Miehen paskamainen käytös raskausaikana.

No mitä mies on tehnyt ttai jättänyt tekemättä?

Siitä tulisi pitkä valitus. Pahinta on, että on ollut vaikea koko raskausajan. Parisuhde on ihan kurassa, kiitos hänen ymmärtämättömyytensä. Tuntuu vaikealta kuvitella, että vauvan jälkeen hän muuttuisi sen huomaavaisemmaksi minua kohtaan. Pelkään, että minusta tulee niitä perheellisiä yksihuoltajia eli kannan yksin vastuun lapsesta, kodinhoidosta ja tuen sitä, että mies saa jatkaa itsekkäästi omaa elämäänsä pelien, kaljoittelujen ja kavereiden kanssa. Ja minä keräilen marttyyripisteitä hyväksymällä sen kaiken. Tuossa oli vasta pitkä ketju siitä, miksi parisuhteet päättyvät vauva-aikana. Pystyin hyvin näkemään mieheni niissä epäonnistuneissa tapauksissa.

Monet miehet ei tajua yhtään, mitä on tulossa, ja miten elämä tulee muuttumaan, ennen kuin se vauva on syntynyt.

Jos ne eivät sitä tajua,  miten ihmeessä ne voisivat valmistua tulevaan tai miten ihmeessä  voisi luottaa, että ne hoitaa oman osuutensa?

Ja kyseessä on nyt ihan aikuinen mies, ei mikään teini-isä.

Eksäni teki minulle ja vauvalleni todella tylsän tempun. Hänellä oli tilaisuus mennä leikkaukseen, jonka ajan sai valita, joten hänhän meni siihen heti kun 3 viikkoa isyyslomaa oli pidettynä. Jonka takia hän sitten makoili kotona minun passattavanani valittamassa ja ruikuttamassa juuri kun vauvamme oli ihan pieni ja minäkin ihan uupunut valvomisesta. Ei mitään apua vauvanhoidossa, kun ei muka voinut edes syliin pientä ottaa kun itseensä sattui ja kolotti. Eikä tietenkään voinut tehdä mitään huushollihommia tai käydä kaupassa jne... Vietti ihan omaa päivä = yörytmiään, joka tarkoitti sitä, että telkkaa piti katsoa mihin vuorokauden aikaan hyvänsä ja pelata koneella "kun ei saanut unta". Mutta maitopullon lämmittämisentarpeen aikaan oli niin niin sairas...

Halusiko mies lasta yhtä paljon?

Mikä on pointtisi 7? Mies on tähän lähtenyt ihan omasta päätöksestään. Minä en ole häntä myöskään pakottanut jäämään tähän. Olen tarjoutunut jokaisen riidan aikana muuttamaan pois ja elämään yksin tulevan lapsen kanssa.

ap.

No. Jos on OIKEASTI odotettavissa tuollaista niin varmaan helpommalla pääsisit kun asuisit vauva-ajan erillään hänestä. Itse tekisin niin.

Riitelytapasi ei ole kovin rakentava. Oma mieheni oli aivan eksyksissä odottaessamme ensimmäistä poikaamme. Nyt hän on loistava isä. 

Rupea käyttäytymään niin kuin toivoisit toisenkin käyttäytyvän. Ole ystävälinen. Jo ei valoa pilkahda ennen lapsen neljättä syntymäpäivää, sitten eroa. Älä uhkaile.

Minua häiritsee vähän se kun kirjoitit aloituksessa, että "mies ei vielä raskausaikanakaan ymmärrä mikä on parisuhde". Jos ei ole ymmärtänyt ENNEN raskautta, miksi olet päättänyt tehdä lapsen hänelle? En halua olla ilkeä, mutta ihmettelen vain.

Ei ole, mieheni kokosi itsensä pikku hiljaa, ja leikki-ikäisen isänö on oikein hyvä.

10. No on se rakentavampi, kuin miehen tapa. Se vaan huutaa omaa paskaa oloansa ja on jopa haukkunut minua kiihytystilassaan. Minä sentään yritän etsiä ratkaisuja tilanteeseen. Riitatilaneissa keskustelut menee usein niin, että minä puhun siitä, mitä odotuksia, pelkoja ja toiveita minulla on perhe-elämän suhteen. Mies joko mököttää vittuuntuneen näköisenä suupielet kiristyen tai sitten esittää, että kaikkien meidän ongelmien syynä on se, että minä olen vaikea eikä hän juuri minun kanssani pysty siihen. Eikö olekin ihana suhde meillä? Tietenkin näiden kohtauksien jälkeen sitten taas ollaan niin aikuismaisia ja pystytään hetken aikaa puhumaan rakentavasti ja näkemään maailma taas väreissä sekä oma osuutensa ongelmiin.

Olisiko aika vaihtaa vauvaoppaat parisuhdeoppaiksi? Sinnun uhkaukset pois muuttamisesta ei varmasti auta asiaa ollenkaan ja jos ei ole auttanut, niin miksi jatkat samoja uhkauksia? Kokeile erilaista tapaa ja yritä ajatella välillä vähän muitakin kuin itseäsi. Täältä et nyt saa pisteitä, uhkailet miestäsi, arvostelet ilmeisesti naamatustenkin tosi rajusti ja et ilmeisesti enää edes yritä parantaa mitään, koska olet jo päättänyt lähteä. Mitä siihen mies enää silloin voi? Sinä olet hänelle vieras ihminen, joka tosin on nyt paksuna.

[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 09:12"]

Minua häiritsee vähän se kun kirjoitit aloituksessa, että "mies ei vielä raskausaikanakaan ymmärrä mikä on parisuhde". Jos ei ole ymmärtänyt ENNEN raskautta, miksi olet päättänyt tehdä lapsen hänelle? En halua olla ilkeä, mutta ihmettelen vain.

Se muuttui raskausaikana tommoseksi. Ja tietenkin panokset suhteessa koveni raskauden myötä. Alan tajuta paremmin, mitä se tulevaisuus vauvan kanssa on.

[/quote]

Mun mieheni ei uskaltanut koskea muhun raskausaikana. Raskaanaoleva nainen on joku madonna miehille, joku johon ei saa kajota, ettei vahingossakaan vahingoita vauvaa.

Mun mieheni tajusi mitä tuleman pitää vasta sairaalassa. Silti se rakkaus omaa lastaan kohtaan, se syttyi hänelle jopa nopeammin kuin minulle. Minulla esikoisen osalta ensin tuli se huoli lapsesta + siitä että selviää elossa (ei ollut mitään todellista syytä pelätä) ja sitten vasta kun oltiin kotona oltu jokunen päivä syttyi se aidompi rakkaus. Mies taas rakastui lapseen ihan välittömästi.

[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 09:01"]

Monet miehet ei tajua yhtään, mitä on tulossa, ja miten elämä tulee muuttumaan, ennen kuin se vauva on syntynyt.

[/quote]

Miehesi on henkisesti keskenkasvuisempi kuin sinä. Anna aikaa. Keskity vauvaan ja omaan tasapainoosi äläkä odotuksiis. 

Kunpa olisinkin se parisuhdetarujen hirviötär. Silloin voisin pelastaa tämän parisuhteen muuttumalla itse. Ikävä kyllä näin ei ole. Varmasti mun teksteistä saa sen kuvan, että minä olen joko vittumainen kovapäinen akka. Totuus on minulle se, että olen todellakin yrittänyt omalta osaltani lähes kaiken: olen lukenut oppaat,  ollut positiivinen, ymmärtäväinen ja hellä. Alan olla vaan niin väsynyt tähän kaikkeen. Asia ei auta se, että mies tuli taas viime yönä kännissä kotiin ja alkoi kitisemään taas turhanpäiväisistä. 

Minäkään en alkuunkaan ymmärrä, miksi huonoon parisuhteeseen tehdään lapsia? Ja jos oli vahinko, niin varmaan valitsisin mielummin yksinhuoltajuuden, kuin tuommoisessa parisuhteessa elämistä. Lapsiperheiden onnellisuus/onnettomuus ei ole niistä lapsista kiinni, vaan vanhemmista! Menkää pariterapiaan! Jos ei mies suostu, niin muuta erilleen.

[quote author="Vierailija" time="06.04.2014 klo 09:22"]

Miehesi on henkisesti keskenkasvuisempi kuin sinä. Anna aikaa. Keskity vauvaan ja omaan tasapainoosi äläkä odotuksiis. 

[/quote]

Olen yrittänyt olla ymmärtäväisempi ja keksittyä omaan hyvinvointiini. Omat voimavarat alkavat olla vaan vähissä. Olen aiemmin ollut aikuisessa parisuhteessa ja olen tottunut siinä odottamaan tietynlaista käytöstä ja rakkautta. Nyt en semmosta ole juurikaan saanut. En tiedä, miten jaksan tämän kaiken ilman oikean parisuhteen tuomaa tukea ja helpotusta arkeen.