Miten pitkä aika on normaalia itkeä kuolleen koiransa perään?
Tätini koira kuoli liki puoli vuotta sitten, ja EDELLEEN itkee koiran perään.... Ok, ymmärrän että omisti koiran liki 10 vuotta, vaikea varmaan tottua moiseen menetykseen... Mutta mitä mieltä te, joilla joskus on kuollut lemmikki - olisiko jo aika päästä yli?
Kommentit (36)
Olen kenties tunteeton p*ska kun sanon tämän, mutta joo, 6kk on epäilyttävän pitkä aika pillittää lemmikin tähden. Siis, se on koira, tottakai se kuolee viimeistään noin 15-vuotiaana, ei voi tulla suurena yllätyksenä!
Ja kyllä, oli minullakin lapsuudenkodissa elukoita, joiden kuolemaa surin. Ehkä oari viikkoa.
Kyllä mua alkaa itkettää jos muistelen kuolleita lemmikeitäni 10-15 vuoden takaa. Koira on vielä elossa mutta jos mietin että sitä ei enää olisi niin itku alkaa.
En kylläkään muiden edessä vollota mutta yksin muistellessa kyllä. En ymmärrä mitä se on sinulta pois jos tätisi suree kuollutta lemmikkiään?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mua alkaa itkettää jos muistelen kuolleita lemmikeitäni 10-15 vuoden takaa. Koira on vielä elossa mutta jos mietin että sitä ei enää olisi niin itku alkaa.
En kylläkään muiden edessä vollota mutta yksin muistellessa kyllä. En ymmärrä mitä se on sinulta pois jos tätisi suree kuollutta lemmikkiään?
Olen huolissani tädin mielenterveydestä. Ilmeisesti syyttä!
Ap
Onko yksinäinen tää täti? Se selittäisi.
On vähä pitkä aika jos ihan itku tulee suretessa yhä
Mun isä kuoli pari kuukautta sitten. Kuolema oli täysin odotettavissa, eikä tullut mitenkään yllätyksenä. Eiköhän olisi minunkin jo aika päästä yli!
Koira on läsnä ja rakastaa ehdoitta. Sen menetys voi tuntua kipeämmin kuin monen ihmisen. Saa surra ihan niin kauan kuin siltä tuntuu❤️
Vanhuksetkin vielä itkevät usein lemmikkiensä perään, niidenkin, joita heillä on lapsena ollut.
No tuskin hän itkee koko ajan ja taukoamatta. Surullinen saa olla vaikka elämänsä loppuun saakka.
Muistan kun Yöradiossa oli pari melko pahaa tapausta.
Mitä tarkoitat itkemisellä? Jokapäiväiseen lohduttomaan itkuun on pitkä aika. Siihen, että itku tulee kun muistelee jotain tärkeää koiraan liittyvää tai kuolemaan liittyvää, ei todellakaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vanhuksetkin vielä itkevät usein lemmikkiensä perään, niidenkin, joita heillä on lapsena ollut.
Juuri näin. Oman ekan kissani kuolemasta 25 vuotta, ja kyllä tulee kyyneleet silmiin kun ajattelenkin.
8 kuukautta ja edelleen itkettää.
Vierailija kirjoitti:
Onko yksinäinen tää täti? Se selittäisi.
On vähä pitkä aika jos ihan itku tulee suretessa yhä
Sûreté’ssä saattoi ennen tulla itku ihan jo tiukan kuulustelun vuoksi. Nykyisin sanotaan Police Nationale.
Itkeä? Kaksi tuntia. Suruissaan voi sitten olla pitempäänkin.
Mä itken välillä vieläkin, vaikka koiran kuolemasta on jo 9 vuotta. Aika yksilöllistähän tuo on.
Kissani kuoli yli viisi vuotta sitten, ja välillä tulee edelleen tippa silmään, kun kissaa muistelee.
2v ja edelleen on ikävä ja itken toisinaan 💔
Vierailija kirjoitti:
Mun isä kuoli pari kuukautta sitten. Kuolema oli täysin odotettavissa, eikä tullut mitenkään yllätyksenä. Eiköhän olisi minunkin jo aika päästä yli!
Koira on läsnä ja rakastaa ehdoitta. Sen menetys voi tuntua kipeämmin kuin monen ihmisen. Saa surra ihan niin kauan kuin siltä tuntuu❤️
Ihmisen ja eläimen kuolemaa ei voi edes verrata toisiinsa. Et sitten isästäsi paljon välittänyt jos pystyt hänen kuolemaansa vertaamaan lemmikin kuolemaan. Kyllä minuakin on surettanut lemmikkieni kuolema, mutta se suru ei ole mitään verrattuna siihen mitä surua nyt tunnen kun nuori läheinen kuoli. Koiria saa uusia mutta ihmisiä ei.
Itken edelleen 5 kuollutta koiraani. Ja ajatus nykyisten kuolemisesta järkyttää ja itkettää aina.
Rakkaan lemmikin suremiseen menee ihan yhtä pitkä aika kuin ihmisen suremiseen.
Oma lemmikkimme nukkumin pois viisi vuotta sitten ja siitä eteenpäin vuoden aikana tuli itkua silloin tällöin, kun pulpahti mieleen. Edelleen tulee kyyneleet ja kaipaus kun alkaa muistelemaan tai jokin seikka muistuttaa edesmenneestä. Ihan normaalia jos ihmisellä on tunteet.
Vähintään 1,5 vuotta on normaalia, sitä lyhyempi epänormaalia.