Hs: 4 askelta ystävyyteen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsen jutun pääpointin näin rautalangasta väännettynä.

Mieti mitä mieluiten tekisit niiden ystävien kanssa. Olet kiinnostunut leffoista ja menisitte leffaan ja puhuisitte niistä sitten. Toiminta: liity leffakerhoon. Ei sillä ajatukselle, että nyt on ystävän pakko löytyä, vaan että olet omalla osaamisalueellasi, jossa osaat keskustella asiasta, ei tarvi kehittää small talkia. Jos hyvin käy niin ystävystyt jonkun kanssa.

Mutta mitä sitten, kun kalenteri on täynnä leffakerhon iltoja ja muita mieluisia harrastuksia, mutta kavereita ei näy eikä kuulu? Joiltain ystävystyminen sujuu kuin itsestään, kunhan vaan pääsee sopivan ihmisen kanssa puhe-etäisyydelle, mutta toiset ei osaa ystävystymisen jaloa taitoa. Kuuluiko Hesarin artikkeli siihen joukkoon, joka ei otsikosta huolimatta tarjonnut mitään apuja siihen, miten kavereita oikeasti saadaan? 

Olen eri kirjoittaja kuin jolta kysyit, mutta miten sinusta sitten saisi kaverin?  Mitä toisen ihmisen pitäisi tehdä, jos haluaisi tutustua sinuun?  Aika samalla tavalla toimii myös toisinpäin, jos sinä haluat tutustua johonkin toiseen. Yhteinen harrastus tai muu mielenkiinnon kohde helpottaa tutustumista, koska on ainakin yksi keskustelun aihe, joka kiinnostaa molempia. 

Minusta saa kaverin, jos on mukava ihminen jonka seurassa viihdyn, sovitaan tapaamisia ja pidetään muutenkin yhteyttä.

Miksi kysyit koko asiaa? Oletko yksi niistä, jotka saa kavereita ihan itsestään minne ikinä meneekin, etkä ymmärrä ettei kaikki muut pysty samaan?

Mistä toinen tietää, onko hän sinun mielestäsi mukava? Mistä toinen tietää, tuletko viihtymään hänen seurassaan vai et? Mistä toinen tietää, kiinnostaako sua edes tutustua?Mistä toinen tietää, haluatko edes jutella hänen kanssaan, kun osutte ensimmäistä kertaa samaan paikkaan, vai haluatko olla ihan rauhassa?  Mistä toinen tietää, että sulle on tärkeää pitää sovituista tapaamisista kiinni ja pitää yhteyttä? Mistä toinen tietää, miten paljon yhteyttä on pidettävä, jotta se olisi sulle riittävästi?  Ei kukaan ole ajatuksenlukija, ei edes ne, jotka tutustuvat ja ystävystyvät helposti. Mutta sä annoit sellaisia vastauksia, että toisen pitäisi olla ajatustenlukija tai hänellä pitäisi olla kristallipallo, josta katsoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsen jutun pääpointin näin rautalangasta väännettynä.

Mieti mitä mieluiten tekisit niiden ystävien kanssa. Olet kiinnostunut leffoista ja menisitte leffaan ja puhuisitte niistä sitten. Toiminta: liity leffakerhoon. Ei sillä ajatukselle, että nyt on ystävän pakko löytyä, vaan että olet omalla osaamisalueellasi, jossa osaat keskustella asiasta, ei tarvi kehittää small talkia. Jos hyvin käy niin ystävystyt jonkun kanssa.

Mutta mitä sitten, kun kalenteri on täynnä leffakerhon iltoja ja muita mieluisia harrastuksia, mutta kavereita ei näy eikä kuulu? Joiltain ystävystyminen sujuu kuin itsestään, kunhan vaan pääsee sopivan ihmisen kanssa puhe-etäisyydelle, mutta toiset ei osaa ystävystymisen jaloa taitoa. Kuuluiko Hesarin artikkeli siihen joukkoon, joka ei otsikosta huolimatta tarjonnut mitään apuja siihen, miten kavereita oikeasti saadaan? 

Ei kavereita saada, vaan parhaimmassa tapauksessa sinussa on jotain on hyötyä muille. Ympärillesi lyöttäytyy ihmisiä, jotka pysyvät siinä ja kohtelevat sinua hyvin niin kauan kun sinusta on heille hyötyä.

Leffakerhosta löytyy kaveri, jos leffakerhossa on henkilö joka haluaa tulla kyydissäsi sinne kerhoon. Jos sinulla ei ole autoa tai kukaan ei tarvitse kyytiä sinun seuraasi ei leffakerhon ulkopuolella tarvita. Jos leffakerhossa on ihminen, joka rakastaa mökkeilyä ja kuulee, että sinulla on Lapissa mökki, hän ystävystyy kanssasi, koska ajattele, että ystävystymällä sinuun voisi myöhemmin mökkeillä siellä sinun mökilläni jne.

Mitä enemmän osaat markkinoida itsestäsi hyväksikäytettäviä asioita, sen enemmän saat ystäviä.

Oletko ihan kunnossa? Tuskin. Olet niin ulapalla asiasi kanssa, että sinulle on edes turha yrittää puhua mitään järkevää ja normaalia. Sinä et yritäkään ymmärtää, vaan olet vihamielinen ja hankala tyyppi, joka syyllistää muita nostaen itsensä. En yhtään ihmettele, että et saa ystäviä. Et ansaitse toiminnallasi ja teoillasi ystäviä, sinä et osaa olla ystävä ja läheinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsen jutun pääpointin näin rautalangasta väännettynä.

Mieti mitä mieluiten tekisit niiden ystävien kanssa. Olet kiinnostunut leffoista ja menisitte leffaan ja puhuisitte niistä sitten. Toiminta: liity leffakerhoon. Ei sillä ajatukselle, että nyt on ystävän pakko löytyä, vaan että olet omalla osaamisalueellasi, jossa osaat keskustella asiasta, ei tarvi kehittää small talkia. Jos hyvin käy niin ystävystyt jonkun kanssa.

Mutta mitä sitten, kun kalenteri on täynnä leffakerhon iltoja ja muita mieluisia harrastuksia, mutta kavereita ei näy eikä kuulu? Joiltain ystävystyminen sujuu kuin itsestään, kunhan vaan pääsee sopivan ihmisen kanssa puhe-etäisyydelle, mutta toiset ei osaa ystävystymisen jaloa taitoa. Kuuluiko Hesarin artikkeli siihen joukkoon, joka ei otsikosta huolimatta tarjonnut mitään apuja siihen, miten kavereita oikeasti saadaan? 

Ei kavereita saada, vaan parhaimmassa tapauksessa sinussa on jotain on hyötyä muille. Ympärillesi lyöttäytyy ihmisiä, jotka pysyvät siinä ja kohtelevat sinua hyvin niin kauan kun sinusta on heille hyötyä.

Leffakerhosta löytyy kaveri, jos leffakerhossa on henkilö joka haluaa tulla kyydissäsi sinne kerhoon. Jos sinulla ei ole autoa tai kukaan ei tarvitse kyytiä sinun seuraasi ei leffakerhon ulkopuolella tarvita. Jos leffakerhossa on ihminen, joka rakastaa mökkeilyä ja kuulee, että sinulla on Lapissa mökki, hän ystävystyy kanssasi, koska ajattele, että ystävystymällä sinuun voisi myöhemmin mökkeillä siellä sinun mökilläni jne.

Mitä enemmän osaat markkinoida itsestäsi hyväksikäytettäviä asioita, sen enemmän saat ystäviä.

  Tämä on hyötysuhde ei ystävyyssuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsen jutun pääpointin näin rautalangasta väännettynä.

Mieti mitä mieluiten tekisit niiden ystävien kanssa. Olet kiinnostunut leffoista ja menisitte leffaan ja puhuisitte niistä sitten. Toiminta: liity leffakerhoon. Ei sillä ajatukselle, että nyt on ystävän pakko löytyä, vaan että olet omalla osaamisalueellasi, jossa osaat keskustella asiasta, ei tarvi kehittää small talkia. Jos hyvin käy niin ystävystyt jonkun kanssa.

Mutta mitä sitten, kun kalenteri on täynnä leffakerhon iltoja ja muita mieluisia harrastuksia, mutta kavereita ei näy eikä kuulu? Joiltain ystävystyminen sujuu kuin itsestään, kunhan vaan pääsee sopivan ihmisen kanssa puhe-etäisyydelle, mutta toiset ei osaa ystävystymisen jaloa taitoa. Kuuluiko Hesarin artikkeli siihen joukkoon, joka ei otsikosta huolimatta tarjonnut mitään apuja siihen, miten kavereita oikeasti saadaan? 

Olen eri kirjoittaja kuin jolta kysyit, mutta miten sinusta sitten saisi kaverin?  Mitä toisen ihmisen pitäisi tehdä, jos haluaisi tutustua sinuun?  Aika samalla tavalla toimii myös toisinpäin, jos sinä haluat tutustua johonkin toiseen. Yhteinen harrastus tai muu mielenkiinnon kohde helpottaa tutustumista, koska on ainakin yksi keskustelun aihe, joka kiinnostaa molempia. 

Minusta saa kaverin, jos on mukava ihminen jonka seurassa viihdyn, sovitaan tapaamisia ja pidetään muutenkin yhteyttä.

Miksi kysyit koko asiaa? Oletko yksi niistä, jotka saa kavereita ihan itsestään minne ikinä meneekin, etkä ymmärrä ettei kaikki muut pysty samaan?

Mistä toinen tietää, onko hän sinun mielestäsi mukava? Mistä toinen tietää, tuletko viihtymään hänen seurassaan vai et? Mistä toinen tietää, kiinnostaako sua edes tutustua?Mistä toinen tietää, haluatko edes jutella hänen kanssaan, kun osutte ensimmäistä kertaa samaan paikkaan, vai haluatko olla ihan rauhassa?  Mistä toinen tietää, että sulle on tärkeää pitää sovituista tapaamisista kiinni ja pitää yhteyttä? Mistä toinen tietää, miten paljon yhteyttä on pidettävä, jotta se olisi sulle riittävästi?  Ei kukaan ole ajatuksenlukija, ei edes ne, jotka tutustuvat ja ystävystyvät helposti. Mutta sä annoit sellaisia vastauksia, että toisen pitäisi olla ajatustenlukija tai hänellä pitäisi olla kristallipallo, josta katsoa. 

Miksi ihmeessä kuvittelet, että pystyisin antamaan kunnollisia vastauksia kysymyksiisi? Mulla ei ole ollut peruskoulun jälkeen yhtään ystävää, enkä tiedä miten ystävystyminen tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsen jutun pääpointin näin rautalangasta väännettynä.

Mieti mitä mieluiten tekisit niiden ystävien kanssa. Olet kiinnostunut leffoista ja menisitte leffaan ja puhuisitte niistä sitten. Toiminta: liity leffakerhoon. Ei sillä ajatukselle, että nyt on ystävän pakko löytyä, vaan että olet omalla osaamisalueellasi, jossa osaat keskustella asiasta, ei tarvi kehittää small talkia. Jos hyvin käy niin ystävystyt jonkun kanssa.

Mutta mitä sitten, kun kalenteri on täynnä leffakerhon iltoja ja muita mieluisia harrastuksia, mutta kavereita ei näy eikä kuulu? Joiltain ystävystyminen sujuu kuin itsestään, kunhan vaan pääsee sopivan ihmisen kanssa puhe-etäisyydelle, mutta toiset ei osaa ystävystymisen jaloa taitoa. Kuuluiko Hesarin artikkeli siihen joukkoon, joka ei otsikosta huolimatta tarjonnut mitään apuja siihen, miten kavereita oikeasti saadaan? 

Ei kavereita saada, vaan parhaimmassa tapauksessa sinussa on jotain on hyötyä muille. Ympärillesi lyöttäytyy ihmisiä, jotka pysyvät siinä ja kohtelevat sinua hyvin niin kauan kun sinusta on heille hyötyä.

Leffakerhosta löytyy kaveri, jos leffakerhossa on henkilö joka haluaa tulla kyydissäsi sinne kerhoon. Jos sinulla ei ole autoa tai kukaan ei tarvitse kyytiä sinun seuraasi ei leffakerhon ulkopuolella tarvita. Jos leffakerhossa on ihminen, joka rakastaa mökkeilyä ja kuulee, että sinulla on Lapissa mökki, hän ystävystyy kanssasi, koska ajattele, että ystävystymällä sinuun voisi myöhemmin mökkeillä siellä sinun mökilläni jne.

Mitä enemmän osaat markkinoida itsestäsi hyväksikäytettäviä asioita, sen enemmän saat ystäviä.

Tällainen "ystävystyminen" on takuu varma keino, ettei saa minusta ystävää. Saatan kerran tai kaksi katsoa sormienläpi selkeästi hyväksikäytöksi tulkittavaa toimintaa, mutta jossain vaiheessa vain unohdan tällaiset kaverit. Toisaalta ystäväni kyllä tietävät, että voin uhrata paljon aikaa ja vaivaa auttaakseni, tai tarjotakseni heille jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsen jutun pääpointin näin rautalangasta väännettynä.

Mieti mitä mieluiten tekisit niiden ystävien kanssa. Olet kiinnostunut leffoista ja menisitte leffaan ja puhuisitte niistä sitten. Toiminta: liity leffakerhoon. Ei sillä ajatukselle, että nyt on ystävän pakko löytyä, vaan että olet omalla osaamisalueellasi, jossa osaat keskustella asiasta, ei tarvi kehittää small talkia. Jos hyvin käy niin ystävystyt jonkun kanssa.

Mutta mitä sitten, kun kalenteri on täynnä leffakerhon iltoja ja muita mieluisia harrastuksia, mutta kavereita ei näy eikä kuulu? Joiltain ystävystyminen sujuu kuin itsestään, kunhan vaan pääsee sopivan ihmisen kanssa puhe-etäisyydelle, mutta toiset ei osaa ystävystymisen jaloa taitoa. Kuuluiko Hesarin artikkeli siihen joukkoon, joka ei otsikosta huolimatta tarjonnut mitään apuja siihen, miten kavereita oikeasti saadaan? 

Olen eri kirjoittaja kuin jolta kysyit, mutta miten sinusta sitten saisi kaverin?  Mitä toisen ihmisen pitäisi tehdä, jos haluaisi tutustua sinuun?  Aika samalla tavalla toimii myös toisinpäin, jos sinä haluat tutustua johonkin toiseen. Yhteinen harrastus tai muu mielenkiinnon kohde helpottaa tutustumista, koska on ainakin yksi keskustelun aihe, joka kiinnostaa molempia. 

Minusta saa kaverin, jos on mukava ihminen jonka seurassa viihdyn, sovitaan tapaamisia ja pidetään muutenkin yhteyttä.

Miksi kysyit koko asiaa? Oletko yksi niistä, jotka saa kavereita ihan itsestään minne ikinä meneekin, etkä ymmärrä ettei kaikki muut pysty samaan?

Kuulostat äkkijyrkältä ja vähintäänkin piiloaggressiiviselta.

Omat viime vuosien uudet ystävyyssuhteeni ovat syntyneet työelämässä. On huomattu, että toisen seurassa viihtyy ja on alettu puhua muistakin kuin työasioista. On löytynyt yhdistäviä asioita kuten esimerkiksi koiraharrastus. Jos minun pitäisi yksinkertaistaa asia johonkin tiettyyn muottiin niin kyllä se varmaan on ollut siinä, että olen alkanut antaa itsestäni. Olen kertonut itsestäni, näyttänyt tunteitani, puhunut muistakin kuin työasioista, ollut kiinnostunut sen toisen ihmisen asioista. Huom. suurin osa työkavereista ei halua olla ystävä vapaa-ajalla eli koskaan ei pidä "tupata" omaa seuraansa ja omia asioitaan tai kysellä toiselta niistä ellei selvästi tunnu siltä, että jonkun ihmisen kanssa keskustelu lähtee luontevasti etenemään muihinkin kuin harrastukseen tai työhön liittyviin asioihin.

Jos livenä tuntuu vaikealta, kokeile somea. Itse sain nuorempana monta hyvää ystävää internetin keskustelupalstoilta, etenkin harrastuksiin/kiinnostuksenkohteisiin liittyviltä.

Livenä olen paljon hitaampi. Joudun vähän tunnustelemaan, ennen kuin huomaan, kuka voisi olla samalla aaltopituudella. Isot porukat ei sovi minulle yhtään, tykkään pienemmistä piireistä. Ison porukan sisälle usein tällaisia rakentuukin.

Asiakaspalvelutyö auttoi pahimpaan ujouteen, mutta en voi noin muuten suositella, hirveää hommaa jos ei ole superekstrovertti, ja monesti silloinkin... Mutta ehkä jonkin vapaaehtoishomman tai harrastustoiminnan avulla voisi opetella keskustelutaitoja, ihan sellaista perusystävällisyyttä. Se on vähän feikkiä, mutta auttaa pahimpaan alkukankeuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsen jutun pääpointin näin rautalangasta väännettynä.

Mieti mitä mieluiten tekisit niiden ystävien kanssa. Olet kiinnostunut leffoista ja menisitte leffaan ja puhuisitte niistä sitten. Toiminta: liity leffakerhoon. Ei sillä ajatukselle, että nyt on ystävän pakko löytyä, vaan että olet omalla osaamisalueellasi, jossa osaat keskustella asiasta, ei tarvi kehittää small talkia. Jos hyvin käy niin ystävystyt jonkun kanssa.

Mutta mitä sitten, kun kalenteri on täynnä leffakerhon iltoja ja muita mieluisia harrastuksia, mutta kavereita ei näy eikä kuulu? Joiltain ystävystyminen sujuu kuin itsestään, kunhan vaan pääsee sopivan ihmisen kanssa puhe-etäisyydelle, mutta toiset ei osaa ystävystymisen jaloa taitoa. Kuuluiko Hesarin artikkeli siihen joukkoon, joka ei otsikosta huolimatta tarjonnut mitään apuja siihen, miten kavereita oikeasti saadaan? 

Olen eri kirjoittaja kuin jolta kysyit, mutta miten sinusta sitten saisi kaverin?  Mitä toisen ihmisen pitäisi tehdä, jos haluaisi tutustua sinuun?  Aika samalla tavalla toimii myös toisinpäin, jos sinä haluat tutustua johonkin toiseen. Yhteinen harrastus tai muu mielenkiinnon kohde helpottaa tutustumista, koska on ainakin yksi keskustelun aihe, joka kiinnostaa molempia. 

Minusta saa kaverin, jos on mukava ihminen jonka seurassa viihdyn, sovitaan tapaamisia ja pidetään muutenkin yhteyttä.

Miksi kysyit koko asiaa? Oletko yksi niistä, jotka saa kavereita ihan itsestään minne ikinä meneekin, etkä ymmärrä ettei kaikki muut pysty samaan?

Mistä toinen tietää, onko hän sinun mielestäsi mukava? Mistä toinen tietää, tuletko viihtymään hänen seurassaan vai et? Mistä toinen tietää, kiinnostaako sua edes tutustua?Mistä toinen tietää, haluatko edes jutella hänen kanssaan, kun osutte ensimmäistä kertaa samaan paikkaan, vai haluatko olla ihan rauhassa?  Mistä toinen tietää, että sulle on tärkeää pitää sovituista tapaamisista kiinni ja pitää yhteyttä? Mistä toinen tietää, miten paljon yhteyttä on pidettävä, jotta se olisi sulle riittävästi?  Ei kukaan ole ajatuksenlukija, ei edes ne, jotka tutustuvat ja ystävystyvät helposti. Mutta sä annoit sellaisia vastauksia, että toisen pitäisi olla ajatustenlukija tai hänellä pitäisi olla kristallipallo, josta katsoa. 

Miksi ihmeessä kuvittelet, että pystyisin antamaan kunnollisia vastauksia kysymyksiisi? Mulla ei ole ollut peruskoulun jälkeen yhtään ystävää, enkä tiedä miten ystävystyminen tapahtuu.

Niin että muiden pitäisi tietää, miten sinuun tutustutaan, vaikka et osaa kertoa sitä itsekään?  Muiden pitäisi tietää, voiko sulle tulla juttelemaan vai istutko mieluummin omassa rauhassasi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsen jutun pääpointin näin rautalangasta väännettynä.

Mieti mitä mieluiten tekisit niiden ystävien kanssa. Olet kiinnostunut leffoista ja menisitte leffaan ja puhuisitte niistä sitten. Toiminta: liity leffakerhoon. Ei sillä ajatukselle, että nyt on ystävän pakko löytyä, vaan että olet omalla osaamisalueellasi, jossa osaat keskustella asiasta, ei tarvi kehittää small talkia. Jos hyvin käy niin ystävystyt jonkun kanssa.

Mutta mitä sitten, kun kalenteri on täynnä leffakerhon iltoja ja muita mieluisia harrastuksia, mutta kavereita ei näy eikä kuulu? Joiltain ystävystyminen sujuu kuin itsestään, kunhan vaan pääsee sopivan ihmisen kanssa puhe-etäisyydelle, mutta toiset ei osaa ystävystymisen jaloa taitoa. Kuuluiko Hesarin artikkeli siihen joukkoon, joka ei otsikosta huolimatta tarjonnut mitään apuja siihen, miten kavereita oikeasti saadaan? 

Olen eri kirjoittaja kuin jolta kysyit, mutta miten sinusta sitten saisi kaverin?  Mitä toisen ihmisen pitäisi tehdä, jos haluaisi tutustua sinuun?  Aika samalla tavalla toimii myös toisinpäin, jos sinä haluat tutustua johonkin toiseen. Yhteinen harrastus tai muu mielenkiinnon kohde helpottaa tutustumista, koska on ainakin yksi keskustelun aihe, joka kiinnostaa molempia. 

Minusta saa kaverin, jos on mukava ihminen jonka seurassa viihdyn, sovitaan tapaamisia ja pidetään muutenkin yhteyttä.

Miksi kysyit koko asiaa? Oletko yksi niistä, jotka saa kavereita ihan itsestään minne ikinä meneekin, etkä ymmärrä ettei kaikki muut pysty samaan?

Kuulostat äkkijyrkältä ja vähintäänkin piiloaggressiiviselta.

Omat viime vuosien uudet ystävyyssuhteeni ovat syntyneet työelämässä. On huomattu, että toisen seurassa viihtyy ja on alettu puhua muistakin kuin työasioista. On löytynyt yhdistäviä asioita kuten esimerkiksi koiraharrastus. Jos minun pitäisi yksinkertaistaa asia johonkin tiettyyn muottiin niin kyllä se varmaan on ollut siinä, että olen alkanut antaa itsestäni. Olen kertonut itsestäni, näyttänyt tunteitani, puhunut muistakin kuin työasioista, ollut kiinnostunut sen toisen ihmisen asioista. Huom. suurin osa työkavereista ei halua olla ystävä vapaa-ajalla eli koskaan ei pidä "tupata" omaa seuraansa ja omia asioitaan tai kysellä toiselta niistä ellei selvästi tunnu siltä, että jonkun ihmisen kanssa keskustelu lähtee luontevasti etenemään muihinkin kuin harrastukseen tai työhön liittyviin asioihin.

Ikävää, jos annoin sinulle kahden lyhyen viestin perusteella äkkijyrkän ja piiloaggressiivisen vaikutelman. Oikeasti olen vaan kyllästynyt hyvää tarkoittaviin, mutta täysin hyödyttömiin ja suorastaan vähätteleviin neuvoihin, joita kaltaisilleni yksinäisille jatkuvasti annetaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsen jutun pääpointin näin rautalangasta väännettynä.

Mieti mitä mieluiten tekisit niiden ystävien kanssa. Olet kiinnostunut leffoista ja menisitte leffaan ja puhuisitte niistä sitten. Toiminta: liity leffakerhoon. Ei sillä ajatukselle, että nyt on ystävän pakko löytyä, vaan että olet omalla osaamisalueellasi, jossa osaat keskustella asiasta, ei tarvi kehittää small talkia. Jos hyvin käy niin ystävystyt jonkun kanssa.

Mutta mitä sitten, kun kalenteri on täynnä leffakerhon iltoja ja muita mieluisia harrastuksia, mutta kavereita ei näy eikä kuulu? Joiltain ystävystyminen sujuu kuin itsestään, kunhan vaan pääsee sopivan ihmisen kanssa puhe-etäisyydelle, mutta toiset ei osaa ystävystymisen jaloa taitoa. Kuuluiko Hesarin artikkeli siihen joukkoon, joka ei otsikosta huolimatta tarjonnut mitään apuja siihen, miten kavereita oikeasti saadaan? 

Olen eri kirjoittaja kuin jolta kysyit, mutta miten sinusta sitten saisi kaverin?  Mitä toisen ihmisen pitäisi tehdä, jos haluaisi tutustua sinuun?  Aika samalla tavalla toimii myös toisinpäin, jos sinä haluat tutustua johonkin toiseen. Yhteinen harrastus tai muu mielenkiinnon kohde helpottaa tutustumista, koska on ainakin yksi keskustelun aihe, joka kiinnostaa molempia. 

Minusta saa kaverin, jos on mukava ihminen jonka seurassa viihdyn, sovitaan tapaamisia ja pidetään muutenkin yhteyttä.

Miksi kysyit koko asiaa? Oletko yksi niistä, jotka saa kavereita ihan itsestään minne ikinä meneekin, etkä ymmärrä ettei kaikki muut pysty samaan?

Mistä toinen tietää, onko hän sinun mielestäsi mukava? Mistä toinen tietää, tuletko viihtymään hänen seurassaan vai et? Mistä toinen tietää, kiinnostaako sua edes tutustua?Mistä toinen tietää, haluatko edes jutella hänen kanssaan, kun osutte ensimmäistä kertaa samaan paikkaan, vai haluatko olla ihan rauhassa?  Mistä toinen tietää, että sulle on tärkeää pitää sovituista tapaamisista kiinni ja pitää yhteyttä? Mistä toinen tietää, miten paljon yhteyttä on pidettävä, jotta se olisi sulle riittävästi?  Ei kukaan ole ajatuksenlukija, ei edes ne, jotka tutustuvat ja ystävystyvät helposti. Mutta sä annoit sellaisia vastauksia, että toisen pitäisi olla ajatustenlukija tai hänellä pitäisi olla kristallipallo, josta katsoa. 

Miksi ihmeessä kuvittelet, että pystyisin antamaan kunnollisia vastauksia kysymyksiisi? Mulla ei ole ollut peruskoulun jälkeen yhtään ystävää, enkä tiedä miten ystävystyminen tapahtuu.

Niin että muiden pitäisi tietää, miten sinuun tutustutaan, vaikka et osaa kertoa sitä itsekään?  Muiden pitäisi tietää, voiko sulle tulla juttelemaan vai istutko mieluummin omassa rauhassasi? 

Miksi kysyt tuollaisia asioita?

Eikö olisi paljon tärkeämpää, että oppisin viestimään muille, että olen avoin ystävyydelle? Miten voisin oppia huomaamaan, milloin muut on ehkä halukkaita tutustumaan paremmin, ja oppia hyödyntämään tällaiset tilaisuudet? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsen jutun pääpointin näin rautalangasta väännettynä.

Mieti mitä mieluiten tekisit niiden ystävien kanssa. Olet kiinnostunut leffoista ja menisitte leffaan ja puhuisitte niistä sitten. Toiminta: liity leffakerhoon. Ei sillä ajatukselle, että nyt on ystävän pakko löytyä, vaan että olet omalla osaamisalueellasi, jossa osaat keskustella asiasta, ei tarvi kehittää small talkia. Jos hyvin käy niin ystävystyt jonkun kanssa.

Mutta mitä sitten, kun kalenteri on täynnä leffakerhon iltoja ja muita mieluisia harrastuksia, mutta kavereita ei näy eikä kuulu? Joiltain ystävystyminen sujuu kuin itsestään, kunhan vaan pääsee sopivan ihmisen kanssa puhe-etäisyydelle, mutta toiset ei osaa ystävystymisen jaloa taitoa. Kuuluiko Hesarin artikkeli siihen joukkoon, joka ei otsikosta huolimatta tarjonnut mitään apuja siihen, miten kavereita oikeasti saadaan? 

Olen eri kirjoittaja kuin jolta kysyit, mutta miten sinusta sitten saisi kaverin?  Mitä toisen ihmisen pitäisi tehdä, jos haluaisi tutustua sinuun?  Aika samalla tavalla toimii myös toisinpäin, jos sinä haluat tutustua johonkin toiseen. Yhteinen harrastus tai muu mielenkiinnon kohde helpottaa tutustumista, koska on ainakin yksi keskustelun aihe, joka kiinnostaa molempia. 

Minusta saa kaverin, jos on mukava ihminen jonka seurassa viihdyn, sovitaan tapaamisia ja pidetään muutenkin yhteyttä.

Miksi kysyit koko asiaa? Oletko yksi niistä, jotka saa kavereita ihan itsestään minne ikinä meneekin, etkä ymmärrä ettei kaikki muut pysty samaan?

Mistä toinen tietää, onko hän sinun mielestäsi mukava? Mistä toinen tietää, tuletko viihtymään hänen seurassaan vai et? Mistä toinen tietää, kiinnostaako sua edes tutustua?Mistä toinen tietää, haluatko edes jutella hänen kanssaan, kun osutte ensimmäistä kertaa samaan paikkaan, vai haluatko olla ihan rauhassa?  Mistä toinen tietää, että sulle on tärkeää pitää sovituista tapaamisista kiinni ja pitää yhteyttä? Mistä toinen tietää, miten paljon yhteyttä on pidettävä, jotta se olisi sulle riittävästi?  Ei kukaan ole ajatuksenlukija, ei edes ne, jotka tutustuvat ja ystävystyvät helposti. Mutta sä annoit sellaisia vastauksia, että toisen pitäisi olla ajatustenlukija tai hänellä pitäisi olla kristallipallo, josta katsoa. 

Miksi ihmeessä kuvittelet, että pystyisin antamaan kunnollisia vastauksia kysymyksiisi? Mulla ei ole ollut peruskoulun jälkeen yhtään ystävää, enkä tiedä miten ystävystyminen tapahtuu.

Niin että muiden pitäisi tietää, miten sinuun tutustutaan, vaikka et osaa kertoa sitä itsekään?  Muiden pitäisi tietää, voiko sulle tulla juttelemaan vai istutko mieluummin omassa rauhassasi? 

Miksi kysyt tuollaisia asioita?

Eikö olisi paljon tärkeämpää, että oppisin viestimään muille, että olen avoin ystävyydelle? Miten voisin oppia huomaamaan, milloin muut on ehkä halukkaita tutustumaan paremmin, ja oppia hyödyntämään tällaiset tilaisuudet? 

Kysyin just siksi, että tunnistamalla em asioita itsestäsi, opit tunnistamaan niitä muistakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsen jutun pääpointin näin rautalangasta väännettynä.

Mieti mitä mieluiten tekisit niiden ystävien kanssa. Olet kiinnostunut leffoista ja menisitte leffaan ja puhuisitte niistä sitten. Toiminta: liity leffakerhoon. Ei sillä ajatukselle, että nyt on ystävän pakko löytyä, vaan että olet omalla osaamisalueellasi, jossa osaat keskustella asiasta, ei tarvi kehittää small talkia. Jos hyvin käy niin ystävystyt jonkun kanssa.

Mutta mitä sitten, kun kalenteri on täynnä leffakerhon iltoja ja muita mieluisia harrastuksia, mutta kavereita ei näy eikä kuulu? Joiltain ystävystyminen sujuu kuin itsestään, kunhan vaan pääsee sopivan ihmisen kanssa puhe-etäisyydelle, mutta toiset ei osaa ystävystymisen jaloa taitoa. Kuuluiko Hesarin artikkeli siihen joukkoon, joka ei otsikosta huolimatta tarjonnut mitään apuja siihen, miten kavereita oikeasti saadaan? 

Olen eri kirjoittaja kuin jolta kysyit, mutta miten sinusta sitten saisi kaverin?  Mitä toisen ihmisen pitäisi tehdä, jos haluaisi tutustua sinuun?  Aika samalla tavalla toimii myös toisinpäin, jos sinä haluat tutustua johonkin toiseen. Yhteinen harrastus tai muu mielenkiinnon kohde helpottaa tutustumista, koska on ainakin yksi keskustelun aihe, joka kiinnostaa molempia. 

Minusta saa kaverin, jos on mukava ihminen jonka seurassa viihdyn, sovitaan tapaamisia ja pidetään muutenkin yhteyttä.

Miksi kysyit koko asiaa? Oletko yksi niistä, jotka saa kavereita ihan itsestään minne ikinä meneekin, etkä ymmärrä ettei kaikki muut pysty samaan?

Mistä toinen tietää, onko hän sinun mielestäsi mukava? Mistä toinen tietää, tuletko viihtymään hänen seurassaan vai et? Mistä toinen tietää, kiinnostaako sua edes tutustua?Mistä toinen tietää, haluatko edes jutella hänen kanssaan, kun osutte ensimmäistä kertaa samaan paikkaan, vai haluatko olla ihan rauhassa?  Mistä toinen tietää, että sulle on tärkeää pitää sovituista tapaamisista kiinni ja pitää yhteyttä? Mistä toinen tietää, miten paljon yhteyttä on pidettävä, jotta se olisi sulle riittävästi?  Ei kukaan ole ajatuksenlukija, ei edes ne, jotka tutustuvat ja ystävystyvät helposti. Mutta sä annoit sellaisia vastauksia, että toisen pitäisi olla ajatustenlukija tai hänellä pitäisi olla kristallipallo, josta katsoa. 

Miksi ihmeessä kuvittelet, että pystyisin antamaan kunnollisia vastauksia kysymyksiisi? Mulla ei ole ollut peruskoulun jälkeen yhtään ystävää, enkä tiedä miten ystävystyminen tapahtuu.

Niin että muiden pitäisi tietää, miten sinuun tutustutaan, vaikka et osaa kertoa sitä itsekään?  Muiden pitäisi tietää, voiko sulle tulla juttelemaan vai istutko mieluummin omassa rauhassasi? 

Miksi kysyt tuollaisia asioita?

Eikö olisi paljon tärkeämpää, että oppisin viestimään muille, että olen avoin ystävyydelle? Miten voisin oppia huomaamaan, milloin muut on ehkä halukkaita tutustumaan paremmin, ja oppia hyödyntämään tällaiset tilaisuudet? 

Kysyin just siksi, että tunnistamalla em asioita itsestäsi, opit tunnistamaan niitä muistakin. 

Olen ollut koko aikuisikäni eli n. 20 vuotta ilman yhtään ystävää. Se näkyy varmasti käytöksessäni monella tavalla. En todellakaan usko, että jos opin paremmin tunnistamaan asioita itsestäni, oppisin maagisesti tulkitsemaan myös muita. 

Et voi olla ystävä kuin olemalla ystävällinen niille jotka haluat ystäväksi. Sitten myöhemmin on kestettävä kaikki siedettävät huonotkin puolet ystävistä, kunhan se ei ole tuhoavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsen jutun pääpointin näin rautalangasta väännettynä.

Mieti mitä mieluiten tekisit niiden ystävien kanssa. Olet kiinnostunut leffoista ja menisitte leffaan ja puhuisitte niistä sitten. Toiminta: liity leffakerhoon. Ei sillä ajatukselle, että nyt on ystävän pakko löytyä, vaan että olet omalla osaamisalueellasi, jossa osaat keskustella asiasta, ei tarvi kehittää small talkia. Jos hyvin käy niin ystävystyt jonkun kanssa.

Mutta mitä sitten, kun kalenteri on täynnä leffakerhon iltoja ja muita mieluisia harrastuksia, mutta kavereita ei näy eikä kuulu? Joiltain ystävystyminen sujuu kuin itsestään, kunhan vaan pääsee sopivan ihmisen kanssa puhe-etäisyydelle, mutta toiset ei osaa ystävystymisen jaloa taitoa. Kuuluiko Hesarin artikkeli siihen joukkoon, joka ei otsikosta huolimatta tarjonnut mitään apuja siihen, miten kavereita oikeasti saadaan? 

Olen eri kirjoittaja kuin jolta kysyit, mutta miten sinusta sitten saisi kaverin?  Mitä toisen ihmisen pitäisi tehdä, jos haluaisi tutustua sinuun?  Aika samalla tavalla toimii myös toisinpäin, jos sinä haluat tutustua johonkin toiseen. Yhteinen harrastus tai muu mielenkiinnon kohde helpottaa tutustumista, koska on ainakin yksi keskustelun aihe, joka kiinnostaa molempia. 

Minusta saa kaverin, jos on mukava ihminen jonka seurassa viihdyn, sovitaan tapaamisia ja pidetään muutenkin yhteyttä.

Miksi kysyit koko asiaa? Oletko yksi niistä, jotka saa kavereita ihan itsestään minne ikinä meneekin, etkä ymmärrä ettei kaikki muut pysty samaan?

Mistä toinen tietää, onko hän sinun mielestäsi mukava? Mistä toinen tietää, tuletko viihtymään hänen seurassaan vai et? Mistä toinen tietää, kiinnostaako sua edes tutustua?Mistä toinen tietää, haluatko edes jutella hänen kanssaan, kun osutte ensimmäistä kertaa samaan paikkaan, vai haluatko olla ihan rauhassa?  Mistä toinen tietää, että sulle on tärkeää pitää sovituista tapaamisista kiinni ja pitää yhteyttä? Mistä toinen tietää, miten paljon yhteyttä on pidettävä, jotta se olisi sulle riittävästi?  Ei kukaan ole ajatuksenlukija, ei edes ne, jotka tutustuvat ja ystävystyvät helposti. Mutta sä annoit sellaisia vastauksia, että toisen pitäisi olla ajatustenlukija tai hänellä pitäisi olla kristallipallo, josta katsoa. 

Miksi ihmeessä kuvittelet, että pystyisin antamaan kunnollisia vastauksia kysymyksiisi? Mulla ei ole ollut peruskoulun jälkeen yhtään ystävää, enkä tiedä miten ystävystyminen tapahtuu.

Niin että muiden pitäisi tietää, miten sinuun tutustutaan, vaikka et osaa kertoa sitä itsekään?  Muiden pitäisi tietää, voiko sulle tulla juttelemaan vai istutko mieluummin omassa rauhassasi? 

Miksi kysyt tuollaisia asioita?

Eikö olisi paljon tärkeämpää, että oppisin viestimään muille, että olen avoin ystävyydelle? Miten voisin oppia huomaamaan, milloin muut on ehkä halukkaita tutustumaan paremmin, ja oppia hyödyntämään tällaiset tilaisuudet? 

Kysyin just siksi, että tunnistamalla em asioita itsestäsi, opit tunnistamaan niitä muistakin. 

Olen ollut koko aikuisikäni eli n. 20 vuotta ilman yhtään ystävää. Se näkyy varmasti käytöksessäni monella tavalla. En todellakaan usko, että jos opin paremmin tunnistamaan asioita itsestäni, oppisin maagisesti tulkitsemaan myös muita. 

Miten mä tämän nyt selittäisin? Ulkoa opetellut eleet, ilmeet ja maneerit ovat yhtä hyödyllisiä kuin ulkoa opetellut iskurepliikit. Pahimmassa tapauksessa ne saavat sinut vain vaikuttamaan typerältä ja toimivat just päinvastoin kuin olisit halunnut. Jotta jokin toimisi, sen pitäisi kuvata sinua itseäsi. Lisäksi ulkoa opetellut jutut unohtaa erittäin helposti, jos ne eivät ole sinulle luontevia eli eivät kuvasta sinua itseäsi. Toinen saattaa myös unohduksesi jälkeen todeta, että alussa feikkasit etkä ollutkaan oikeasti sellainen kuin annoit ymmärtää. 

Kaiken a ja on on oppia tunnistamaan asioita itsestään. Kun tunnistat ne itsessäsi, pystyt paremmin  havaitsemaan muista ihmisistä  joko samanlaisia tai erilaisia merkkejä. Ja sen jälkeen kokeilemalla todeta, onnistuuko jokin asia samanlaisen merkin antaneen kanssa. Läheskään aina tietenkään ei onnistu, mutta todennäköisesti ei ainakaan onnistu erilaisen merkin antaneen kanssa. Yksinkertainen esimerkki, joka on luontevaa just mulle. Istun työpaikan kahvihuoneessa yksin. Sinne alkaa tulla muuta porukkaa. Mun mielestä olisi kiva jutella jonkun kanssa. Katson jokaista tulijaa silmiin, hymyilen ja tervehdin. Osa porukasta tervehtii, mutta ei hymyile,  hakee kahvinsa, menee istumaan ja syventyy lukemaan lehteä tai pläräämään kännykkäänsä. Sitten tulee se yksi, joka tervehtii ja hymyilee. Tässä tapauksessa hymy on se samanlainen merkki. Voi olla, että hänkin lukee mieluummin lehteään itsekseen, mutta jos ei lue vaan tulee jopa viereeni istumaan, kummankin meistä on aika helppoa alkaa juttelemaan jostain. Mä en voi niistä muista tietää (eikä mun tarvitsekaan), olisiko joku kenties mieluummin jutellut mun kanssani kuin lukenut lehteä, mutta heidän merkkinsä mulle oli silloin erilainen kuin mun merkkini heille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsen jutun pääpointin näin rautalangasta väännettynä.

Mieti mitä mieluiten tekisit niiden ystävien kanssa. Olet kiinnostunut leffoista ja menisitte leffaan ja puhuisitte niistä sitten. Toiminta: liity leffakerhoon. Ei sillä ajatukselle, että nyt on ystävän pakko löytyä, vaan että olet omalla osaamisalueellasi, jossa osaat keskustella asiasta, ei tarvi kehittää small talkia. Jos hyvin käy niin ystävystyt jonkun kanssa.

Mutta mitä sitten, kun kalenteri on täynnä leffakerhon iltoja ja muita mieluisia harrastuksia, mutta kavereita ei näy eikä kuulu? Joiltain ystävystyminen sujuu kuin itsestään, kunhan vaan pääsee sopivan ihmisen kanssa puhe-etäisyydelle, mutta toiset ei osaa ystävystymisen jaloa taitoa. Kuuluiko Hesarin artikkeli siihen joukkoon, joka ei otsikosta huolimatta tarjonnut mitään apuja siihen, miten kavereita oikeasti saadaan? 

Olen eri kirjoittaja kuin jolta kysyit, mutta miten sinusta sitten saisi kaverin?  Mitä toisen ihmisen pitäisi tehdä, jos haluaisi tutustua sinuun?  Aika samalla tavalla toimii myös toisinpäin, jos sinä haluat tutustua johonkin toiseen. Yhteinen harrastus tai muu mielenkiinnon kohde helpottaa tutustumista, koska on ainakin yksi keskustelun aihe, joka kiinnostaa molempia. 

Minusta saa kaverin, jos on mukava ihminen jonka seurassa viihdyn, sovitaan tapaamisia ja pidetään muutenkin yhteyttä.

Miksi kysyit koko asiaa? Oletko yksi niistä, jotka saa kavereita ihan itsestään minne ikinä meneekin, etkä ymmärrä ettei kaikki muut pysty samaan?

Mistä toinen tietää, onko hän sinun mielestäsi mukava? Mistä toinen tietää, tuletko viihtymään hänen seurassaan vai et? Mistä toinen tietää, kiinnostaako sua edes tutustua?Mistä toinen tietää, haluatko edes jutella hänen kanssaan, kun osutte ensimmäistä kertaa samaan paikkaan, vai haluatko olla ihan rauhassa?  Mistä toinen tietää, että sulle on tärkeää pitää sovituista tapaamisista kiinni ja pitää yhteyttä? Mistä toinen tietää, miten paljon yhteyttä on pidettävä, jotta se olisi sulle riittävästi?  Ei kukaan ole ajatuksenlukija, ei edes ne, jotka tutustuvat ja ystävystyvät helposti. Mutta sä annoit sellaisia vastauksia, että toisen pitäisi olla ajatustenlukija tai hänellä pitäisi olla kristallipallo, josta katsoa. 

Miksi ihmeessä kuvittelet, että pystyisin antamaan kunnollisia vastauksia kysymyksiisi? Mulla ei ole ollut peruskoulun jälkeen yhtään ystävää, enkä tiedä miten ystävystyminen tapahtuu.

Niin että muiden pitäisi tietää, miten sinuun tutustutaan, vaikka et osaa kertoa sitä itsekään?  Muiden pitäisi tietää, voiko sulle tulla juttelemaan vai istutko mieluummin omassa rauhassasi? 

Miksi kysyt tuollaisia asioita?

Eikö olisi paljon tärkeämpää, että oppisin viestimään muille, että olen avoin ystävyydelle? Miten voisin oppia huomaamaan, milloin muut on ehkä halukkaita tutustumaan paremmin, ja oppia hyödyntämään tällaiset tilaisuudet? 

Kysyin just siksi, että tunnistamalla em asioita itsestäsi, opit tunnistamaan niitä muistakin. 

Olen ollut koko aikuisikäni eli n. 20 vuotta ilman yhtään ystävää. Se näkyy varmasti käytöksessäni monella tavalla. En todellakaan usko, että jos opin paremmin tunnistamaan asioita itsestäni, oppisin maagisesti tulkitsemaan myös muita. 

Miten mä tämän nyt selittäisin? Ulkoa opetellut eleet, ilmeet ja maneerit ovat yhtä hyödyllisiä kuin ulkoa opetellut iskurepliikit. Pahimmassa tapauksessa ne saavat sinut vain vaikuttamaan typerältä ja toimivat just päinvastoin kuin olisit halunnut. Jotta jokin toimisi, sen pitäisi kuvata sinua itseäsi. Lisäksi ulkoa opetellut jutut unohtaa erittäin helposti, jos ne eivät ole sinulle luontevia eli eivät kuvasta sinua itseäsi. Toinen saattaa myös unohduksesi jälkeen todeta, että alussa feikkasit etkä ollutkaan oikeasti sellainen kuin annoit ymmärtää. 

Kaiken a ja on on oppia tunnistamaan asioita itsestään. Kun tunnistat ne itsessäsi, pystyt paremmin  havaitsemaan muista ihmisistä  joko samanlaisia tai erilaisia merkkejä. Ja sen jälkeen kokeilemalla todeta, onnistuuko jokin asia samanlaisen merkin antaneen kanssa. Läheskään aina tietenkään ei onnistu, mutta todennäköisesti ei ainakaan onnistu erilaisen merkin antaneen kanssa. Yksinkertainen esimerkki, joka on luontevaa just mulle. Istun työpaikan kahvihuoneessa yksin. Sinne alkaa tulla muuta porukkaa. Mun mielestä olisi kiva jutella jonkun kanssa. Katson jokaista tulijaa silmiin, hymyilen ja tervehdin. Osa porukasta tervehtii, mutta ei hymyile,  hakee kahvinsa, menee istumaan ja syventyy lukemaan lehteä tai pläräämään kännykkäänsä. Sitten tulee se yksi, joka tervehtii ja hymyilee. Tässä tapauksessa hymy on se samanlainen merkki. Voi olla, että hänkin lukee mieluummin lehteään itsekseen, mutta jos ei lue vaan tulee jopa viereeni istumaan, kummankin meistä on aika helppoa alkaa juttelemaan jostain. Mä en voi niistä muista tietää (eikä mun tarvitsekaan), olisiko joku kenties mieluummin jutellut mun kanssani kuin lukenut lehteä, mutta heidän merkkinsä mulle oli silloin erilainen kuin mun merkkini heille. 

En ymmärrä viestiäsi. Ensin tyrmäät kaikki "ulkoa opetellut eleet" ja vastaavat hyödyttöminä ja jopa suoranaisena teeskentelynä, joka kääntyy helposti itseään vastaan. Sen jälkeen kuitenkin toteat, että esim. hymyileminen ja silmiin katsominen on tärkeitä merkkejä, joiden avulla voi viestittää muille olevansa avoin kontaktille ja keskusteluille. Etkö todella näe väitteidesi välillä minkäänlaista ristiriitaa? 

Jotkut ei vaan yhtään ymmärrä, millaisten haasteiden kanssa osa yksinäisistä painii. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsen jutun pääpointin näin rautalangasta väännettynä.

Mieti mitä mieluiten tekisit niiden ystävien kanssa. Olet kiinnostunut leffoista ja menisitte leffaan ja puhuisitte niistä sitten. Toiminta: liity leffakerhoon. Ei sillä ajatukselle, että nyt on ystävän pakko löytyä, vaan että olet omalla osaamisalueellasi, jossa osaat keskustella asiasta, ei tarvi kehittää small talkia. Jos hyvin käy niin ystävystyt jonkun kanssa.

Mutta mitä sitten, kun kalenteri on täynnä leffakerhon iltoja ja muita mieluisia harrastuksia, mutta kavereita ei näy eikä kuulu? Joiltain ystävystyminen sujuu kuin itsestään, kunhan vaan pääsee sopivan ihmisen kanssa puhe-etäisyydelle, mutta toiset ei osaa ystävystymisen jaloa taitoa. Kuuluiko Hesarin artikkeli siihen joukkoon, joka ei otsikosta huolimatta tarjonnut mitään apuja siihen, miten kavereita oikeasti saadaan? 

Olen eri kirjoittaja kuin jolta kysyit, mutta miten sinusta sitten saisi kaverin?  Mitä toisen ihmisen pitäisi tehdä, jos haluaisi tutustua sinuun?  Aika samalla tavalla toimii myös toisinpäin, jos sinä haluat tutustua johonkin toiseen. Yhteinen harrastus tai muu mielenkiinnon kohde helpottaa tutustumista, koska on ainakin yksi keskustelun aihe, joka kiinnostaa molempia. 

Minusta saa kaverin, jos on mukava ihminen jonka seurassa viihdyn, sovitaan tapaamisia ja pidetään muutenkin yhteyttä.

Miksi kysyit koko asiaa? Oletko yksi niistä, jotka saa kavereita ihan itsestään minne ikinä meneekin, etkä ymmärrä ettei kaikki muut pysty samaan?

Mistä toinen tietää, onko hän sinun mielestäsi mukava? Mistä toinen tietää, tuletko viihtymään hänen seurassaan vai et? Mistä toinen tietää, kiinnostaako sua edes tutustua?Mistä toinen tietää, haluatko edes jutella hänen kanssaan, kun osutte ensimmäistä kertaa samaan paikkaan, vai haluatko olla ihan rauhassa?  Mistä toinen tietää, että sulle on tärkeää pitää sovituista tapaamisista kiinni ja pitää yhteyttä? Mistä toinen tietää, miten paljon yhteyttä on pidettävä, jotta se olisi sulle riittävästi?  Ei kukaan ole ajatuksenlukija, ei edes ne, jotka tutustuvat ja ystävystyvät helposti. Mutta sä annoit sellaisia vastauksia, että toisen pitäisi olla ajatustenlukija tai hänellä pitäisi olla kristallipallo, josta katsoa. 

Miksi ihmeessä kuvittelet, että pystyisin antamaan kunnollisia vastauksia kysymyksiisi? Mulla ei ole ollut peruskoulun jälkeen yhtään ystävää, enkä tiedä miten ystävystyminen tapahtuu.

Niin että muiden pitäisi tietää, miten sinuun tutustutaan, vaikka et osaa kertoa sitä itsekään?  Muiden pitäisi tietää, voiko sulle tulla juttelemaan vai istutko mieluummin omassa rauhassasi? 

Miksi kysyt tuollaisia asioita?

Eikö olisi paljon tärkeämpää, että oppisin viestimään muille, että olen avoin ystävyydelle? Miten voisin oppia huomaamaan, milloin muut on ehkä halukkaita tutustumaan paremmin, ja oppia hyödyntämään tällaiset tilaisuudet? 

Kysyin just siksi, että tunnistamalla em asioita itsestäsi, opit tunnistamaan niitä muistakin. 

Olen ollut koko aikuisikäni eli n. 20 vuotta ilman yhtään ystävää. Se näkyy varmasti käytöksessäni monella tavalla. En todellakaan usko, että jos opin paremmin tunnistamaan asioita itsestäni, oppisin maagisesti tulkitsemaan myös muita. 

Miten mä tämän nyt selittäisin? Ulkoa opetellut eleet, ilmeet ja maneerit ovat yhtä hyödyllisiä kuin ulkoa opetellut iskurepliikit. Pahimmassa tapauksessa ne saavat sinut vain vaikuttamaan typerältä ja toimivat just päinvastoin kuin olisit halunnut. Jotta jokin toimisi, sen pitäisi kuvata sinua itseäsi. Lisäksi ulkoa opetellut jutut unohtaa erittäin helposti, jos ne eivät ole sinulle luontevia eli eivät kuvasta sinua itseäsi. Toinen saattaa myös unohduksesi jälkeen todeta, että alussa feikkasit etkä ollutkaan oikeasti sellainen kuin annoit ymmärtää. 

Kaiken a ja on on oppia tunnistamaan asioita itsestään. Kun tunnistat ne itsessäsi, pystyt paremmin  havaitsemaan muista ihmisistä  joko samanlaisia tai erilaisia merkkejä. Ja sen jälkeen kokeilemalla todeta, onnistuuko jokin asia samanlaisen merkin antaneen kanssa. Läheskään aina tietenkään ei onnistu, mutta todennäköisesti ei ainakaan onnistu erilaisen merkin antaneen kanssa. Yksinkertainen esimerkki, joka on luontevaa just mulle. Istun työpaikan kahvihuoneessa yksin. Sinne alkaa tulla muuta porukkaa. Mun mielestä olisi kiva jutella jonkun kanssa. Katson jokaista tulijaa silmiin, hymyilen ja tervehdin. Osa porukasta tervehtii, mutta ei hymyile,  hakee kahvinsa, menee istumaan ja syventyy lukemaan lehteä tai pläräämään kännykkäänsä. Sitten tulee se yksi, joka tervehtii ja hymyilee. Tässä tapauksessa hymy on se samanlainen merkki. Voi olla, että hänkin lukee mieluummin lehteään itsekseen, mutta jos ei lue vaan tulee jopa viereeni istumaan, kummankin meistä on aika helppoa alkaa juttelemaan jostain. Mä en voi niistä muista tietää (eikä mun tarvitsekaan), olisiko joku kenties mieluummin jutellut mun kanssani kuin lukenut lehteä, mutta heidän merkkinsä mulle oli silloin erilainen kuin mun merkkini heille. 

En ymmärrä viestiäsi. Ensin tyrmäät kaikki "ulkoa opetellut eleet" ja vastaavat hyödyttöminä ja jopa suoranaisena teeskentelynä, joka kääntyy helposti itseään vastaan. Sen jälkeen kuitenkin toteat, että esim. hymyileminen ja silmiin katsominen on tärkeitä merkkejä, joiden avulla voi viestittää muille olevansa avoin kontaktille ja keskusteluille. Etkö todella näe väitteidesi välillä minkäänlaista ristiriitaa? 

Niin, et ymmärtänyt lukemaasi. Mähän jälkimmäisessä kappaleessa nimenomaan  annoin esimerkin omista merkeistäni ja signaaleistani. Joku toinen taas saattaisi katsoa , että kahvihuoneessa muista erillään oleva kaipaisi tosi paljon juttuseuraa. Mulle taas se on signaali, että toinen ei missään tapauksessa halua mun seuraani vaan haluaa olla yksin. Tai haluaa kenties jonkun muun seuraa, mutta ei mun. Sen vuoksi pitäisi opetella tunnistamaan asioita itsessään, koska siten voi parhaiten tunnistaa samoja asioita muissa. Löytää ne ihmiset, jotka viestittävät samalla tavalla kuin itsekin. Loppupeleissä kuitenkin omaa tapaa on vain kokeiltava. Ja kokeiltava useisiin ihmisiin, koska erehtymisen mahdollisuus on aina olemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ei vaan yhtään ymmärrä, millaisten haasteiden kanssa osa yksinäisistä painii. 

Onko heidän täysin mahdotonta löytää koko maapallolta yhtään ainoaa kohtalotoveria? Sellaista, joka ymmärtäisi heitä ja joita hekin ymmärtäisivät?  Mulla kesti kolme vuotta löytää tältä taivaankappaleelta ihminen, joka oli saanut saman erittäin harvinaisen sairaskohtauksen ja kuului niihin erittäin harvinaisiin, jotka selvisivät siitä vieläpä hengissä. Tämän henkilön löysin lopulta amerikkalaiselta erääseen läheltä liippaavaan sairauteen liittyvältä keskustelupalstalta ja kyseinen henkilö on saksalainen. Toista saman kokenutta kumpikaan meistä ei ole löytänyt, mutta löysimme sentään toisemme.