huomaan muuttuneeni ilkeäksi
En varsinaisesti toivo kenellekään pahaa, mutta huomaan tulevani iloiseksi muiden vastoinkäymisistä.Siis sellaisista pienistä jokapaiväisistä asioista.Siitä kun jonkun lapsi käyttäytyy huonosti, jollakulla on kotona sotkuista, joku myöhästyy tai sairastuu. Tunnen vahingoniloa kun minua loukanneet ihmiset kärsivät . En ole mielestäni aina ollut tällainen, olenkohan muuttumassa narsistiksi tai jotain?
Kommentit (22)
Minusta tuli ilkeä erään ihmisen toimesta.
Sitä se ikä teettää, mut siitä pääsee yli, yllätys yllätys, iän mukana.
Tulee noita kyynisyyskausia. Mä aattelen niin, et mielen nuorena ja virkeänä pitäneet, on onnistuneet aina luovimaan noista matalapaineista pois. Jotkut luovuttavat ja jäävät jossain vaiheessa pysyvästi ilkeys- ja happamuusmoodiin.
Oma elämäsi ei taida olla reilassa? Se selittäisi tunteesi tai jonkin persoonallisuushäiriön kehittyminen. Hyvä, että tiedostat tilanteen. Ajattelustasihan ei kärsi kukaan muu kuin sinä itse. Eivät he, joiden onnettomuuksista iloitset. Mitä tulee toisen vahingosta iloitsemiseen, kuten itse tiedätkin, et voi tuntea toisen ihmisen elämäntilannetta. Terve ihminen tuntee myötätuntoa toisen epäonnistuessa.
No joo, minusta on tulossa samanlainen. Johtuu siitä että kaikesta yrittämisestä huolimatta tunnen epäonnistuneeni elämässä, ja tästä näkövinkkelistä näyttää siltä, että kaikki muut ovat onnistuneet paremmin. Vaikka tiedän, että ajatus on vääristynyt, niin ilahdun jos jollakulla muullakin menee huonommin kuin aiemmin. Tietenkään en sitä kenellekään näytä. Minä siis en nauti siitä toisen ihmisen pahasta olosta, vaan siitä tiedosta etten ole ainoa joka tässä elämässä ei onnistu.
Tiedän ettei henkisesti kypsä ihminen toimisi näin, mutta onneksi tiedän senkin etten ole kypsä ihminen enkä varmaan sellaiseksi ihan heti tule.
Joo, omassa elämässä on ollut ongelmia, paljon. Silti olen mielestäni pärjännyt olosuhteisiin nähden hyvin.Tuntuu vain, etten koskaan voi olla muiden mielestä riittävän hyvä, vaan aina musta löytyy jotain arvosteltavaa.Aina.Yleensä arvostellaan jotain asiaa jonka eteen tunnen näiden mulla olevien voimavarojen turvin tehneeni kaiken voitavani, ja itselle se riittää, tiedän etten enempään popysty, ja teen parhaani.Sitten tulee joku, ja mitätöi sanoillaan kaiken tekemäni.
Esim. Olen sairastanut viikon.Koti on päässyt rempalleen. Tulee vieraita. Koitan tehdä sen minkä jaksan, puolikuntoisena, mutta eihän se koti tiptop ole kun vieraat saapuu.Puutteet huomataan heti, mut kukaan ei huomaa sitä mitä tein.
Aika pitkälle viety johtopäätös tuo, että olis persoonallisuushäiriö kehittymässä. Luulen, että useimmista on ihan lohdullista huomata, että muillakaan ei kaikki asiat mene niinkuin Strömsössä.
Yksinkertaisesti sanottuna, tunnen saavani tasoitusta joka kerran, kun joku muu kohtaa vastoinkäymisiä. Että omani eivät sitten ole enää niin ainutlaatuisia, tai jotain.Eihän tää terveeltä kuulosta, kun sen tähän kirjoitan, ja mieli on jotenkin myrkyttynyt ja olo raskas.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 08:59"]
En varsinaisesti toivo kenellekään pahaa, mutta huomaan tulevani iloiseksi muiden vastoinkäymisistä.Siis sellaisista pienistä jokapaiväisistä asioista.Siitä kun jonkun lapsi käyttäytyy huonosti, jollakulla on kotona sotkuista, joku myöhästyy tai sairastuu. Tunnen vahingoniloa kun minua loukanneet ihmiset kärsivät . En ole mielestäni aina ollut tällainen, olenkohan muuttumassa narsistiksi tai jotain?
[/quote]
Minusta tuo on aika yleistä, ja lisäksi on aika harvinaista, että ihminen edes sitä huomaa tai jos huomaa, niin myöntää.
Tarkoitan, hyvin harva pystyy katsoa kaunista ihmistä tai kehua onnistunutta suoritusta ja koulussakin hyvin pärjääviä enemmän kiusataan kuin huonosti pärjääviä.
Aika harva pystyy olla onnellinen kaverin/toisen lapsen suorituksesta jossain urheilukilpailussa jos oma ei menesty paremmin.
Joskus huomaan itsessäni tällaisia piirteitä, ja joutuu oikein tsempata itseä, että ei ole minulta pois, tai lapseltani, jos joku muukin pärjää ja maailmassa on miljoona hyvää urheilijaa tässä lajissa, ja todellinen ahkeruus ja asenne kuitenkin ratkaisee. Yritän siis pysyä "puhtaana" ja hyvänä ihmisenä tässä suhteessa ja valitettavasti pahansuopuus on yleistä tietyn ikäisllä naisilla/miehillä.
Nuoret ovat tässä suhteessa melkein parempia.
Eli minusta olet ihan ok kun edes tiedostat
Ikävää on, että pahansuopuus tuntuisi olevan yleisintä juuri alle täysi-ikäisten vanhemilla.
Eläkeläiset jo elävät omaa elämäänsä eivätkä toivo toisille pahaa ja lapsettomatkin tuntuvat olevan vähemmän ilkeitä.
Jännä juttu. Lapsi ei jalosta vaan tekee huonommaksi.
Minä olen aina ollut ystävällinen ja auttavainen muita kohtaan, ihmiset alkaneet pitämään itsestäänselvänä ja olen ollut heille joku "mutta kun sä osaat kaiken ja tiedät kaiken ja olet kertakaikkiaan niin hyvä kaikessa että mä en siis kestä!" tyylinen ihminen :/ Töissä sekä kaveripiirissä.
Päätin ajatella itseäni välillä, pistää itseni etusijalle. Nyt minusta tuntuu että minusta tullut kova ja hieman häikäilemätön, ja jollain tasolla myös vahingoniloinen koska itsellä menee niin hyvin kotona ja töissä, niin jollain tavalla tuntuu että nämä tietyt ihmiset ovat yrittäneet pidätellä minua saavuttamasta sitä mitä haluan ja esim. työssä olen auttanut muita etenemään mutta nyt on minun vuoroni, ja jos heillä on nyt kurjaa kotona tai töissä ja valittavat jostain niin ajattelen vaan mielessäni että voivoi siitäs sait.
Olet paljon pidemmällä henkisessä kehityksessä kuin monet muut kun ekanakin tunnistat tuon tunteen,myönnät sen ääneen ja mietit mitä sille voisi tehdä.Useimmat ihmiset ovat vahingoniloisia mutta ei heillä käy pienessä mielessäkään että siinä jotain väärää olisi.
Olen huomannut että jos parisuhteessa menee huonosti niin naiset reagoivat monesti näin. Heistä tulee pikkuhiljaa "bitchejä". Itsellänikin menee huonosti ja kaverin kanssa puhuttu tästä paljon, yritän vielä sinnitellä mutta ero taitaa olla edessä koska tämä suhde tekee minusta huonomman ihmisen.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 09:51"]Olen huomannut että jos parisuhteessa menee huonosti niin naiset reagoivat monesti näin. Heistä tulee pikkuhiljaa "bitchejä". Itsellänikin menee huonosti ja kaverin kanssa puhuttu tästä paljon, yritän vielä sinnitellä mutta ero taitaa olla edessä koska tämä suhde tekee minusta huonomman ihmisen.
[/quote]Toi on totta.Ehkä se pahan toivominen toiselle on siis jonkinlaista yksinjäämisen pelkoa.
Kannattaa siis pysyä pois täältä palstalta ja yrittää verhota itsensä positiivisuuden höttöön. Jos haluaa ajatuksiinsa muutosta.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 09:35"]
Olet paljon pidemmällä henkisessä kehityksessä kuin monet muut kun ekanakin tunnistat tuon tunteen,myönnät sen ääneen ja mietit mitä sille voisi tehdä.Useimmat ihmiset ovat vahingoniloisia mutta ei heillä käy pienessä mielessäkään että siinä jotain väärää olisi.
[/quote]
Niin ja monilla tämä kateus ja vahingonilo johtaa sen paremmin menestyvän syyttelyyn tai jopa kiusaamiseen. Hyvin monilla lapsilla ignooraamiseen.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 09:51"]
Olen huomannut että jos parisuhteessa menee huonosti niin naiset reagoivat monesti näin. Heistä tulee pikkuhiljaa "bitchejä". Itsellänikin menee huonosti ja kaverin kanssa puhuttu tästä paljon, yritän vielä sinnitellä mutta ero taitaa olla edessä koska tämä suhde tekee minusta huonomman ihmisen.
[/quote]
Itsekin olen epäillyt tuota, että parisuhteen ongelmat tai väärä valinta tai huono "saalis" laitetaan toisten naisten maksettavaksi. Heistä löytyy vika omaan pahaan oloon. Työpaikkakiusaaminen, ym kiusaminen
Ai siis naiset reagoivat muuttumalla nagatiivisiksi kun ero lähestyy? Mutta miehet eivät? Miehetkö ne loistavat pelkkää onnea ja harmoniaa kun omaisuus jaetaan, lapsista taistellaan ja ne omat unelmat ovat hajonneet? En ole itse havainnut miehissä tällaista henkistä ylemmyyttä, vaan pelkkää inhimillistä pettymystä, surua, vihaa ja kriisin läpikäymistä. Eroamassa oleva mies ei ole yhtään sen helpompaa seuraa kuin eroamassa oleva nainen. Eikä tarvitsekaan olla.
Minusta tuo kuulostaa katkeruudelta ja henkiseltä huonovointisuudelta eikä tosiaan miltään henkiseltä kasvulta. Jos pääset eteenpäin tuosta, silloin olet kasvanut henkisesti.
Noin voi käydä myös esim. masentuneena. Minulla oli jonkin aikaa sitten kausi, kun en voinut sietää muita ihmisiä. En varsinaisesti toivonut kenellekään pahaa, mutta kaikki ärsyttivät tavalla tai toisella. Ärtymys tuntui suoranaiselta raivolta joskus.
Nykyään minulla on parempi olla, ja pidän ihmisistä enemmän. En ole yhtään sen rikkaampi, menestyneempi, ja kauniimpi - minulla ei ole yhtään sen vähemmän syitä olla kateellinen tai ärtynyt muiden ihmisten tekemisistä. Mutta en vaan ole.
Uskon vakaasti, että ilkeys ja pahansuopuus ovat useimmiten oireilua, eikä mikään luonteenpiirre, jonka pitäisi itsessään hyväksyä.
nostan