Tarkoitus olisi saada 20kg jouluksi.
Tai jopa enemmän. Nyt pienistä valinnoista kysyttävää. Aamutreeni kotona tyhjällä mahalla vai ei? Ei porrasjuoksua, crossilla sekä lihasharjoitteet.
Illlalla klo 19 jälkeen ei mitään? Tyhmää vai järkevää?
Lähtöpainoa noin 90kg ja pituutta noin 167cm. Eli siis pudotettavaa olisi jopa 35kg..... Mutta tuo 20kg on loppuvuoden tavoite. Tarkoitus saadahitaasti pois ja pysymään poissa! Ei jojoilla. Kaikki vinkit muutenkin tervetulleita.
Kommentit (12)
Kannattaa syödä jotain pientä noin 30-45 min. ennen aamutreeniä (esim. luonnonjugurttia marjoilla/hedelmällä, banaani, smoothie), jaksat treenata paremmin. Treenin jälkeen sitten varsinainen aamupala.
Rasvaa ei pala yhtään yhtään enempää jos treenaa tyhjällä mahalla kuin jos on syönyt jotain pientä, joten tyhjällä mahalla ei tarvitse senkään vuoksi kärvistellä. Itselläni aamutreeni kulkee paremmin jos olen syönyt jotain ennen treeniä.
Hiilarit minimiin. Syö kunnolla äläkä pelkää (luonnollista) rasvaa.
Itse kun tiputin 20 kiloa kolmessa kuukaudessa, niin heräämisen jälkeen join lasillisen vettä ja sen jälkeen lähdin kävelylenkille, tai lumitöihin noin 35-45 minuutiksi. Sen jälkeen suihku ja aamiainen, joka oli kuppi teetä pari ruisleipää ja lautasellinen kaurapuuroa ja hedelmä.
Itse suosittelisin aamuksi jotain hieman kevyempää harjoitetta, esim juuri kävelyä. Ulkona herää mukavasti ja saa raitista ilmaa. Vaikka reipas kävely on tavallaan kevyt liikuntamuoto on se samalla myöskin yllätävän tehokas, eikä rasita niveliä niin paljon kuin juoksu. Sitten päivällä pidempi ja hieman rasittavampi lenkki/harjoitus. Itse en tuon 20 kilon pudotuksen aikana harrastanut muuta liikuntaa kuin kävelyä ja lumitöitä.
Mutta muista, että liikunnalla on painonpudotuksessa huomattavasti pienenmpi osuus, kuin ravinnolla. Silti ravinnossakaan ei mitään ihmekikkailuja tarvitse. Sinulla on kymmeniä kiloja ylipainoa, jotka olet melkoisella varmuudella hankkinut herkkuja, eli sokeria syömällä ja juomalla. Jättämällä KAIKKI sokeriherkut, olet jo oikealla tiellä ja painonpudotuksesi alkaa samantien, ellet sitten vetele muuta ruokaa valtavia määriä.
Eli tiivistetysti: Kaikki karamellit, leivokset, makeat juomat, sipsit, alkoholi ym pois. Syöt vähintään neljänkertaa päivässä monipuolisesti hyviä hiilareita korostaen (vähemmän perunaa ja pastaa, enemmän kasviksia). Juomana pääasiassa pelkkä vesi jota juot päivän aikana tasaisesti ja runsaasti. Lisäksi ruuan kanssa voi juoda maitoa ja aamiaisella kahvia/teetä, mutta ilman sokeria. Välipaloina hedelmiä ja vihanneksia.
Kun sinulla on noin runsaasti ylipainoa, niin en sen liikunnan kanssa ihan hirveästi alkuun höntyilisi. Pahimmillaan voit vain saada paikkasi jumiin ja hajalle. Aloita liikunta alkuun kevyemmin ja keskity sen ravintopuolen ja muutenkin elämäntapojen kuntoon laittamiseen, niin ole hyvällä tiellä kohti terveempää elämää :)
Kommentoija oli siis mies, mutta samat neuvot pätevät yhtälailla myös naisiin.
Mulla on enää 8kg omaan tavoitteeseeni matkaa.
Painoa on lähtenyt yksinkertaisilla valinnoilla.
En karppaa, mutta olen vähentänyt hiilareiden määrää. En käytä makeutusaineitakaan vaan sokeri sokerina silloin kun sitä jossain muodossa tulee. Vehnäleivän sijaan syön ruisleipää. 3 palan sijaan riittää 1-2 palaa. Aina leivälle myös kurkkua/salaattia/tomaattia.
Aamiaiseksi syön lautasellisen kaurapuuroa. Ennen varsinaista aamiaista otan kuitenkin pienen mukin maitoa tai maustamatonta jogurttia. Sitten laitan puuron muhimaan ja käyn suihkussa + puen. Menee n 30min ennen kuin syön itse aamiaisen. Sain tämän vinkin raskausdiabetekseen liittyen diabeteshoitajalta. 1dl maitoa käynnistää insuliinintuotannon. Kun puolituntia on mennyt, on elimistössä sopivasti insuliinia polttamaan puuron hiilarit.
Samasta syystä syön lounaan rauhassa ja vasta n 30min lounaan aloittamisesta syön jälkiruoan. (kyllä sallin itselleni jälkkärin)
Lounaalla täytän yli puolet lautasesta kasviksilla. Salaattia, porkkanaraastetta, kurkua, tomaattia, lämpimiä kasviksia. Syön ihan tavallista ruokaa lounaalla, mutta huolehdin siitä että saan kasviksilla vatsaani myös täytettä.
Välipalat koitan pitää hiilarittomina tai vähähiilarisina. Hedelmän sijaan esim kurkkua ja leivän sijaan raejuustoa tai paistettuja munia tms. Ei se hedelmäkään ihan kielletty mulla ole vaan voin syödä hedelmän taas sen puolen tunnin päästä insuliinituotannon käynnistymisestä.
Iltapalan syön yleensä 18-19 välillä, mutta viikonloppuisin tulee nautittua leffaa katsellessa esim juustopaloja ja viinirypäleitä punkun kera.
Teen joka viikko 1-2 pitkää lenkkiä 1-2h. Näiden lisäksi jumppaan tai käyn salilla keskimäärin kerran viikossa. Työmatkat teen pyöräillen säällä kuin säällä. Pyrin välttämään hissin käyttöä. Työpaikkani on kuudennessa kerroksessa, joten joskus tästä tulee lipsuttua. Kävelen portaat joka päivä vähintään kerran.
Pidän koko päivän taskussani/housunvyössä askelmittaria. Sen avulla seuraan että joka päivälle tulisi ennen klo 17 vähintään 8000 askelta. Jos tämä ei täyty, lähden iltalenkille.
En kieltäydy kokonaan herkuista, teen vain pieniä valintoja. Kakusta riittää pienempikin pala, jos sitä tarjolla on. Jos on tiedossa kahvitunnilla herkuttelua (merkkipäiviä), käynnistän insuliinintuotantoni 30min ennen.
Näillä valinnoilla olen 2v aikana saanut tasaisesti tippumaan 15kg. Kuulostaa varmasti pieneltä käytettyyn aikaan nähden, mutta ideanani onkin että tämä on pysyvä muutos ja laskusuunta on olemassa yhä. Laihdun 0,5kg/kk yhä.
Mulla on sama lähtöpaino ja tavoite 25 kiloa. Meen tässä välitavoitteina eli ensin tavoite saada paino 85:een. Mä lasken kaloreita, syön 1400 kcal päivässä, liikuntapäivinä 1500. Kuntosali kaks kertaa viikossa, siihen sisällettynä 30 minsaa juoksumatolla vauhti 6 km/h ja kulma 3. Tulee tällä ainakin mulle hyvä rasvanpolttosyke.Tän lisäksi kaksi kertaa viikossa tunnin sauvakävely tai vesijuoksu. Lisäksi työmatkat pyörällä. Kaks kiloa on lähtenyt kahdessa viikossa.
7 jatkaa
Kuuntelisin sinuna tuon miehen neuvoja liikunnan suhteen, varsinkin jos et ole oikein aikaisemmin liikkunut. Saat vaan paikat jumiin ja liikuntainto lähtee äkkiä. Tästä on lukemattomia esimerkkejä.
Itse oon urheillut aina, vaikka olenkin tällainen läski. Mun mielestä 4-5 kertaa liikuntaa viikossa, kerran päivässä, riittää. Mä lasken päivän liikunnaksi sen aamulenkin. Se riittää mulle, kun ikääkin jo 40 ja salilla kuitenkin käyn.
Ei pasta mitään haitallista ole vaikka kaikki aina siitä valittavat. Toki ihan vaaleaa pastaa kannattaa välttää. Suunnilleen kaikki huippu-urheilijat syövät jatkuvasti pastaa, eikä heidän tapansa ole muuttunut mihinkään vaikka koko ympäröivä maailma kuinka epätoivoiseti karppaisi.
Itse syön pastaa monesti viikossa ja paljon. Ja kunto on loistava.
Ap vastaa, kiitos kaikille. Tosiaan kaikki kilot EI ole todellakaan tulleet syömällä. Olen liikkunutkin reippaasti, päivinä kun terveys on antanut myöten. En kiellä ettenkö herkuttele kuten kaikki me tehdään. Mutta en tosiaan syö sellaisia määriä mikä selittäisi nämä kilot. Sairastelu on osansa tehnyt, kun sen suhteen on lääkitys että pärjään paremmin, on nyt tarkoitus saada kilot pois. Ja jatkaa suht normaalia elämistä. Moni on hämmystynyt kun huomaa kuinka vähän oikeasti syön. En nyt valehtele, vaan olen rehellinen.
Mutta pienin askelin kohti loppuvuotta. Tiedän että saisin jollain nutrauksella kilot pois jo kesäksi mutta siihen en rupea. Koska kyse ei ole varsinaisesti laihdutuksesta vaan elämäntapamuutoksesta. Liikunta on aina kuulunut elämääni, mutta viime vuosina ei ole enää ollut päivittäistä. Mutta kun on ollut hyvä päivä, olen ottanut siitä kaiken irti.
Onnea lihotusyrityksessäsi, että saat ne 20 kg jouluksi! =)
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 02:43"]
Onnea lihotusyrityksessäsi, että saat ne 20 kg jouluksi! =)
[/quote]
kiitos :D en tajunnut kuinka hassu tuo otsikko oli. Ap.
Syö terveellisesti, pieniä aterioita 2-3 tunnin välein, kävele tai pyöräile aina kun voit ja vähintään yksi lenkki päivässä minimi 30min..