Maalla on mukavaa!
Minä olen asunut kahdessa suur kaupungissa suomen mitta puulla.Tällä hetkellä asun syrjäseudulla työn takia.Täytyy sanoa että kaupunkilaisilla on monesti rooli päällä ja ovat jotain ihan muuta kuin omia itsejään.Täällä syrjä seudulla löytää aina puhe seuraa jos sellaista kaipaa ja muutenkin ihmiset oikeasti välittää ja saa apua jos tarvitsee.Kaupungissa ei kukaan tervehdi ei katso silmiin ei sano ystävällistä sanaa.Siinäkin on toki eroa.Oulussa käyneenä ihmiset ovat olleet paljon mukavampia kuin etelän suur kaupungeissa.Eniten olen huolestunut kuitenkin tästä hiljaisesta maan valloituksesta joka tapahtuu nyky suomessa.Mamut tulevat vaativat kaiken,lisääntyvät ja radikalisoituvat vihaamaan kanta väestöä.On tullut nähtyä todella törkeää käytöstä mamuilta.Näin ne kiittävät siittä että pääsevät tänne katettuun pöytään.Tarvis tehdä jotain ennenkuin on liian myöhäistä niinkuin ruotsissa.Uusin suuntaus on sitten tunkea tulijat pikku paikkakunnille ja pilata ne kunnat täysin!!Monikulttuurisuus on täysin joidenkin ihmisten oman tunnon puhdistusta ja siittä saavat kärsiä kantaväestö joka hiljennetään kovennetuin tuomion oikeudessa.
Provohan tämä on. Ei kukaan oikeasti kirjoita noin huonosti...