Hävettääkö teitä koskaan koulutuksenne, työpaikkanne, ammattinne tms. asia?

joskus hävettää kun joku saa tietää etten ole vielä valmistunut.

Ihmisten mielikuva hoitsuista on melko huono - itsekään en tunne kuin hieman yksinkertaisia hoitsuja. Tiedän, että työ on vaativaa, mutta ainakin AMK:uun tuntuu pääsevän niin yksinkertaista sakkia, etten kovasti osaa sairaanhoitajia arvostaa... Tai lähinnä se koulutus on naurettavaa.



terv. 12

Olen verkostomarkkinoija ja todella välistä hävettää myydä sitä paskaa kalliilla....

Vielä enemmän hävettää sanoa, että on Tampereen huonomaineisimmassa vanhustenlaitoksessa töissä. No, ONNEKSI tämä on vain välivaihe elämässäni.

teen sihteerin töitä ja salaa tykkään työstäni mutta koulutaustaani siis häpeän. Tarvitseeko sanoakaan, että olen tradenomi :)

Häpesin myös kotiamme joka oli rähjäinen ja epäsiisti. Sittemmin olen onneksi valmistunut, saanut työpaikan ja olemme muuttaneet parempaan asuntoon. Vielä häpeän sitä että haen lapsen aina viimeisenä päiväkodista...

Mutta kun sain lukion vihdoin loppuun ja nyt pääsin yliopistoonkin, olen vain ylpeä! :)

Hienoa, että pääsit yliopistoon! Pääsitkö nyt sitä folkloristiikkaa lukemaan, vai mitä?



T. 19, joka ei töiden takia päässyt vielä tänä keväänä hakemaan yliopistoon, mutta sitten ensi vuonna paremmalla onnella

Lykkyä ensi keväälle sinullekin!!

työkään ei, mutta en jaksa alkaa selittämään mitä teen, juuri kukaan tutuistani ei ole it-alalla, joten sais aika paljon rautalankaa vääntää

juuri kenellekään olevani sh. Joka tapauksessa olen tyytyväinen työpaikkaani ja työhöni, saan tehdä arvokasta työtä saattohoitopotilaiden parissa. Pidän työstäni ja olen saanut positiivista palautetta työpanoksestani ja hoitotyön kehittämisestä niin työnantajalta kuin potilailta ja omaisiltakin.

tai siis en kerro siitä kenellekkään kun toimin toisissa hommissa.

t: kätilöopiskelija (ilm. yksinkertainen)

En ole koskaan halunnut olla sen ammattikunnan edustaja. Häpeän myös sitä etten toisaalta tiedä mitä haluaisin tehdä ja olen ihan pihalla kun multa kysytään että mitäs nyt...aiotkos jäädä kotiin vai mennä töihin?? Ja kun ei ole hajuakaan mitä vastata...

on kunnoitettava. Ja tämä siksi kun he pystyvät tekemään sitä työtä mihin minusta ei ole ja en pysty.



T:insinööriäiti

koska meidän alalla on hirveän vähän työpaikkoja vastavalmistuneille. Nyt kuitenkin töissä ja aina oikein toivon, että ihmiset kysyvät ammattiani. Yleensä se herättääkin kiinnostusta ja keskustelua :)

olen pph

Lukio käyty kunnialla mutta sittemmin olen keskeyttänyt kaksi koulutusta. Ensimmäisen aloitin uudelleen ja keskeytin taas...



Motivaation puutetta on. Enkä oikein tiedä mitä haluan. Töitä olen kyllä tehnyt koko ajan. Ehkä sen takia opiskelut jääneet kun ei niistä makseta. Kun tottuu tiettyyn elintasoon niin on vaikea luopua siitä.



Hävettää kyllä ihan tosissaan.

T: Erityisope (enkä häpeä ammattiani...)

olen vaihtamassa työpaikkaa juuri siksi, etten jaksa koko ajan olla " puolustelemassa" työpaikkaani muille. ja selittelemässä, että teen siellä ihan fiksua hommaa.



Häpeän myös sairaslomiani! (siksikin haluan töistä pois, ettei tartte aina selitellä). on ihan marttyyriolo , kun kaikki tietää lapseni sairastumisesta, myöhäisestä keskenmenostani (vatsa näkyi jo), (lapsettomuushoidoista ei!) ja vähän väliä joudun olemaan omien tutkimusten takia pois.

Isoja juttuja on vaikea salailla, lapsen kaipuun tuska on päivittäinen jne. Haluaisin puhua kuulumisia kuten muutkin, mutta aina on vain jotain ankeaa kerrottavaa. Hävettää olla itkuinen ruikuttaja kuukaudesta jopa vuodesta toiseen.

Töissä hävettää tämä elämän vaikeus ja poissaolot (nytkin pitäisi ilmoittaa, että olen leikkauksen takia syksyllä 2 vkoa pois ja viikon pojan tutkimusten takia), muuna aikana olen tuskastani vain äärettömän surullinen.