Miksi terapeutti sanoo usein "tästä me voitais jutella seuraavalla kerralla"

Perus lopetussanat kun ”aika alkaa loppua” (mutta rahastus ei). Ei ole kirjannut mitään ylös 100 €/h liksalla, puhumattakaan että viitsisi kerrata asiakkaan asiat nopeasti ennen seuraavaa kertaa. Tällaista hyvöksikäyttöä, ei sen kummempaa.

Aika loppuu? Ja varmaan olettaa, että itse otat asian puheeksi seuraavalla kerralla. Mistä me voimme tietää.

Terapeutti on vähän kuin lakimies. Kuuntelee kaikkea sitä mitä tahdot kertoa symppis ilme kasvoillaan niin kauan kun tuntiliksa juoksee. Kyselee vielä lisää, joskus ihan aiheestakin.

Vierailija kirjoitti:

Aika loppuu? Ja varmaan olettaa, että itse otat asian puheeksi seuraavalla kerralla. Mistä me voimme tietää.

Puheeksiotto ja etenkin muistaminen on _terapeutin_ tehtävä!

Hänellä ei ole ammattitaitoa. Vaihda terapeuttia. Terapeutti välttelee asioidesi käsittelyä, koska hänellä ei ole mitään annettavaa ongelmiesi käsittelyyn tai niiden ratkaisemiseksi.

Terapeutti haluaa tietenkin istuntojen jatkuvan loputtomiin ja pohjustaa aina seuraava kertaa ja sitä seuraavaa, jne.

Terapeutit ovat täyttä humpuukia. Kallis tuntiliksa siitä että puhuu ja setvii itse omia ongelmiaan kun toinen näennäisesti kuuntelee ja ymmärtää. Päiväkirja ajaa saman asian ehkä tehokkaammin, jos ei ole ystäviä joille avautua.

Ei jaksa enää kuunnella tilitystäsi ja toivoo, että unohdat aiheen ensi kerraksi?

Mulle sanoi noin, kun oli jotain tärkeältä ja keskeiseltä vaikuttavaa noussut esiin muussa yhteydessä. Ja me kyllä yleensä myös siitä puhuttiin. Joskus otin itse puheeksi, jos terapeutti oli unohtanut. Ihmisiä hekin vain ovat, täytyy olla itsekin aktiivinen.

Siis terapiassa on tarkoitus puhua asioista, joita olet viime aikoina miettinyt, ja työstää niitä eteenpäin, jottai voisit sitten miettiä lisää. Toisin sanoen, kun terapeutti sanoo, että ”tästä vitaisiin puhua seuraavalla kerrralla”, hän tarkoittaa, että ”mieti tätä ensi viikolla, niin päästään puhumaan”.

Eikö teitä yhtään inhota maksaa jutustelusta? Eihän sinne olisi pakko mennä. Vai onko?

Niinpä , sinähän se siellä juttelet ja terapeutti kuuntelee. Sano terpalle ensi kerralla "tästä minä voin jutella , ei me". : D

Vierailija kirjoitti:

Eikö teitä yhtään inhota maksaa jutustelusta? Eihän sinne olisi pakko mennä. Vai onko?

Ei inhota. Ja ei tietenkään olisi pakko mennä, mutta menen mieluummin kuin a) kannan ja märehdin ongelmiani yksin tai b) kaadan ne ystävien tai läheisten niskaan. Joku, jonka tuntieta ja ajatuksia ei tarvitse miettiä, on paljon parempi.

Mulla oli aikoinaan käsilaukussa vekkari joka kuuluvasti ilmoitti ajan loppumisesta , terapeutti tykkäsi!

Aika loppuu ja samalla sitouttaa tulemaan toistekin.

Sama juttu itsellä. Ensi kerralla ei enää edes muista, että mitä aiheita piti käsitellä.  Eikö ne voi laittaa sen vertaa ylös niitä juttuja, ihan niinkuin missä tahansa muussa työpaikassa? Kyseessähän on eräänlainen projekti, jonka päämäärä on elpyminen. Eihän mitään voi tapahtua jos ei ole jonkinlaista johdonmukaisuutta koko touhussa.

Olisi itse potilaanakin helpompi sitoutua ja työstää itsensä parantumista kun olisi selkeä polku mitä edetä.

Vierailija kirjoitti:

Terapeutit ovat täyttä humpuukia. Kallis tuntiliksa siitä että puhuu ja setvii itse omia ongelmiaan kun toinen näennäisesti kuuntelee ja ymmärtää. Päiväkirja ajaa saman asian ehkä tehokkaammin, jos ei ole ystäviä joille avautua.

Et tiedä mistä puhut. Käsittelemättömät traumat ovat kuin aikapommeja ihmisen mielen syövereissä. On asioita, jotka eivät ratkea kaverille puhumalla tai päiväkirjaa kirjoittamalla.

Vierailija kirjoitti:

Eikö teitä yhtään inhota maksaa jutustelusta? Eihän sinne olisi pakko mennä. Vai onko?

Ei inhota. Terapia on pelastanut elämäni. On asioita, jotka on pakko käsitellä ammattiauttajan kanssa. Ei se ole varsinaisesti jutustelua, jos yhtäkkiä tiedostamattomasta nousee traumamuistoja ja niitä käydään läpi terapiassa. Niiden läpikäyntiin on ihan omat tekniikkansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutit ovat täyttä humpuukia. Kallis tuntiliksa siitä että puhuu ja setvii itse omia ongelmiaan kun toinen näennäisesti kuuntelee ja ymmärtää. Päiväkirja ajaa saman asian ehkä tehokkaammin, jos ei ole ystäviä joille avautua.

Et tiedä mistä puhut. Käsittelemättömät traumat ovat kuin aikapommeja ihmisen mielen syövereissä. On asioita, jotka eivät ratkea kaverille puhumalla tai päiväkirjaa kirjoittamalla.

Käsittelemättömät traumat ovat aikapommeja. Mutta yksi lystihän se on, millä tavoin tai kenen kanssa ne käsittelee. 

Itselläni on samanlainen kokemus. Kävin KELA:n tukemassa psykoterapiassa kaksi vuotta, emmekä terapeutin kanssa koskaan käsitelleet niitä asioita, joista oli tarkoitus puhua ”seuraavalla kerralla”, tai tehneet niitä harjoituksia, joita terapeutti sanoi että voisimme ”joskus” tehdä. On ehkä sanomattakin selvää, että kyseinen terapia ei loppujen lopuksi auttanut minua oikeastaan millään tavalla.

Kahden terapiavuoden jälkeen silloinen hoitava psykiatrini päätti, että siirryn erääseen julkisen puolen terapiaan, josta sitten sainkin melko paljon apua. KELA-terapeutti kehtasi kuitenkin terapiani loppukeskustelussa väittää, etten hyötynyt hänen tarjoamastaan terapiasta ainoastaan siksi, että kävin siinä vain kaksi vuotta, enkä kolme.