Lue keskustelun säännöt.
Nelikymppinen sukulaisnainen sekosi?
30.03.2014 |
Viimesen kahden vuoden aikana alkoi käyttää tuhottomia määriä rahaa sisustamiseen, vaatteisiin ja kaikenlaisiin kauneusjutskiin (silikonitissit, botoxi ym.), vaihtoi työpaikkaa, alkoi käydä treffeillä muiden miesten kanssa, vaikka oli naimisissa!! ja muutenkin muuttui. Nyt on eronnut miehestää ja harmittelee sitä, että on tässä tilanteessa. Ei omasta mielestään tehnyt mitään niin hirveetä, että asiat ei ois jotenkin korjattavissa ja avioero oli kuulemma miehen puolelta ihan liioiteltu ratkaisu. Ei ole ihan terve tuo eukko mielestäni, kun ei tunnu ollenkaan tajuavan, että hän olisi aiheuttanut tän ja loukannut miestä ja ystäviäkin toiminnallaan paljon.
Kommentit (16)
Maanista ihmistä on hankala saada hoitoon, kun kaikkihan menee niin mielettömän hyvin eikä maanisella ole sairaudentuntoa. Depressiivisessä vaiheessa on sitten se mahdollisuus, että suostuu lähtemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä, miten erottaa neljänkympin kriisin ja mielenterveysongelmat? Ehkä siitä, jos tosta kaikesta kriiseilystä alkaa koitua ongelmia arkeen. Esim. taloudellisia vaikeuksia ostomanian vuoksi tai ei suoriudu työstään, kun niin paljon muuta elämässä meneillään ja jos alkoholinkäyttö lisääntyy samalla. Vaikeita tapauksia.
Aika moni neljänkympin kriiseilijä vois saada jonkun diagnoosin pahimmassa vaiheessa, mutta ei kukaan hakeudu lääkäriin vaan ajatellaan, että kaikenlainen sekopäinen toiminta ja koko siihenastisen elämän hajottaminen ja muuttaminen on jotain ihmeen kasvuprosessia. Ja parin vuoden päästä harmittaa.
Ei se seonneelta kuulosta vaan ihan keski-iän kriiseilijältä. Osalle tulee tosi pahana se paniikki siitä, että on viimeiset hetket saavuttaa elämässä jotain enemmän kuin nykyinen elämä, ja se saattaa johtaa juuri sellaisiin juttuihin että jätetään nykyinen mies ja aletaan etsiä "parempaa" (mitä varten sitten vaatteet, hammaskuoret, kauneuskirurgiat että kelpaisi niille paremmilla), jotkut vaihtaa ammattia, aletaan elää erilaisesti kuin ennen esim. matkustella ja juhlia kun ennen on oltu koti-ihmisiä.
On näitä tullut nähtyä omassakin suvussa. Osalle on tosiaan käynyt kuten ap kuvaa, eli vimma on mennyt ohi vuodessa-muutamassa, ja sitten on oltu yksin ja tyhjän päällä, ja elämää on tarvinnut alkaa rakentaa nollasta, kun mies on jätetty (ja ehkä löytänyt jo uuden) ja jotkut on jättäneet jopa työnsäkin. Mutta osalla kyllä nuo on päättyneet onnellisestikin, ovat löytäneet tosiaan itselleen paremmin sopivan kumppanin kuin se entinen aviomies, ja alkaneet nauttia oikeasti elämästään enemmän.
Ei minulle vain tullut sen paremmin kolmen- kuin neljänkympin kriisiäkään. Viisikymppiä tulee täyteen ensi vuoden lopulla, jokohan sitten pukkaisi kriisiä minullekin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 23:57"]
Ei minulle vain tullut sen paremmin kolmen- kuin neljänkympin kriisiäkään. Viisikymppiä tulee täyteen ensi vuoden lopulla, jokohan sitten pukkaisi kriisiä minullekin...
[/quote]
Ei sitä kaikille tule mitään ikäkausikriisejä. Riippuu niin monesta asiasta, ihmisen luonteesta ja varsinkin siitä, kuinka omannäköistä elämää on saanut elää. Jos on elänyt sellaista elämää mitä oikeasti haluaa, on kriisitempoilut paljon epätodennäköisempiä kuin jos on esim. suvun tai muiden ihmisten arvojen takia mennyt valitsemaan elämän josta ei oikeasti sisimmässään pidä (esim. perhe + lapset + rivi/omakotitalo + koira vaikka ei oikeasti olisi ollut yhtään perheihminen, mutta kun "ne kuuluu hankkia").
No näitähän on lehdet pullollaan, sairaita ihmisiä, jotka avautuu "neljänkympin kriiseistään" koko Suomelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voivoi ei sillä taida enään olla muuta toivoa kuin lähteä Gambiaan lomailemaan.
Lähti kesken, eli siis noi avautujat usein puhuvat siitä, miten ovat vihdoin uskaltaneet tehdä rohkeita päätöksiä elämässään ja ovat niistä jotenkin kovin ylpeitä, vaikka ovat siinä sivussa aiheuttaneet paljon tuskaa läheisilleen ja pilanneet ihmissuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisikohan bipolaarinen. Yleensähän meillä huomataan vain maanisuudet, masennus kun näyttää ulospäin ihan normaalilta. Kaikki eivät tarvitse hoitoa jos ei ole psykoosia, mutta kannattaa kuitenkin lähipiirin seurata selviääkö mahdollisesta masennuskaudesta ilman ammattiapua.
Tää on just tätä yhteiskuntaa, että lehdissä kehuskellaan, kun tuli tehtyä rohkeita ratkaisuja jne, kaikki läheisille pahimmat käänteet puhutaan omalta kannalta niin päin, että olevinaan kaikki on vain positiivista... Sitten korostetaan, että kyllä se mieskin ansaitsee paremman puolison ja lapsethan ne vasta selviääkin ihan kaikesta, koska enemmänhän ne kärsii, jos äiti kituuttaa... Vaikka siis ei mitään oikeaa ongelmaa edes ollut. Eri asia minusta on tehdä radikaalejakin ratkaisuja, jos on oikeasti jotakin syytä, mutta nämä kriiseilijät on yleensä sitä itsekkäintä kastia, koska siinä tilanteessa vain oma onnellisuudentunne ratkaisee ja kaikkien pitäisi vaan jaksaa ymmärtää, kun yhtäkkiä ahdistaa niin kamalasti... Jos edes joskus puhuttaisiin julkisesti siitä, että ikäkriisistä ei selviä vaihtamalla puolisoa, jättämällä kaikkea taakseen, vaan ihan vain elämällä se läpi. Ja myös siitä, että yleensä ihminen on tyytyväisempi järkevimpiin päätöksiinsä, jos ei ole tehnyt niitä silloin kun oli kaikista kaoottisimmassa mielentilassa keskellä ikäkriisiä. Tulis hieman enemmän perspektiiviä meille aikuisille tunnemaailman työstämiseen... Tietysti se sitten kuuluttaisi myös vastuuseen, mikä on just se, mitä nämä repäise-irti-kriiseilijät nimenomaan vastustavat, mutta ei terveen aikuisen tule aiheuttaa kaaosta ympärilleen sellaisissa mittasuhteissa, että kaikki joutuvat kärsimään yhden päätöksistä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
13, toi sun kirjoituksesta kaikki sopii niin tähän tilanteeseen, mitä tää sukulaisnainen on tehnyt ja aiheuttanut. En ymmärrä sitä, että kun ihminen on tyytymätön oloonsa ja kriiseilee, niin miksi pitää muuttaa koko elämä kerralla. Miksei voisi yrittää parantaa yhtä asiaa kerralla ja katsoa onko siitä apua.
Mulla on just tollanen kriiseilijä naisystävänä. Ei ymmärrä, että en halua moisen ikäkriisi-pelleilijän kanssa viedä suhdetta "pidemmälle". On täysin sokea omalle pahalle ololleen ja sen purkamiseen "henkiseen kasvuun" ja elämänmuutoksiinsa.
Aistin siellä jonkinlaista angstia ja ahdistusta taustalla. En todella aio olla paikalla, kun pölyn laskeuduttua sukat-pyörii-jalassa-seksin jälkeen tämä ihminen ryhtyy etsimään "syyllistä" pahalle ololleen ja naiselle tyypillisesti syntipukiksi etsitään se mies. Kyllä se onni pitää löytyä ihmisen sisästä itsestään. Loistava seksi ei yksin riitä.
Ja oikeasti nämä angstiset keski-ikäiset naiset ovat sellaista kamaa, että yhtään ei ole käyttäytyminen ennustettavissa.=hullua menoa. Mä olen yh-isä ja en voi sitoa itteeni moisiin pelleihin=mun lapset tarvii vakaata ja turvallista perhe-elämää. En aio upottaa laivaani jonkun naisen takia tai ottaa riskiä "sitoutumisella".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, kyllähän tällaset kriiseilijät on yleensä aluksi tosi mielenkiintoisia ihmisiä, kun niillä on ajatuksia ja sellasta tietynlaista elämänkiihkoa, kun etsivät niitä "oikeita ratkaisuja". Kuluttavaa seuraa kuitenkin pidemmän päälle. Tasapainoiset, hieman kaavoihin kangistuneet, turvallisuushakuiset ihmiset on kuitenkin pidemmän päälle paljon toimivampia kumppaneina.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2014 klo 10:46"]Niin, kyllähän tällaset kriiseilijät on yleensä aluksi tosi mielenkiintoisia ihmisiä, kun niillä on ajatuksia ja sellasta tietynlaista elämänkiihkoa, kun etsivät niitä "oikeita ratkaisuja". Kuluttavaa seuraa kuitenkin pidemmän päälle. Tasapainoiset, hieman kaavoihin kangistuneet, turvallisuushakuiset ihmiset on kuitenkin pidemmän päälle paljon toimivampia kumppaneina.
[/quote]
Aamen!
Mania puhjennut? Pitäisikö jonkun ystävällisen läheisen hommata se hoitoon?