Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.

^ *empaattisesti

Kuinkahan moni teini lintsaa muuten vaan teeskennellen sairasta. Nyt on sentään hyvä syy olla sen yhden päivän kotona ja nukkua. Huomenna on sitten uusi päivä virkeimmin silmin.

Vierailija kirjoitti:

En olisi sallinut vapaata tuon vuoksi. Jos se tyttis olis kuollut niin sitten. Eroja tapahtuu teineille viikottain/kk. Ei todellakaan syy olla pois koulusta/töistä. Mitä jos nyt haluaakin olla loppuvkon pois kun niin on surkea olo?

En tiedä ap:n tilannetta mutta oma teini oli 16-vuotiaana ollut jo vuoden suhteessa

Vierailija kirjoitti:

Erot kuuluu elämään, vastoinkäymiset kuuluu elämään. Silti velvollisuudet pitää hoitaa ja tekeminen monesti auttaa, etenkin erotilanteissa, kun arjessa säylyy jokin rytmi. Sen arjen rytmin kautta tajuaa, että elämä jatkuu, vaikka pahalta tuntuukin. Minä en olisi antanut jäädä kotiin, joskus vaan pitää olla se paska mutsikin, koska lapsen ja nuoren on tärkeä oppia kestämään myös vastoinkäymisiä. Ja hoitamaan velvollisuudet niistä huolimatta.

Se, että on yhden päivän pois koulusta, ei vielä tarkoita, että on jäänyt märehtimään ikuisiksi ajoiksi eikä kestä vastoinkäymisiä. Yksi päivä ei vielä kaada mitään. Joskus se on järkevämpää antaa se tila märehtiä kunnolla ja nukkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunteet ne on teinilläkin, joten olisin ehkä antanut jäädä kotiin. Paskaa mutsia ei kenestäkään kuitenkaan yhden asian vuoksi tule.

No tämäkin pa$ka mutsi olisi laittanut kouluun. Pahan mielen vuoksi ei jäädä kotiin. Itse sain syöpädiagnoosin, ja kävin kyllä töissä leikkaukseen asti. Vaikka olin itsekin valvonut yöni, oli paha mieli ja välillä itkettikin. Ei ollut tehokkaimpia työpäiviä, mutta miksi ihmeessä olisi pitänyt jäädä kotiin? Mitä se olisi auttanut?

Olisi auttanut siihen, että muodostuu parempi kuva elämästä ja maailmasta ja siitä, mutä häneltä odotetaan ja miten hänen tunteisiinsa suhtaudutaan. Ap:n ja sinun tavallasi kasvatetaan burn outista ja masennuksesta kärsiviä ihmisiä, koska he eivät enää anna itselleen lupaa kokea asioita ja tunteita, koska ne ovat "väärin" ja tärkeintä on pystyä olemaan tehokas koneiston osa, vaikka oma mieli huutaisi muuta.

Opin vasta myöhään (kärsineenä) aikuisena, että paskat tuolle kasvatusmetodille, olen itse oikeassa ja saan itse asettaa rajani ja riitän ja tunteilleni on paikka ja oikeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai kouluun, vastoinkäymiset ovat osa elämää. Ei aikusenkaan pidä jäädä ihmissuhdeongelmien vuoksi pois töistä, koska ne eivät ole sairauksia vaan sosiaalisia ongelmia.

Liika empatia on pahasta. Pahimmillaan noista poissaolijoista kasvaa niitä ihmisiä, jotka saikuttavat tulevaisuudessa töistäkin kissan kuoleman vuoksi.

Kissan tai lemmikin kuolema on tosi iso juttu. Parhaimmillaan ne on voinut olla mukana elämässä 10-15 vuotta. Meillä koko perhe oli seuraavana päivänä pois koulusta tai töistä. Joskus on fiksua antaa itselleen lepopäivä ja palautua henkisesti rankasta kokemuksesta. Yksi päivä ei kaada vielä mitään. Kiva palvella asiakkaita, kun silmät on itkusta turvonneet ja päässä jyskyttää. Sairaanhoitajakin suhtautui tosi automaattisesti lemmikin kuolemaan ja kirjoitti mukisematta yhden päivän sairaslomaa. Tämä työkeskeinen kulttuuri saa monet palamaan loppuun.

Multa katkesi kynsi, en voi mennä kouluun/töihin. Voi vaikuttaa kylmältä, mutta elämä jatkuu, jos joka ikinen ihminen jäisi pois töistä lemmikin kuoleman tai kynnen katkeamisen tms "syyn" vuoksi, niin yhtä hyvin voitaisiin laittaa laput kaikille luukulle ja todeta, että tää oli tässä, hyvästi. Ei se yhteiskunta saikuttamalla pyöri.

Eniten ihmetyttää että 16v poika itkee ja vieläpä rutiinieron takia

Kouluun ja illalla Tinderi tulille.

Vierailija kirjoitti:

Eniten ihmetyttää että 16v poika itkee ja vieläpä rutiinieron takia

Miksi ei saisi itkeä? Kyyneleitä pitää väkisin pidättää koska on mies? Olet omituinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin laittanut kouluun. Ihan jo siksi että elämässä nyt vaan pitää mennä eteen päin eikä jäädä sängyn pohjalle märehtimään. Kavereiden seura todennäköisesti toimii paremmin kuin yksin itkeminen.

Hyvä että sinua suojaa tuo suunnaton kyynisyys, niin et tule koskaan kokemaan oikeita tunteita. Kaikki ei toivu erosta pelkästään kavereiden seurassa, vaan tarvii sen oman ajan.

Kyse ei ole kyynisyydestä vaan elämän faktoista. Ylös&ulos. Kotona makaamalla se vasta surkea olo onkin.

Kaikki ei käsittele asioita samalla tavalla. Esim. minä haluan olla yksin jos jotain tapahtuu. En jaksa ihmisiä. haluan käsitellä asiat omassa päässä ja sitten olen valmis palaamaan ihmisten pariin. Sureka olo on siitä jos on heti pakko mennä vaan toisten ihmisten seuraan. Ahdistavaa

Kouluun prkl. Niin mekin menimme

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulusta/töistä ollaan pois vasta silloin, jos ollaan oikeasti sairaita. Yhden yön valvominen ei ole sairaus, joten kouluun ja heti. Aivan liian helposti nykyään jäädään kotiin makaamaan. Erilaisia on sitten se, että aiheuttaako tuo ero masentuneisuutta, johon on syytä hakea apua ennenkuin tilanne pahenee.

Hmmm. jokainen tuntemani eronnut aikuinen on ottanut käytännössä viikon saikkua. 

Aikuisilla tarkoitat varmaan naisia?

Vierailija kirjoitti:

Multa katkesi kynsi, en voi mennä kouluun/töihin. Voi vaikuttaa kylmältä, mutta elämä jatkuu, jos joka ikinen ihminen jäisi pois töistä lemmikin kuoleman tai kynnen katkeamisen tms "syyn" vuoksi, niin yhtä hyvin voitaisiin laittaa laput kaikille luukulle ja todeta, että tää oli tässä, hyvästi. Ei se yhteiskunta saikuttamalla pyöri.

Loppupeleissä nämä herkkissaikuttajat toimivat meitä kaikkia vastaan, kun työnantajat muuttuvat (ovat jo muuttuneet) rekrytoinneissaan varovaisiksi ja välttävät vakinaistamista. Määräaikaisista on helpompi päästä eroon, kun nykyään on niin paljon huonoja työntekijöitä. 

Ihmiset on erilaisia. Täällä heti sankarimammat selostamassa kuinka ei syöpädiagnoosikaan hetkauttanut niin etteikö olisi töihin voinut mennä samantien normaalisti. Ei näköjään mitään kykyä asetti toisen asemaan. Ja nyt kuitenkin puhutaan teinistä, ei aikuisesta. Jos on valvonut koko yön ja itkenyt silmät päästään niin ihan ok jäädä kotiin. Yksi päivä sinne tänne.

Olivat melkein vuoden yhdessä. Ensimmäinen tyttö ja ensimmäinen ero. On aika rikki. Nyt kun näitä kommentteja luin niin en todellakaan tiedä mitä ajattelin. Vastustan tuota ajattelua että työ on elämä ja sinne mennään vaikka pää kainalossa. Minusta on hyvä kuunnella omaa vointiaan. Meillä ei poika ole koskaan lintsannut ja poissaoloja on aina ollut vähän. Kyllä yhden vapaapäivän voi sallia.

Ap

Olen tuon robottikasvatuksen tulos. Töissä annettiin aina vaan lisää ja lisää enkä osannut pitää puoliani vaan oletin, että pitää venyä, kun sitä odotetaan. Lopulta aivot lakkadivat toimimasta kokonaan. Onneksi ne palautuivat kuuden viikon lomalla, vaikka eivät koskaan täysin ennalleen.

Kun myöhemmin koin valtavan menetyksen ja jäin täysin yksin maailmassa, en osannut kohdata surua, koska ei sitä ollut saanut aiemminkaan tuntea. Tein töitä lähes kaiken liikenevän ajan arjet, viikonloput ja lomat viisi vuotta, koska se oli ainoa olomuoto, missä ei tuntunut liian pahalta.

Että tosi terve malli elää....

Siis miten helposti te mut saatte oikein sairaslomia, jos lemmikin kuolemankin takia koko perhe poissa? Kuinka paljon ihmiset saikuttelee ylipäätään?

Minulla kuoli isä, jonka omaishoitaja olin töiden ohella, ei puhettakaan että sairaslomaa olisin saanut vaikka sitä kysyin. Isä kuoli pe töitteni jälkeen, joten maanantaina minun piti ottaa palkatonta, koska en kokenut olevani työkuntoinen vielä. 

En ole myöskään saanut nuhakuumeen takia sairaslomaa vaikka teen fyysistä työtä, ellen selkeästi ole puolitajuttoman näköinen (mikä tarkoittaa sitä, että 2 viikkoa olen kituillut töissä ja ollaan keuhkoputkentulehduksessa).

Ei meillä saikkuja anneta noin vain ja jos saikuttelee, ohjataan työterveyteen sinne puolelle, jossa arvioidaan onko tekemään töitä laisinkaan.....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai kouluun, vastoinkäymiset ovat osa elämää. Ei aikusenkaan pidä jäädä ihmissuhdeongelmien vuoksi pois töistä, koska ne eivät ole sairauksia vaan sosiaalisia ongelmia.

Liika empatia on pahasta. Pahimmillaan noista poissaolijoista kasvaa niitä ihmisiä, jotka saikuttavat tulevaisuudessa töistäkin kissan kuoleman vuoksi.

Kissan tai lemmikin kuolema on tosi iso juttu. Parhaimmillaan ne on voinut olla mukana elämässä 10-15 vuotta. Meillä koko perhe oli seuraavana päivänä pois koulusta tai töistä. Joskus on fiksua antaa itselleen lepopäivä ja palautua henkisesti rankasta kokemuksesta. Yksi päivä ei kaada vielä mitään. Kiva palvella asiakkaita, kun silmät on itkusta turvonneet ja päässä jyskyttää. Sairaanhoitajakin suhtautui tosi automaattisesti lemmikin kuolemaan ja kirjoitti mukisematta yhden päivän sairaslomaa. Tämä työkeskeinen kulttuuri saa monet palamaan loppuun.

Multa katkesi kynsi, en voi mennä kouluun/töihin. Voi vaikuttaa kylmältä, mutta elämä jatkuu, jos joka ikinen ihminen jäisi pois töistä lemmikin kuoleman tai kynnen katkeamisen tms "syyn" vuoksi, niin yhtä hyvin voitaisiin laittaa laput kaikille luukulle ja todeta, että tää oli tässä, hyvästi. Ei se yhteiskunta saikuttamalla pyöri.

Ihmiset on yksilöitä, toiset sietää painetta paremmin ja toiset ihan aidosti murtuu, ne ei vaan pysty vaikka haluaisivatkin.

Onko se sit oikein jos itkee töissä/koulussa itkee ja hajoilee muiden edessä joka varmasti aiheuttaa vielä vaikeamman olon, itselleen ja muille? Eihän siinä suoriudu normaalisti velvollisuuksistaan, kenelle siitä on hyötyä sit?

Ei, yhteiskunta ei pyöri saikuttamalla mutta tän kaltainen mentaliteetti kasvattaa vaan sairaita ihmisolentoja, joka pitkällä tähtäimellä vaikuttaa myös siihen koko yhteiskunnan pyörimiseen.

Varsinkin niistä herkemmistä tulisi oikeasti tukea ja huolehtia koska heissä on valtavasti ideoita ja voimia joista yhteiskunta vois hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Olivat melkein vuoden yhdessä. Ensimmäinen tyttö ja ensimmäinen ero. On aika rikki. Nyt kun näitä kommentteja luin niin en todellakaan tiedä mitä ajattelin. Vastustan tuota ajattelua että työ on elämä ja sinne mennään vaikka pää kainalossa. Minusta on hyvä kuunnella omaa vointiaan. Meillä ei poika ole koskaan lintsannut ja poissaoloja on aina ollut vähän. Kyllä yhden vapaapäivän voi sallia.

Ap

Jos olisit kertonut nuo tiedot jo aloituksessa, olisi suurinosa todennäköisesti sanonut, että poissaolopäivä ok. 

Pyörrän itsekin oman "kouluun" - ehdotukseni noiden tietojen valossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olivat melkein vuoden yhdessä. Ensimmäinen tyttö ja ensimmäinen ero. On aika rikki. Nyt kun näitä kommentteja luin niin en todellakaan tiedä mitä ajattelin. Vastustan tuota ajattelua että työ on elämä ja sinne mennään vaikka pää kainalossa. Minusta on hyvä kuunnella omaa vointiaan. Meillä ei poika ole koskaan lintsannut ja poissaoloja on aina ollut vähän. Kyllä yhden vapaapäivän voi sallia.

Ap

Jos olisit kertonut nuo tiedot jo aloituksessa, olisi suurinosa todennäköisesti sanonut, että poissaolopäivä ok. 

Pyörrän itsekin oman "kouluun" - ehdotukseni noiden tietojen valossa.

Samoin!