kauhea ero - miten päästä yli?
Halusin kertoa täällä anonyymisti tilanteestani, koska en voi puhua tästä ”julkisesti” ilman, että seuraukset ovat isompi haitta kuin se, että saisin tämän harteiltani. Ehkä joku jaksaa lukea, vaikka tämä on pitkä tarina. Jos joku on kokenut samankaltaista niin kertokaa, miten olette päässeet yli. Olen ihan lopussa tämän asian kanssa. :(
Seurustelin entisen mieheni kanssa kaksi vuotta. Hän ei koskaan ollut hyvä puhumaan vaikeista asioista, ja kun reilun vuoden seurustelun jälkeen tulin kierukasta huolimatta raskaaksi, jäin hyvin yksin asian kanssa. Mies ei ollut tukena väistämättömän abortin aikana (päällä lääkitys, joka olisi/oli jo aiheuttanut vakavia sikiövaurioita. Lääkitystä ei voi lopettaa ilman erittäin vakavia seurauksia). Tiesin, että miehen on vaikeaa puhua asioista, jotka ovat näin hankalia, ja ajattelin että hänen minimalistinen tapansa välittää oli kuitenkin paras, mihin hän kykeni.
Mies lakkasi jossain vaiheessa olemasta hellä minua kohtaan eikä halunnut edes seksiä. Yritin puhua asiasta kauniisti useita kuukausia, mutta mies ei suostunut sanomaan muuta kuin että kaikki ok, töissä väsyttää. Sain sitten lopulta puristamalla esiin sen, että hänen tunteensa ovat väljähtyneet ja ettei hän tiennyt, haluaako olla yhdessä. Aborttiprosessi oli ollut hänelle kuulemma niin vaikea. Siis se sama, jonka aikana hän ei puhunut minulle lukemattomista yrityksistäni huolimatta. Haluan lapsia ja abortti oli todella vaikea kokemus. Olisin tietenkin myös halunnut jakaa miehen surua.
Tuntui hirveältä, että koko tuon vaikean prosessin aikana mies oli jättänyt puhumatta ja samalla minut yksin. Tuntui myös tosi epäreilulta, että hän käytti oman kykenemättömyytensä vuoksi puhumatta jäänyttä asiaa perusteena sille, ettei halunnut minua enää. Yritin ymmärtää, ettei hän tehnyt sitä tahallaan. Halusin olla kärsivällinen ja juttelin ihan rauhallisesti miehen kanssa siitä, miten tästä eteenpäin. Tätä jatkui muutamien kuukausien ajan. En yrittänyt tauotta ottaa näitä asioita esille, elimme pääosin ihan tavallista elämää samalla, kun olin kovan paineen alla surressani sitä, että miehellä ei ehkä ollut edes tunteita. Keskustelu ei edelleenkään edennyt mihinkään: mies ei halunnut siis puhua yhtään mitään eikä halunnut minua sängyssä. Totesin että en kestä enää, olen niin hajalla, ja jätin miehen. En nähnyt mitään syytä jatkaa suhdetta, jossa vain minulla tuntui olevan tunteita eikä mies puhunut mistään.
Kun kerroin, että haluan erota em. syistä, mies panikoi ja ehdotti, että oltaisiin vain tauolla ja selviteltäisiin välejämme, koska hän kuitenkin uskoi, että tunteet voivat palata. Suostuin. Se oli minulta paha virhe, koska mies ei puhunut kanssani kuitenkaan. Odotin vielä kaksi kuukautta turhaan, mies torppasi kaikki yritykseni puhua. Pyysin sitten miehen kerran luokseni ja kerroin, että en pysty tähän enää enkä käsitä, miksi hän edes ehdotti, että yrittäisimme, kun hän ei kuitenkaan yrittänyt mitään. Hän sanoi että on tosi surullinen, mutta ymmärtää ratkaisuni, itkikin, mikä on hänelle tosi harvinaista. Tunsin kaikesta huolimatta myötätuntoa, koska mies oli niin lukossa itsensä kanssa. Tunsin myös huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksanut yrittää enempää, vaikka tiesin hänen ongelmansa puhumisen suhteen. Mies lisäsi tätä taakkaa sanomalla, että oli aika surullista etten jaksanut odottaa että hän kykenee puhumaan.
Ajattelimme yhdessä, että jäädään kavereiksi, ei vähiten siksi että työkuvioissa kuitenkin näemme – mies on samalla alalla kuin minä ja piirit ovat aika pienet. Olin sitä mieltä, että ero oli oikea ratkaisu, vaikka se tekikin tosi kipeää. Painin syyllisyyden kanssa sen lisäksi, että olin todella surullinen yhteiselämän kariutumisen vuoksi. Koska entinen mies ei ollut halunnut seksiä kanssani aikoihin eikä edes tuntenut minua kohtaan ilmeisesti oikein mitään, tunsin itseni epähaluttavaksi ja kauheaksi. Abortti oli ja on vieläkin vaikea asia käsitellä, koska todella haluan äidiksi. En ole koskaan ollut niin monin tavoin rikki suhteen kariuduttua. :(
Kuulin erään ystäväni kautta noin pari kuukautta lopullisen eropäätöksen jälkeen, että entinen mies oli nähty erään töistä tutun naisen, sanotaan vaikka Maijan kanssa. Maija on myös mieheni tuttu työn kautta, olemme siis kaikki samalla alalla. Kun tapasin sattumalta yöelämässä Maijan kaverin, tämä kertoi hiprakka-avoimesti tämä entinen oli alkanut seurustella Maijan kanssa heti, kun meidän suhteemme ”tauko” loppui, siis heti sen lopullisen eropäätöksen jälkeen. Vain päiviä sen jälkeen, kun kerroin, että en jaksa yrittää olla tauolla, kun se ei johta mihinkään. Olivat kyllä tapailleet jo taukomme aikana toisiaan melko tiivisti. Kävi ilmi, että entisen miehen mukaan olimme päätyneet eroon yhteisymmärryksessä ja se oli tapahtunut silloin, kun tosiasiassa aloitimme sen tauon ja asioista "keskustelun". Entinen ei ollut maininnut mistään tauosta mitään ja ulospäin siis näyttää siltä, että tässä ei ole ollut mitään epäreilua: mies alkoi muka tapailla uutta naista vasta sitten, kun olimme eronneet. Se ilta on edelleen hämärän peitossa, onneksi olen järkyttyneenä hyvin rauhallisen näköinen ulospäin niin sain tilanteen hoidettua kunnialla (olin siis muka ihan ok asian kanssa enkä ihmetellyt ääneen tms.) Eihän minulla tuon entisen miehen tarinan mukaan olisi mitään syytäkään olla loukkaantunut, kun kerran olimme ensin eronneet ja hän nyt vain sitten sattui tapaamaan pian uuden naisen.
Olin valtavan järkyttynyt kun tajusin, että entinen mies oli pitänyt minua varalla samaan aikaan, kun alkoi tapailla Maijaa. Olin tuolloin eron/tauon ja abortin, miehen haluttomuuden jne. vuoksi todella rikki, ja mies oli käynyt vielä lisäämässä taakkaani itkemällä krokotiilinkyyneliä samaan aikana, kun oli oikeasti uudessa suhteessa. Voi olla, että entinen alkoi tapailla Maijaa jo ennen kuin kerroin ensimmäistä kertaa, että haluan erota. En tiedä, haluanko edes tietää koskaan.
Soitin entiselle miehelle mietittyäni pari päivää ja kerroin hänelle, että tiedän tästä kuviosta ja että jatkossa hoidan hänen kanssaan vain työasioita, sen lisäksi en halua kuulla hänestä mitään. Olin ihan asiallinen, ehkä siksi että olin edelleen täysin shokissa.
En halua enää olla tekemisissä entisen kanssa, koska hän petti luottamukseni niin törkeästi. En myöskään aio sotkea työkuvioita tämän vuoksi (näen Maijaa töissä säännöllisesti ja entistä miestäkin saatan nähdä). Entinen mies ei muka tajua, miksi en halua olla työn ulkopuolella hänen kanssaan missään tekemisissä, Maija pitää yhteisten tuttujen mukaan minua katkerana entisenä naisena joka ei osaa päästää irti (ja reagoin sitten puhumattomuudella entiseen mieheen päin). En ihmettele, koska entinen on kertonut että erosimme hyvässä yhteisymmärryksessä jne.
Sain siis selville tämän kaiken kuukausi sitten. Koska töitä on pakko pystyä tekemään enkä halua tehdä itsestäni täysin ääliötä, olen ollut ystävällinen Maijalle ja yrittänyt olla kuin entistä miestä ei olisi olemassakaan. On todella vaikeaa, kun en voi sanoa mitään kenellekään töissä, joissa sekä Maija että entinen mies tunnetaan. Ja nyt kaiken muun lisäksi vaikutan vielä katkeralta entiseltä, kun oikeasti kyseessä on se, että mies on kohdellut minua niin törkeästi, että en kykene olemaan tekemisissä kavereina.
Tuntuu, etten enää koskaan voi luottaa keneenkään. :( Lisäksi on tosi epäreilua, että minulta on ns. mennyt maine työpiireissä tämän vuoksi – pienet piirit ja juttu kulkee, nyt olen ties kuinka kauan se katkera entinen, joka ei osaa jatkaa elämäänsä. En kuitenkaan halua, että tästä tulee mitään julkista suhdesoppaa, koska vaikka olisinkin silloin ikään kuin syyttömän asemassa, niin ei anna kenestäkään fiksua vaikutelmaa, jos tällaisia asioita aletaan käsitellä työ-yhteyksissä. Ystäväpiiristäni iso osa on samalla alalla töissä, joten ei ole oikein mitään paikkaa missä tästä voisi puhua avoimesti.
En käsitä, miksi kukaan toimii niinkuin eksä. Miksi vaivautua tällaiseen valheiden verkkoon ja minun kusettamiseeni, kun olisi voinut jatkaa elämäänsä ihan rauhassa ja olla kaverini? Oloni on täydellisen petetty, surkea ja paska. :(
Kommentit (19)
Tiedän, ettei elämä tähän lopu ja että paskemminkin olisi voinut käydä, aikaa erosta on vain aika vähän. Ja kun en voi puhua tästä kenellekään, tilanne tuntuu vielä pahemmalta.
Kiitos vastauksista. :)
ap
Puhu täällä, se auttaa :-). Ja kirjoita päiväkirjaa!
Joo, täältä löydät vertaistukea, sen takaan. Itse pilasin oman elämäni täysin. Enkä edes oppinut ensimmäisestä erehdyksestä, vaan piti toinen kokea. Mitä kaikkea olisin voinut saada elämältäni, jos olisi ollut itsetunto kunnossa. Kyllä kaduttaa.
Huoh, nuo puhumattomat miehet on tuttu juttu. Minä luulen, että mies törmää Maijankin kanssa jossain vaiheessa samaan ongelmaan. Suhteen alussa ehkä jutteleekin jotain, mutta kun tulee arki ja mahdollisesti vaikeuksia elämässä, niin mies vetää lukkoon ja jättäytyy puhumattomaksi. Kurja heille. Sinulle sen sijaan hyvä, kun olet aikasi surrut, sinulla on vielä mahikset parisuhteeseen aikuisen, puhuvan ihmisen kanssa.
Ja vaikka piirit olisi kuinka pienet, niin ei sillä ole lopulta merkitystä, mitä ihmiset puhuvat selän takana. Ainahan sitä juorutaan, mutta kun omalla käyttäytymiselläsi näytät että ole fiksu ja ajatteleva ihminen, niin olet vahvoilla. En kyllä ymmärrä, miksi et voisi kertoa omaa kantasi asiasta edes läheisimmille työkavereille. Ei kaikkien tarvitsekaan kaikkea tietää, mutta olisi hyvä, jos edes joku tietäisi tilanteesi.
Voimia kovasti sinulle!
Mullakin on kokemusta tuollaisesta tuppisuusta, enkä aio moisiin haksahtaa enää koskaan. Nykyinen mies puhuu vaikeistakin asioista.
Tsemppiä Ap! On niitä hyviäkin.
Olen siitä iloinen, että en jäänyt tuohon suhteeseen, mutta lähes päivittäinen Maijan näkeminen ottaa koville. Lisäksi abortti tuo oman surunsa, josta en syytä entistä miestä. Surisin sitä vaikka olisimmekin puhuneet. Nyt kun en ole puhunut entisen miehen kanssa, suru menetetystä lapsesta on vielä suurempi.
Pitäisi varmaan alkaa kirjoittaa päiväkirjaa. Olin vaitonainen erosta ystäväpiirillenikin juuri siksi, että kaikki tuntevat kaikki (mikä mahdollisti entisen miehen toiminnan, ironista kyllä - hän siis tiesi, etten ollut puhunut juuri mitään eikä tauosta ollut siis tietoa muilla kuin minulla ja miehellä). Helpotti jo tämä anonyymi kertominen ja se, että muut ovat kokeneet samaa. Tylymmän puoleisetkin kommentit ovat mielestäni hyviä, kun niiden avulla voi suhteuttaa asioita.
Mutta miten pitkän ajan kuluttua tälllaisen jälkeen osaa luottaa? Miten olette päässeet yli siitä pelosta, että seuraavakin tekee kuten entinen kumppani?
-ap
2jatkaa
sori, ei ollut tarkoitus olla tyly...
se pelko seuraa lopun elämäsi, jos annat sille vallan. Sinun pitää valita, että haluat luottaa. jos elät pelosta käsin, niin lopetat elämisen.
minä suhtetan sen myös niin, et hei - selvisin viimeksikin! Minusta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin uskoa, että elämä kantaa.
luottamus nousee siitä, että toinen osoittautuu luotettavaksi. syytön, kunnes toisin todisetaan.
Paras ratkaisu on kertoa totuus ulkopuolisille. Se helpottaa oloasi aivan takuuvarmasti. Et ole tehnyt mitään väärää joten miksi häpeäisit kertoa?
Ehkä tässä on jotain samaa kuin siinä, että miehet jättävät vakavasti sairastuneet vaimonsa helpommin kuin nainen miehen. Kyvyttömyys kohdata vaikea asiaa ja käsitellä sitä.
Miehesi pakeni sinua ja tilannetta, oli selkärangaton, mutta olisi voinut toimia vielä pahemmin. Vaikka "kaikki" tietäisivätkin aborttikuviosta ja teidän tauoista, niin ei muiden silmissä se, että alkaa tapailla toista, kun tehdään jo eroa, niin hirvittävän tuomittavaa olisi.
Ehkä joku päivä voit tuntea sääliä miestäsi kohtaan - hänkin tulee elämässään vielä vaikeita asioita kohtaamaan, ja tuolla toimintamallilla onnellista lopputulosta ei tule.
Miksi et puhu ystävillesi? Tätä en tajua. Yhdelle tai kahdelle läheisimmälle?
Ap, vaikutat valtavan fiksulta tyypiltä. Olet käyttäytynyt kaikin puolin korrektisti vaikeassa tilanteessa ja pitänyt pään pinnalla. Hyvin sinulle tulee käymään, usko pois. =)
13: siksi en puhu, että minua ahdistaa että yhteiset ystävät ja tutut tietäisivät asioistani. Jos abortti tulee ilmi, joutuisin sitten pahimmillaan sitäkin jotenkin "selittämään" ja saattaisi vielä vaikuttaa siltä, että olen tehnyt mukavuusabortin, kun en kerro kaikkea. En siis ole tiedottanut sairauksistani töissä enkä aiokaan, siinä ei olisi mitään mieltä. Lisäksi tiedostan hyvin sen, mitä 12 kirjoitti: kukaan ulkopuolinen ei näe sitä, miten syvästi miehen toiminta haavoitti minua. Tämä on helppoa nähdä ylireagointina ja ajatella, että onhan sitä pahemmastakin selvitty (enkä siis tarkoita että se oli 12:n pointti, vaan että ymmärrän miltä tämä näyttää kun ei ole itse mukana kuviossa).
Se on hyvä pointti 2, että pitää vain uskaltaa luottaa. Jossain vaiheessa varmasti uskallan alkaa tapailla taas ihmisiä, ja se askel on vain pakko ottaa että aloittaa jotakin uutta, jos aikoo jatkaa elämäänsä. Hyvin kaukainen ajatus tällä hetkellä. :(
Sulla ei ole yhtään "omaa" ystävää? Ei ketään, kenelle uskoutua? Olen tosi surullinen sun puolesta :(
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 10:44"]
Ap, vaikutat valtavan fiksulta tyypiltä. Olet käyttäytynyt kaikin puolin korrektisti vaikeassa tilanteessa ja pitänyt pään pinnalla. Hyvin sinulle tulee käymään, usko pois. =)
[/quote] Komppaan tätä täysin. Ihailtavan aikuismaisesti ja korrektisti hoidit tilanteen. Ihan varmasti sulle on vielä parempaa tulossa, koska ansaitset niin paljon parempaa. Jätä nuo ihmiset omaan arvoonsa ja nyt alat suunnitella omaa elämää, aloitat jonkun kivan uuden harrastuksen tai teet jotain muuta mitä et voinut/ehtinyt kun olit tuossa suhteessa. Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos edelleen kaikille kommentoijille. :)
Ja minulla ei tosiaan ole ketään sellaista ystävää, joka ei olisi työn kautta tuttu. Pienet piirit, tiedän. Tunnen ihmisiä siis muualtakin, mutta en ketään niin läheisesti. Ja ihan kavereille en viitsi alkaa näin kipeitä asioita avata. Sekin vaikuttaa, että kun pelkään työnantajan reagointia sairauksiini, olen tosi varovainen kertomaan mitään - jossain ystävän sivulauseessa voisi tulla ihan tarkoittamatta sitten esille asioita, joita en halua kertoa töissä.
-ap
Jos jollakulla on vielä jakaa käytännöllisiä strategioita selviytymiseen, niin kertokaa. Muiden kokemuksista voi oppia, jos haluaa (ja minä haluan).
-ap
Elämä on.... Sori, mutta minulta puuttuu nyt empatia. tarinani on samantyyppinen, mutta yhteistä elämää oli 20 vuotta. Sellaista tapahtuu.
tuosta pääsee yli anteeksiantamalla. Niin miehelle, maijalle kuin itsellesikin. Sitä ennen sinun on vain podettava koko tunteiden kirjo. Niin se menee.
Sulla on paha olo, varmasti on. Mutta analysoit itsesi ihan pohjalle nyt. Elämä menee eteenpäin ja lööpit vaihtuu. Ei sinusta kovin kauaa jakseta jauhaa.
Keskity niihin asioihin, jotka ovat tässä tapauksessa positiivisempia, kuten että ette taistele lasten huoltajuuksista, talosta, autoista, omaisuudesta. Mies ei ollut juoppo-narsisti-pahoinpitelijä ym. eli asiat ovat kuitenkin omalla tavallaan siedettävästi/hyvin. (Otan osaa lapsesi kohtaloon.)
Aika kuluu, uusi mies ilmaantuu elämääsi, joka muuttaa suuntaa. Sitä kannattaa odotella. Mies petti ja oli halpamainen raukka. Ethän anna hänen enää pitää mieltäsi hallussaan ja estää sinua elämästä. Unohda.