En ole sinut "uuden" ulkonäköni kanssa

Tulin jotenkin surulliseksi kun puhuit noin rumasti itsestäsi :(

Voi kun tietäisin! Itse olin todella ylipainoinen koko nuoruuteni, mutta lukion aikana paino alkoi pudota reippaasti. Painoin pahimmillani 80 kg, nyt 56. Pää ei pysynyt ollenkaan mukana ja syömishäiriöhän siitä seurasi ja pitkiä hoitojaksoja sairaalassa. Alimmillani painoin 46 kg, olen 163 cm pitkä. Sen oman tyylinkin löysin vasta lukion lopulla. Etenkin yläasteella olin todella kiusattu ylipainon vuoksi, lukiossa se oli hieman epäsuorempaa. Tai kuvittelin vain, en ole ihan varma. 

Mun parisuhteet menee koko ajan pieleen mun surkean itsetunnon takia, vaikka "kaikki" sanoo, että olen nätti. Mä en vaan usko sitä, koko ajan on mielessä, että pitäisi laihduttaa niin olisin oikeasti nätti, eikä ihmisten tarttisi vittuilla. Siis siltä kehut mun mielestä tuntuu ja alan heti ajatella, että ainakin mussa siis on ollut vikaa.

Olen jo 25 v, eli jokunen vuosi on lukiostakin kulunut.

Jos yhtään lohduttaa niin minä se vasta ruma olenkin. Olen kokeillut vuosien varrella kaikkea mutta aina vain palaan siihen lähtökohtaan että olen vain niin jumalattoman vastenmielisen näköinen että parempi pysytellä kiltisti neljän seinän sisällä. Ettei muille ihmisille tulisi mielipahaa.

Tuo on todella yleistä että jossain vaiheess löytää sen oman tyylin, jonka ansiosta sitä näyttää paremmalta kuin joskusn finninaamateininä. Ihminen muuttuu koko ikänsä ajan, siihen ajatukseen pitää tottua. Sitten kun olet joskus muuttunut tuosta johonkin suuntaan, niin silloin ehkä muistelet tätä hetkeä sinä oikeana hetkenä. Nauti nyt sitä kun näytät "ihmiseltä"! Pikkuhiljaa myös totut tuohon. Itse ostin joskus uuden takin joka oli mielestäni liian hieno. Jonkun ajan päästä siitä tuli ihan arkinen.

Luottakaa itseenne naiset, olette kauniita!