PCOS pillereiden lopettamisen jälkeen
Aiheesta on paljon keskusteluja, mutta en löytäny juuri itselleni oikeaa vastausta.
Mulla todettu PCOS alle parikymppisenä, mutta silloinen gyne ei siitä juuri kertonut mitään. Sanoi vain että kun tarvitset ehkäisyä niin Diane nova e-pillerit. Oireena oli nämä tyypilliset ettei kuukautisia tullut tai ne tulivat puolen vuoden välein. Karvoitusta kasvoissa ja vatsanseudulla sekä myös akne. Tosin en tiedä oliko se vain murkkuiän aknea vai sitten PCOS;sta johtuvaa, ehkä molempia. Ylipainoa mulla oli toisen sairauden lääkityksestä johtuen todella paljon. 25-vuotiaana aloitin pillereiden syönnin ehkäisyn vuoksi. Ensin Diane Novalla, mutta myöhemmin kokeiltiin muitakin pillereitä välillä palaten Diane Novaan. Silloinenkaan gyne ei paljon avannut tätä PCOS "mysteeriä", vaikka siitä hänelle kerroin ja munasarjat tarkistettiin ultralla. Söin pillereitä reilu 7-vuotta, kunnes vuosi sitten jätin pillerit pois. Pillereiden myötä ihoni parani täysin. Tosin nuoruusiän akne oli helpottanu jo ennen pillereiden aloittamista. Myös karvoitus väheni pillereiden avulla. Kun jätin pillerit pois vuosi sitten,luin monen kokemuksista että kuukautiset jatkuivat normaalisti kunnes muutamien kuukausien jälkeen jäi kokonaan pois. Minulla on ollut nyt pillereiden lopettamisen jälkeen lähes päivälleen säännöllinen kuukautiskierto, mutta hiusten ja ihon rasvoittuminen alkoi heti muutaman kuukauden jälkeen pillereiden pois jättämisestä. Hiuksia myös lähti todella runsaasti, mutta onneksi myös se ja hiusten rasvoittuminen on hieman helpottanut. Naama kukkii jonkun verran, mikä kyllä sekin ärsyttää niin monen hyvän vuoden jälkeen. Mistään aknesta ei kuitenkaan voida puhua.
Lähinnä mietin sitä, voiko PCOS voinut "parantua" kun kuukautiset tulevat näin säännöllisesti? Onko muilla näin, että kuukautiset tulevat normaalisti,mutta on muita PCOS tyypillisiä oireita? Kun olen lukenut että pillerit nimenomaan auttaa munasarjoja "toipumaan".
Emme varsinaisesti suunnittele avopuolisoni kanssa perheenlisäystä, mutta kait sekin päätös pitäisi jossain vaiheessa tehdä. Nyt mietityttääkin että jätinkö pilleri pois liian aikaisin, kun emme ole aikeissa samantien aloittaa lapsen tekoa? Siis lähinnä tätä PCOS ja mahdollista lisääntymistä ajatellen? Gynelle olen menossa kevään aikana. Mietin vain että löytäisipä sellaisen gynen joka vihdoin osaisi ottaa kanta ja neuvoa tässä PCOS asiassa.
Olisin todella kiitollinen jos jollain on tai on ollut vastaavanlainen tilanne, kertoisi omat kokemuksensa.
Heippa Sola,
itse söin cypretyl merkkisiä pillereitä pcos:n takia myös n. 7 vuotta. Olen aina ollut siitä onnekas ettei ihoni juurikaan rasvoitu eikä ihoon juurikaan kerry epäpuhtauksia, jne. Hiuksia olen koko ikäni pyrkinyt pesemään ainoastaan pari krt/ vko sillä hiuslaatuni todella kuiva.
no 06/13 lopetin pillereiden syömisen perheenlisäyksen toivossa. Kävin asiasta juttelemassa gyneni kanss ja gyne totesi raskauden olevan todennäköistä vuoden sisällä. Kuukautiset tulevatkin lähes säännöllisesti ja myös ovulaatioita olen onnistunut tikuttelemaan. Hiukset j iho rasvoittuivat todella pahasti ensimmäiset kuukaudet pillereiden lopettamisen jälkeen eikä tilanne ole täysin normalisoitunut vieläkään.
reilut puoli vuotta raskautta yritettyämme itselleni tuli kuitenkin tunne ettei kaikki välttämättä ole kunnossa. Tänään kävin munasarjojen ultrassa jossa todettiin että siellähän se pco taas luuraa. Toisessa munasarjassa pahempana kukn toisessa ja tämä tod. Näk. Vaikuttaa myös raskaaksi tulemiseen :(
Ilmeisesti jopa pahempana kuin 7 vuotta sitten...
Ei siis kannata tuudittautua siihen uskoon että kaikki olisi ok vaikka kuukautiset ovat säännölliset, jne. Suosittelen lämpimästi että käyt perusgynetutkimuksen lisäksi ultrassa niin saat mahdollisesti itselle si jonkinlaisen mielenrauhan asian suhteen :)
jos vaan rahkeet riittää niin suosittelen menemään gynelle yksityiselle puolelle niin saat todennäköisesti kattavampaa tietoa asiasta. Kunnalliselta puolelta tuskin saat valitettavasti edes lähetettä tutkimuksiin koska ei ole oireita ettekä yritä lasta.