8v pojalle laitettu serkkujensa luona kynsilakkaa, olisitko suuttunut tässä tilanteessa?
Oli serkuillaan (tyttöjä) yökylässä ja serkkujen äiti oli lakannut tyttöjen kynnet ja kysynyt haluaako poikanikin lakkaa. Tuli aamulla kotiin kynnet lakattuina. Minä en oikein tykännyt ja pojan isä suuttui oikein kunnolla, pisti pojan poistamaan lakat. Mitä itse ajattelisit vastaavasta?
Kommentit (59)
En suuttuisi mutta sanoisin että kaverit voivat sitten kiusoitella ja nimitellä tytöksi yms.
Teitte kyllä tosi väärin lapselle kun suutuitte. Hänelle se oli vain viatonta leikkiä, mistä hän olisi voinut tietää että hän teki mielestänne väärin? Ja miksi hän teki muka väärin? Eihän kynsilakka mitään vaurioita aiheuta.
Pyytäkää lapselta anteeksi.
Itse ajattelisin sitä turhaa kemikaalikuormaa joka tuossa on aiheutettu kysymättä vanhempien lupaa.
En mitään. En oikein edes hahmota, mistä tuossa voisi suuttua. Lapset tykkäävät roolileikeistä, ja se, että poika laittaa leikin yhteydessä hameen tai kynsilakkaa, on viatonta lasten leikkiä. Suurempaa vahinkoa tässä on aiheuttanut isä nolatessaan pojan ja luodessaan tälle paineita siitä, mikä on pojalle hyväksyttävää ja mikä ei. Jos kävisikin niin, että poika vanhempana kiinnostuisi vaikka metallimusiikista ja haluaisi pukeutua ihailemiensa artistien tyyliin, kasvattaa pitkät hiukset, käyttää koruja ja laittaa meikkiä, hän ei varmasti tuntisi saavansa hyväksyntää kotona.
Miksi suuttuisin? Se olisi vähän outoa, jos pojalta EI olisi kysytty haluaako kynsienlakkauksen, jos kerran tytöiltäkin lakattiin.
Miehelle voisin suutrua, jos noin tökerösti reagoisi.
Onko noin juntteja ihmisiä kuin sinä ja miehesi olemassa? Pelkäättekö, että poika saa tyttöbakteereja tai tulee hölmöksi, jos kokeilee kynsilakkaa? Vai mikä noin ahdistaa?
Ajattelisin ja ajattelen, että saakelin typerä olet ja kirjoitat typeriä provoja.
Vierailija kirjoitti:
Onko noin juntteja ihmisiä kuin sinä ja miehesi olemassa? Pelkäättekö, että poika saa tyttöbakteereja tai tulee hölmöksi, jos kokeilee kynsilakkaa? Vai mikä noin ahdistaa?
Hölmöksi=homoksi
Tuollaisella on voimakkaasti homouttava vaikutus.
Nyt on poika nolattu ja jatkossa ei uskalla tehdä mitään erikoista kun pelkää, että kotona suututaan.
Vierailija kirjoitti:
Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa on todettu että vaaleanpunaisiin alusvaatteisiin puetuista pojista tulee homoja ja vaaleansinisiin alusvaatteisiin puetuista tytöistä lesboja.
Olisiko linkkiä tähän tutkimukseen? Jos yrität vedota asia-argumentteihin, olisi niiden hyvä olla edes vähän uskottavia. Eihän tuollaista tutkimusta mikään yliopisto lähde tekemään. Tutkimusasetelma on itsessään älytön, eikä tutkimusta pysty käytännössä toteuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa on todettu että vaaleanpunaisiin alusvaatteisiin puetuista pojista tulee homoja ja vaaleansinisiin alusvaatteisiin puetuista tytöistä lesboja.
Tuskin kyse on siitä väristä vaan sen pukijan henkisestä painostamisesta. Puetaan väkisin poikia tytöiksi ja käsketään leikkimään barbeilla, sekä aivan kaikin tavoin muokataan pojista väkisin tyttöjä että päästään näyttämään maailmalle kuinka vapaamielisiä meillä ollaankaan. Sairaaksi on mennyt maailma.
Kyllä olisin suuttunut lapsen isälle.

Tuo on kuule täyttä pötyä, mitään tuollaista tutkimusta ei ole, oletpa hassu kun edes kehtaat kirjoitella täyttä huuhaata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa on todettu että vaaleanpunaisiin alusvaatteisiin puetuista pojista tulee homoja ja vaaleansinisiin alusvaatteisiin puetuista tytöistä lesboja.
Tuskin kyse on siitä väristä vaan sen pukijan henkisestä painostamisesta. Puetaan väkisin poikia tytöiksi ja käsketään leikkimään barbeilla, sekä aivan kaikin tavoin muokataan pojista väkisin tyttöjä että päästään näyttämään maailmalle kuinka vapaamielisiä meillä ollaankaan. Sairaaksi on mennyt maailma.
Ei hele, et voi olla tosissas. Foliohattu kiristää?

Sinulla ei taida olla kovinkaan tarkkaa käsitystä historiasta, jos nykymaailma on mielestäsi sairas. Käsitys siitä, mitkä värit sopivat tytöille ja mitkä pojille, on vaihdellut merkittävästi vuosien aikana ja vaihtelee edelleen kulttuureittain. Eräissä Aasian maissa punainen on edelleen poikien väri. Nykynäkökulmasta rokokooajan miehet näyttävät hyvinkin naisellisilta röyhelöineen, puuteroituine peruukkeineen ja pastellinvärisine silkkivaatteineen, mutta tuon ajan ihmiset eivät tietenkään ajatelleet näin. Mitä tulee lasten pukeutumiseen, 1800-luvun alkuun asti oli tapana, että myös pojat puettiin "tyttöjen vaatteisiin" noin seitsemänvuotiaaksi. Tämän näkee helposti missä tahansa vanhassa maalauksessa.
Jos poika on itse halunnut kynsilakkaa niin miksi pitäisi suuttua? Harmiton juttu. Nyt kun olette tehneet siitä pedon niin todennäköisesti teininä alkaa käyttämään ihan vaan kapinoidakseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa on todettu että vaaleanpunaisiin alusvaatteisiin puetuista pojista tulee homoja ja vaaleansinisiin alusvaatteisiin puetuista tytöistä lesboja.
Tuskin kyse on siitä väristä vaan sen pukijan henkisestä painostamisesta. Puetaan väkisin poikia tytöiksi ja käsketään leikkimään barbeilla, sekä aivan kaikin tavoin muokataan pojista väkisin tyttöjä että päästään näyttämään maailmalle kuinka vapaamielisiä meillä ollaankaan. Sairaaksi on mennyt maailma.
Päteekö tämä myös toiseen suuntaan? Sortuiko aloituksen tapauksessa isä henkiseen painostukseen?
Joo nyt se on varmaan homo. Tehkää uusi parempi poika.