Lue keskustelun säännöt.
Mistä mä saisin ystävän?
13.03.2014 |
Kaikki muut on päässeet elämässä eteenpäin, itse junnaan vieläkin minimipalkalla paskaduunissa asuen kaupungin asunnossa. Teen ihan normaalia työviikkoa, 30-40 tuntia tarpeen mukaan, rahallisesti pärjään kyllä, mutta muuten mun elämä on tosi köyhää. Kaikki vanhat kaverit on päässeet jo opiskelemaan, itse vietän toista välivuotta. Opiskelemaan olen hakenut ja oikeasti panostanut että pääsisin, mutta epäonnistunut joka helvetin kevät ja syksy. Olen asiakaspalvelutyössä ja töissä olen ihan suosittu, olen hyvällä tuulella ja saan positiivista palautetta jatkuvasti, tosin pomo ihmettelee että miten mä suostun aina tuuraamaan jos tulee sairastapauksia. Tuuraan ettei tarvitse tulla takaisin tähän ahdistavaan loukkoon olemaan yksin tunti toisensa jälkeen.
Kotona luen, opiskelen, katson elokuvia, pelaan pleikkaa, surffailen, hoidan lemmikkimatelijaa, siivoan, tapan aikaa. Sitä on niin vaikea selittää, haluan ystävän tai jotain seuraa, mutta samalla pelkään ihmisiä ihan helvetisti. Olen aikoinani tuhonnut yhden syvän ystävyyssuhteen totaalisesti (puhuin kiihtyneessä tilassa suuni puhtaaksi vaikka yleensä olen tosi rauhallinen), ja pelottaa että niin käy taas. En halua ketään, mutta samaan aikaan haluan. Ikäänkuin olisin jäänyt tämän oman äärimmäisen introverttiuteni vangiksi. Välillä olen tosi iloinen ettei ole muita ihmisiä ympärillä, voin tehdä mitä huvittaa milloin huvittaa (tietenkin työn puitteissa), mutta suurimmaksi osaksi vaan ahdistaa. Ahdistaa etten pääse opiskelemaan, ahdistaa tän maan taloustilanne, mitä jos valmistun enkä saa töitä? Mitä jos en ikinä löydä ketään? Mitä jos löydän jonkun mutta kaikki meneekin pilalle? Mitä jos mitä jos mitä jos. Stressaan ja huolehdin ihan kaikesta, aamuisin ahdistaa ja iltaisin ahdistaa, töissä ei ahdista kun on tekemistä ja seuraa. Lääkäriin en halua mennä, pelkään että saan jonkun diagnoosin ja sairaslomaa, koska kotona makaaminen saisi mut sekoamaan ihan täysin.
Nukun ja syön ihan normaalisti, pidän huolta itsestäni ja hygieniastani. Alkoholia en juo melkein koskaan, kerran ehkä neljässä kuukaudessa. Tupakkaan olen onnistunut itseni tosin koukuttamaan. Teen kaiken yksin, käyn syömässä ulkona yksin, käyn elokuvissa ja teatterissa yksin, keikoilla yksin, kävin jouluna jopa lomamatkalla yksin.
Perhe on, mutta ei olla ikinä oltu hirveän läheisiä. Vanhemmat välittää kyllä, mutta ei olla oikein ikinä saatu syvempää yhteyttä, olen niin erilainen muusta perheestä. Työkaverit on kivoja, mutta arastelen ihan hirveästi ehdottaa, että tapaisin heistä läheisimpiä työn ulkopuolella. Pelottaa että vaikutan epätoivoiselta, olen jotenkin vakuuttanut itselleni että ketään ei kiinnosta minä tai mun seura.
Olen 20-vuotias nainen ja asun pääkaupunkiseudulla, jos jotakuta kiinnostaa. Kaikki vaan ahdistaa.
Anteeksi pitkä vuodatus, en tiedä miksi mä tänne kirjoitan, ei vaan oikein keksinyt muuta.
Kommentit (15)
Jos haluat voin olla pitkän matkan peli kaveri. Jos sulla on PSN tunnnus ja mahdollisesti Steam-käyttäjä.
Oma PSN: f1nner (PS3)
Steam: Brütal Legend tai armed_and_deadly.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et vaikuta yhtään "epätoivoiselta", olet vain liian yksin. Ihan liian yksin. Olen itse ollut aina samanlainen ja sellaisina aikoina kun on ollut jonkin verran sosiaalista elämää, olen ollut onnellinen, vaikka jokin saa minut aina vetäytymaan ihmissuhteissa. Eikä minulla muuten ole Aspergeria tai autismia, etkä sinäkään siltä kuullosta.
Hae edelleen opiskelemaan! Opiskelujen alkaessa KAIKKI tai ainakin lähes kaikki tarvitsevat uusia ystäviä, joten silloin olet samassa tilanteessa muiden kanssa ja uusia ystävyyksiä syntyy.
Ja totta kai kannattaa opiskella! Huolestuneisuutesi tulevaisuuden työpaikasta kuulostaa ahdistuneisuuden ilmentymältä, kun kerrot että muutenkin ahdistaa. Ahdistuneisuudesta (ja yksinäisyydestä myös) kannattaa mennä puhumaan psykologille. Saat apua ja neuvoja ihmissuhteiden solmimiseen. Kukaan ei laita sinua saikulle, jos töissä kerran menee hyvin.
Tsemppiä! <3
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 20:14"]
Aspergerin-oireyhtymä...? Luetun perusteella tosi mahdollinen.[/quote]
En koe sosiaalisissa tilanteissa niinkään vaikeutta, en vain osaa lähestyä muita ihmisiä. Olen tietenkin todella huono arvioimaan omaa persoonallisuuttani, mutta ulkopuolelta olen saanut palautetta (ammattitasolta), että minulla on tunneälyä ja ihan normaalit sosiaaliset valmiudet. Epäilin tätä itsekin joskus, ja hakeuduin lääkärille, mutta siellä tultiin siihen tulokseen, että en täytä läheskään tarpeeksi kriteerejä. Minun ei ole vaikea ymmärtää ihmisiä, kehonkieltä tai äänenpainoja, ymmärrän muiden tunteita ja reaktioita. Olen käynyt muutamissa coneissa itsekseni, koska japanilainen kulttuuri on pitkään ollut sydäntä lähellä. Voisin ehkä yrittää etsiä jostain foorumeilta tai muualta näihin tapahtumiin ajoittuvia tapaamisia, kiitos ehdotuksesta.
3: Kiitos kovasti tarjouksesta, mutta valitettavasti en käytä Steamia :(
Olen sinua vanhempi, kahden lapsen äiti, mutta minulla on samankaltaisia ajatuksia kuin sinulla. Työn ulkopuolella ei ole ystävää vapaa ajalle. Kaipaan ystävää, mutta olen liian epävarma tutustumaan.
No sitten älä lopeta opiskelua ja yritä omalla tahdilla saada kaverit lähtemään vaikka syömään, leffaan tai jopa pelaamaankiin jos heitä sitten pelaaminen edes kiinnostaa.
Toivon että saisit edes yhden kamun :3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin tunnen itseni välillä tosi yksinäiseksi, tuntuu että en löydä mistään saman henkisiä ihmisiä. Näen muutamia ystäviä ja sukulaisia satunnaisesti, mutta kaipaisin sellaista ystävää jonka kanssa voisin tehdä kaikenlaista. Esimerkiksi kahvitella, kokkailla ruokaa, käydä vaikkapa elokuvissa ja kirpputoreilla ja joissakin hauskoissa tapahtumissa. Olisi mukavaa käydä yhdessä myös kävelemässä, jutella kaikesta ja sellaista. Viihdyn tosi hyvin kotosalla käsitöiden, kirjojen ja elokuvien parissa ja minulla on avomies sekä koira. Kaipaan silti välillä sellaisia ystäviä joiden kanssa voisin vaan hengailla. En käy esimerkiksi missään baareissa tai sellaisissa, joissa monet ikäiseni tuntuvat juoksevan joka viikonloppu..
Hei, sinä sopisit hienosti Walkerstalon vapaaehtoiseksi ja tutustuisit samalla tosi hienoihin ihmisiin. Siellä hyväksytään kaikenlaiset ihmiset. Katso milloin on seuraava koulutus Walkersin sivuilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmi kun asut pääkaupunki seudulla, olisin muuten hyvä ystäväehdokas :)
Tilanne helpottaa kun pääset opiskelemaan! Sieltä saat samanmielisiä ystäviä ja tuttavia. Opiskelin itse kaksi vuotta pääsykokeisiin ja tiedän miltä se tuntuu, kun on satavarma, ettei pääse mihin haluaa. Lupaan kuitenkin, että kun pääset johonkin haluamaasi kouluun, se on sen arvoista. Mihin kaikkialle olet hakenut?
Ahdistuksesi vähän huolestuttaa minua, varsinkin kun se johtuu tälläisestä asiasta. Et tunnu kovin introvertiltä, jos töissäkin sinusta pidetään. Älä lukittaudu tämä ajatuksen taakse ja ajattele ettet koskaan ketään. Pyydä rohkeasti ulos työporukkasi mukavinta, sinulle läheisintä kaveria. Ihmiset harvoin purevat, eikä siitäkään kannata loukkaantua, jossei joku pääse lähtemään.
Toivon että tilanteesi helpottaa, varsinkin ku se on osittain sinun itsesi päässä.
N22
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tosi paljon vastauksista, lohdullista ja samalla tosi surullista ajatella, että minunlaisia on näinkin paljon. Jotenkin sitä ajattelee, että oma yksinäisyys on jotenkin ainutlaatuista, mikä on aika höpsöä, olen varmasti tänään kulkenut kymmenien muiden yksinäisten ohi töistä kotiin tullessa :) Itseäni ei myöskään tosiaan kiinnosta baarissa juokseminen, tykkään olla yhden tai muutaman ihmisen kanssa kerrallaan, ja tosi monet ystävyyssuhteet on päässeet etääntymään sen takia, että mun pitää ikäänkuin "ladata akkuja" omassa rauhassa sen jälkeen kun olen sosialisoinut, vaikka olisikin ollut tosi kivaa, ja osa mun kavereista ei tätä ole pystyneet ymmärtämään. Tuntuu että olisin jotenkin irrallaan kaikesta, tulee niin tyhjä olo kun katselee muita ihmisiä ja miettii että kaikilla noilla on omat kuvionsa ja mä en liity keneenkään yhtään mitenkään. Olen jotenkin vaan niin vakuuttunut etten tule koskaan olemaan kenellekään sellainen ihminen jonka seuraa kaipaisi, ettei kukaan vaikka hyvään leffaan lähdössä mieti että haluaa juuri MINUT mukaansa. En osaa selittää, oon jotenkin niin tottunut siihen ajatukseen, etten ole kenellekään tärkeä. Kuulostaa kamalalta itsesääliltä, mutta en osaa oikein muutenkaan sitä selittää.
Ap (joka kirjoitti myös muuten viestin 5)
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 21:03"]
Tilanne helpottaa kun pääset opiskelemaan! Sieltä saat samanmielisiä ystäviä ja tuttavia. Opiskelin itse kaksi vuotta pääsykokeisiin ja tiedän miltä se tuntuu, kun on satavarma, ettei pääse mihin haluaa. Lupaan kuitenkin, että kun pääset johonkin haluamaasi kouluun, se on sen arvoista.
[/quote]Vittu mitä paskaa. Mä olin ap:n kanssa samassa tilanteessa välivuoden aikana eli sosiaalisesti täysin syrjäytynyt. Hain opiskelemaan ja pääsin haluamaani paikkaan - ja MIKÄÄN EI MUUTTUNUT!!! Edelleen olin yksin. Unelmien alakin osoittautui liian vaativaksi, joten jätin opinnot kesken. Pari vuotta meni hukkaan, eikä todellakaan "ollut sen arvoista".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei Ap! Sun kirjoitukset kuulostaa tosi tutulta ja toivoisin itsekin löytäväni ystäviä, joiden kanssa voisin viettää aikaa niin teekupposen äärellä kuin muutenkin jotain mukavia juttuja tehden. Mulla on itselläni ihan sama juttu, että olen oman rauhan tarpeessa sen jälkeen kun olen tavannut ystäviäni. Jotkut ovat ottaneet tästä jopa nokkiinsa, kun ei välttämättä joskus huvita lähteä johonkin kun haluankin vain olla itsekseni kotona :)
Mulla ei ole sellaista ihanaa ystäväporukkaa, jonka kanssa lähteä mökille viettämään kesäviikonloppua tai joiden kanssa järjestäisi illanistujaisia. En myöskään tykkää käydä baareissa, vaan pidän enemmänkin koti-illoista jolloin laitetaan yhdessä ruokaa ja katsotaan leffoja tai pelaillaan. Olen itsekin kotoisin pääkaupunkiseudulta, enkä ole keksinyt sellaista paikkaa jossa voisin tutustua uusiin ihmisiin.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 21:03"]
Mihin kaikkialle olet hakenut?
[/quote] Hain ensin yliopistoon todella suppealle alalle, jäin pisterajojen alle. Sen jälkeen hain hoitoalalle ammattikorkeaan, pääsin kaikki "älytehtävät" eli matikan, englannin, äikän, visuaalisen hahmotuskyvyn ja muut kirkkaasti läpi, mutta reputin soveltuvuusosiot, palautteesta kävi ilmi että olen liian arka, sisäänpäinkääntynyt ja "teoriatasolle" jämähtänyt toimiakseni hoitotyössä, ja tajusin myöhemmin että se on ihan totta, tykkään enemmän ajatella kuin konkreettisesti toimia. Olen harkinnut ja opiskellut myös journalistiikan ja psykologian pääsykokeisiin, vain todetakseni ettei olekaan mun juttu. Sitten aloin miettiä mikä todella kiinnostaa ja turhauduin, koska mua kiinnostaa ihan mielettömästi melkein kaikki, matikka, kielet, kirjallisuus, historia, olen ihan koukussa tietoon, rakastan etsiä tietoa ja omaksua sitä. Ja nyt viimein tajusin, että sen sijaan että erikoistuisin johonkin tieteeseen, voisin opiskella itse tietoa ja sen keräämistä. Eli informaatiotutkimus on mun seuraava tavoite, ja oon tosi helpottunut että tajusin sen. Muilla hakukohteilla on aina tullut epäilys ja katumus, mutta nyt olen yli puoli vuotta ollut samoilla linjoilla kun aikaisemmin olen etsinyt muita vaihtoehtoja jo parin viikon päästä päätöksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moikka ap,
Ilmaiset itseäsi tosi hyvin. Olen sinun tavoin vahvasti introvertti, ja ilmaisen itseäni paremmin kirjallisesti kuin kasvokkain. Ehkä sinulla on vähän sama juttu. Kuitenkin ajatuksesi ovat järkeviä, ja varmasti kelpaisit ystäväksi vaikka kuinka monelle. Olen mies (26v) ja parisuhteessa introverttinaisen kanssa, joka myös ahdistuu taloustilanteesta, työllisyydestä ja kaikesta mahdollisesta, kuten sinäkin.
Samaistuin aika paljon tuohon, kun sanoit tekeväsi kaiken yksin. Minäkin kävin ikäisenäsi elokuvissa yksin ja vähän kaikkialla yksin, vaikka ennemmin olisin seurassa ollut. Olen myös ollut nuorempana aika arka ihmisten suhteen, mutta en nykyään onneksi. Introverttinä olin aika huono pitämään ystävyyssuhteita yllä. On minulla silti ystäviäkin ollut suurimman osan elämästäni, ei tosin koskaan montaa. Yleensä yksi hyvä ystävä, koska useampien pitäminen olisi tuntunut jotenkin työläältä ja turhaltakin.
Minäkin olin vakuuttanut synkimmällä hetkellä itseni siitä, että olen jotenkin tosi outo, epätoivoinen ja ketään ei oikeasti kiinnosta seurani, joten en suosiolla mennyt ketään "häiritsemään", naisia kaikista vähiten. Myöhemmin, kun minusta tuli sosiaalisempi olen huomannut, että ei minussa mitään muuta vikaa ollut kuin yllämainitut negatiiviset ajatukseni.Töitä/opintoja tehdessä osasin pakon edessä ottaa sellaisen roolin, että olin reipas ja tavallisen sosiaalinen, koska halusin tehdä työt mahdollisimman hyvin.
Sinusta voi tuntua, että olet jotenkin outo, mutta oikeasti sinuun samaistuvia ihmisiä on paljon. Minä olen, naiseni on, moni muukin on. Tässä maassa on paljon yksinäisiä ja introverttejä.
Voit kirjoittaa minulle osoitteeseen jhhelan (at) gmail.com , jos kaipaat juttuseuraa ihan mistä tahansa, koska tahansa. En asu Etelä-Suomessa, joten tarjoan vain etäystävyyttä juttuseuran muodossa.
Aspergerin-oireyhtymä...? Luetun perusteella tosi mahdollinen.
Sosiaaliset kanssa käymiset ovat hankalia ja silmä kontaktia on vaikea pitää 2 sekuntia enempää. Itse pääosin sain ''ystäviä'' kavereita kun olin koulussa sekä Mikkelin Olkkarille kuuluvalle VIP-Pelaajat konseptille. Noin 10 henkilöä itse mukaan luettuna isot pelit ja paljonkin sosiaalisia tilanteita 3 tunnin aikana.
Oletko kenties yrittänyt ottaa yhteyttä vanhoihin kavereihin tavalla tai toisella? FB, Twitter ja Whatsapp on hyviä viestittely sovelluksia tosin Whatsapp tarvitsee puhelin numeron ja kaverin puhelimeen sopivan sovellus version.
Yleensä netistä löytyy erillaisia tapaamisia (coneja, meetings) jos on kiinnostunut Itä- tai Länsimaisista animaatio/peleistä.
Jos näillä ei pääse alkuun niin enempää en osaa auttaa. :(