Muita äitejä, jotka pitävät vain omista lapsistaan?

Taaperoikäiset vielä menettelevät.

Paitsi omistani siis. Niitäkään en olisi hankkinut ilman vuosien painostusta mieheni taholta.

Muista en pahemmin välitä, oli ikä sitten mikä tahansa. Kauheinta on se kun joku pienilapsi yrittää ottaa kontaktia vaikkapa metrossa. Mä en millään jaksa innostua toisen vilkuttelusta tai uteluista, ei yksinkertaisesti kiinnosta lässyttää vieraiden lasten kanssa.

on omien lasteni sisarus ( siis velipuoli virallisesti), mutta minulle täysin yhdentekevä henkilö tunnetasolla.

joissakin lapsissa on sitä jotain, mistä en vain pidä, mutta usein johtuu jostain, esim on aina likaisia ja limaisia ja rääväsuisia.

muiden pennuista.



ja varsinkin, jos käyttäytyvät kusipäisesti.

Ikävä kyllä, kaikista en pidä.

pidän kummilapsesta, veljenpojistani ja miehen lapsista.



Muista en niin välitä.

Omiani tietenkin jumaloin. En ymmärrä, miksi minun edes pitäisi tykätä kaikista maailman lapsista vain siksi, että he sattuvat olemaan lapsia. Yleensä kyllä on niin, että pidän niistä lapsista, joista omat lapsenikin pitävät. Mitähän se sitten kertoo? Yleensä nämä lapset ovat aika rauhallisia, empaattisia ja muutenkin käytökseltään miellyttäviä. Ne tuttavien lapset, joiden kanssa omani eivät oikein tunnu löytävän yhteistä säveltä, tuntuvat itsestänikin hiukan rasittavilta ja ovat monesti aika raisuja ja kovakouraisia. Poikani parhaat kaverit voisin ottaa vaikka omiksenikin. Hassua...

Omiani, kolme lasta, rakastan niin että sattuu, heidän vuokseen teen mitä vaan.

Kenenkään muitten lapsista en edes pidä, mutta jos siskoni saavat joskus toivottavasti lapsia, asia on toinen.

Minuakaan ei kiinnosta alkaa " juttusille" jonkun vieraan lapsen kanssa. En pidä muista lapsista, omiani rakastan.

Kiva kun on muitakin samoin ajattelevia :)

Omien lasteni kavereita sulatan jotenkuten, ovat tosin vielä niin pieniä että eivät jatkuvasti leiki toisten nurkissa eli kyläilypäivä sovitaan reilusti etukäteen eikä edes viikoittain kyläillä.



Siis kavereita sulatan jotenkuten ja muita leikkipuiston lapsia. Sukulaislapsia meillä käy harvoin, en mielelläni kutsu edes kummilapsiani, enemmän vieraillaan heilläpäin synttäreillä tms.



Mua vaan rasittaa se kaaos kun tulee lapsia kylään, lelut levitellään, aikuiset ei kuule omaa ääntään eikä voi keskittyä juttelemiseen



Jokku voi sanoa mulla nyt että sulle ei olis pitäny tulla lapsia... Kyllä mä omilta lapsiltani siedän paljonkin =)

Omia poikiani rakastan, veljeni tyttöä (kummityttöni)rakastan, ystävieni lapsista pidän paljon, naapurin lapsia sietää kun on pakko.

Sellaiset muksut, jotka säikkyy kaikkea, rääkyvät joka välissä ja kurkkivat äitinsä helmoista on mulle niin utopistisia, että mieluummin pysyn kaukana niistä.



Tykkään muutaman kaverini lapsista. Muista en hirveästi välitä... Mutta eipä mun sitä tarvitse kenellekään näyttää. Mutta vähän huono omatunto on siitä, etten oikein opi pitämään kummipojastanikaan...