Naisen aloitekyvyttömyys
Eihän tämä mikään uusi asia ole, mutta "ääneen" täytyy ihmetellä vaimon aloitekyvyttömyyttä.
Eilen vaimolla oli yövuoronsa päälle nukkumapäivä, ja niin kuin hän lähes aina, runkkailee itsensä uneen ja käy laatikollani käyttäen vibrojamme, käyttöä varten ne toki olen hankkinutkin, ei siinä mitään.
Yleensä nukkumapäivän iltana minun ei kannata aloitetta seksiin tehdä, eikä niinä päivinä kun hän on jo ehtinyt masturboimaan. Seksi on surkeaa niinä päivinä jos sitä sattuu edes saamaan.
Eilen oli outo päivä, alkuillasta hän jo kiehnasi poikkeuksellisen lähentelevästi. Suihkusta tultuaan pudotti pyyhkeen silmieni edessä ja hetken päästä istui lattialla kaikessa rauhassa hajareisin rasvaamassa itseään niin, että paljas pillu loisti yöpaidan nousseen helman alta. Edellä mainittuja ei todellakaan tapahdu nähteni oikein koskaan.
Nukkumaan mennessä läheisyys jatkui, eikä edellisten tapahtumien perusteella ollut epäselvää, että seksiä hän tahtoi. Mutta. Minun ei tehnyt mieli, joten en tehnyt aloitetta. Olisin kyllä helpolla syttynyt, mutta muutama suudelma ja kämmenselän silittely ei sitä vielä tee. Pitelin vaan kainalossa ja mielenkiinnolla odottelin, tapahtuuko jotain. Ei tapahtunut.
Sitä vaan ihmettelen, että vaikka olisit miten alistuva sub, niin mikä siinä on niin vaikeaa tehdä sellainen aloite, että toinen innostuu leikkiin mukaan jos kerran itsellä on kone jo lämpöinen?
Kommentit (77)
Hänhän teki aloitteen. Ja sinä et reagoinut.. Koki varmaan itsensä torjutuksi.
Lämmin ruoka tuodaan eteesi ja sinä et syö, kun ei erikseen käsketä?
Vaimosi ilmeisesti pelkää torjutuksi tulemista ja siksi ei sano. Nuo runkkailutkin on ehkä tarkoitettu kutsuksi että saa tulla mukaan.. Sanatonta viestintää täytyy opetella myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei herrajumala mitä miehiä taas...
Ap juuri kuvailit vaimosi aloitteen, etkä tarttunut siihen? Tiedoksi kaikille vastaaville vätyksille: NAINEN TEKEE ALOITTEEN JUURI NOIN: asettamalla itsensä nus simista vaille valmiiksi näkökenttääsi, niin että tyhmäkin tajuaa että seksi on nyt mielessä. Tämä on se Aloite. Sitten panet sitä. Mutta kun ei, siinä on taas oikeen "mies", joka on niin pölvästi että ESITTÄÄ ETTEI HUOMAA! Jatka tuota vielä, niin vaimosi toteaa ettei maksa vaivaa. Jos et hyväksy rooliasi miehen ja naisen soidinmenoissa, niin jää sitten ilman.
Sehän se on, että nainen korkeintaa vihjaa, että nyt olisi miehen hyvä tehdä aloite. Mikä ihme siinä on, että naiset ovat vielä kiinni jossain 50-luvun kainostelevassa naiskuvassa?
Ei se ole mikään 50-luvun juttu, vaan peräisin sieltä asti kun oltiin apinoita. Me ihmiset ollaan edelleen osa (avaraa) luontoa siinä missä muutkin otukset tällä planeetalla.
Naaraat toimii niin kuin naaraat toimii, ja urokset joko asettuu selkään nylkyttämään tai jää heinikkoon tai siis sohvalle haaveilemaan. 50 vuotta aateilmastonmuutosta ei nimittäin poista sitä mikä on geeneissä ollut satoja tuhansia vuosia. Ole siis mies ja toimi. Ota vaimosi kun kutsu tulee. Sellainen on todennäköisesti vaimosi mielestä miehekästä ja seksikästä.
Ap:lle bonuksena: ne illan aiemmat lähentelyt kuului olennaisena osana naisen Aloitetta. Naiset tahtoo tulla vietellyiksi aina uudestaan ja uudestaan. Hamaan tappiin asti. Naisilla seksiin virittäytyminen on hidasta ja kuvailemasi asteittainen hivuttautuminen lähemmäs ja lähemmäs on sinulle annettu tilaisuus vaihdella pusuja, heittää ronskia läppää, kähmiä ohimennen. Muistat vain antaa naaraan tulla ja mennä oman mielensä mukaan. Luota siihen että ennemmin tai myöhemmin olet sisällä. Sitten kun paikat on märkänä ja "lupa" tulee, niin painat menemään sydämesi kyllyydestä.
Ole hyvä.
No joo, ehkä tässä on vähän sitäkin, että kun meillä seksissä aina minä hoidan kaiken alusta loppuun, saamatta itse oikeastaan mitään huomiota takaisin, niin olisi kiva sysätä vähän sitä toimeliaisuutta toisellekin. Ärsyttää, että toinen on kosketusta vailla mutta ei ole valmis itse tekemään mitään.
Kyllä mä eilen vähän peppua ja sisäreisiä hyväilin, mutta kun ei vastakaikua tullut niin jätin etenemättä sen pidemmälle.
Toisaalta vähän kaduttaa ettei tullut vilautuksia palkittua mutta se nyt meni näin. Hoidan hänet tänään hyväksi, niin ei ala mököttämään.
Ap
Mä olisin onneni kukkuloilla, jos mun vaimoni tekisi aloitteen kuvaillulla tavalla tekemällä itsensä tykö ja näyttämällä että on valmis pantavaksi. Valot pois, pyyhe kylppäristä ja kysymys ”oletko valmis” on meidän rouvan normialoite. No, lopputulos on tietysti aina ihan mukavaa, mutta kun minä olen meillä se, joka vilauttelee, hiplailee itseään ja kaikin tavoin näyttää että nyt olisi himot päällä, niin olisihan se vaihtelua joskus toisinkin päin...
Miksi vaimo ei sitten tartu minun aloitteeseen, jos kuljen mulkku pystyssä boksereissa? Hänen pitäisi kyllä tietää, jos tuo on naisten tapa tehdä aloite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei herrajumala mitä miehiä taas...
Ap juuri kuvailit vaimosi aloitteen, etkä tarttunut siihen? Tiedoksi kaikille vastaaville vätyksille: NAINEN TEKEE ALOITTEEN JUURI NOIN: asettamalla itsensä nus simista vaille valmiiksi näkökenttääsi, niin että tyhmäkin tajuaa että seksi on nyt mielessä. Tämä on se Aloite. Sitten panet sitä. Mutta kun ei, siinä on taas oikeen "mies", joka on niin pölvästi että ESITTÄÄ ETTEI HUOMAA! Jatka tuota vielä, niin vaimosi toteaa ettei maksa vaivaa. Jos et hyväksy rooliasi miehen ja naisen soidinmenoissa, niin jää sitten ilman.
Sehän se on, että nainen korkeintaa vihjaa, että nyt olisi miehen hyvä tehdä aloite. Mikä ihme siinä on, että naiset ovat vielä kiinni jossain 50-luvun kainostelevassa naiskuvassa?
Ei se ole mikään 50-luvun juttu, vaan peräisin sieltä asti kun oltiin apinoita. Me ihmiset ollaan edelleen osa (avaraa) luontoa siinä missä muutkin otukset tällä planeetalla.
Naaraat toimii niin kuin naaraat toimii, ja urokset joko asettuu selkään nylkyttämään tai jää heinikkoon tai siis sohvalle haaveilemaan. 50 vuotta aateilmastonmuutosta ei nimittäin poista sitä mikä on geeneissä ollut satoja tuhansia vuosia. Ole siis mies ja toimi. Ota vaimosi kun kutsu tulee. Sellainen on todennäköisesti vaimosi mielestä miehekästä ja seksikästä.
Ap:lle bonuksena: ne illan aiemmat lähentelyt kuului olennaisena osana naisen Aloitetta. Naiset tahtoo tulla vietellyiksi aina uudestaan ja uudestaan. Hamaan tappiin asti. Naisilla seksiin virittäytyminen on hidasta ja kuvailemasi asteittainen hivuttautuminen lähemmäs ja lähemmäs on sinulle annettu tilaisuus vaihdella pusuja, heittää ronskia läppää, kähmiä ohimennen. Muistat vain antaa naaraan tulla ja mennä oman mielensä mukaan. Luota siihen että ennemmin tai myöhemmin olet sisällä. Sitten kun paikat on märkänä ja "lupa" tulee, niin painat menemään sydämesi kyllyydestä.
Ole hyvä.
No joo, ehkä tässä on vähän sitäkin, että kun meillä seksissä aina minä hoidan kaiken alusta loppuun, saamatta itse oikeastaan mitään huomiota takaisin, niin olisi kiva sysätä vähän sitä toimeliaisuutta toisellekin. Ärsyttää, että toinen on kosketusta vailla mutta ei ole valmis itse tekemään mitään.
Kyllä mä eilen vähän peppua ja sisäreisiä hyväilin, mutta kun ei vastakaikua tullut niin jätin etenemättä sen pidemmälle.
Toisaalta vähän kaduttaa ettei tullut vilautuksia palkittua mutta se nyt meni näin. Hoidan hänet tänään hyväksi, niin ei ala mököttämään.Ap
Hmm kannattaisko teidän ihan suoraan puhua tuosta että koet asian seksissä olevan noin? ja sitten kerrot kauniisti, että mitä haluaisi ja miten syttyisit jos nainen aloiitteen tekisi. Voi olla, ettei hän tiedä. Todennäkäisesti ei ole hajuakaan, että ajattelet noin. Eihän kukaan ole ajatusten lukija. Seksikin vaatii kommunikointia. Ja just vaikka ois vuosia oltu yhdessä, niin on hyvä välillä päivättää tilannetta. Ihmiset ja halutkin muuttuu ajan kanssa. Ehkä nainen on nyt myös ihmeissään tilanteesta, mutta kumpikaan ei viitsi ottaa aisioita puheeksi? Se, että ajattelet noin ei riitä jos et tee itse mitään korjataksesi asiaa.

Ehkä siitä seksin yksipuolisuudesta voisi keskustella sen oman rakkaan kanssa eikä vaan vauvapalstalla. Jos on keskusteltu moneen kertaan eikä toinen siltikään jostain syystä halua huomioida sua yhtään enempää seksin aikana niin ehkä se on merkki siitä, ettei välitä nautinnostasi ja sitä kautta ei kauheasti välitä sinusta. Tämähän on ihan sama asia kuin jos olisit nainen ja valittaisit siitä, että mies vaan tökkii sisään 5 min eikä tee mitään sun nautintosi eteen. Tuollainen käytös kumppanilta ei ole merkki hyvästä ja tasa-arvoisesta parisuhteesta.
Kertokaa miehet kuinka naisen tulisi tehdä aloite?
Itseä jotenkin ujostuttaa ja pelkään torjuntaa. Pelkään myös etten osaa.
Tyylini on ollut vaan käydä munaan kiinni, anteeksi!
Näille keskustelua vaihtoehdoksi esittäville huomautan, että on naisia, jotka eivät keskustele seksistä. Ei pysty ei kykene. Oiskin niin helppoa. Liittyykö sitten vahvaan alistumisen viettiin vai mihin, en tiedä. Miehen on turha kysyä mitään, vaan miehen pitää vain tietää ja viedä jne. Tietysti voisin monologia toiveistani esittää, mutta uskon vahvasti ettei se johtaisi mihinkään. Ja oon kyllä sanonutkin, ei sillä, mutta ei se mitään ole vaikuttanut.
Ehkä joku sub-nainen voisi ottaa kantaa?
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa miehet kuinka naisen tulisi tehdä aloite?
Itseä jotenkin ujostuttaa ja pelkään torjuntaa. Pelkään myös etten osaa.
Tyylini on ollut vaan käydä munaan kiinni, anteeksi!
Mulle riittäisi kyllä käsi vatsalle ja siitä hyväillen alaspäin. Aloituksen kruunaisi edes muutaman minuutin suikkari, mutta se käsi olisi jo hyvä.
Ap
Miehen seksuaalisuus on myös herkkä asia, kun aina peli ei soi. Naisena koen, että minun pitää jättää miehelle kunniallinen poistumisreitti auki siltä varalta, ettei nyt olisi hyvä vire päällä. Jos teen selväksi halukkuuteni painautumalla alastomana miestä vasten ja hyväilemällä häntä hyväksi todetuista paikoista, on parempi olla tekemättä numeroa, ellei viisari värähdä. Jospa puolisosi tulkitsi käytöksesi niin, ettet ollut kiinnostunut, eikä halunnut painostaa ja aiheuttaa sinulle kyvyttömyyden tuntemuksia.
Kosto on näissä asioissa kestämätön motiivi. Siitä ei seuraa mitään hyvää, asiat menevät vain selvittämättömään solmuun, jos koston ja tyytymättömyyden kierre kasvaa korkoa.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa miehet kuinka naisen tulisi tehdä aloite?
Itseä jotenkin ujostuttaa ja pelkään torjuntaa. Pelkään myös etten osaa.
Tyylini on ollut vaan käydä munaan kiinni, anteeksi!
Mua kiihottaisi havaita toisen kiihottuminen tavalla tai toisella. Pukeutuminen tai pukeutumatta jättäminen, itsensä hyväily ja esittely, tuhmien puhelu tai tekstailu jo aiemmin päivällä. Jos vaikka huomaisin vaimon hieman hyväilevän tai hieman enemmän tyydyttelevän itseään, niin siinä olisi aloitetta enemmän kuin kylliksi. Mutta kun mun vaimo on se pyyhe-pimeys-kysymys -tyyppi 😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei herrajumala mitä miehiä taas...
Ap juuri kuvailit vaimosi aloitteen, etkä tarttunut siihen? Tiedoksi kaikille vastaaville vätyksille: NAINEN TEKEE ALOITTEEN JUURI NOIN: asettamalla itsensä nus simista vaille valmiiksi näkökenttääsi, niin että tyhmäkin tajuaa että seksi on nyt mielessä. Tämä on se Aloite. Sitten panet sitä. Mutta kun ei, siinä on taas oikeen "mies", joka on niin pölvästi että ESITTÄÄ ETTEI HUOMAA! Jatka tuota vielä, niin vaimosi toteaa ettei maksa vaivaa. Jos et hyväksy rooliasi miehen ja naisen soidinmenoissa, niin jää sitten ilman.
Sehän se on, että nainen korkeintaa vihjaa, että nyt olisi miehen hyvä tehdä aloite. Mikä ihme siinä on, että naiset ovat vielä kiinni jossain 50-luvun kainostelevassa naiskuvassa?
Ei se ole mikään 50-luvun juttu, vaan peräisin sieltä asti kun oltiin apinoita. Me ihmiset ollaan edelleen osa (avaraa) luontoa siinä missä muutkin otukset tällä planeetalla.
Naaraat toimii niin kuin naaraat toimii, ja urokset joko asettuu selkään nylkyttämään tai jää heinikkoon tai siis sohvalle haaveilemaan. 50 vuotta aateilmastonmuutosta ei nimittäin poista sitä mikä on geeneissä ollut satoja tuhansia vuosia. Ole siis mies ja toimi. Ota vaimosi kun kutsu tulee. Sellainen on todennäköisesti vaimosi mielestä miehekästä ja seksikästä.
Ap:lle bonuksena: ne illan aiemmat lähentelyt kuului olennaisena osana naisen Aloitetta. Naiset tahtoo tulla vietellyiksi aina uudestaan ja uudestaan. Hamaan tappiin asti. Naisilla seksiin virittäytyminen on hidasta ja kuvailemasi asteittainen hivuttautuminen lähemmäs ja lähemmäs on sinulle annettu tilaisuus vaihdella pusuja, heittää ronskia läppää, kähmiä ohimennen. Muistat vain antaa naaraan tulla ja mennä oman mielensä mukaan. Luota siihen että ennemmin tai myöhemmin olet sisällä. Sitten kun paikat on märkänä ja "lupa" tulee, niin painat menemään sydämesi kyllyydestä.
Ole hyvä.
Valitettavasti vaan ihminen on kehittänyt kaikenlaisia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia rakenteita/sääntöjä, jotka eivät enää toimi noiden eläinmaailman sääntöjen mukaan. Nämä ristiriitaiset vaatimukset sitten jarruttaa vähän molenpien osapuolten toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Voin naisena vastata tähän, itselle ainakin on tosi hankalaa suoran aloitteen tekeminen. Käyttäydyn just noin kuten AP:n nainen. Kai sitä pelkää, että tulee torjutuksi niin paljon. Sitten toinen on se, että koen pelkästään kulliin kiinni tarttumisen taas törkeänä ja epäkiihottavana (ehkä siksi, koska en itse syty siitä jos mies vaan ykskaks hyökkää kimppuun ja käsi haaroissa heti joten en osaa luontevasti tehdä sitä toisellekkaan). Sanoisin siis, että ehkä on kyse sukupuolten erosta juurikin siinä, miten sytymme seksiin ja minkä koemme aloitteena (toki poikkeuksiakin löytyy). Naiset kai usein tarviivat sen pidemmän esileikin, johon usein kuuluu tuo vihjailu, johon toivotaan että mies tulisi mukaan ja sitten siitä yhdessä edetään vaiheittan kohti itse hommaan. Miehillä taas taitaa toimia tuo päinvastoin? Siksi se on vaikeaa. Tuo naisen käytös oli esileikin alku!! Se osa monelta mieheltä jää tajuamatta ilmeisesti. Itsellä on myös välillä vaikeuksia aloitteen tekemisessä, siksi kun en oikein tiedä mitä mies haluaa. Kun jos kysyn, ei saa oikein kunnon vastausta koskaan. Sitten pelkään myös torjutuksi tulemista. Muutaman kerran kun oikein olen yrittänyt olla rohkea ja käydä asiaan heti kiinni, niin just silloin miestä ei oo huvittanut. Vaikka on sekin ok, että ei huvita niin silti ne pari kertaa tulleet pakit noin itselle intiimissä asiassa on vaikuttanut kuitenkin siihen aloitteen tekoon, vaikka ehkä lapsellista jäädä kiinni tuohon. Mutta joo. Tässä mun mielipide ainakin asiaan :D
Sinänsä ihan ymmärrettävää, että jännittää torjutuksi tulemista. Ei siitä kukaan tykkää, mutta on aika lapsellista, jos se estää kokonaan tekemästä jotain. Aika moni asia elämässä vaatii pientä riskin ottamista.
Vähän ihmettelen tuota, ettet keksi pelkälle vihjailulle muuta jatkoa kuin suoraan muniin kiinni käyminen. Miten sinä toivot, että miehesi aloittaisi sen toiminnan tuon vihjailun jälkeen? Jotenkinhan sen on siitä vihjailusta edettävä tai sitten jää seksit vähemmälle. Vai onko se sitten ihan ok, että kun on tarpeeksi kauan puolin ja toisin vihjailtu, niin sitten vaan jalat auki ja hommiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei herrajumala mitä miehiä taas...
Ap juuri kuvailit vaimosi aloitteen, etkä tarttunut siihen? Tiedoksi kaikille vastaaville vätyksille: NAINEN TEKEE ALOITTEEN JUURI NOIN: asettamalla itsensä nus simista vaille valmiiksi näkökenttääsi, niin että tyhmäkin tajuaa että seksi on nyt mielessä. Tämä on se Aloite. Sitten panet sitä. Mutta kun ei, siinä on taas oikeen "mies", joka on niin pölvästi että ESITTÄÄ ETTEI HUOMAA! Jatka tuota vielä, niin vaimosi toteaa ettei maksa vaivaa. Jos et hyväksy rooliasi miehen ja naisen soidinmenoissa, niin jää sitten ilman.
Sehän se on, että nainen korkeintaa vihjaa, että nyt olisi miehen hyvä tehdä aloite. Mikä ihme siinä on, että naiset ovat vielä kiinni jossain 50-luvun kainostelevassa naiskuvassa?
Ei se ole mikään 50-luvun juttu, vaan peräisin sieltä asti kun oltiin apinoita. Me ihmiset ollaan edelleen osa (avaraa) luontoa siinä missä muutkin otukset tällä planeetalla.
Naaraat toimii niin kuin naaraat toimii, ja urokset joko asettuu selkään nylkyttämään tai jää heinikkoon tai siis sohvalle haaveilemaan. 50 vuotta aateilmastonmuutosta ei nimittäin poista sitä mikä on geeneissä ollut satoja tuhansia vuosia. Ole siis mies ja toimi. Ota vaimosi kun kutsu tulee. Sellainen on todennäköisesti vaimosi mielestä miehekästä ja seksikästä.
Ap:lle bonuksena: ne illan aiemmat lähentelyt kuului olennaisena osana naisen Aloitetta. Naiset tahtoo tulla vietellyiksi aina uudestaan ja uudestaan. Hamaan tappiin asti. Naisilla seksiin virittäytyminen on hidasta ja kuvailemasi asteittainen hivuttautuminen lähemmäs ja lähemmäs on sinulle annettu tilaisuus vaihdella pusuja, heittää ronskia läppää, kähmiä ohimennen. Muistat vain antaa naaraan tulla ja mennä oman mielensä mukaan. Luota siihen että ennemmin tai myöhemmin olet sisällä. Sitten kun paikat on märkänä ja "lupa" tulee, niin painat menemään sydämesi kyllyydestä.
Ole hyvä.
olen nainen ja allekirjoitan. alottajan kuvailema käytös on se aloite jonka nainen tekee yleensä... se vaan nyt on niin eikä helposti tule muuttumaan kun on niin iso osa naisen kiihottumista ja sitä ESILEIKKIÄ. Se taitaa olla monelle miehelle vieras käsite?? ainakin oman kokemuksen mukaan :/
Itse ainakin ymmärrän vallan hyvin, että tuo on se, mista aloitetaan. Mutta jotenkinhan siitä pitäisi jatkaa. Vai luovutatteko heti jos mies ei noihin vihjeisiin tartu ja ota aloitetta itselleen? Ja vastaavasti miten te suhtaudutte/reagoitte tuollaisiin vihjeisiin mieheltä? Miten viette tilannetta tuosta eteenpäin vai jääkö kaikki miehen harteille?
Itse ainakin sain edellisessä suhteessa niin monesti kynsilleni juuri tuollaisten vihjeiden kanssa, että lakkasin uskomasta niihin. Huomasin ne kyllä, mutta en luottanut että tulkitsisin niitä oikein vaan vastasin vaan samankaltaisilla vihjailuilla ja jäin odottamaan vahvempia merkkejä. No eipä niitä tullut, joten vähiin jäi seksi.
Vaimon viettelemä mies kirjoitti:
Hänhän teki aloitteen. Ja sinä et reagoinut.. Koki varmaan itsensä torjutuksi.
Lämmin ruoka tuodaan eteesi ja sinä et syö, kun ei erikseen käsketä?
Vaimosi ilmeisesti pelkää torjutuksi tulemista ja siksi ei sano. Nuo runkkailutkin on ehkä tarkoitettu kutsuksi että saa tulla mukaan.. Sanatonta viestintää täytyy opetella myös.
Aloite jäi puuttumaan. Selkeä viesti siitä, että aloite olisi hyvä tehdä tuli kyllä.
Ei kai sitä silloin syö kun ei ole nälkä vaikka ruokaa eteen tuotaisiinkin. Kannattaisi ensin sytyttää se ruokahalu.
Vierailija kirjoitti:
Mä olisin onneni kukkuloilla, jos mun vaimoni tekisi aloitteen kuvaillulla tavalla tekemällä itsensä tykö ja näyttämällä että on valmis pantavaksi. Valot pois, pyyhe kylppäristä ja kysymys ”oletko valmis” on meidän rouvan normialoite. No, lopputulos on tietysti aina ihan mukavaa, mutta kun minä olen meillä se, joka vilauttelee, hiplailee itseään ja kaikin tavoin näyttää että nyt olisi himot päällä, niin olisihan se vaihtelua joskus toisinkin päin...
Sitten kun mies suihkun jälkeen kaivaa kortsut yöpöydälle ja kysyy "miten olisi?" niin se onkin törkeä aloite.
Nooo...eilen kyytiä annettu kahden kierroksen verran siihen asti että vaimo jo alkoi vaikeroida, ettei jaksa enää kovin kauaa😁
Kovasti oli yönsä hyvin nukkunut😊
Mutta tuo ruokavertaus oli hyvin sanottu. En syö ellei ole nälkä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei herrajumala mitä miehiä taas...
Ap juuri kuvailit vaimosi aloitteen, etkä tarttunut siihen? Tiedoksi kaikille vastaaville vätyksille: NAINEN TEKEE ALOITTEEN JUURI NOIN: asettamalla itsensä nus simista vaille valmiiksi näkökenttääsi, niin että tyhmäkin tajuaa että seksi on nyt mielessä. Tämä on se Aloite. Sitten panet sitä. Mutta kun ei, siinä on taas oikeen "mies", joka on niin pölvästi että ESITTÄÄ ETTEI HUOMAA! Jatka tuota vielä, niin vaimosi toteaa ettei maksa vaivaa. Jos et hyväksy rooliasi miehen ja naisen soidinmenoissa, niin jää sitten ilman.
Sehän se on, että nainen korkeintaa vihjaa, että nyt olisi miehen hyvä tehdä aloite. Mikä ihme siinä on, että naiset ovat vielä kiinni jossain 50-luvun kainostelevassa naiskuvassa?
Ei se ole mikään 50-luvun juttu, vaan peräisin sieltä asti kun oltiin apinoita. Me ihmiset ollaan edelleen osa (avaraa) luontoa siinä missä muutkin otukset tällä planeetalla.
Naaraat toimii niin kuin naaraat toimii, ja urokset joko asettuu selkään nylkyttämään tai jää heinikkoon tai siis sohvalle haaveilemaan. 50 vuotta aateilmastonmuutosta ei nimittäin poista sitä mikä on geeneissä ollut satoja tuhansia vuosia. Ole siis mies ja toimi. Ota vaimosi kun kutsu tulee. Sellainen on todennäköisesti vaimosi mielestä miehekästä ja seksikästä.
Ap:lle bonuksena: ne illan aiemmat lähentelyt kuului olennaisena osana naisen Aloitetta. Naiset tahtoo tulla vietellyiksi aina uudestaan ja uudestaan. Hamaan tappiin asti. Naisilla seksiin virittäytyminen on hidasta ja kuvailemasi asteittainen hivuttautuminen lähemmäs ja lähemmäs on sinulle annettu tilaisuus vaihdella pusuja, heittää ronskia läppää, kähmiä ohimennen. Muistat vain antaa naaraan tulla ja mennä oman mielensä mukaan. Luota siihen että ennemmin tai myöhemmin olet sisällä. Sitten kun paikat on märkänä ja "lupa" tulee, niin painat menemään sydämesi kyllyydestä.
Ole hyvä.
No joo, ehkä tässä on vähän sitäkin, että kun meillä seksissä aina minä hoidan kaiken alusta loppuun, saamatta itse oikeastaan mitään huomiota takaisin, niin olisi kiva sysätä vähän sitä toimeliaisuutta toisellekin. Ärsyttää, että toinen on kosketusta vailla mutta ei ole valmis itse tekemään mitään.
Kyllä mä eilen vähän peppua ja sisäreisiä hyväilin, mutta kun ei vastakaikua tullut niin jätin etenemättä sen pidemmälle.
Toisaalta vähän kaduttaa ettei tullut vilautuksia palkittua mutta se nyt meni näin. Hoidan hänet tänään hyväksi, niin ei ala mököttämään.Ap
Hmm kannattaisko teidän ihan suoraan puhua tuosta että koet asian seksissä olevan noin? ja sitten kerrot kauniisti, että mitä haluaisi ja miten syttyisit jos nainen aloiitteen tekisi. Voi olla, ettei hän tiedä. Todennäkäisesti ei ole hajuakaan, että ajattelet noin. Eihän kukaan ole ajatusten lukija. Seksikin vaatii kommunikointia. Ja just vaikka ois vuosia oltu yhdessä, niin on hyvä välillä päivättää tilannetta. Ihmiset ja halutkin muuttuu ajan kanssa. Ehkä nainen on nyt myös ihmeissään tilanteesta, mutta kumpikaan ei viitsi ottaa aisioita puheeksi? Se, että ajattelet noin ei riitä jos et tee itse mitään korjataksesi asiaa.
Kumpikaan ei tee mitään korjatakseen asiaa vaan jatkavat omilla urillaan,
Niin AP:n kuin hänen vaimonsa pitäisi nostaa kissa pöydälle ja keskustella asiat halki.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa miehet kuinka naisen tulisi tehdä aloite?
Itseä jotenkin ujostuttaa ja pelkään torjuntaa. Pelkään myös etten osaa.
Tyylini on ollut vaan käydä munaan kiinni, anteeksi!
Aina voi suudella ja hyväillä. Kasvot, kaula, hartia, rintakehä, vatsa ja sisäreidet vaikka noin aluksi. Jos ei miehen kiinnostus yhtään herää, niin ehkä parempi jättää sillä kertaa rauhaan.