Miten olette selittäneet lapselle lihansyönnin?
Kommentit (27)
Ei ole tarvinnut selittää, lapset 7-12 vuotiaat. Syömme hyvää ja tavallista ruokaa, olemme aina syöneet ja tulemme aina syömään. Lapsillani on terve ja kiinnostunut suhtautuminen ruokaan ja he tykkäävät kehitellä kanssani erilaisia ruokia ja käydä etnisissä ravintoloissa syömässä.
Ihminen on sekasyöjä, joten lihan popsiminen on tyypillistä lajikäyttäytymistä, pelkkien heinien syöminen taas ei. Juuri äsken oli juttua tutkimuksesta, jossa todettiin, että kasvissyöjät ovat onnettomia ja saavat helposti syövän. Johtunee varmaan osaksi myös siitä, että ko. henkilöt ovat useimmiten kaikesta murehtivia pingottajia. Kaiken on oltava suorittamista, jopa niinkin yksinkertaisen asian kuin syömisen.
Laitappa linkki tuohon tutkimukseen
Laitappa linkki tuohon tutkimukseen
Miten perustelette moraalisesti lihansyömisen? Ihmisen julistautuminen "sekasyöjäksi" ei riitä enää tänä päivänä. Haluaisin myös nähdä tutkimuksia, missä kasvissyöjät saavat syövän helpommin.
Kerrot että se liha on ruokaa, sitä syödään kohtuullisesti muiden ruoka-aineiden ohella. Miksi kysyt? Onko lapsi ikinä saanut lihaa?
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 15:13"]Miten perustelette moraalisesti lihansyömisen? Ihmisen julistautuminen "sekasyöjäksi" ei riitä enää tänä päivänä. Haluaisin myös nähdä tutkimuksia, missä kasvissyöjät saavat syövän helpommin.[/quote]olen myös kertonut, että hämähäkit syö kärpäsiä, puput porkkanoita, leijonat kauriita jne