Teettekö koskaan pitsaa kotioloissa?
Siinä on kyllä harvinaisen kallis ja työläs ruoka kotona tehtäväksi. Parempi tilata vaan kotiin. Ei ole varaa eikä aikaa alkaa vääntää sitä itse kotona. Plus noutoruoka on aina paremman makuista.
Kommentit (54)
Lidlistä ostan valmiiksi kaulitun voitaikinan. Sellainen ihan ohut joka on rullalla. Vaikka voitaikina voi tuntua typerältä niin on tosi hyvä pizzapohja. Kokeilkaa ainakin niin yllätytte. Siihen sitten ne normaalit. Tomaattisose ja hiukan juustoa pohjalle. Päälle yleensä kinkkua, herkkusieniä ja juustoa.
Tiedän tyypin jollekka tuli anemia ja mahdollisesti muitakin puutoksia kun haki viikottain pikaruokapaikoista pitsaa ja muutakin pika ruokaa. Kyllä itsetehty on aina parempi vaihtoehto ja joskus, mahdollisimman harvoin vain muuta kuin kotiruokaa. Pikaruoka on viimeisen päälle prosessoitua ja lisää suolistorairauksia.
Aniharvoin ns oikeata pizzaa, mutta vastaavia paistoksia esim tattarijauhopohjalla silloin tällöin. Täytteeksi erilaisia metsäsieniä, erilaisia juustoja, tuoreita kasviksia, voi maustaa millä milloinkin, ei tarvitse aina olla oregano ja pippuri. Purkkikaloista suosikkini on makrilli, ei ole pizzerioissa ikinä tarjolla
Täytyy vielä mainita että teen pitsaa vain itselleni ettei tarvitse muiden maku mieltymyksiä ottaa huomioon, onneksi. Ja paljon muutakin ruokaa niin ettei pitsa ole viikon pääruoka. Pakastimeen osa niille päiville kun ei ehdi tai jaksa alusta alkaen itse tehdä.
Se on niin helppoa koneella tehdä pitsa pohja niin että en osta valmiita pohjia. Olen kokeillut eikä mikään ole ollut hyvää. Ohuita rieskojakin olen pohjiksi kokeillut. Halvemmaksi tulee itse tehty ja on paremman makuista. Haluan kuitupitoisemman pohjan kuin sen perinteisen vehnäjauho pohjan.
Usein teen pizzaa, lähes viikottain. Asun yksin, niin aineksia ei kulu kuin vähän paketista, loput pakastan annoksittain ja käytän seuraavalla kerralla. Hyvä loppukuun säästöruoka, kun rahat vähissä, mutta suurin osa aineksista on jo valmiina. Tuoreet täytteet (esim. sipuli, paprika, rucola) tietysti tuoreena. Teen myös isomman satsin kerralla taikinaa ja pakastan annospaloina.
Kallis? Huh?
No siis en tehnyt pitkään pitkään pitkään aikaan, mutta oma ukkeli on pitsanperso ja on jankannut siitä aika kauan. Minulla on huono pitsaitsetunto kun en ole koskaan oikein saanut pohjasta niin hyvää kuin olisin halunnut. Sitten hän jankkasi niin kauan että aloin laittaa ja nythän näitä on laitettu useampikin ja ihan ok on tullut. Että joo kyllä sitä voi laittaa. Kannattaa kaulimella kaulia taikina tarpeeksi ohueksi niin ei maistu pullalta kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Lidlistä ostan valmiiksi kaulitun voitaikinan. Sellainen ihan ohut joka on rullalla. Vaikka voitaikina voi tuntua typerältä niin on tosi hyvä pizzapohja. Kokeilkaa ainakin niin yllätytte. Siihen sitten ne normaalit. Tomaattisose ja hiukan juustoa pohjalle. Päälle yleensä kinkkua, herkkusieniä ja juustoa.
Huomasitko muuten, että se on poistunut Lidlin valikoimasta? Se oli paras valmisvoitakina mitä kaupasta sai. Harmittaa kyllä paljon!
Hyvin harvoin, ei se vaan ole niin hyvää. Mies tykkää, kun teen, mutta itse en.
Olen hyvin tarkka näissä, pakastepizzat on kamalia ja peruspizza-kebab paikkojen pizzat ei maistu.
Kunnon italialainen käy ja rehellisesti sanottuna myös Kotipizzan vegelankku.
Se on hyvää, koska se on white pizza, jossa on makuni mukaiset päälliset. Meille ei toimita mikään muu ravintola, josta saisi tuon kaltaista pizzaa ilman sitä tomaattisoosia.
Muita Kotipizzan tuotoksia en suostu syödä.
Vierailija kirjoitti:
Kallis? Huh?
No siis en tehnyt pitkään pitkään pitkään aikaan, mutta oma ukkeli on pitsanperso ja on jankannut siitä aika kauan. Minulla on huono pitsaitsetunto kun en ole koskaan oikein saanut pohjasta niin hyvää kuin olisin halunnut. Sitten hän jankkasi niin kauan että aloin laittaa ja nythän näitä on laitettu useampikin ja ihan ok on tullut. Että joo kyllä sitä voi laittaa. Kannattaa kaulimella kaulia taikina tarpeeksi ohueksi niin ei maistu pullalta kaikki.
Kallis riippuen täytteistä.
Minä kun teen pizzaa joudun ostamaan kaikkea mitä en muuten käytä: mm. Tomaattimurska, pizzajuustoa (vaihdellen eri juustoja), salamia, chorizoa, oliiveja, fetaa. Muut aineet saattaa löytyä jo kaapista, mutta kyllä pizza on minulla ainakin suht kallis ruikalaji muihin verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tyypin jollekka tuli anemia ja mahdollisesti muitakin puutoksia kun haki viikottain pikaruokapaikoista pitsaa ja muutakin pika ruokaa. Kyllä itsetehty on aina parempi vaihtoehto ja joskus, mahdollisimman harvoin vain muuta kuin kotiruokaa. Pikaruoka on viimeisen päälle prosessoitua ja lisää suolistorairauksia.
Jos saman halvimman kinkun laittaa kotona itse päälle niin miten se on parempi kuin pizzeriassa laitettu?
Lidlissä suht edullisia ne eksoottisemmat salamit. Ohuita ja isoja siivuja pizzan päälle käy hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Juu teen. 00 jauhoista 48 h kylmäkohotettu taikina ja siitä parmankinkku rucola pizza. Ihan on hyvän pizzerian kanssa samalla tasolla. Kyllä me miehet osataan.
Parmankinkku ja rucola? Ja tuolla pitäs tulla täyteen? 🤣🤣
Nää hienosto pizzerioiden pizzat on just tuollasia että pistetään jotaki rehua päälle ja muutama kinkkusiivu ja pizzan halkasija on tyyliin 10cm ja hintaa 20e niin jep 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Lähes joka viikko teen itse pitsaa, joko viikolla tai sunnuntaina. Monilla eri tyyleillä ja erilaisilla pohjilla. Sitä voi ottaa evääksi ja syö kylmänäkin tai aamupalaksi. Bolognese kastikkeen jämät olen myös pitsaan käyttänyt ja tulee älyttömän hyvää. itse tehtynä voi tehdä ravintorikkaampia versioita ja pohjataikinaan vaikkapa kauraleseitä ja puuronjämiä. Välillä tulee paksumpaa pitsa piirakkaa ja välillä ohutta perinteisempää. Kova harjoittelu tekee mestarin. Pääasia että on kuituja ja kasviksia paljon.