Lahjakas lapsi

En nyt vielä tiedä onko erityisen lahjakas. Luokka on pieni, ja koulu myös, joten vertailupohjaa ei kovasti ole ja tyttö on vasta tokaluokalla.

Hän on lahjakas matematiikassa. Koulussa ehtii tehdä tuntitehtävät ja kotiläksyt ja opettaja antaa kotitehtäviksi kolmannen luokan tehtäviä. Ne hän tekee samalla liukuhihnatyylillä nopeasti. Kotona laskee myös nelosluokalla olevan veljensä kirjasta laskuja.

Kaikki on kuitenkin vielä ihan perusmatikkaa, todellinen lahjakkuus paljastuu varmaan vasta kun tulee enemmän soveltavia laskuja. Kovasti kannustetaan ja kehutaan ja ihmetellään hänen taitojaan. Hän on niistä aidosti ylpeä ja saa ollakin.

Voin kertoa tarinan itsestäni vaikka et sitä varsinaisesti pyytänytkään :D eli minä olin pienessä kyläkoulussa ala-asteen, jossa kaikki tehtiin melkeimpä aina hitaamman oppilaan mukaan ja itse olin tosi noheva aineissa. Sanoin kotona siitä miten helppoja tehtävät on ja kuinka vaikeaa on keskittyä kun joka asiaa jankataan niin pitkään eikä mennä eteenpäin. Vanhempana oon tajunnu sen, että olisin silloin tarvinnu erilaista opetusta ja se harmittaa. Yläasteella koulu ei enää kiinnostanutkaan, paitsi kielissä joissa olin todella hyvä, mutta niissäkin jankattiin ja jankattiin. 

Pointti tässä oli siis se, että "puuttukaa" vaan jos lapsi vaikuttaa lahjakkaalta, koska se hyötyy erilaisesta opetuksesta ihan todella paljon. 

Pyrin tuntemaan lapseni. Järjestän heille kehittävää tekemistä ja teen heidän kanssaan kehittäviä asioita. Ruokin ja kannustan kiinnostusta, olipa se urheilu tai soittaminen, fysiikka tai historia. Koulussa he ovat saaneet esimerkiksi haastavampia tehtäviä matematiikassa. Äidinkielessä saman tehtävän voi usein tehdä avan eri tasolla, kukin lahjojensa mukaan. 

Olin itse huippuoppilas myös. Muistan sen, mten mentiin hitaampien mukaan, mutta siinäkin oli puolensa: oppii ottamaan muut huomioon. Lahjakkaalle pitää mielestäni korostaa, että lahjakkuus tuo mahdollisuuksia ja vastuuta lahjoje käyttämisestä - ei paremmuutta.

Puuttuminen ei ole sitä, että vaaditaan jotakin koululta. 

Mikä leimaaminen? Ei pidä sen kummemmin leimata. Ei tartte lapsen kavereille - saati näiden vanhemmille - kertoa, että Matti on parempi matikassa kuin sää oot. Voi jestas... 

Minulla on kaksi lahjakasta lasta (en voi tätä muualla kuin av:llä kertoa). Lapset ovat lahjakkaita eri tavoin: toinen on hyvin lahjakas loogis-matemaattisesti, toinen musikaalisesti. Molemmat ovat alakouluikäisiä. Koulu ei tue oikeastaan mitenkään, vaikka erityisesti matematiikkaan olemme pitkään yrittäneet saada haastetta. Ihmettelen suuresti, miten pienellä Suomella on näin varaa hukata lahjakkaiden resurssit :(

Itse olemme kotona tukeneet lasten lahjakkuutta eri tavoin, koska koulusta tukea ei saa. Mutta erityisesti olemme kiinnittäneet huomiota siihen, että lapset keskittyvät vapaa-ajallaan siihen, missä eivät ole hyviä. Toiselle liikunta on epämieluista, toinen on ollut sosiaalisesti vähän "kömpelö". Näihin olemme tukeneet ja kannustaneet vapaa-ajalla. Lisäksi esim. matemaattisesti lahjakkaan lapsen kiinnostus on vähitellen laajentunut luonnontieteisiin, kuten biologiaan ja fysiikkaan.

Ja tiedostan kyllä, että lahjakkuuden määritteleminen on vaikeaa, enkä itse olekaan "diagnosoinut" lasteni lahjakkuutta vaan sen ovat tehneet muut ihmiset.

Minulla on ehkä hieman erikoinen lähestymistapa lahjakkuuteen johtuen siitä että suvussani monet ovat erittäin lahjakkaita ja joutuneet sen takia ongelmiin. Koska koulunkäynti on ollut helppoa on rivien välistä odotettu että saadaan n. 10 keskiarvo peruskoulusta, mennään lukioon ja saadaan siitä n. 10 keskiarvo, siten yliopistoon "hyvälle" alalle ja sitten väikkäri alle 30 vuotiaana ja sitten hyvään työhön jne. Jossain välissä on pää prakannut aika monella. 

Koska moni on ollut lahjakas musiikissa, kuvataiteissa tai liikunnassa, niin noitakaan ei ole vaan harrastettu huvikseen, vaan lopulta tehty hampaat irvessä.

Nyt selvästi ollaan suvussa kääntämässä kelkkaa. Matikan tohtorit vaihtavat alaa puusepiksi aikuisena ja kympin oppilas meneekin ammattikorkeakouluun itseään kiinnostavalle tavisalalle (vaikka tädit supsuttavat että olisi se kyllä päässyt vaikka minne). 

JOTEN meillä lapset ottakoot koulun rennosti. Ollaan TYYTYVÄISIÄ kun ekan kerran kokeesta ei tulekaan täysiä pisteitä. Koulutehtävät tehdään nopeasti ja sitten itsenäisesti voi halunsa mukaan opiskella kotona lisää. Haluavat kyllä. Muistan kuinka itsekin naureskelin kun eskarilainen oli ihan innoissaan yhtälöistä. Sanakirjoja opettelevat iltalukemisiksi. Meidän vanhempien kanssa keskustelevat maantiedossa jne. yli aiheen.

Musiikillisen lahjakkuuden huomasimme lapsessamme jo varhain. Silti meni musiikkiopistoon vasta 8-vuotiaana. Toki oli soittanut ja laulanut jo ennen sitä. Musiikissa oikeastaan ärsyttää se joka puolelta (musiikkiopistosta) tuleva toitotus siitä lahjakkuudesta. Kun se on niiiiiin ihmeellistä. Toki olemme sanoneet lapselle että upea tuo sinun taitosi, mutta olemme korostaneet harjoittelun merkitystä. Musiikkia nimittäin voi harjoitella vaikka kuinka paljon olematta täydellinen. Lahjakkuus antaa vain hyvän pohjan sille. Musiikissa saa siis haastaa itsensä ja kokea mikä hyöty siitä harjoittelusta on.

Meidän lasten kouluissa on hyvin otettu huomioon lahjakkuus. On saanut lisätehtäviä matematiikassa ja esiintymistilaisuuksia ja edustustehtäviä. Lahjakkuuden tukeminen . kuten muukin kasvatus -  on kuitenkin pääasiassa vanhempien vastuulla.

Minulla on samanlainen lähestymistapa kuin 8:lla, joten et ole yksin. Pidän ihanteellisena kannustaa lahjakasta lasta luovovuuteen. Koulutehtävät hoituvat nopeasti rutiinilla. 

sukurasitteet

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 06:48"]

Miten otatte vanhempana huomioon sen,jos lapsenne on tavallista lahjakkaampi? Milloin huomasitte asian ja otetaanko lapsenne lahjakkuus huomioon kouluopetuksessa. Mitä ongelmia lahjakkaaksi lapseksi leimattu kohtaa?

[/quote]

No lahjakkuutta on niin erilaisia. omamme on lahjakas urheilulajissaan, vaikka tuskin muut kuin liikunnanopettaja tietää, että on lajiliiton maajoukkuevalmennusryhmässä. Laji on sellainen, jota ei koululiikunnassa varsinaisesti kauheasti tehdä kuin sen muutaman tunnin kaudessa, mutta toki se liikunnallinen lahjakkuus näkyy. Joskus joutuu olemaan koulusta pois kisojen ja leirien takia, mutta en ole koskaan sitä luokanopettajalle kauheasti perustellut, aina on lupa tullut. 

Sitten tiedän, että luokalla on poika, joka on matemaattisesti superlahjakas. Sitä on vaikeampi salata :) Hyppäsi ensin yhden luokan yli ja alkoi pian käymään seuraavan luokka-asteen matikanopetuksessa. On nyt 6. luokalla ja siis tyttäreni luokalla ja hänellä käy yliopistolta matematiikan proffa pitämässä yksityisopetusta, koska alakoulun matematiikka ei vaan riitä, eikä ole järkeä kulkea koko opintopolkua tyyliin yliopistoon saakka kyseisessä aineessa, muuten ymmärtääkseni ihan hyvää keskitasoa luokassa, ollakseen siis ikätasoaan vuotta vanhempien luokassa. Tosi kiva tavallinen poika ja tosi kivat, ihan tavalliset vanhemmat, tosin isä on professori, fysiikan laitoksella, ehkä geeneillä on siis vaikutusta :)

No ehkä. :D

Olen äiti ja lukion opettaja. Otan lahjakkuuden huomioon esimerkiksi siten, että tuon esille, että pelkällä lahjakkuudella ei vielä pitkälle pötkitä. Omaa innostusta ja ahkeruutta tarvitaan myös. Kun lapsella on hyvä olla kotona ja koulussa, hänen lahjakkuudellaan on mahdollisuus kukkia. Vanhemmat eivät voi siirtää vastuutaan koululaitokselle. Tasapainoiset kotiolot ovat tärkeä menestymisen pohja. 

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 07:53"]

Mikä leimaaminen? Ei pidä sen kummemmin leimata. Ei tartte lapsen kavereille - saati näiden vanhemmille - kertoa, että Matti on parempi matikassa kuin sää oot. Voi jestas... 

[/quote]

Meinaat ettei se näy ajan oloon? Jos joku on erittäin lahjakas, se näkyy kyllä kavereille. Enkä tarkoita pänttäämistä, vaan kekseliäisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä. Riippuu täysin luokasta ja muista oppilaista miten siinä käy.

Ja pelkällä lahjakkuudella ei tosiaan kukaan selviä. Työelämässä se saattaa jopa sulkea joitakin lähinnä julkisia työnantajia pois vaihtoehdoista, vaikka lahjakkaalle itselleen ne saattaisivat hyvin kelvata.

Ehkä nykyään otetaan lahjakkaat lapset eri tavalla koulussa huomioon, en tiedä. Kävin koulua 80-90-luvulla ja olin "lahjakas lapsi", ts. olin oppinut lukemaan ja laskemaan jo neljä vuotta ennen koulunaloitusta ja kaikenlainen asioiden opiskelu oli minulle helppoa. Muistan etenkin ala-asteen ekan ja tokan vuoden älyttömän tylsinä. Jankattiin koko ryhmä samaa "T,A, TA, S,O, SO, TASO" -juttua hitaimmin oppivan tahtiin ekat pari vuotta. Tein kaikki mahdolliset lisätehtävät kirjan lopusta (niitä ei ollut paljon) ja opettaja värväsi minut kiertelemään luokassa ja auttelemaan hitaammin oppivia, tein sitä koko ala-asteen ajan. Kun en kierrellyt, tylsistyneenä piirtelin kirjoihin ja heiluttelin jalkoja. Sain huonosta käytöksestä jälki-istuntoa useita kertoja (vaikka ennen koulunalkua olin tosi hyväkäytöksinen lapsi) ja opettaja otti vihkoni luokan eteen, näytti töherryksiäni ja haukkui minut koko luokalle.

Yläaste meni samaan tyyliin, siellä numeroni alkoivat laskea, kun en enää viitsinyt opiskella ollenkaan. Vasta lukiossa (menin kaupungin "hyvään" lukioon) pääsin ensimmäistä kertaa hyvään opiskeluympäristöön. Se oli aluksi aika järkytys, kun olisi pitänytkin oikeasti opiskella jotain. Ekan lukuvuoden aikana sain kuitenkin onneksi juonesta kiinni ja opinnot alkoivat sujua, kirjoituksissa sain kaikista ällän ja pääsin yliopistoon haluamalleni alalle. Lukiovuodet ja sitä seuranneet yliopiston opiskeluvuodet olivat tosi mukavia ja nykyään teen itselleni ihan sopivan haastavaa työtä. Mutta nuo ala-asteen ekat tylsyysvuodet olisivat voineet heittää koko kelkan ihan toiseen suuntaan, jos olisin ollut luonteeltani vähän toisenlainen ja joutunut opettajien kanssa enemmän kahnauksiin.

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 07:57"]

Minulla on kaksi lahjakasta lasta (en voi tätä muualla kuin av:llä kertoa). Lapset ovat lahjakkaita eri tavoin: toinen on hyvin lahjakas loogis-matemaattisesti, toinen musikaalisesti. Molemmat ovat alakouluikäisiä. Koulu ei tue oikeastaan mitenkään, vaikka erityisesti matematiikkaan olemme pitkään yrittäneet saada haastetta. Ihmettelen suuresti, miten pienellä Suomella on näin varaa hukata lahjakkaiden resurssit :(

Itse olemme kotona tukeneet lasten lahjakkuutta eri tavoin, koska koulusta tukea ei saa. Mutta erityisesti olemme kiinnittäneet huomiota siihen, että lapset keskittyvät vapaa-ajallaan siihen, missä eivät ole hyviä. Toiselle liikunta on epämieluista, toinen on ollut sosiaalisesti vähän "kömpelö". Näihin olemme tukeneet ja kannustaneet vapaa-ajalla. Lisäksi esim. matemaattisesti lahjakkaan lapsen kiinnostus on vähitellen laajentunut luonnontieteisiin, kuten biologiaan ja fysiikkaan.

Ja tiedostan kyllä, että lahjakkuuden määritteleminen on vaikeaa, enkä itse olekaan "diagnosoinut" lasteni lahjakkuutta vaan sen ovat tehneet muut ihmiset.

[/quote]kulkee käsikädessä matematiikka, kemia, fysiikka,

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 09:13"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 07:53"]

Mikä leimaaminen? Ei pidä sen kummemmin leimata. Ei tartte lapsen kavereille - saati näiden vanhemmille - kertoa, että Matti on parempi matikassa kuin sää oot. Voi jestas... 

[/quote]

Meinaat ettei se näy ajan oloon? Jos joku on erittäin lahjakas, se näkyy kyllä kavereille. Enkä tarkoita pänttäämistä, vaan kekseliäisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä. Riippuu täysin luokasta ja muista oppilaista miten siinä käy.

Ja pelkällä lahjakkuudella ei tosiaan kukaan selviä. Työelämässä se saattaa jopa sulkea joitakin lähinnä julkisia työnantajia pois vaihtoehdoista, vaikka lahjakkaalle itselleen ne saattaisivat hyvin kelvata.

[/quote]

Tietenkin tulee esille. Ei tartte erikseen kertoa eikä varsinkaan hokemalla muille leimata. Lahjakas on paljon muutakin kuin lahjakas.

Meidän esikoinen on ollut poikkeuksellisen lahjakas. Harmi vain että koulu ei tuota lahjakkuutta osannut ottaa huomioon. Hän on syntynyt vuonna 94. Hän oppi lukemaan viiden vanhana ja oli alle kouluikäisenä kiinnostunut mm. Avaruudesta, matematiikasta, kielistä.... Pahaksi onneksi laitoimme hänet meillä lähellä,olevaan pieneen kouluun, jossa vanhan kansan opettajan lisätehtävät olivat tyyliin väritystehtäviä ja lapseni suorastaan vihasi värittämistä! Tästä sitten seurasi kaikenlaista. Mm jatkuvia yhteydenottoja koulusta, että lapsi on poissaoleva. lopulta testautin lapseni, jotta saataisiin selville, että missä vika. Vika oli siinä, että lapseni oli huomattavasti ikätasoaan kypsempi ja lahjakas varsinkin kielellisesti, mutta myös matematiikan taidot olivat selvästi ikätasoa paremmat. Koulu ei kuitenkaan muuttanut mitään toiminnassaan, vaan samalla linjalla jatkettiin. Lopulta yläkoulussa hän sai lähes täysin lukematta keskiarvon 9,7, niin että liikunta ja kotitalous sekä muistaakseni tekninen työ olivat 8, kaikki muut olivat 10.

Tästä vain valitettavasti seurasi se, että hän ei ollut tottunut pinnistelemään peruskoulussa yhtään oppimisensa eteen, joten lukio olikin aluksi aika kylmää kyytiä, Lopulta hän kirjotti enkusta ja äikästä ällän, mutta alisuoriutui täysin matematiikassa, koska yhtäkkiä olisikin pitänyt osata järjestelmällisesti harjoitella ja haastaa itseään. Eipä tuo helpolla siihen saakka oppinut, hiukan laiska poika päässyt tuohon laajan matematiikan kelkkaan, niin että kirjoitti sitten lopulta siitä c.

Pointtini tässä on se, että lahjakaskin lapsi tarvitsisi koulussa opetusta ja jonkinlaista ymmärrystä siihen, että pystyisi muuhunkin kuin vain värittämään tai toistamaan jotain täysin mekaanisia lisätehtäviä.

Olen itse luokanopettaja ja syytän itseäni osittain siitä, että turhaan ruokin lapseni lahjakkuutta alle kouluikäisenä ja pikku koululaisena, koska siitä ei ollut lopulta mitään hyötyä! Toivon, että itse osaan nähdä luokassani ne, jotka tarvitsevat haastetta oppimiseen.

Muut lapset sitten ovatkin menneet eri kouluun, vähän isompaan, jossa ollaan paremmin kartalla nykypäivän koulunkäynnistä. Tosin, lapsi nro kaksi ei ole osoittautunut veljensä kaltaiseksi lahjakkuudeksi,vaikka koulu onkin mennyt ihan hyvin. Hän on saanut vähän jopa lukea saadakseen sen kasin tai ysin. Tällä elämänkokemuksella sanoisin, että hyvä niin.

Lapsi nro kolme on lähes esikoisen kaltainen lahjakkuudeltaan, mutta en yhtään ruokkinut lahjakkuutta ennen koulua tai aluksi. Hänen koulunsa menee ihan helpolla ysin tasoisesti, mutta hänelle ei valitettavasti ole sitä hirmuista tiedonjanoa, joka esikoisella tapettiin koulussa, joten hän pärjää kouluun sopivalla tavalla.

Sanoisinpa että melkein helpompaa on olla tosi tavallinen tai hiukan heikko, niitä nykyperuskoulu ymmärtää. On rasite olla lahjakas, valitettavasti.

Miten ei nyt tämän enempää lahjakkaiden lapsien vanhempia ilmoittaudu? Yleensähän täällä kaikkien lapset on niin lahjakkaita.

En tiedä nyt onko lapseni erikoisen lahjakas, numeroiden perusteella kyllä. En osaa arvioida koska en ole akateemisesti sivistynyt.

En ole reagoinut lapsen lahjakkuuteen. Meillä on poika joka on todella hyvä matematiikassa. Myös selvsti lahjakkaampi ikäisiään kuvaamataidossa. No tuohon kuvikseen ei luonnollisesti ole tarvinut reagoida mitenkään, mutta itseasiassa emme ole reagoineet myöskään matematiikkaan. Pojalla on adhd ja keskittyminen pojan kanssa on mennyt aivan erilaisiin juttuihin. Kun nyt yleisesti ottaen pärjää tunneilla ja ei häiritse muita, niin se on meidän prioriteetti numero yksi. Toisaalta pojalla ei myöskään ole kunnianhimoa yhtään ja on sellainen riman alittaja ja todella laiska. Siitä syytä matemaattinen lahjakkuus ei oikeastaan pääse näkymään niin vahvasti. Lasta ei kiinnosta lisätehtävät vaan haluaa päästä helpolla ja tehdä mahdollisimman vähän ja helppoja tehtäviä. Lahjakkuus on siis tavallaan "piilossa". 

Sen kyllä huomasi opettaja ja me olemme huomanneet isän kanssa. Mutta muut tuskin huomaavat :)