkään. Aina taustalla joku tekee jotain johon täytyy puuttua/neuvoa. Yhteen lapseen pystyy antamaan kaikki voimavaransa ja jakamaan hänen kokemuksensa täysin ja olla siinä hetkessä. Ei tarvitse miettiä viihtyykö pienempi/isompi tekemisissä. Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta yhteenvetona voisin sanoa että omat resurssini eivät riitä täyttämään omasta mielestäni niin hyvää lapsuutta kolmelle kuin yhdelle lapselle.

Olen itse ainut lapsi ja ajattelin aluksi että haluan kaksi lasta. Tänä päivänä olen kolmen lapsen äiti. Kolmas lapsemme oli meille yllätys lapsi. Keskimmäiselle ja kolmannelle lapselle tuli ikäeroa vain 1,2v. Rakastan jokaista lastani ja koen että heistä jokaisen on kuulunut syntyä perheeseemme. Tästä huolimatta suosittelen yhtä lasta. Näin jälkeenpäin ajateltuna yksi lapsi olisi "riittänyt" meille. Kolmen pienen lapsen kanssa arki/juhla/menemiset/tulemiset on hyvin organisoitunakin aina kaaosta. En pysty antamaan jakamatonta huomiota koskaan kenellekkään. Aina taustalla joku tekee jotain johon täytyy puuttua/neuvoa. Yhteen lapseen pystyy antamaan kaikki voimavaransa ja jakamaan hänen kokemuksensa täysin ja olla siinä hetkessä. Ei tarvitse miettiä viihtyykö pienempi/isompi tekemisissä. Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta yhteenvetona voisin sanoa että omat resurssini eivät riitä täyttämään omasta mielestäni niin hyvää lapsuutta kolmelle kuin yhdelle lapselle.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2014 klo 14:06"][quote author="Vierailija" time="17.04.2014 klo 13:57"] Meillä on vain yksi lapsi eikä mies halua toista vaikka minä haluaisin. En voi väittää olevani tyytyväinen tilanteeseen, kyllä tuo vähän orvolta pirulta vaikuttaa.[/quote] Et kai ole tartuttanut lapseen omaa ajatusmaailmaasi siitä kuinka pitäisi saada toinen lapsi? Meillä ainakaan lapsi 10v ei ole koskaan toivonut sisaruksia tai edes kysellyt miksi hänellä ei niitä ole. Olemme isänsä kanssa aina pitäneet täysin luonnollisena sitä, että hän on ainoa lapsi eikä kumpikaan meistä toivo enempää vaan on juuri hyvä näin. Ilmeisesti meidän tyttökin on omaksunut tämän ja on ihan onnellisen oloinen ainoa lapsi :)[/quote]

En tietenkään, mutta kun serkkujen perheisiin odotetaan vauvoja, hän on luonnollisesti ruvennut puhumaan että meillekin voisi tulla. Sisarusta voi kaivata ilman että se on vanhempien "tartuttamaa".

[quote author="Vierailija" time="17.04.2014 klo 14:13"]Mitä jos saisitkin kaksoset tai kolmoset heti eka kerralla?:)

[/quote]

Nyt tulee taatusti kivitystä, mutta ainakin kolmoset olis aivan liian iso pala mulle. Jos mahdollista niin tekisin siinä vaiheessa raskauden keskeytyksen.ap

Meillä on neljä poikaa ja usein on talossa erittäin paljon melua ja hälinää. Myös pyykkiä, sotkua ja tiskiä tulee aika tavalla. Kun joskus harvoin vain esim 2-vuotias kuopus on kotona, on oma olo ihan epätodellinen. On niin ihmeen rauhallista ja itsellänikin on aikaa istua vaikkapa kahville. Nämä omat muksut on minulle rakkainta maailmassa ja tämä elämä sopii minulle, mutta ymmärrän silti oikein hyvin heitä, ketkä haluavat vain yhden lapsen. Siinäkään ei ole mielestäni mitään pahaa tai outoa, jos joku ei halua lapsia lainkaan. Hyvää elämää voi elää niin monin eri tavoin. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.

Meillä on yksi ns "suuritarpeinen" lapsi ja jumalaton kaaos. Se on nyt reilun 1-vuotias ja maailman paras asia on kamojen purkaminen laatikoista ja levittely lattialle ja aarteiden (pankkikortti, avaimet...) jemmaaminen. Yksi päivä kun kävin vessassa se sillä aikaa keksi pakastimen ja levitti pakastemustikat ympäri kämppää. Mut oletan että tää on jonkinlainen kausi ja menee ohi. Hiljaista on kun se nukkuu. Nyt se on alkanu saada raivokohtauksia joka ikisestä asiasta (sukka ei lähde jalasta, vaippa ei pysy päässä, varista ei saa kiinni) ja heittäytyy voimalla taaksepäin ja huutaa selkä kaarella. Se on kyllä ollut aina sellanen että se huutaa täysillä joka asiaa. Pienenä laitto sen kylpyyn tai otti pois kylvystä tai puki vaatteet tai yritti laskea pois sylistä edes hetkeksi. Se ei koskaan suostunut mihinkään kuljetusvälineisiin eikä suostu vieläkään. Se ei koskaan känise vähän vaan se huutaa välittömästi niinku päätä leikattais irti. Eikä se huuto lopu _ikinä_, myönnän kokeilleeni. Se ei ole koskaan katsellut ja tuijotellut rauhassa yhtään mitään ikinä. Ekat 10 kk se suostui olemaan tasan tarkkaan sylissä ja nykyään se haluaa aina mennä ja tehdä ja touhuta ja saa raivarit joka ainoasta asiasta tosiaan. Jos joku ei heti onnistu. "Äiti äiti äiti äiti äiti äiti äiti".

Pointti on: Yksikin lapsi muuttaa elämän täysin. 

[quote author="Vierailija" time="17.04.2014 klo 14:29"]Meillä on yksi ns "suuritarpeinen" lapsi ja jumalaton kaaos. Se on nyt reilun 1-vuotias ja maailman paras asia on kamojen purkaminen laatikoista ja levittely lattialle ja aarteiden (pankkikortti, avaimet...) jemmaaminen. Yksi päivä kun kävin vessassa se sillä aikaa keksi pakastimen ja levitti pakastemustikat ympäri kämppää. Mut oletan että tää on jonkinlainen kausi ja menee ohi. Hiljaista on kun se nukkuu. Nyt se on alkanu saada raivokohtauksia joka ikisestä asiasta (sukka ei lähde jalasta, vaippa ei pysy päässä, varista ei saa kiinni) ja heittäytyy voimalla taaksepäin ja huutaa selkä kaarella. Se on kyllä ollut aina sellanen että se huutaa täysillä joka asiaa. Pienenä laitto sen kylpyyn tai otti pois kylvystä tai puki vaatteet tai yritti laskea pois sylistä edes hetkeksi. Se ei koskaan suostunut mihinkään kuljetusvälineisiin eikä suostu vieläkään. Se ei koskaan känise vähän vaan se huutaa välittömästi niinku päätä leikattais irti. Eikä se huuto lopu _ikinä_, myönnän kokeilleeni. Se ei ole koskaan katsellut ja tuijotellut rauhassa yhtään mitään ikinä. Ekat 10 kk se suostui olemaan tasan tarkkaan sylissä ja nykyään se haluaa aina mennä ja tehdä ja touhuta ja saa raivarit joka ainoasta asiasta tosiaan. Jos joku ei heti onnistu. "Äiti äiti äiti äiti äiti äiti äiti".

Pointti on: Yksikin lapsi muuttaa elämän täysin. 

[/quote]

Huh. Kuulostaa hurjalta, voimia ja jaksamista!lapsen persoona vaikuttaa perheeseen varmaan aika ratkaisevasti.ap

Täältäkin voimia ja jaksamista. Itse olisin jo luopunut lapsesta tuossa tilanteessa. Kuvailit juuri henkilökohtaisen helvettini. -11

Apua. Suurin osa on kyllä mukavia juttuja, mutta 33:sen tarina taas on sellainen että tasan tulisin hulluksi. Vihaisin varmaan elämääni :( toistan, oöen todella pahoillani puolestasi. Toivon ja uskon, että ajan myötä tilanne muuttuu paremmaksi.ap

Miten voi kokeilla useamman lapsen äitinä oloa jos on vain yksi lapsi.

Tiedän sen, että olen onnellisempi yhden lapsen äitinä kuin useamman lapsen, kun olen seurannut ystäväperheiden lasten älämölöä.

Minä tunnen itseni, oon aina olut hiljaisuutta ja rauhaa rakastava, oon aina tarvinnut paljon omaa aikaa. Ja tiedän ilman kokemustakin, että useamman lapsen kanssa se ei voi olla mahdollista. Kokoajan joku lapsista vaatisi huomiota.

Ja mun ainoan lapsen vauva-aikainen itku ja nyt vähän isompana kiukutteluitkut aiheuttaa jo nyt mussa niin voimakkaita kielteisiä tunnereaktioita, niin tiedän kyllä millainen äiti olisin useammalle lapselle. Jatkuvasti huutava, valittava känisevä äiti. Sellainen äiti en halua olla, kiitos ei!!!!

Nyt lapsi rupeaa ole.aan jo sen ikäinen, että rupean jo nauttimaan elämästä. ;-)

-7 ja sen toisen ketjun aloittaja. :-)

Yhden lapsen kanssa on helppoa. Vaikka tuntuisi raskaalta, voi aina lohduttaa, että se on pian ohi. Sen sijaan se "pakastemustikoiden" levittämisikä ja uhmaikä alkaa aina uudestaan ja uudestaan alusta jos lapsia tekee useamman.

Useamman lapsen äitinä sanoisin, että vauvavuosien valvomisen jälkeen raskainta on nimenomaan kova melutaso kotona. Vaikka kukaan juuri sillä hetkellä ei itkisi tai huutaisi, niin ihan jo siitä, että kaikki yrittää puhua yhtäaikaa leikin tiimellyksessä tulee kovasti ääntä. Sisarusten tappelu on myös se, mikä nostaa melutasoa todella paljon. Rasittavaa on myös jatkuvat "äitiiiii"-huudot. Lapseni ovat kyllä olleet todella kovapäisiä kaikki ja etenkin pojat ovat näyttäneet suuttumuksensa kovalla itkulla ja fyysisenä sätkimisenä. 

Eli summa summarum, jos metelin kokee raskaaksi, yksi lapsi voi olla järkevämpi vaihtoehto. Toisaalta lapset ovat niin yksilöllisiä. Tiedän erään kaksilapsisen perheen, jossa lapset puhuvat vienolla ja hennolla äänellä, eivät juuri koskaan ilmaise tahtoaan huutamalla ja kiukuttelemalla ja leikkivätkin rauhallisia nukkeleikkejä ilman tappeluja päivästä toiseen. 

Meillä on yksi 10kk lapsi, eikä enempää ole suunnitelmissa.  On ihanaa ajatella raskaina, väsyneinä hetkinä, kun vauva on huutanut koko yön puhkeavaa hammasta, että kun tämä aika menee ohi, sellaista ei tule enää koskaan. Inhosin vauva-aikaa ja minua lohdutti suuresti ajatus, ettei sitä tarvitse kokea uudestaan. Kerran sitä kahlaa tuon läpi sisulla kyllä. Nyt on jo paljon mukavampaa, kun lapsi on alkanut olla mutakin kuin avuton, huutava käärö.