Sairaalat täyttyvät Yhdysvalloissa
Trump politisoi koronalta suojautumisen. Kunnon republikaani ei käytä maskia julkisilla paikoilla, ei edes vaalitilaisuuksissa eikä mielenosoituksissa.
Kansa kiittää: kiitos suuri Mestaaja. Olet Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti, jolle kansalaisten terveys on ollut täysin yhdentekevää.
https://demokraatti.fi/sairaalat-tayttyvat-yhdysvalloissa-olemme-lahell…
Kommentit (13)
Trump on kyllä pistänyt tehokkaasti oman maansa polvilleen ja vielä aiheuttanut eniten omien kansalaistensa kuolemia kuin kukaan aiempi presidentti. Edes sodissa ei ole kuollut yhtä monta usa:n kansalaista kuin - täysin vältettävissä olleeseen - korona-aaltoon.
Vaalit hävinnyt luuseri narsku haluaa viedä mukanaan mahdollisimman monta. Ihan sama ketä.
Sitä varten siellä ne sairaalat on, eivätpä käy puoliteholla =) Ihmiset sairastaa välillä enemmän ja sit vähemmän.
911-iskussa kuoli 3000 ihmistä. 200 000 vastaa noin 66 vastaavaa iskua. Trumpin omiin kansalaisiinsa kohdistama viha ja halveksunta on hämmentävää.
Tilanne on järkyttävä. Kuolleita tänään yhteensä 247,398, eli lähes neljännesmiljoona. Hengestään kamppailee tehohoidossa tai muuten "serious, critical" 18,683 amerikkalaista. Yhdysvallat on jo ohittanut kuolleisuudessa Britannian, Ranskan ja Italian. Euroopassa on oltu näiden maiden kuolinluvuista järkyttyneitä vaikka kuolleisuus on pienempää kuin Yhdysvalloissa.
Vapaus on vapautta kuolla. Terveydenhoitoon ei Yhdysvalloissa ole mahdollisuutta kuin rikkailla.
Niin olisi iäkäs ja ylipainoinen Trumpkin kellahtanut, jos huippulääketieteellinen tiimi ei olisi antanut hevoskuuria.
Jos sairaalat täyttyvät, niin sehän tarkoittaa, että ihmiset pääsevät sairaaloihin saamaan hoitoa, eli terveydenhoitojärjestelmä toimii.
Vierailija kirjoitti:
Jos sairaalat täyttyvät, niin sehän tarkoittaa, että ihmiset pääsevät sairaaloihin saamaan hoitoa, eli terveydenhoitojärjestelmä toimii.
Et kai usko, että jokainen sairaalahoitoa tarvitseva pääsee sairaalaan?

Mikseivät pääsisi, siitähän he maksavat?
Trumpilla ei ole mitään asian kanssa tekemistä. Te onnettomat ette edes tiedä, miten Yhdysvalloissa toimitaan.
Siellä et pääse edes kauppaan ilman maskia. Vartijat ovilla. On vain niin paljon ihmisiä, että koronavirus leviää ja toki on levittäjiäkin enemmän, kuten eräs Floyd taannoin.
Vierailija kirjoitti:
Jos sairaalat täyttyvät, niin sehän tarkoittaa, että ihmiset pääsevät sairaaloihin saamaan hoitoa, eli terveydenhoitojärjestelmä toimii.
Nykyisellä tartuntojen määrän kasvulla järjestelmä tilttaa viikon sisään.
Täyttyy Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassakin, et niistä sit tehnyt aloitusta. Ei se Trumpin vika ole, jos demokraatit hoitaa alueensa huonosti.
Näitkö kuvaa eräästä puistosta James Woodsin twitterissä, missä demokraatit juhlivat Bidenia, ilman mitään turvavälejä tai maskeja. Tekopyhiä valehtelijoita ne demokraatit.
Sieltä se löytyy varmaan vieläkin, käypä ap kurkkaan.
Vierailija kirjoitti:
911-iskussa kuoli 3000 ihmistä. 200 000 vastaa noin 66 vastaavaa iskua. Trumpin omiin kansalaisiinsa kohdistama viha ja halveksunta on hämmentävää.
Trump on valehtelija ja kiusaaja. Mitään muuta se ei ole elämänsä aikana tehnyt.
Keväällä synkin ennuste USAn tilanteesta ennusti 170 000 kuollutta lokakuun loppuun mennessä. Sitä pidettiin silloin täysin yliampuvana. Nyt kuolleita on jo yli 200 000 ja tahti kiihtyy.