On ollut tyrmistyttävä shokki saavuttaa keski-ikä.

Miksi te ette harrasta mitään ja tutustu muunlaiseen elämään kuin vain siihen koti-työ-lähikauppa akselilla oleviin ?

Haluaisitteko te, ettei teillä olisi kaikkea tuota?

[quote author="Vierailija" time="14.03.2014 klo 14:09"]

Elämä ei ole suorittamista. Tee sitä, mikä tekee sinut onnelliseksi. Kasva siksi ihmiseksi, joka olet. Kuulostaako typerältä ja kliseeltä? Se on kuitenkin totta. En tiedä onko omista kokemuksistani apua toisille, luonteet ja kohtalot ovat niin erilaisia. Ehkä tämä jotain jollekulle kuitenkin avaa. Lähestyn jo kovaa vauhtia 50v. rajapyykkiä, mutta tämä 90-luvun lamanjälkeinen kova elämä on kai pitänyt minut sielultani niuorena. Ei ole ollut vaiktuista työpaikkaa, johon leipiintyä. Avoliitossa olen edelleen, jo kolmatta vuosikymmentä, naimisiinmeno ei vain jostain syystä tunnu mun jutulta. Aloin opiskella uudelleen nelikymppisenä, valmistun kohtapuoliin. Nykyinen työni, jota olen opintojen ohessa tehnyt jo vuosia, on enimmäksen mielenkiintoista, mutta luonteeltaan epävarmaa - toimin yrittäjänä ja töitä on välillä liikaa, välillä ei lainkaan.. Nuorena tein valintoja, jotka veivät minut seikkailuihin, en halunnut jäädä luomaan uraa johonkin toimistoon, vaikka olisi ollut mahdollisuus. En myöskään ole koskaan ajatellut, että olisi pakko suorittaa jotain tiettyjä kuvioita. Otan vastaan tilanteet sellaisina kuin ne tulevat ja koetan selvitä, sekin on aika mielenkiintoista. Tuo sinun listasi tavoitteista, jotka on nyt saavutettu, järkyttää minua, sillä minulla on aivan erilainen suhtautumistapa elämään. Elämä on seikkailu - elämä on suklaarasia - koskaan et tiedä mitä saat. Elämän mielekkyys on siinä, että tuli mitä tuli, haasteisiin vastataan ja on hauska katsoa, mitä sitten seuraa.

[/quote]

Erinomainen kirjoitus ja vastaa täysin omaa maailmankuvaani ja uskomuksiani. Olen 36-vuotias ja edelleen vasta urani alussa. Itse nautin tilanteesta ja siitä, että kaikkea ei ole rakennettu valmiiksi, mutta onhan tämä myös rankkaa ja vaikuttaa ympärilläni olevien ihmisten elämään myös - ensisijaisesti mieheni elämään. Ainoa asia, mitä kadun ja harmittelen tilanteessani on se, että mies ei voi tehdä samanlaisia riskisiirtoja ja elää vapaasti, koska taloutemme ei kestäisi sitä että kummankin tulot olisivat yhtä epävarmalla pohjalla.

Jaksan vielä uskoa ja toivoa, että urani tästä vakiintuu. Silloin kannustan vuorostaan miestäni lähtemään tavoittelemaan unelmiansa! Uskon, että osaan nauttia elämästäni siinä vaiheessa myös seuraamalla ja ottamalla osaa hänen unelmiensa tavoittelemiseen, vaikka oma elämäni olisikin jo hieman tasaisempaa ja tylsempää puurtamista.