"liian hyvät" isovanhemmat..
Minun vanhempani rakastavat ylikaiken lastani. Viettävät paljon aikaa yhdessä leikkien ja niin edelleen. Pari kertaa kuussa lapseni on yökylässä mumolassa. Aivan ihanaa miten hyvä suhde heillä on.
mutta..
Lapseni huutaa heitä jopa öisin jos herää ja aina jos ovikello soi niin ryntää ovelle luulleen että mummo ja ukki tulee. Lapsi on 3v.
Voiko isovanhempiin kiintyä liikaa, "epäterveellisesti"? Tuntuu, että lapsen on päivittäin nähtävä heitä.
Lapseni kyllä tykkää minustakin kovasti :)
Millaisia kokemuksia teillä on tilanteesta kun isovanhemmat ovat paljon läsnä lapsenlapsensa elämässä?
Kommentit (34)
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:29"]
On se maailma mennyt jo aivan kummalliseksi paikaksi, kun isovanhempiinkaan ei saa enää kiintyä. Mitähän niistä maalaistalojen lapsista on tullut, jotka asuivat saman katon alla vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa -ja näkivät heitä, herra varjele, JOKA PÄIVÄ?!
[/quote]
Ihmettelen minäkin ap:n asennetta. Miksi lapsi ei saisi olla ensisijaisesti isovanhempien lapsi, miksi ap yrittää omia lapsen omakseen? Jos lapsi yöllä huutaa isoäitiä avuksi, kertoo se vain siitä, että isoäiti on hyvä ja turvallinen. Lapselle on tosin traumaattista havaita, että isoäiti ei pääse avuksi vaan se herääjä onkin äiti, mutta ehkä lapsi oppii, että siitäkin on joskus apua.
Mun lapset ovat viettäneet vauvasta asti paljon aikaa mummulassa, mummu oli heille todella läheinen ja oli ihana huomata kuinka lapset nauttivat siitä ajasta kun mummun kanssa leikkivät ja touhusivat.
Kun mummu kuoli oli suru suuri mutta hautajaisissa 7 ja 8 vuotiaat lapseni lausuivat mummulle runon kuinka hän oli maailman paras mummu ja eivät ikinä häntä unohda niin kyyneleet valuivat silmistäni enkä hetkeään ole katunut sitä kiintymyssuhdetta.
Onhan se vähän epänormaalia jos isovanhemmilla ei ole lainkaan omaa elämää ja pukkaavat koko ajan nuoren perheen arkeen. Ja miltä lapsesta sitten tuntuu kun mummo/paapa hylkää kuollessaan? Kyllä jokaisen lapsen tärkein aikuinen kuuluu olla oma äiti ja isä. Ottakaa vähän välimatkaa isovanhempiin niin muodostuu terve suhde joka ei perustu riippuvaisuuteen.
Mielenkiintoisia kommentteja ja mielipiteitä olette esittäneet, kiitosta vaan. ap
Asumme ulkomailla ja isovanhempia näemme n. 5 krt vuodessa, sitten kyllä pidempiä aikoja kerrallaan. Lisäksi soittelemme skype-puheluita, joten lapset näkevät isovanhempansa. Kyllä lapset paljon puhuvat mummusta ja papasta, ikävästä. Jo 1,5v puhuu säännöllisesti mummusta, ja hän rauhoittuu kun sanoo että mummu on Suomessa. Joskus tosiaan unissaankin on isovanhempia "huudettu". Eli vaan asiallisesti selität missä mummu tai pappa on, ja että jonkun ajan päästä taas tapaatte, jos se on tiedossa. Hienoa että on hyvät suhteet!
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:39"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:29"]
On se maailma mennyt jo aivan kummalliseksi paikaksi, kun isovanhempiinkaan ei saa enää kiintyä. Mitähän niistä maalaistalojen lapsista on tullut, jotka asuivat saman katon alla vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa -ja näkivät heitä, herra varjele, JOKA PÄIVÄ?!
[/quote]
Harvassa maalaistalossa saman katon alla asuttaessa isovanhemmat ovat olleet yhtä paljon vastuussa vauvan hoitamisesta kuin äiti. Kyllä siellä omat vanhemmat olivat ne päävastuulliset ja isovanhemmat enemmänkin lisäapu kuin hoittajia, usein olivat itsekin hoidettavia. Jokainen sukupolvi tiesi paikkansa eikä todellakaan anopista tehty lapsenpiikaa! Lapsella voi olla ympärillään paljon väkeä, mutta ei hänen tarvitse heihin muodostaakaan kiintymyssuhdetta. Yksi ja kaksi aikuista riittää, loput voivat olla "satunnaisia hoitajia", olemassa, mutta eivät ensisijaisena turvana.
[/quote]
Ehei, juuri vähän raihnaisemmat henkilöt eli yleensä mummot, isotädit ym. oli ne ensisijaiset lastenhoitajat tai sitten oli nuoria piikoja, usein alaikäisiä vielä itsekin. Hyväkuntoiset aikuiset (=isät ja äidit) tarvittiin raskaimpiin töihin. Ei äiti ehtinyt lapsia vahtimaan kun piti olla navetassa, pellolla jne. Vähänpä sinä lähihistoriasta tiedät jos luulet että maataloissa äiti ehti olla joku kokopäiväinen lapsenlikka.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 12:30"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:39"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:29"]
On se maailma mennyt jo aivan kummalliseksi paikaksi, kun isovanhempiinkaan ei saa enää kiintyä. Mitähän niistä maalaistalojen lapsista on tullut, jotka asuivat saman katon alla vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa -ja näkivät heitä, herra varjele, JOKA PÄIVÄ?!
[/quote]
Harvassa maalaistalossa saman katon alla asuttaessa isovanhemmat ovat olleet yhtä paljon vastuussa vauvan hoitamisesta kuin äiti. Kyllä siellä omat vanhemmat olivat ne päävastuulliset ja isovanhemmat enemmänkin lisäapu kuin hoittajia, usein olivat itsekin hoidettavia. Jokainen sukupolvi tiesi paikkansa eikä todellakaan anopista tehty lapsenpiikaa! Lapsella voi olla ympärillään paljon väkeä, mutta ei hänen tarvitse heihin muodostaakaan kiintymyssuhdetta. Yksi ja kaksi aikuista riittää, loput voivat olla "satunnaisia hoitajia", olemassa, mutta eivät ensisijaisena turvana.
[/quote]
Ehei, juuri vähän raihnaisemmat henkilöt eli yleensä mummot, isotädit ym. oli ne ensisijaiset lastenhoitajat tai sitten oli nuoria piikoja, usein alaikäisiä vielä itsekin. Hyväkuntoiset aikuiset (=isät ja äidit) tarvittiin raskaimpiin töihin. Ei äiti ehtinyt lapsia vahtimaan kun piti olla navetassa, pellolla jne. Vähänpä sinä lähihistoriasta tiedät jos luulet että maataloissa äiti ehti olla joku kokopäiväinen lapsenlikka.
[/quote]
Todella vähän lähihistoriasta näytän tietävän ottaen huomioon, että sitä lukiossa opetan. Ja vähän kaukohistoriaa siinä sivussa. Onneksi meillä on kaltaisiasi tietäjiä, joilla on vahvoja mielipiteitä, mutta aika lailla vähän tietoa.
Kyllä suomalaisessa agraariyhteiskunnassa äiti on ollut lapsen ensisijainen hoitaja sen aikaa, kun lasta on imetetty. Jos talossa ei ollut piikoja navettaan ja pellolle, otti äiti lapsensa sinne töihin mukaan. Hurja määrä suomalaisia on nukkunut päiväunet ulkona jo kauan ennen kuin Arvo Ylppö kertoi sen olevan terveellistä.
Vasta lapsen ollessa taaperoiässä ne mummot tai isommat sisarukset ottivat hänet hoitoonsa. Toki oli poikkeuksia, mutta (ainakin tutkimuksen mukaan, googlaa vaikka "naisten työt 1700-luvulla") suurimman osan vauvoista äidit hoitivat itse muiden töiden ohessa. Aatelisilla oli lastenhoitajansa ja torpparit jättivät vauvat vaikka yksin kotiin, mutta kertomasi malli huonokuntoisista isoäideistä pientä vauvaa hoitamassa ovat enemmän legendaa kuin faktaa.
Tavallasi ajatellen kaikki 1920-1960 -luvuilla syntyneet lapset olivat avainkaulalapsia, koska osa kaupunkien työväestöstä jätti lapsensa pärjäämään päiviksi omillaan.
Eikös ap:n lapsi ole taapero? Ja mistä tiedät vaikka vauvaa olisi imetetty 1v ikään asti? Ihme ketju taas.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 13:39"]
Eikös ap:n lapsi ole taapero? Ja mistä tiedät vaikka vauvaa olisi imetetty 1v ikään asti? Ihme ketju taas.
[/quote]
Sori, johan se on melkein leikki-ikäinen.
Kaksivuotiaani on joskus mummolassa yökylässä. Siellä huutaa yöllä mummia, tai pappaa. Kotona huutaa äitiä, tai isiä. Eli tajuaa kyllä missä on ja kuka auttaa, jos tarvitsee.
Yleensä kyllä nukkuu yöt ilman huutoja.
En usko, että voi kiintyä liikaa isovanhempiinsa.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 12:30"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:39"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:29"]
On se maailma mennyt jo aivan kummalliseksi paikaksi, kun isovanhempiinkaan ei saa enää kiintyä. Mitähän niistä maalaistalojen lapsista on tullut, jotka asuivat saman katon alla vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa -ja näkivät heitä, herra varjele, JOKA PÄIVÄ?!
[/quote]
Harvassa maalaistalossa saman katon alla asuttaessa isovanhemmat ovat olleet yhtä paljon vastuussa vauvan hoitamisesta kuin äiti. Kyllä siellä omat vanhemmat olivat ne päävastuulliset ja isovanhemmat enemmänkin lisäapu kuin hoittajia, usein olivat itsekin hoidettavia. Jokainen sukupolvi tiesi paikkansa eikä todellakaan anopista tehty lapsenpiikaa! Lapsella voi olla ympärillään paljon väkeä, mutta ei hänen tarvitse heihin muodostaakaan kiintymyssuhdetta. Yksi ja kaksi aikuista riittää, loput voivat olla "satunnaisia hoitajia", olemassa, mutta eivät ensisijaisena turvana.
[/quote]
Ehei, juuri vähän raihnaisemmat henkilöt eli yleensä mummot, isotädit ym. oli ne ensisijaiset lastenhoitajat tai sitten oli nuoria piikoja, usein alaikäisiä vielä itsekin. Hyväkuntoiset aikuiset (=isät ja äidit) tarvittiin raskaimpiin töihin. Ei äiti ehtinyt lapsia vahtimaan kun piti olla navetassa, pellolla jne. Vähänpä sinä lähihistoriasta tiedät jos luulet että maataloissa äiti ehti olla joku kokopäiväinen lapsenlikka.
[/quote]
Lähihistoriaksi määritellään yleensä 10-20 vuotta nykyhetkestä taaksepäin, joissain harvinaisissa tapauksissa max 50 vuotta. 20 vuotta sitten meillä oli subjektiivinen päivähoito.oikeus ja suurin osa naisista muissa kuin maatalouden töissä. Miten sinä määrität lähihistorian?
No sitä voi äiti itse miettiä että onko ollut Läsnä vauvansa kanssa vai räplännyt puhelinta tms.
No sitä voi äiti itse miettiä että onko ollut Läsnä vauvansa kanssa vai räplännyt puhelinta tms.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:43"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:36"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:27"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 10:24"]
Vauva ei kykene muodostamaan useita kiintymyssuhteita (ihan oikeasti aivokapasiteetti ei riitä, lue vaikka kehityspsykologiaa), joten vauvan täytyy tavallaan valita, kuka on se ykkönen. Muihin suhde jää etäämmäksi tai sitten vauva ei kykene kiintymään yhteenkään. Sinulla lapsi on nähtävästi kiintynyt isovanhempiin ensisijaisesti, koska myös yöllä kaipaa heitä turvakseen.
[/quote]
Mitähän sun viestis tarkottaa? Sitäkö että vauvana ap:n lapsi oli yhtä paljon mummollaan kun nyt vai? Tiedetäänkö me jotain siitä vauva-ajasta?
[/quote]
Viestini tarkoittaa juuri sitä, mitä kirjoitin eli vauva ei kykene kiintymään moneen. Aivot ei vaan riitä. Mitä enemmän pienellä vauvalla on vaihtuvaa väkeä ympärillään, sitä ohuemmiksi jäävät kiintymyssuhteet. Siksi nykyisin toivotaan, että jos vauva on sairaalassa (vaikka keskonen), niin omat vanhemmat olisivat mahdollisimman paljon läsnä, jotta kiintymyssuhde syntyisi.
En tiedä, onko ap:n lapsi ollut vauvana missä, vaikka sijaisperheessä, mutta jos lapsi huutaa yöllä painajaisesta herätessään mummia eikä äitiä, niin ainakin minä miettisin, miksi lapsi ei hae minusta turvaa. Mitä sellaista on tapahtunut, että lapsen apu pelkotilassa on isoäiti eikä oma äiti?
[/quote]
Niin. Sillä lapsella on äiti, mummo ja pappa jokapäiväisessaä elämässään mukana. Ne on ja pysyy, ei vaihdu. Miten kummassa isovanhemmista, rakastavista ja usein tavattavista saadaan aikaan paha asia?!? Se lapsikin on jo 3-vuotias. Kyllä munkin veli huusi pienenä öisin mummoa, ja aivan rakastava ja läsnäoleva äiti meillä oli/on. En näkisi tuota todellakaan ongelmana. Mutta ehkä sulla ei oo kokemusta läheisistä isovanhemmista? Se selittäisi sun omituisen suhtautumisen isovanhempiin.
[/quote]
Ehkä äitisi oli sinulle läsnäoleva ja rakastava, mutta veljesi koko toisin? Oletteko koskaan yhdessä miettineet, mikä veljen alitajunnassa sai hänet turvautumaan nimenomaan isoäitiin eikä siihen rakastavaan äitiin?