"Äiti on kuitenkin aina äiti" - ja paskat

Kyllä äitinkin pitää paikkansa ansaita lapsen sydämessä. Vielä taaperona riittää pelkkä hoiva ja kuri mutta viimeistään kouluun mentäessä pitäö rajuta että se lapsi on ihminen, persoona, eikä vain oma jatke. Tässä minun äitini meni pieleen. En saanut olla oma itseni. Isän luona taas sain, ja oikeastaan vasta silloin tajusin että myös äitipuoleni on oikeasti äitini, koska hän rakasti minua sellaisena kuin olem. Vaikka biologisen äidin poismeno oli ikävä juttu, kyllä äitipuolen kuolema oli henkisesti raskaampaa. Menetin ihmisen, jonka ei tarvinnut rakastaa minua, mutta rakasti kuitenkin minuna itsenäni. Äitini ei siihen pystynyt.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:06"]Yleensä täällä kyllä haukutaan ja mitätöidään ne äitipuolet. Sadut ilkeistä äitipuolista elävät sitkeästi eikä muunlaista kuvaa haluta uskoa nykymaailmassa olevan olemassakaan.

On hienoa, jos lapset ja jopa lasten äiti on hyväksynyt isän uuden kumppanin eron jälkeen ja näin ollen ns. äitipuoli on voinut luoda hyvän suhteen miehensä lapsiin.

Se hyvä suhde todellakin edellyttää sitä, että puolin ja toisin hyväksytään uudet ja vanhat ihmissuhteet.

Se, että aikuinen tai siis pelkästään äitipuoli hyväksyy, ei auta, jos lapsi itse torjuu ja jos vielä taustalla biologinen äiti on vaikuttamassa ja mitätöimässä.

Minun kohdalleni sattui mies, jonka exä ei minua hyväksynyt lastensa elämään ja teki tämän erittäinkin selväksi lapsilleen. Tässä tapauksessa edes aika ei tilannetta muuttanut muuta kuin huonompaan; miehen lapsen muutto meille - isän luo ei myöskään muuttanut tilannetta muuta kuin huonompaan. Siis huonompaan minun ja meidän yhteisten lasten kannalta. Miehen ex-liiton lapsi ei koskaan hyväksynyt minua, mutta koska uhma ei ollut avointa ja sekin tapahtui silloin, kun isä ja isän puolen sukulaiset eivät olleet näkemässä, olin aika voimaton todistamaan mitään.

Vaikka ongelmia oli, en olisi uskonut että ne vain syvenevät. Jos olisin nähnyt eteenpäin, en todellakaan olisi tehnyt lapsia tämän miehen kanssa.

Mies valitsi lapsensa. Korjaan: Ensimmäisen liiton lapsensa.

Me siis erosimme.

Hänellä olisi ollut mahdollisuus toimia toisinkin, menettämättä silti tätä ensimmäisen liiton lasta, mutta hän oli tehnyt valintansa jo paljon aikaisemmin ja meni sen mukaisesti. Toisessa vaakakupissa oli minä ja meidän yhteiset lapset. Toisessa ensimmäisen liiton lapsi. Tämän olisi saanut balanssiin, mutta se olisi vaatinut muutamaa keskustelua, työstämistä, yhteisiä pelisääntöjä, paria järjestelyasiaa,  ja perheen "aikuisvetoisuutta". Tähän mies ei ollut valmis, halukas tai kyvykäs, hän valitsi lapsensa.

Tapaa kyllä näitä nuorempia, noin kahtena-kolmena iltana kuukaudessa,  joskus ottaa yöksikin. Enempään ei pysty, kun ei kuulemma saa omaa arkeaan aikuisen tyttärensä ja työnsä kanssa yhteensovitettua siten, että siinä olisi näille lapsille tilaa.

Kun tämä mies uuden naisystävän löytää, ei minun tarvitse epävarmuuttani peitelläkseni sanoa "äiti on aina äiti", vaan se on tosiasia. Lapsillani ei ole muuta äitiä kuin minä, ja isäkin vähän heikosti.

Tätä lausetta hoki lapsilleen miehen ensimmäinen exä, ja hyvin meni perille sen suhteen, että minut omassa kodissani, oman perheeni aikuisena, pystyttiin ylikävelemään ja sivuuttamaan ja sallittiin kotini temmellyskentäksi, yhteiset lapset kiusaamisen kohteeksi.

[/quote]

Eli haluat pistää pahan kiertämään? Vaikutat tosi ikävältä tyypiltä.

Mitäpä jos lapsesi kääntyykin sua vastaan? Voit kiukutella hokea olevasi ainutlaatuinen äiti mutta valitettavasti se voi mennä sun kohdallasi niin että lapsesi slkavat tuntea inhoa ja katkeruutta sua kohtaan kun ehdollistat rakkautesi.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:07"]Kyllä äitinkin pitää paikkansa ansaita lapsen sydämessä. Vielä taaperona riittää pelkkä hoiva ja kuri mutta viimeistään kouluun mentäessä pitäö rajuta että se lapsi on ihminen, persoona, eikä vain oma jatke. Tässä minun äitini meni pieleen. En saanut olla oma itseni. Isän luona taas sain, ja oikeastaan vasta silloin tajusin että myös äitipuoleni on oikeasti äitini, koska hän rakasti minua sellaisena kuin olem. Vaikka biologisen äidin poismeno oli ikävä juttu, kyllä äitipuolen kuolema oli henkisesti raskaampaa. Menetin ihmisen, jonka ei tarvinnut rakastaa minua, mutta rakasti kuitenkin minuna itsenäni. Äitini ei siihen pystynyt.

[/quote]

Hyvin kirjoitettu.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:05"]Siis ilmoittaa isännöitsijälle, jos joku käy klo 22 jälkeen suihkussa. Ilmoittaja asuu eri talossa kuin suihkussa kävijä mutta bongasi veden lorinan seisoessaan ulkona.

[/quote]

ap on hullu. Älkää siis välittäkö.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 10:26"]

Noin sanovat vain epävarmat äitit jotka tahtovat asettaa lapsen mahdollisen äitipuolen alapuolelleen.

Minä voin rehellisesti väittää että olen kärsinyt äitini toilailuista ja miesseikkailuista ym. niin paljon että minulle sana äiti tuo enemmin mieleen äitipuoleni entä oman äitini.

Äitipuoli halasi, pussasi, kuunteli ja kannusti. Oma äitini käyttäytyi mielivaltaisesti, ei antanut omaa aikaansa. Meitä sisaruksia oli 4 kahdelle eri miehelle, joten eihän se sika riittänyt meihin "exän lapsiin" alkuunsakkaan. Myös isäpuoleni lähinnä ignoorasi meidät, elämä "kotonani" oli helvettiä.

Ollessani n. 4v äiti totesi ettei noin tyttöä jaksa äiti kantaa. Seuraavaksi ei tarvinnut lukea iltasatua, loppupeleissä olin lähinnä komenneltavana ja aina tiellä.

Ja äiti jaksoi aina hokea äitipuolelleni että mikä hän luulee olevansa, äiti on aina äiti ja sillä siisti.

Huh. Teini-iässä pääsin muuttamaan isän luokse isoveljeni kanssa, ja siitä asti olen yrittänyt tehdä pesäeroa "pullantuoksuisesta" äitistäni.

[/quote]

Mulla ei ole äitipuolta, enkä ole itse sellainen. Koskeeko tämä aloitus nyt minua? Vai eikö äitini olekaan äitini? Enkä itse ole äiti?

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 10:47"]

En minä sitä sanokaan etteikö lapsi-vanhempi suhde voisi olla ainutlaatuinen. Nämä "äiti on aina äiti" –lässyttäjät (kuten oma äitini) vain pitävät tätä absoluuttisena totuutena.

Oma äitini oli myös nuori äiti, teki lapset ensimmäiselle poikaystävälleen vasten tämän tahtoa ja yritti leikkiä perhettä. Sehän ei tietenkään onnistunut. Heidän eronsa jälkeen äiti lähinnä haukkui isää ja käyttäytyi vielä kolmikymppisenäkin kuin teini ("ette mene isälle koska MINÄ SANON NIIN").

Ap

[/quote]

No minkälainen sun isäsi sitten oli? Oliko hän aina isä?

Mitä äitisi piti 4-vuotiaana kantaa? En oikein ymmärtänyt aloitusta.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:50"][quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 10:26"]

Noin sanovat vain epävarmat äitit jotka tahtovat asettaa lapsen mahdollisen äitipuolen alapuolelleen.

Minä voin rehellisesti väittää että olen kärsinyt äitini toilailuista ja miesseikkailuista ym. niin paljon että minulle sana äiti tuo enemmin mieleen äitipuoleni entä oman äitini.

Äitipuoli halasi, pussasi, kuunteli ja kannusti. Oma äitini käyttäytyi mielivaltaisesti, ei antanut omaa aikaansa. Meitä sisaruksia oli 4 kahdelle eri miehelle, joten eihän se sika riittänyt meihin "exän lapsiin" alkuunsakkaan. Myös isäpuoleni lähinnä ignoorasi meidät, elämä "kotonani" oli helvettiä.

Ollessani n. 4v äiti totesi ettei noin tyttöä jaksa äiti kantaa. Seuraavaksi ei tarvinnut lukea iltasatua, loppupeleissä olin lähinnä komenneltavana ja aina tiellä.

Ja äiti jaksoi aina hokea äitipuolelleni että mikä hän luulee olevansa, äiti on aina äiti ja sillä siisti.

Huh. Teini-iässä pääsin muuttamaan isän luokse isoveljeni kanssa, ja siitä asti olen yrittänyt tehdä pesäeroa "pullantuoksuisesta" äitistäni.

[/quote]

Mulla ei ole äitipuolta, enkä ole itse sellainen. Koskeeko tämä aloitus nyt minua? Vai eikö äitini olekaan äitini? Enkä itse ole äiti?

[/quote]

Ja kaikki tässä maailmassa pyörii juuri sinun ympärillä?

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 12:52"][quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 10:47"]

En minä sitä sanokaan etteikö lapsi-vanhempi suhde voisi olla ainutlaatuinen. Nämä "äiti on aina äiti" –lässyttäjät (kuten oma äitini) vain pitävät tätä absoluuttisena totuutena.

Oma äitini oli myös nuori äiti, teki lapset ensimmäiselle poikaystävälleen vasten tämän tahtoa ja yritti leikkiä perhettä. Sehän ei tietenkään onnistunut. Heidän eronsa jälkeen äiti lähinnä haukkui isää ja käyttäytyi vielä kolmikymppisenäkin kuin teini ("ette mene isälle koska MINÄ SANON NIIN").

Ap

[/quote]

No minkälainen sun isäsi sitten oli? Oliko hän aina isä?

Mitä äitisi piti 4-vuotiaana kantaa? En oikein ymmärtänyt aloitusta.

[/quote]

Selvästi lukeminen ei ole vahva ominaisuutesi. Tai ainakaan luetunymmärtäminen.

Olen kyllä ap:n kanssa samaa mieltä tuosta periaatteesta, että äitiys tulee ansaita. Se ei ole asia joka määrittyy automaattisesti biologian perusteella. Kyllä se äidin käytös ja suhtautuminen lapsiinsa määrittelee paljon enemmän sitä kuinka läheisiksi ne välit lapsiinsa muodostuvat. 

Oli kyllä hieman sekavaa tekstiä tuo aloitus...

4-vuotiaat ovat kyllä aika painavia kannettavaksi.

[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 13:07"]

Olen kyllä ap:n kanssa samaa mieltä tuosta periaatteesta, että äitiys tulee ansaita. Se ei ole asia joka määrittyy automaattisesti biologian perusteella. Kyllä se äidin käytös ja suhtautuminen lapsiinsa määrittelee paljon enemmän sitä kuinka läheisiksi ne välit lapsiinsa muodostuvat. 

[/quote]

Juu, lapsi ei ole vastuussa sitä millaiseksi äitisuhde muodostuu. On äitejä, jotka täyttävät äitiyden tehtvän; hyväksyvät, hellivät, tukevat, kasvattavat, laittavat rajat. Sitten on äitejä, jotka ovat itse niin tarvitsevia, etteivät kykene aikuisuuteen vaan lapsi on vain ylimääräinen rasite, jolle heillä ei-oikeasti ole mitään annettavaa. Näin yksinkertaistetusti. Tällöin lapsi kasvaaa "ilman äitiä", eli hän ei saa psyykkisiä ja sosiaalisia elämän eväitä, vaikka äiti kuinka keittelisi ruokaa. Koska tiedän mistä puhun, elämäni keskeisin päämäärä on ollut antaa lapsilleni sellaista mitä itse en ole saanut. ja se onkin ollut aika vaativa tehtävä.

Mä olen äiti, siitä huolimatta olenko huono vai hyvä niin olen äiti. Annan lapseni mieluummin toiselle kuin annan repiä hänet rikki kahtia. Niinpä lapseni edellisestä liitosta asuvat isänsä kanssa, isän joka oli valmis repimään maat ja taivaat auki että saa lapset itselleen koska minä lähdin. Ikävä on aina tässä välissä kun ovat isänsä luona mutta he ovat minulle aina ykkösiä, koskaan mikään ei ole tärkeämpää kuin heidän hyvinvointinsa. 

Ihmettelen itsekin kun sukulaisuus on muka ns velvoite olla väleissä. Exäni narsistinen äiti huuti tappouhkauksia joka viikko exälleni eli tälle pojalleen, haukkui kaikki ystävät, oli väkivaltainen, löi ja tappeli fyysisesti poikaa vastaan, toivoi että poika voisi kasvattaa pikkuveljensä ite, juopotteli, jo 11-vuotiaana poika raahasi horjuvaa känniäitiään kotiin, huuti jatkuvasti, juoruili asiat,onki tietoonsa jokaikisen yksityiskohdan exäni yksityisista asioista mm. Seksiasiat ja puhelimen luku läpi ja raahasi miehiä kotiinsa salaa isältä - muttakun pojan nyt on vaan pakko olla äitinsä ystävänä kun muitakaan ei äidillä ole.