Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.

Kyseessä on 16v. EI aikuinen. Nyt pitää ymmärtää ja kaikin keinoin tukea. Seuraa tilannetta herkällä korvalla.Nuoret ovat tehneet jopa peruuttamattomia tekoja erojen takia.

Pidä huolta rakkaasta lapsestasi.

N.55

Mitä tuo opettaa teinille. Heti vastoinkäymisten tultua, luovutetaan.

Ylös ja kavereiden pariin juttelemaan asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai kouluun, vastoinkäymiset ovat osa elämää. Ei aikusenkaan pidä jäädä ihmissuhdeongelmien vuoksi pois töistä, koska ne eivät ole sairauksia vaan sosiaalisia ongelmia.

Liika empatia on pahasta. Pahimmillaan noista poissaolijoista kasvaa niitä ihmisiä, jotka saikuttavat tulevaisuudessa töistäkin kissan kuoleman vuoksi.

Ja se olisi huono juttu koska..?

Olisin laittanut kouluun. Ihan jo siksi että elämässä nyt vaan pitää mennä eteen päin eikä jäädä sängyn pohjalle märehtimään. Kavereiden seura todennäköisesti toimii paremmin kuin yksin itkeminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Minä jouduin aikuisena jäämään eron takia sairaslomalle, koska en kyennyt olemaan töissä. Yritin mennä, mutta en pystynyt pidättelemään itkua edes asiakkaiden edessä. Tietenkään suurin osa ei varmasti ota eroa noin raskaasti, mutta en minä sille mitään voinut että itketti vain koko ajan eikä siihen auttanut pätkääkään mikään "on vain pystyttävä". En pystynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Minä jouduin aikuisena jäämään eron takia sairaslomalle, koska en kyennyt olemaan töissä. Yritin mennä, mutta en pystynyt pidättelemään itkua edes asiakkaiden edessä. Tietenkään suurin osa ei varmasti ota eroa noin raskaasti, mutta en minä sille mitään voinut että itketti vain koko ajan eikä siihen auttanut pätkääkään mikään "on vain pystyttävä". En pystynyt.

Sinä yritit. Apn lapsi ei.

Erot kuuluu elämään, vastoinkäymiset kuuluu elämään. Silti velvollisuudet pitää hoitaa ja tekeminen monesti auttaa, etenkin erotilanteissa, kun arjessa säylyy jokin rytmi. Sen arjen rytmin kautta tajuaa, että elämä jatkuu, vaikka pahalta tuntuukin. Minä en olisi antanut jäädä kotiin, joskus vaan pitää olla se paska mutsikin, koska lapsen ja nuoren on tärkeä oppia kestämään myös vastoinkäymisiä. Ja hoitamaan velvollisuudet niistä huolimatta.

En saanut uutta työtä. Itkin sen takia koska oma työ ihan paskaa. Saan jäädä saikulle?

Vierailija kirjoitti:

Olisin laittanut kouluun. Ihan jo siksi että elämässä nyt vaan pitää mennä eteen päin eikä jäädä sängyn pohjalle märehtimään. Kavereiden seura todennäköisesti toimii paremmin kuin yksin itkeminen.

Hyvä että sinua suojaa tuo suunnaton kyynisyys, niin et tule koskaan kokemaan oikeita tunteita. Kaikki ei toivu erosta pelkästään kavereiden seurassa, vaan tarvii sen oman ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Minä jouduin aikuisena jäämään eron takia sairaslomalle, koska en kyennyt olemaan töissä. Yritin mennä, mutta en pystynyt pidättelemään itkua edes asiakkaiden edessä. Tietenkään suurin osa ei varmasti ota eroa noin raskaasti, mutta en minä sille mitään voinut että itketti vain koko ajan eikä siihen auttanut pätkääkään mikään "on vain pystyttävä". En pystynyt.

Sinä yritit. Apn lapsi ei.

Mutta se on lapsi vielä. Onpa kauheaa, jos yhden päivän rauhoittuu kotona.

Osa on kylä kylmää porukkaa täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunteet ne on teinilläkin, joten olisin ehkä antanut jäädä kotiin. Paskaa mutsia ei kenestäkään kuitenkaan yhden asian vuoksi tule.

No tämäkin pa$ka mutsi olisi laittanut kouluun. Pahan mielen vuoksi ei jäädä kotiin. Itse sain syöpädiagnoosin, ja kävin kyllä töissä leikkaukseen asti. Vaikka olin itsekin valvonut yöni, oli paha mieli ja välillä itkettikin. Ei ollut tehokkaimpia työpäiviä, mutta miksi ihmeessä olisi pitänyt jäädä kotiin? Mitä se olisi auttanut?

Aika vaikee verrata näitä kahta tapausta. Nyt puhutaan yhdestä nuoresta ihmisestä, jolla on suru ja iso väsymys.

Nyt puhutaan yhden päivän poissaolosta.

Ehkäi joskus voi itselleen ja toiselle sallia olla heikko. Ei se tarkoita koko ajan. Voi olka armelias. Ei silti tarvi olla ikilöysäilijä.

Jos sinulle oli hyväksi se työnteko, niin hyvä niin. Joku toinen olisi silti voinut kokea kotina olin paremmaksi,

Hyvä, että teit itsellesi hyvin.

Jossain kommenteissa paistaa tämä perisuomalainen " töihin ja kouluun mennään vaikka pää kainalossa" asenne  Eli arvotetaan ihminen sen mukaan, kuinka se vaan jaksaa ja jaksaa vaikka olo olisi mikä. 

Sitten käydäänkin kohta psykologilla ja terapiassa, koska oma jaksaminen on jätetty jo heti alkuun toisarvoiseksi ja ryhmäpaineen takia vaan jaksetaan vaikka ei jaksaiskaan.

Ihmisten painostaminen, arvostelu ja sormella osoittaminen siitä kuinka olet huono ihminen, kun suret jotain asiaa etkä tee niitä velvollisuuksia. Ei saa levätä ja toipua.

Pitää jaksaa.  Loppuun saakka. Vaikka toisella suhtautumisella ja empatialla varmaan terapian tarve tässä maassa vähenis ja ihmiset voisivat paremmin. Ja näin olisivat kyvykkäämpiä hoitamaan velvollisuuksiaan. Täällä kun arvioidaan ihmiset pelkkien soritusten kautta ja kirkkaimman kruunun saa se, joka menee töihin tai kouluun vaikka tekis kuolemaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin laittanut kouluun. Ihan jo siksi että elämässä nyt vaan pitää mennä eteen päin eikä jäädä sängyn pohjalle märehtimään. Kavereiden seura todennäköisesti toimii paremmin kuin yksin itkeminen.

Hyvä että sinua suojaa tuo suunnaton kyynisyys, niin et tule koskaan kokemaan oikeita tunteita. Kaikki ei toivu erosta pelkästään kavereiden seurassa, vaan tarvii sen oman ajan.

Kyse ei ole kyynisyydestä vaan elämän faktoista. Ylös&ulos. Kotona makaamalla se vasta surkea olo onkin.

Vierailija kirjoitti:

En saanut uutta työtä. Itkin sen takia koska oma työ ihan paskaa. Saan jäädä saikulle?

Tuskin, mutta tuo tyhmyys mikä vastauksestasi paistaa läpi oikeuttaa kyllä erittäin pitkään saikkuun. Olet vaaraksi ympäristölle.

Jokainen tietysti tekee mitä tahtoo ja kasvattaa kuten kasvattaa, mutta meillä ei valitettavasti jäädä kotiin koulusta ellei olla kipeitä. Itse erosin lapsen isästä vuosi sitten ja pitkä suhde takana. Oaivan romuna, kuvio oli liian härski ja paljastui yhdenäkkiä. Ei puhettakaan, että saisi sairaslomaa töistä, vaikka en nukkunut juuri ollenkaan ja stressi oli mieletön. Toisaalta en edes halunnut sairaslomaa, koska työt ja työkaverit pitivät ajatukset muualla. Jos olisin jäänyt kotiin surkuttelemaan, surkuttelisin varmasti vieläkin.

Vähän outoa jäädä kotiin vain märehtimään, jos ei ole kipeä, mutta eipä tuo nyt maailmaa kaada.

No jos ero aiheuttaa esimerkiksi masennuksen, voi sairausloma olla muun hoidon lisäksi osa hoitoa. Lähtökohtana kuitenkin se, ettei sairausloma ole ensisijainen vaihtoehto. Arjen vastuut on hoidettava ensin, sitten jos tilanne todella vaatii lääkärinkin mielestä sairauspoissaolon, asia erikseen.

Moni näköjään opettaisi lapsensa tunteettomaksi robotiksi.

En olisi sallinut vapaata tuon vuoksi. Jos se tyttis olis kuollut niin sitten. Eroja tapahtuu teineille viikottain/kk. Ei todellakaan syy olla pois koulusta/töistä. Mitä jos nyt haluaakin olla loppuvkon pois kun niin on surkea olo?

Vierailija kirjoitti:

Tottakai kouluun, vastoinkäymiset ovat osa elämää. Ei aikusenkaan pidä jäädä ihmissuhdeongelmien vuoksi pois töistä, koska ne eivät ole sairauksia vaan sosiaalisia ongelmia.

Liika empatia on pahasta. Pahimmillaan noista poissaolijoista kasvaa niitä ihmisiä, jotka saikuttavat tulevaisuudessa töistäkin kissan kuoleman vuoksi.

Kissan tai lemmikin kuolema on tosi iso juttu. Parhaimmillaan ne on voinut olla mukana elämässä 10-15 vuotta. Meillä koko perhe oli seuraavana päivänä pois koulusta tai töistä. Joskus on fiksua antaa itselleen lepopäivä ja palautua henkisesti rankasta kokemuksesta. Yksi päivä ei kaada vielä mitään. Kiva palvella asiakkaita, kun silmät on itkusta turvonneet ja päässä jyskyttää. Sairaanhoitajakin suhtautui tosi automaattisesti lemmikin kuolemaan ja kirjoitti mukisematta yhden päivän sairaslomaa. Tämä työkeskeinen kulttuuri saa monet palamaan loppuun.