Lapsilisiin ei olisi tarvinnut koskea, jos hallintomenot eivät nousisi
Tässä muutamia määrärahoja, joita on nostettu yhdessä vuodessa eli muutokset vuodesta 2012 vuoteen 2013:
- Eduskunta 15 miljoonaa
- Tasavallan presidentti (kanslia jne.) 20 miljoonaa
- Oikeusministeriön hallinto 10 miljoonaa
- Sisäministeriön hallinto 13 miljoonaa
- Puolustusministeriön ja valtiovarainministeriön hallinto 14 miljoonaa miljoonaa
-Liikenne- ja viestintäministeriön, maa- ja metsätalousministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriöiden hallintoihin 13 miljoonaa
Yhteensä hallintojen (siis oikeasti pelkkien hallintojen) määrärahoja nostettiin 85 miljoonaa euroa ja kansainvälisen kehitysyhteistyön määrärahoja pystyttiin myös nostamaan 70 miljoonalla jolloin kokonaissumma kipusi lähelle miljardia.
Nyt sitten tarvitaan muualta nipistää, että saadaan säilytettyä mm. nämä hallituksen korotukset. Ja ihan vain muuten vaan tiedoksi esim. valtiovelan korot pienenivät vuodesta 2012 vuoteen 2013 yhteensä 319 miljoonalla eurolla.
Kommentit (2)
On niin hauskaa, että byrokratiaan käytetään aina vain enemmän rahaa.
Ok, mutta mitä haittaa on, että lapsilisistä vähän nipsastaan? Ei mitään.