Lue keskustelun säännöt.
Nyt kun olen itse anoppi
14.03.2014 |
Minulla on nyt sitten miniä ja vävy. Ja pakko myöntää, että valitettavasti oma anoppini edelleen pitää minua vääränä vaimona pojalleen ja vääränlaisena kasvattajana lapsillemme, väärällä tavalla taloutta pitävä ja kotia hoitava, en osaa kukkia kasvattaa, en oikein säilöä marjoja, en tehdä oikein mitään. Nykyään yhä enemmän kiukustun ja kauhistun sitä, miten täydellinen katastrofi hän itse on anoppina.
Itse anoppina suhtaudun miniään ja vävyyni mitä suurimmalla kunnioituksella ja tietynlaisella varovaisuudellakin, etten tallaa varpaille. Itse kun sitä olen nyt 25 vuotta saanut kokea. En ikimaailmassa halua heille omia kokemuksiani. Olenkin sanonut, että minulle saa sanoa suoraan, jos olen niin sokea, etten näe omaa ärsyttävää käytöstäni. Minulla on kaverillisen lämpimät suhteet minääni ja vävyyni. Että lähtisin päsmäröimään ja narisemaan ja neuvomaan pyytämättä esim. miniääni kodinhoidossa ja pyykinpesussa... ajatuskin puistattaa.
Kommentit (3)
Toivottavasti asiat ei muuttu silloinkaan. En ole sellaista ihmistyyppiä joka puuttuu toisten asioihin, en lasteníkaan asioihin. En juoruile naapureista, minua ei kiinnosta miten asiat "tehdään oikein", olen vähän boheemimainen luonne. Luulen sen helpottavan anoppina olemista. Oma anoppini alkoi päsmäröintinsä suunnilleen viikon kuluttua hänen elämäänsä ilmestyttyäni. Lapset tulivat kuvaan vasta vuosien päästä, mutta silloin suhde oli jo ihan rämeikössä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ole edes puheväleissä anoppini kanssa, kun en kerran hänen pojalleen kelvannut. Mieheni on hyvin onnellinen kanssani ja meillä on kauniit lapset. Lapset näkevät mummoaan kun mieheni jaksaa heitä anoppilaan viedä. On kyllä hyvä mummo lapsillemme, siitä pitää olla onnellinen. Mutta niin karmea anoppi, etten sairaana ja aina kipeänä ihmisenä jaksanut ylläpitää paskaa suhdetta. Pärjään paremmin ilman anoppiani. Minun äiti rakastaa ja arvostaa miestäni osana perhettämme, mutta hän onkin itse myös kokenut kamalan anopin eikä aio olla itse sellainen.
Niin kauan kuin heillä ei ole lapsia, suhteenne sujunee ongelmitta. Mutta siinä vaiheessa, kun tulee lapsenlapsia, ongelmat kärjistyvät helposti. Oman tyttäreni anopin anoppi on aivan kamala - olen tavannnut hänet usein. Määrää ja komentelee minuakin, saatika sitten miniäänstä, jota on määräillyt jo 30 vuotta. Hän on rasittava siinä, että ei yhtään ota kuuleviin korviinsa, jos hänelle sanoo, että tätä asiaa ei tehdä niin kuin sinä haluat.
Tyttäreni anoppi on kärsinyt oman anoppinsa käytöksestä. Mutta nyt kun meillä on lapsenlapsi, niin hän onkin alkanut puuttua nuorten elämään ja määräillä asioita. Eikä kuuntele, kun hänelle puhutaan. Olemme tyttäreni kanssa hieman huvittuneita, mutta tytär miniänä on myös välillä vihainen anopilleen. Periaatteessa tälle voi sanoa suoraan, mutta ongelma on se, ettei hän oikeasti kuule, mitä hänelle sanotaan. Ihan kuin seinälle puhuisi. Onneksi hänessä on myös paljon hyviä puolia...