Mitä eroa on nuukalla ja ekologisella?
Luin tuon nuukan ketjua. En itsekään osta turhaa mutta en ole nuuka, olen ekologinen. Ero taitaa olla siinä että en ajattele rahaa enkä arvota ihmisiä hyödyllisyyden mukaan ja säästäminen ei ole pakkomielle. Eli voin helposti laittaa rahaa muiden hyvinvointiin.
Kommentit (16)
Ekologinen säästää luontoa. Nuukuus on sitä ettei ole rahaa.
Nuukuus on minustakin (ainakin isäni kohdalla) enemmän sellainen pakkomielle ja persoonasta kumpuava asia. Se alkaa ajan oloon rasittamaan läheisiä, koska joskus se käytös on vaan niin typerää. Ekologisuus taas on tosiaan rahojen käyttämistä taloudellisesti ja luontoa säästäen, mutta kykenemistä silti tilanteen mukaan myös antamaan rahaa pois erinäisiin asioihin, jotka eivät esim. suoraa hyödytä itseä.
Minä vältän luomuruokaa, koska se maksaa enemmän kuin tavallinen ruoka. Olen siis nuuka mutta en ekologinen.
Ekologia eli EGOlogia tarkoittaa itsensä nostamista muita ylemmälle, pois rahvaan joukosta. Tyypillisesti juodaan trendijuomia ja reilua kauppaa, puhutaan paljon matkustamisesta, omistetaan Jopo tai joku fixipyörä, äänestetään vihreitä ja kerrotaan se kaikille kovaan äääneen. Vaatteina hyvin kalliita mutta "kestäviä", joita käytetään kuitenkin vai korkeintaan menevä season. Ja tärkeää on myös, että Herkusta ostetaan tarkasti vain luomua.
Noin 50 vuotta.
Mun äiti oli oikea kierrättäjä, mut nuukaksi sitä haukuttiin. Edellä aikaansa se vain oli. Luontoihminen.
Nuuka on synonyymi sanalle saita jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä köyhyyden kanssa. Köyhäilyn kanssa kylläkin. Esim. isäni on sairaalloisen nuuka, mutta varakas. No, ehkä tavallaan kiva mulle aikanaan... :(
En tunnista 6:n kuvailemaa tyyppiä. Minä olen ekologinen, mutta en nuuka omasta mielestäni. Voin ostaa vaikka kuinka kalliin tavaran, jos tarvitsen sitä ja se on kestävä. Ajattelen siis eteenpäin ainakin 10 vuotta. Sama ruoan suhteen. Parempi ostaa laadukasta ja vaikka kalliimpaakin, kuin hiialrihöttöä/einestä. Lopulta kuitenkin järkevämpää.
Nuuka ei osta luomukananmunia, ekologinen taas ostaa.
Minä viljelen itselleni vihannekset, poimin ja säilön luonnon antimet. Kalastan ja metsästän. Ruoka on suurelta osin itse tuotettua ja hankittua. Kaupasta ostan tavallisia, laadukkaita tuotteita, en luomua. En tee tätä ekologian takia.
Nuukuus on vastenmielinen piirre ihmisessä mutta ekologisuus on järkevää. Tämä siis minun mielipiteeni.
Ossi Väänänen oli kuulemma Mirellan kanssa liian nuuka, mutta Jennin kanssa ekologinen jalostaessaan käyttökelpoista kierrätystavaraa uudelleen.
[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 22:47"]motiivi
[/quote]
Juuri näin, vaikka lopputulos voi ainakin osin olla sama, motiivi on eri.
[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 22:36"]Ekologia eli EGOlogia tarkoittaa itsensä nostamista muita ylemmälle, pois rahvaan joukosta. Tyypillisesti juodaan trendijuomia ja reilua kauppaa, puhutaan paljon matkustamisesta, omistetaan Jopo tai joku fixipyörä, äänestetään vihreitä ja kerrotaan se kaikille kovaan äääneen. Vaatteina hyvin kalliita mutta "kestäviä", joita käytetään kuitenkin vai korkeintaan menevä season. Ja tärkeää on myös, että Herkusta ostetaan tarkasti vain luomua.
[/quote]No ap käyttää esineet ja vaatteet loppuun, syö enimmäkseen kasvisruokaa, ajaa vanhalla mutta kunnossapidetyllä vähäpäästöisellä autolla, kierrättää, on ympäristöalalla töissä ja suosii lähipalveluita. On myös vanha maastopyörä ja punamullalla maalattu mökki. Eli en ole egologinen.
Ekologia on oppi luonnontaloudesta. Ekologinen kuluttaja siis ottaa kulutuksessaan huomioon luonnontaloudelliset seikat eli pyrkii säästämään luontoa.