Ahdistuksen aikakausi -dokkari areenalta

Niin kauan, kuin kenelle tahansa jolla on vähän paha mieli, voidaan tintata psykiatrinen diagnoosi, sellaisia, joilla on oikeita ongelmia, ei pystytä ottamaan vakavasti. Nykysysteemillä ujot ja introvertit pistetään samaan kategoriaan niitten kanssa, jotka saa torikammosta paniikkikohtauksen eikä voi mennä julkisille paikoille ollenkaan.

Vaatii lääkäreiltä selkärankaa. Reseptilääkkeiden yleisyys riippuu tasan siitä, kuinka paljon niitä määrätään.

Kiitos vinkistä. Aion katsoa ehkä huomenna.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 23:57"]

Niin kauan, kuin kenelle tahansa jolla on vähän paha mieli, voidaan tintata psykiatrinen diagnoosi, sellaisia, joilla on oikeita ongelmia, ei pystytä ottamaan vakavasti. Nykysysteemillä ujot ja introvertit pistetään samaan kategoriaan niitten kanssa, jotka saa torikammosta paniikkikohtauksen eikä voi mennä julkisille paikoille ollenkaan.

Vaatii lääkäreiltä selkärankaa. Reseptilääkkeiden yleisyys riippuu tasan siitä, kuinka paljon niitä määrätään.

[/quote]

Minä täällä, torikammosta paniikkikohtauksen saava... en minäkään tykkää, että minut tintataan johonkin kategoriaan. Olemme kaikki yksilöllisiä ihmisiä. 99,9999 prosenttia elinajastani minä olen terve, toimin kuin normaali terve ihminen. Vain jonkun pienen pienen paniikkihetken perusteella en haluaisi tulla leimatuksi. Paniikkialttius on vain hyvin pieni osa minua.

Minulla on ollut ahdistuneisuushäiriö 16-vuotiaasta asti, paniikkikohtaus iski samoihin aikoihin. Mitään lääkkeitä en syönyt silloin, enkä syö nytkään, 28-vuotiaana.

Että ihan kaikkea ei niillä lääkkeillä tai mielikuvituksilla saada aikaan, sori vaan...on minulla muitakin psykiatrisia vaivoja, jos se nyt vaikuttaa mihinkään. Kukaan ei ole niitä diagnooseja mulle tunkenut, vaan ihan itse etsin apua kun elämä oli helvettiä.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 21:40"]

http://areena.yle.fi/tv/2191319?ref=leiki-arp

Kannattaa katsoa, jos on ahdistunut. Outoa oli tietää, että apteekin ostetuin lääke oli ahdistukseen, 75 % myynnistä. Näin USA:ssa...

[/quote]

Työelämän vaatimukset on usassa ja suomessakin ihan sairaat. Jos työttömän pitää käyttää työmatkoihin kolme tuntia päivässä, niin harva siitä selviää ilman jotain tehokkuutta lisääviä antidepressantteja. Ne poistavat ahdistusta, niin se epäinhimillinen työ ei enää tunnu niin pahalta. Se on epäinhimillistä tässä ajassa, että ihminen ei saa olla enää ihminen... siis ihminen ei saa olla heikko.

Minä sain uuden elämän noiden lääkkeiden ansiosta. Ihan turhaan niitä parjataan, kun niistä on valtavaa hyötyä monille.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:07"]

Minä sain uuden elämän noiden lääkkeiden ansiosta. Ihan turhaan niitä parjataan, kun niistä on valtavaa hyötyä monille.

[/quote]

Ei niitä parjata, vaan sitä että niitä markkinoidaan ja syötetään ihmisille joilla ei oikeasti ole mitään ongelmaa vaan vaikka normaali persoonallisuuden piirre, joka halutaan epänormalisoida.

t. 2 (obsessiivis-kompulsiivinen persoonallisuushäiriö ja PTSD)

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:02"]

Minä täällä, torikammosta paniikkikohtauksen saava... en minäkään tykkää, että minut tintataan johonkin kategoriaan. Olemme kaikki yksilöllisiä ihmisiä. 99,9999 prosenttia elinajastani minä olen terve, toimin kuin normaali terve ihminen. Vain jonkun pienen pienen paniikkihetken perusteella en haluaisi tulla leimatuksi. Paniikkialttius on vain hyvin pieni osa minua.

[/quote]

Usein paniikkihäiriö ottaa vallan sitä sairastavan elämästä kokonaan. Välttelee paniikkia aiheuttavia tilanteita ja pelkää niitä. Tämä on tosin vain mielikuva, joka on tullut omista kokemuksista ja keskusteluista muiden tätä sairastavien kanssa...

Olen kyllä siinä määrin samaa mieltä, että mielestäni sairaudet määrittelevät ihmisiä liikaa, jopa vuosikymmeniä parantumisen jälkeen. Esimerkiksi päihderiippuvaisilla tai mielenterveysongelmaisilla tiedot pysyvät aina näkyvillä, eikä esim. huumausainemerkinnän joskus saaneet saa koskaan kovia kipulääkkeitä terveydenhuollossa. Ja esim. masentuneen kipuiluun tai hengenahdistukseen suhtaudutaan vähättelevästi...

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:26"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:02"]

Minä täällä, torikammosta paniikkikohtauksen saava... en minäkään tykkää, että minut tintataan johonkin kategoriaan. Olemme kaikki yksilöllisiä ihmisiä. 99,9999 prosenttia elinajastani minä olen terve, toimin kuin normaali terve ihminen. Vain jonkun pienen pienen paniikkihetken perusteella en haluaisi tulla leimatuksi. Paniikkialttius on vain hyvin pieni osa minua.

[/quote]

Usein paniikkihäiriö ottaa vallan sitä sairastavan elämästä kokonaan. Välttelee paniikkia aiheuttavia tilanteita ja pelkää niitä. Tämä on tosin vain mielikuva, joka on tullut omista kokemuksista ja keskusteluista muiden tätä sairastavien kanssa...

[/quote]

tässä se ongelma onkin. Ihmiset, joita vähän ujostuttaa, ihmiset joilla on jonkinlaisia paniikkikohtausongelmia ja ihmiset jotka ei voi elää normaalia elämää ahdistuksen ja paniikin takia tulee kaikki niputetuiksi saman nimikkeen alle, jos persoonallisuuden piirteetkin (ujous) nimetään hoidettaviksi sairauksiksi nimeltä ahdistuneisuushäiriöt.

Minä tunnen vain yhden oikeasta paniikkihäiriöstä kärsivän, itki koulussa aina kaikki välitunnit vessassa kun käytävän tungoksessa laukesi aina kohtaus. Silloin siis kun yleensä uskalsi tulla kouluun.

t 2 taas.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:26"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:02"]

Minä täällä, torikammosta paniikkikohtauksen saava... en minäkään tykkää, että minut tintataan johonkin kategoriaan. Olemme kaikki yksilöllisiä ihmisiä. 99,9999 prosenttia elinajastani minä olen terve, toimin kuin normaali terve ihminen. Vain jonkun pienen pienen paniikkihetken perusteella en haluaisi tulla leimatuksi. Paniikkialttius on vain hyvin pieni osa minua.

[/quote]

Usein paniikkihäiriö ottaa vallan sitä sairastavan elämästä kokonaan. Välttelee paniikkia aiheuttavia tilanteita ja pelkää niitä. Tämä on tosin vain mielikuva, joka on tullut omista kokemuksista ja keskusteluista muiden tätä sairastavien kanssa...

Olen kyllä siinä määrin samaa mieltä, että mielestäni sairaudet määrittelevät ihmisiä liikaa, jopa vuosikymmeniä parantumisen jälkeen. Esimerkiksi päihderiippuvaisilla tai mielenterveysongelmaisilla tiedot pysyvät aina näkyvillä, eikä esim. huumausainemerkinnän joskus saaneet saa koskaan kovia kipulääkkeitä terveydenhuollossa. Ja esim. masentuneen kipuiluun tai hengenahdistukseen suhtaudutaan vähättelevästi...

[/quote] Tiedän monia paniikkihäiriöstä kärsiviä tai kärsineitä ja kaikkien vaivat ovat hyvin yksilöllisiä. Yhtään sellaista en tunne, joka ei voisi elää ns normaalia elämää vaivastaan huolimatta. Kyllä kai niitäkin on, joilla menee huonommin, mutta sekin voi olla vain tilapäistä. Oireilua voi tulla vain vaikeissa elämäntilanteissa.

Tuon dokkarin takia olen miettinyt, että onko minulla oikeasti ahdistuneisuutta. Toisaalta ajattelen, että on, koska kaikki on mennyt niin pieleen..En ole hyvä monessakaan asiassa ja pitäisi valmistautua, mutta pelkään, että en saa työtä, koska olen tyhmä, että jään työttömäksi, en pääse avioon, en saa lasta ja lopulta menetän mieheni, jota oikeasti rakastan todella paljon, mutta ahdistuneisuuteni saa vihamaan häntä, sillä tuntuu, että hän tuo minulle paineita selviytyä tästä. Meillä on suunnitelmia, mutta suunnitelmat ovat pitkäaikaisia ja tuntuu, että mokan ne, kuten olen mokannut kaiken muunkin. Hain YTHS:lle arvioitavaksi, mutta tarkkailujonon pituus on 1,5 kk. En uskaltanut kertoa kaikkea puhelimitse, että mitä minua vaivaa. Tänään helpotti oikeasti pitkään aikaan, mutta helpotus oli vain 15 minuutin pituinen. Sain nimittäin jutella vähän aikaan jonkun kanssa arkisista asioista (kavereita mulla ei ole). Se oli hyvä tunne, mutta sitten aloin soimaamaan itseäni, että "miksi vitussa puhuit/sanoit noin, että nyt olen täys toope ja mitähän se ajattelee susta" ja sitten menetin taas itseni ja meinasin itkeä kadulla. Eilenkin meinasin itkeä julkisesti, kesken oman puhumisen, koska menetin kontrollin siitä missä olen. Yksin kotona kun olen, niin yritän pitää itseni kurissa esim. nipistämällä. Pieni kipu siirtää ajatukset ahdistuksesta pois. En tiedä vielä onko tämä ahdistusta, mutta olen juuri sellainen ihminen, että en halua olla yksin. Talossa pitää olla joku muu minun lisäkseni. Tällä hetkellä ei vaan ole ketään kelle puhua, sillä olen onnistunut, taas kerran, riidallani  työnnettyä miehen pois ja perheelleni en näistä luonnollisestikaan kerro. Teen tällä hetkellä niin paljon mokia, että vihaan itseäni. Kun olen hereillä, haluan tuijottaa vain näyttöä. En välttämättä edes pysty menemään nukkumaan kuin äärimäisen väsyneenä ja sitten heräänkin ihan liian aikaisin, yleensä n. 5-6 tunnin päästä. Sellainen tarina.