Kertokaa hyvät ja huonot puolet kun lapsilla pieni ikäero (1-1½v.)ev

Meillä on kaksi, ikäero on 1v 9kk. Tyttöjä ovat molemmat. Leikit sujuvat nykyisin hienosti, kun pienempikin on oppinut leikkimään roolileikkejä. Hän on pian 2v. Välillä on ollut rankkaa, esim. kun lapset ovat sairastaneet. Mustasukkaisuutta ei ole ollut yhtään. Siskokset ovat toistensa parhaat kaverit ja tosi tärkeitä toisilleen.

Ystäväperheessämme tuli sisarusten ikäeroksi neljä vuotta ja isosisko on erittäin mustasukkainen vauvalle.

Imetyshetkistä tuli isosiskolle kainalossaolo- ja lukuhetkiä. Joku mainitsi, ettei mustasukkaisuutta olisi... totta kai sitä on ja meillä se ainakin näkyi ja näkyy joka päivä edelleen. Normaaliahan se. Vaikeinta oli ehkä se, ettei esikoinen voinut etukäteen valmistautua uuden tulokkaan saapumiseen sillä tavalla kuin ehkä 3- tai 4-vuotias voi. Syyllisyyttä tuli myös kärsittyä milloin siitä, että kuopus ei saanut muka tarpeeksi huomiota ja useammin siitä, ettei esikoinen saanut samaa huomiota kuin aiemmin. Oman epätäydellisyyden kanssa oli välillä vaikea elää, kun ei voinut tarjota molemmille täyttä huomiota. Onneksi järki palasi jossain vaiheessa - miten ihmeessä ennen on oikein voitu elää, jos jokaiselle lapselle olisi täytynyt antaa itsestään kaikki?



Aika varhaisesta vaiheesta alkaen pyrin rytmittämään päivän siten, että nukkuivat päiväunet samaan aikaan, jolloin en todellakaan siivonnut tai tehnyt muita hommia, vaan nukuin itsekin. Siiovukset ja muut hoidettiin miehen tultua kotiin.



Nyt ovat 5- ja 6-vuotiaita, ja toisilleen niin läheiset ja rakkaat, että välillä tippa linssissä katselee ja kuuntelee. Aina on kaveri, jonka kanssa leikkiä ja joka (ennen kaikkea) ymmärtää kun vanhemmat on ääliöitä ja komentaa. Tappelevat tietty myös, mutta kukapa ei sitä tekisi.



Hyviä puolia on ainakin meidän kohdallamme tonneittain enemmän kuin huonoja, en tod kadu vaikka (alussa) ei helppoa ollut. Rankkuuttakaan ei tosin siinä hetkessä tajunnut, se vain oli sitä elämää. Lisää lapsia emme tosin ole tähän mennessä halunneet, vauva-aika ei vain kolahda kummallekaan vanhemmista, vaikka se monien mielestä parasta aikaa onkin. :-)

Huonoja puolia miettiessäni muistin, että lasten erilainen päivärytmi oli välillä hankalaa. Kun kuopus oli ihan pieni, hän nukkui vaunuissa isomman ulkoillessa, mutta sitten myöhemmin päiväunien kanssa oli vähän vaikeuksia, kun hän heräsi, jos lähdettiin liikkeelle.

eli tarkoitin että kuopuksen syntyessä ei esikoinen osoittanut minkäänlaista mustasukkaisuutta. Toki nyt myöhemmin, lasten ollessa vanhempia, on mustasukkaisuutta, niin kuin sisarusten välillä aina.

Sisaruskateutta ja riitaa vaikka leluista ym. sellaista on tietenkin nyt myöhemmin, mutta vauvan tulon aikoihin isompi oli vielä niin pieni, että ei osannut kai olla mustasukkainen. 47

ja tuntuu, että parasta olisi, ettei niitä näy tai niitä näytetä. Eivätkö ne kuitenkin ole normaaleja tunteita, joita jokainen tuntee joka päivä, ja jotka mm. potkivat tekemään uusia asioita?



En siis edelleenkään usko, ettei yksikään lapsi olisi mustasukkainen sisarelleen :-). Ei siinä mielestäni kuitenkaan mitään pahaa ole. Toiset vain näyttävät tunteensa räväkämmin kuin toiset.

Hyvin on mennyt. Kakkonen on myt reipas 2v ja kolmonen 11kk ja huomaa kuinka hirveän tärkeitä ovat toisilleen. Tytöt menee edellä ja poika konttaa perässä ja hihkuu innosta. Ihania rakkaita ovat kaikki kolme.



Esikoisella ja kakkosella on ikäeroa 3v3kk ja he eivät leiki lähellekään niin hyvin yhdessä kuin kaks pienempää.

Elämäntilanteesta johtuen näin lähekkäin - minulla ei työpaikkaa minne mennä, ja sitä ikääkin alkoi jo olemaan...



Jos olisin nuorempi ja töissä, en suosittelisi aivan näin nopeasti toista lasta tekemään. Omalle kropalle toinen raskaus oli selvästi isompi rasitus kuin 1. koska en kuienkaan lopulta ollut palautunut kunnolla vaikka niin luulin. Tämä on tietysti yksilöllistä - vasta kokeilemalla tietää.



2 vaippaikäistä on raskasta hoitaa. Nyt kun vanhempi saatiin kuivaksi, elämä jostain kummasta syystä helpottui... en käsitä miten niin pienellä asialla on niin suuri merkitys.



Esikoinen oli oikeasti tosi pieni... Nyt sanoisin, että kyllä se 2v on jonkinlainen rajapyykki, jolloin lapsi saavuttaa tietynlaisen kehitystason, joka helpottaa myös elämää.



Itse en niinkään kokenut raskaana vauvavaihetta vaan sen kun kuopus lähti liikkeelle.

Meillä mieheni kanssa on viisi lasta. ensimmäinen pari 1v 1kk ikäerolla joka oli helppo ikäero, ilman mustasukkaisuutta ja kateutta. Ja nyt edelleen tytöt ovat kavereita keskenään (tytöt nyt 10v ja 9v)tottakai pientä känää lasten kesken syntyy aina aika-ajoin..mutta eiköhän se ole ihan inhimillistä... seuraava lapsi synty kakkosen olessa paria kuukautta vajaa neljän.. aikamoista vahtimista, isommilla enemmän intoa kuin taitoa vauvan hoitamisessa..jouduin siis lähestulkoon kantamaan lapsen aina sinne missä olin*(pelko takamuksiss että kakkonen päättää hoitaa hommat itse... ei hyvä!)

nelone syntyi kolmosen ollessa kolmen..ei paha ikä...kaikki sujui hyvin! reissuunkin selvittiin äkkilähdöllä alle tunnin. Nyt sitten nelosen ja viitosen ikäero on 1v 5kk ja voin sanoa että paha ikäero! tosin on tällä mammallakin ikää 10v enemmän kuin silloin 20v ekojen kanssa, Mutta nyt saa meillä väistellä niin nyrkkiä kuin herätyskelloa joka lentää niin suloisen ja ihanan tyttären sormista...mutta mutta päivääkään en vaihtaisi pois...on ne kaikki niin ihania ja omia itseään, onneks ei tule mitä tilaa...

Omassa lähipiirissäni pienellä ikäerolla lapsia tehneet on pääsääntöisesti korkeasti koulutettuja (tosin johtuu ehkä siitä että en suurin osa tuntemistani ihmisistä on yliopiston käyneitä..). Osalla juuri tuon iän vuoksi, pakko tehdä lapset nopeaan tahtiin, jos meinaa useamman tehdä. Meille on lapsille myös tulossa ikäeroa vajaat 1,5 vuotta, osin täysin itsekkäistä syistä. En halua tätä vauva-aikaa aloittaa uudestaan kolmen vuoden päästä ja haluan myös paremmat mahdollisuudet myöhemmin uralla etenemiseen (meillä pienten lasten äidit eivät juurikaan etene :/). Toisaalta halusin esikoisen kanssa olla kotona pidempään. Ja eipä tarvitse lasta yksin sitten joskus tulevaisuudessa raahata hoitoon. Rankkaahan näistä seuraavista vuosista epäilemättä tulee, mutta onneksi on osallistuva mies. Esikoisen kanssa on jo ollut kaikenlaista ongelmaa ekoina kuukausina (mm. koliikki), joten pikkukakkonen ei kyllä enää kovin paljon vaativampi voi olla.

Eikä todellakaan ole ollut helppoa koskaan! Nyt ovat jo lähes 5-vuotiaita ja leikkivät onneksi jonkin verran yhdessä. MUTTA riitelevät myös todella paljon ja ovat mustasukkaisia kaikesta. Ovat niin erilaisia luonteita joten se vaikuttaa. Kun olivat vauvoja oli painajaismaista koska toinen ei viihtynyt vaunuissa ollenkaan. Eikä tätä vauvaa voinut viedä mihinkään kauppoihinkaan koska pelkäsi kaikkialla ja vierasti kaikkia. Yritä siinä sitten selvitä!



Onneksi emme hankkineet sitten kolmatta lasta kuin vasta nyt ja ikäeroksi tuli reilut 4 vuotta. Ei olisi kyllä onnistunut ennen tätä. En olisi millään voinut mennä makkariin imettämään ja antaa tehokaksikon riehua yksin jossain huoneessa. Olisivat siinä sitten keksineet kaikenlaista " kivaa" yhdessä.



Nyt onneksi heidät jo uskaltaa jättää yksinkin sillä aikaa kun nukutan vauvaa. Puistattaa ajatellakin mitä olisi ollut jos olisivat olleet esim. vain 2-vuotiaita tän kuopuksen synnyttyä.



Mulla ei tän kuopuksen imetys meinaa onnistua istualtaan, siksi en voi esim. imettää olkkarissakaan. Eikä kuopus syö rinnasta kunnolla jos ympärillä riehuu muita lapsia.

Koliikkivauvoja kummatkin ja se oli rankkaa, mutta kyllähän siitäkin selviää, kun muistaa, ettei se itkukaan ikuisesti kestä.

Minusta on vain mukavaa, kun hommat eivät lopu. Kokoajan saa tehdä ja puuhailla jotain, askarella, ulkoilla, laittaa ruokaa, vaihtaa vaippoja jne. Eli nautin tästä " lapsellisesta" arjesta. Omaa aikaa saan päivisin, kun lapset nukkuvat kolmisen tuntia.

Eipä siis valittamista, lapset viihtyvät ja äiti viihtyy.