Kosmetologit/kampaajat/yms., kysymys teille!
Miksi te tuputatte asiakkaalle niitä teidän myymälässänne kaupan olevia tuotteita? Jos asiakas haluaa ostaa, kyllä hän sitten pyytää niitä. Ettekö tajua, että tuotteiden tuputtamisella menetätte sen päätuotettanne eli hoitoja ostavan asiakkaan?
Näin käy aina!
Kävin yhdellä kosmetologilla, otin neljän kerran hoitosarjan. Ekan hoidon jälkeen ei tuputettu vielä mitään. Tokan kerran jälkeen ehdotettiin ties mitä voidetta ja meikkiä, jotka on nyt kertakaikkiaan ihan välttämättömiä mun ihon hyvinvoinnille!
Olin ennen hoitoja tarkkaan selittänyt ja käynyt läpi, että mulla on tuoksuallergia ja hyvin herkkä iho ja pyysin ottamaan tämän huomioon hoitoaineita valittaessa. Kysyin sitten niistä tuputetuista tuotteista, että eihän ole hajustettuja ja eihän sisällä alkoholia, jne. Ei, tietenkään, KAIKKI hänen myymät tuotteet on hajusteettomia ja alkoholittomia!
Ostin kasvoveden, -voiteen. Olivat aika tyyriitä.
Seuraavana aamuna kokeilin kasvovettä. Iho reagoi heti siten, että tiesin siinä olevan alkoholia. Nyt vasta katsoin tuoteselostetta, niin olikin.
No, hyvä voide varmaan rauhoittaa. Kun pääsin töihin, alkoi kirvellä kummasti - peilistä näin, että kasvoni oli kirkkaan punaiset ja ne kuumottivat. Yritin pestä voiteen pois ja sinnitellä punanaamaisena töissä. Kotona tutkin tuotteen etikettiä - ainesosaluettelossa neljäntenä luki "parfum".
Vein tuotteet takaisin. "Ai kauheeta, ei niissä voi olla alkoholia ja hajustetta, kyllä myyntiedustaja sanoi mulle, ettei missään ole", oli kosmetologin reaktio. No, vaihtoi ne sentään sitten mineraalimeikkiin.
Kun sitten aloin käyttää sitä mineraalimeikkiä, niin kasvoni reagoivat siihenkin. Menin toisesta liikkeestä kysymään neuvoa, että mikä tässä Jane Iredalen mineraalimeikissä nyt on, kun kasvot reagoi. Paljastui, että kosmetologi oli antanut mulle tuotteen, joka ei ollut puhdasta mineraalimeikkiä vaan jossa oli talirauhasia ärsyttävää talkkia joukossa. Juupa juu.
jatkuu...
Kommentit (35)
minäkin myyn tuotteita joita käytän myös hoidoissa! Ja ikinä en valehtele asiakkaalle, tunnen aika monta yrittäjää kosmetologi puolella. Kerro paikkojen nimet missä sinua on näin kohdeltu!
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:45"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:39"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:29"]
Nyt olen viidennessä kosmetologisessa hoitolassa käynyt. Jo aikaa varatessa sanoin, etten osta sitten mitään tuotteita. Olen käynyt neljä kertaa, joka kerta sanon, että otan vaan hoidon, en tuotteita.
Joka hemmetin kerta mulle tyrkytetään niitä tuotteita!
On se nyt kumma, jos ei kelpaa, että asiakas ostaa 80-250 euron hoitoja! MIKSI pitää tyrkyttää niitä tuotteita myös, jos sanotaan, ettei halua?!
[/quote]
Koska se on heidän työtä. He eivät voi muistaa kuka sanoi ettei halua ostaa.
Enemmänkin tässä ketjussa ongelma on se, että sinulle on valehdeltu. Myymisessä ei ole mitään pahaa jos sen osaa lopettaa kerta kysymiseen.
[/quote]
Niin, minähän ostaisin mielelläni iholleni sopivia tuotteita. Mutta jos siellä hoitolassa ei ole myynnissä herkän ihon tuotteita, miksei sitä voi rehellisesti sanoa? Miksi pitää väkisin tuputtaa?
Sanon aina aluksi, etten osta mitään. Maksutapahtuman yhteydessä kosmetologi kysyy silti aina, saisko olla jotain tuotteita. Sanon, ei kiitos. Silti hän hakee aina hyllystä jonkun tuotteen, että anna mä esittelen sulle tätä nyt kuitenkin, kato, kun tää on niin hyvä. Mutta kun EI.
Kosmetologin tehtävä on tehdä se hoito. Siksi mä sinne menen.
[/quote]
Minä en ole ikinä nähnyt tälläistä tuputusta niin en tiedä, yleistä se tuskin on.
Minulle on tarjottu näytteitä tuotteista, mutta on jokaisessa paikassa kunnioitettu kun olen sanonut että ei tälläkertaa.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:41"]
Lue se TUOTESELOSTE ennen ostoa.
Onneksi minulla ei ole varaa käydä sadan-parin sadan euron hoidoissa, niin vältyn tuoltakin ongelmalta. En myöskään käytä meikkiä :)
[/quote]
Jos mulle joku esittäytyy ammatti-ihmisenä ja esittelee tuotetta ja sanon, että eihän siinä ole parfyymiä eikä alkoholia. Ja esittelijä sanoo pokkana, että ei ole, MISSÄÄN mun myymissä tuotteissa ei ole, valitsen ne sillä perusteella. Niin silloin tyhmänä uskoin sitä ammatti-ihmistä.
Nyttemmin olen lukenut tuoteselosteen. Mutta eihän se auta, kuten tänään kampaajalla, silti tyrkytetään ja väitetään, että ota nyt, kyllä tämä sulle sopii kumminkin. No, en ottanut ja kampaaja vielä kassalla kysyi, että etkö nyt MITÄÄN tuotetta ota ja oli nyrpeän näköinen.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:43"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:37"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:25"]
Ap on näitä asiakkaita jotka kuvittelee olevansa jumalan lahja yrittäjälle. "tämä yritys ei minua enää näe" Voi hyvänen aika. :D
[/quote]
Eli on tärkeämpää saada kerran myytyä asiakkaalle tälle sopimatonta roskaa niin, ettei asiakas tule paikalle enää koskaan ja kertoo kaikille tutuille, että sinne ainakaan ei kannata mennä? Eli se yksi myyntitapahtuma on tärkeämpi, kuin säännöllisesti käyvä asiakas, joka tyytyväisenä kehuu hoitoja muille?
Ok, olen siis ymmärtänyt noiden hoitoloiden toimintaidean ihan väärin! Ajatus on, että kertaostos ja pihalle, kiitos, älä tule enää! Emme halua nähdä sinua, siksi myymme sinulle tuotteet, jotka pilaavat ihosi ja saavat sinut suuttumaan!
[/quote]
no en tarkottanut tuota. Mutta että yhden huulipunan takia lopetit käymästä muuten hyvässä hoitolassa.Oikeesti? Huulipunat toimii tottakai aivan eri tavalla eri ihmisillä, tuotteessa on voinut olla alunperinkin vika josta kosmetologi ei ollut edes tietoinen.
Valehtelua ei tietenkään tule hyväksyä, mutta näin yleistä se ei kyllä ole. Ikinä en itse ole vastaavaan törmännyt.
[/quote]
Heillä oli vaan sitä yhtä meikkimerkkiä myynnissä, joku Slovakiassa valmistettu sarja. Niin hyvä ja ei saa mistään muualta!
Kyllä kosmteologin pitää tietää, onko myymänsä huulipuna kosteuttava vai ei. Jos ei ole, voi sanoa rehellisesti, että meillä ei ole etsimääsi tuotetta.
[/quote]
Huulipuna voi olla kosteuttava. Se ei vaan toiminut sinun huulillasi, tai se oli viallinen erä.
En ole kuullut huulipunasta joka parin tunnin päästä lastuiksi kovettuisi..
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:45"]
Kuule ap, ihan samoja tuotteita minä ainakin kauppaan kuin mitä olen hoidoissa käyttänyt. Uskoisin että oireesi ovat psykosomaattisia.
[/quote]
No, nuo paikat, joissa olen käynyt, niin ne hoitojen tuotteet on olleet ihan eri sarjaa kuin myynnissä olevat tuotteet. Esim. ei mitään hedelmähappohoitotuotteita ole niistä mulle kotiin suostuttu myymään. Todellakaan sen ekan kuvaamani tilanteen hoitovoidetta ei mulle hoidon jälkeen laitettu vaan jotain ekstraspesiaalihappohoidon jälkeen rauhoittavaa tuotetta. Sain kotiin näytepussin sitä hoidossa käytettyä tuotetta, mutta sitä ei sillä hetkellä ollut myytävänä.
Ongelma on ehkä myös siinä, että jos jotain voidetta (yleensä) laitetaan iholle kerran, niin ei se vielä mitään. Kolmannella kerralla tulee ne reaktiot vasta.
Joo, ja tuohan on aika yleinen vetoomus, että ne sun allergiaoireet on varmaan psykosomaattisia, kun ei meidän asiakkaille kyllä muille mitään tule. No, on se kumma, ettei vaikka Clinicin tuotteet aiheuta vastaavanlaisia oireita! Tai Avenen!
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:51"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:43"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:37"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:25"]
Ap on näitä asiakkaita jotka kuvittelee olevansa jumalan lahja yrittäjälle. "tämä yritys ei minua enää näe" Voi hyvänen aika. :D
[/quote]
Eli on tärkeämpää saada kerran myytyä asiakkaalle tälle sopimatonta roskaa niin, ettei asiakas tule paikalle enää koskaan ja kertoo kaikille tutuille, että sinne ainakaan ei kannata mennä? Eli se yksi myyntitapahtuma on tärkeämpi, kuin säännöllisesti käyvä asiakas, joka tyytyväisenä kehuu hoitoja muille?
Ok, olen siis ymmärtänyt noiden hoitoloiden toimintaidean ihan väärin! Ajatus on, että kertaostos ja pihalle, kiitos, älä tule enää! Emme halua nähdä sinua, siksi myymme sinulle tuotteet, jotka pilaavat ihosi ja saavat sinut suuttumaan!
[/quote]
no en tarkottanut tuota. Mutta että yhden huulipunan takia lopetit käymästä muuten hyvässä hoitolassa.Oikeesti? Huulipunat toimii tottakai aivan eri tavalla eri ihmisillä, tuotteessa on voinut olla alunperinkin vika josta kosmetologi ei ollut edes tietoinen.
Valehtelua ei tietenkään tule hyväksyä, mutta näin yleistä se ei kyllä ole. Ikinä en itse ole vastaavaan törmännyt.
[/quote]
Heillä oli vaan sitä yhtä meikkimerkkiä myynnissä, joku Slovakiassa valmistettu sarja. Niin hyvä ja ei saa mistään muualta!
Kyllä kosmteologin pitää tietää, onko myymänsä huulipuna kosteuttava vai ei. Jos ei ole, voi sanoa rehellisesti, että meillä ei ole etsimääsi tuotetta.
[/quote]
Huulipuna voi olla kosteuttava. Se ei vaan toiminut sinun huulillasi, tai se oli viallinen erä.
En ole kuullut huulipunasta joka parin tunnin päästä lastuiksi kovettuisi..
[/quote]
Mulla on hyvin kuivat huulet. Monet huulipunat on esim. Stockan kosmetiikkaosastolla kosmetologin kanssa kokeiltu ja joidenkin merkkien kohdalla se lastuksi kovettuminen alkaa muutamassa minuutissa. Jotkut merkit, kuten Armani ja Guerlain, kosteuttaa hyvin ja jopa paremmin kuin huulirasva.
Tota, tuli nyt vaan mieleen että on niitä pahempiakin aineita kuin parabeenit. Jos tuotteessa ei ole parabeeneja, ne on usein korvattu muilla, vieläkin herkistävämmillä ainella. Hajusteet ovat herkistävin aineosa ryhmä, siinä ole ap oikeilla jäljillä. Mutta tiesithän että kaikki Alcohol-sanat INCI-nimissä eivät ole alkoholeja, eivät siis kuivata vaan toimivat jopa kosteuttavina ainesosina.
Mä en oikein ymmärrä, millä tuotteilla kuvittelet että he hoitavat sun ihoa? Jos kerran ne hoidot on olleet erinomaisia eivätkä ärsytä? Ei kosmetologeilla ole mitään erillisiä hoitotuotteita, yleensä ne on just niitä samoja mitä siellä sitten myyvätkin.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:57"]
Tota, tuli nyt vaan mieleen että on niitä pahempiakin aineita kuin parabeenit. Jos tuotteessa ei ole parabeeneja, ne on usein korvattu muilla, vieläkin herkistävämmillä ainella. Hajusteet ovat herkistävin aineosa ryhmä, siinä ole ap oikeilla jäljillä. Mutta tiesithän että kaikki Alcohol-sanat INCI-nimissä eivät ole alkoholeja, eivät siis kuivata vaan toimivat jopa kosteuttavina ainesosina.
[/quote]
Minulle on vaan ihotautilääkäri sanonut, että älä käytä mitään, missä on hajusteita tai alkoholia, ihosi ei kestä sitä.
Kaikki alkoi siitä, kun mulle oli myyty Chanelin silmänympärysvoide. Mulla aukeni silmäkulma siitä vereslihalle. Kolme kertaa sain siihen kortisoni-antibioottivoidetta, lääkäri luuli sitä siitepölyallergiaksi, tms. Kolmannella kerralla lääkäri kysyi, käytänkö jotain voidetta, jossa on hajustetta, vaihda se Aveneen...
Sen jälkeen haavauma vasta parani.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:59"]
Mä en oikein ymmärrä, millä tuotteilla kuvittelet että he hoitavat sun ihoa? Jos kerran ne hoidot on olleet erinomaisia eivätkä ärsytä? Ei kosmetologeilla ole mitään erillisiä hoitotuotteita, yleensä ne on just niitä samoja mitä siellä sitten myyvätkin.
[/quote]
Siellä luomukosmetologilla ja siinä ekassa kuvailemassani paikassa ne tuotteet, joilla tekivät hoidon, oli loppu. Vakuuttivat, että tämä toinen tuote ajaa saman asian.
Siinä ekassa paikassa usein kyselin niitä hoidon aikana käytettyjä voiteita ostettavaksi. Aina ne oli maahantuojalta loppu. Kolmen kuukauden ajan. Ehkä sillä hoitolalla oli talous niin kuralla, ettei ollut enää maahantuojalle luottoa. Firma oli yhden naisen hoitola, toimii tosin edelleen.
Huulipunapaikan tuotteita en ostanut muita, koska just olin apteekista hakenut tuotteita.
Siinä paikassa, missä nyt käyn, on niitä saman sarjan hoitoja ja tuotteita, mutta en halua enää ostaa mitään muuta kuin apteekin tuotteita. He ei vaan koskaan usko vaan aina halutaan esitellä ja tyrkytetään, vaikka sanon, etten osta mitään.
Mutta siis edelleen haluaisin tietää, miksi te kosmetologit ja kampaajat tyrkytätte niitä tuotteita asiakkaalle?
Ja jos haluatte myydä tuotteita asiakkaalle, miksette ota myyntiin vaikka Avenea tai Cliniciä? Vai onko syy se, että jostain sarjoista, joita ei myydä vaikka Stockalla tai Sokoksessa, saa paremmat katteet, kun asiakas ei tiedä tuotteen oikeaa hintaa?
Esim. Aestheticon tuotteet, joilla yhdessä paikassa mulle hoidot tehtiin, olisi olleet todella hyviä. Käyttäisin niitä mielelläni. Mutta hoitolalla ei IKINÄ ollut niitä hyllyssä, ei koskaan. Jos olikin joku purkki, se oli joku hurjan rasvainen, joka mulle ei sovi. Niitä hoidoissa käytettyjä tuotteita ei vaan ollut saatavilla.
Ihmettelen myös sitä Jane Iredalen mineraalimeikkiä. Myyjä sanoi, että niissä ei missään ole käytetty talkkia tai mineraaliöljyjä. Mun iho ärtyi siitä todella, kun sitä olin pari päivää käyttänyt.
Yhdessä toisessa paikassa mulle sitten tuputettiin taas sitä Iredalea ja sanoin, etten osta, kun kerran petyin. Ihmettelivät kovin, miten se mineraalimeikki ei mulle sovi. No, kerran sitten näytin heille sen mulle myydyn tuotteen. Se ei oikeasti ollutkaan sitä Iredalen mineraalimeikkiä vaan joku Beyond Matte-meikkipohja, joka oli pääasiassa talkkia!
Eli siellä ekassa paikassa mua huijattiin koko ajan ja täysillä. :I
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 18:18"]Mutta siis edelleen haluaisin tietää, miksi te kosmetologit ja kampaajat tyrkytätte niitä tuotteita asiakkaalle?
Ja jos haluatte myydä tuotteita asiakkaalle, miksette ota myyntiin vaikka Avenea tai Cliniciä? Vai onko syy se, että jostain sarjoista, joita ei myydä vaikka Stockalla tai Sokoksessa, saa paremmat katteet, kun asiakas ei tiedä tuotteen oikeaa hintaa?
[/quote]
Koska jälleenmyynti on tosi tärkeä keino saada lisätuloa ja tuotteita myydään jotta saadaan enemmän palkkaa. Ja miksi kukaan pieni yrittäjä ottaisi myyntiin tuotteita joita asiakas saa sitten halvemmalla haettua esimerkiksi sieltä Sokokselta? Siinä tuotteet sitten pölyttyvät hyllyssä. Ja jos ihosi on noin vaikea ja olet pahasti allerginen niin luulisi että luet incit huolellisesti ennen ostamista etkä osta sikaa säkissä. Kyllä minun allergiset asiakkaani aina tarkistavat itse tuotteen vaikka minä sanoisin kampaajana mitä.
Ehkä kohdallesi on vaan sattunut monta huonoa hoitolaa :/ Tuotteita yritetään myydä, koska se on yksi osa kauneusalan yrittäjien liiketoimintaa, mutta yleensä ne ovat tosiaan hoidoissa käytettyjä tuotteita. Kotihoito on yhtä tärkeässä osassa kuin varsinainen kosmetologin tekemä hoito. Tyrkyttämistä en myöskään ymmärrä, itse ainakin tajuan kerrasta jos asiakas kieltäytyy.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:40"]
Kerro paikan nimet missä olet käynyt.
[/quote]
No en varmasti kerro. Haloohan siitä nousisi. Mutta ihan arvostettuja hoitoloita ovat olleet Turussa ja lähiympäristössä. Kaikki paitsi yksi, jonka toiminta loppui aika pian siellä käytyäni (se oli se liike, joka myi mulle luomukosmetiikkaa ja jonka jälkeen jouduin syömään antibiootteja).