Mitä tekisit tilanteessani?

Olen seurustellut hieman yli kaksi vuotta miesystäväni kanssa. Yhteiselomme on ollut pääsääntöisesti mielekästä: seksiä on paljon ja se on hyvää, miesystäväni on komea, huomaavainen, luotettava ja kiltti. Arvomaailmamme ovat kuitenkin hieman erilaisia, varsinkin mitä tulee tulevaisuudensuunnitelmiin (olemme molemmat tällä hetkellä opiskelijoita). Tähänastista elämää se ei kuitenkaan ole suuremmin haitannut. Emme ole koskaan riidelleet, vaan erimielisyydet on selvitetty puhumalla. Emme asu yhdessä, mutta näemme päivittäin ja nukumme pari kertaa viikossa yhdessä joko minun tai hänen luonaan.

Pari kuukautta sitten suhteemme kuitenkin alkoi jollain tapaa ärsyttää minua. Mainitsemani mielipide-erot alkoivat tuntua lähes ylitsepääsemättömiltä. Kaipasin enemmän omaa aikaa ja koin olevani "kahlittu" tähän suhteeseen. Pikku hiljaa ennen niin mukavilta tuntuneet "Mitäs puuhailet?" -tyyppiset tekstarit mieheltä alkoivat tuntua ahdistavalta kyttäykseltä. Halusin mennä ja tulla niin kuin itse tahdon, ilman selittelyjä. Vietin paljon aikaa ystävieni kanssa ja väitin miesystävälleni olevani kiireinen, ettei minun tarvitsisi nähdä häntä niin usein. Välttelin hänen kosketustaan ja pelkkä suuteleminenkin tuntui jotenkin vastenmieliselle. Mitään selvää syytä tälle kiinnostukseni lopahtamiselle en ole keksinyt. Mikään suhteessamme ei ole muuttunut, mitään erikoista ei ole tapahtunut. Nämä mielipide-erotkin ovat olleet tiedossa alusta asti. Olin vain hiljalleen huomannut, että suhtaudun häneen enemmän ystävänä kuin kumppanina. Tykkään viettää aikaa hänen kanssaan, käydä yhdessä ravintolassa, elokuvissa jne., mutta en kokenut enää romanttisia tunteita häntä kohtaan. Hän oli yhä minulle tärkeä ja rakas, mutta vain ystävänä. Ajattelin tämän olevan vain joku väliaikainen kriisi pääni sisällä, mutta kun se ei laantunut vaan tuntemukseni vain vahvistuivat kuukausien kuluessa, ehdotin miesystävälleni eroa. Hän oli kovin surullinen, järkyttynyt ja poissa tolaltaan, mutta keskustelujemme jälkeen totesi vastahakoisesti, ettei tässä kai muutakaan vaihtoehtoa ole, jos koen haluavani elää sittenkin sinkkuna. Päätimme kuitenkin pysyä ystävinä, sillä tulemme niin hyvin juttuun.

Tämä yritys elää ystävinä toimi ensimmäiset pari kuukautta, mutta viime aikoina olemme päätyneet sänkyyn useasti. Olen jälleen alkanut tuntea vetoa häntä kohtaan ja minulla on samanlaisia tuntemuksia kuin suhteemme alkutaipaleella: perhosia vatsassa kun tapaamme, hymy herkässä, ajattelen häntä taukoamatta, koen rakastavani sydämeni pohjasta. Koko tämän pari kuukautta, jotka olimme "eronneina", olen kaivannut häntä hirveästi. Nyt en sitten tiedä, ovatko nämä äkillisesti pintaan nousseet tunteet vain hämäystä ja ohimenevä oire siitä, etten osaakaan olla yksin pitkän parisuhteen jälkeen, vai ovatko tunteeni miesystävääni kohtaan todellakin palautuneet pysyvästi ja olin vain pienen tauon tarpeessa. Miesystäväni tietysti toivoo jälkimmäistä ja on ehdottanut yhteenpaluuta. En tiedä mitä tehdä. Pelkään, että jos palaamme yhteen, kriisi iskee minuun jälleen ja kaipaan irti hänestä. Lisäksi en oikein näe häntä tulevana aviomiehenäni tai lasteni isänä ja tuntuu tyhmältä palata suhteeseen, jonka tietää melko varmasti joku päivä taas päättyvän. Toisaalta pelkään katuvani, jos päästän hänet käsistäni. On meillä kuitenkin ollut paljon hyviäkin hetkiä. Joka toinen päivä olen sitä mieltä, että ero oli oikea ratkaisu, ei tämä mikään match made in heaven tule koskaan olemaan ja joka toinen päivä mietin, että tulikohan tehtyä virhe, kaikissahan meissä on omat puutteensa ja huonot puolensa. Tämä parisuhteesta ystävyyssuhteen kautta seksisuhteeksi muodostunut määrittelemätön suhde ei kuitenkaan voi enää jatkua, siihen on saatava joku selvyys. Miten sinä toimisit, jos olisit minä?