Pikkuisen arka aihe....(syömishäiriöistä)

Itselläni ei mitään vastaavaa ole, mutta kehottaisin kuitenkin ottamaan asian esiin neuvolassa mieluiten jo odotusaikana. Vauva-arki on omalla tavallaan tosi rankkaa ja jos siihen päälle vielä sairastuu masennukseen niin elämä käy todella raskaaksi. Muutenkin nykymaailma painottaa niin paljon ulkonäköseikkoja, että niiltä ei voi välttyä synnytyksen jälkeenkään. Kannattaisi siis ottaa asia esiin neuvolassa niin he osaisivat myös suhtautua oikealla tavalla sitten jos jotain ongelmia myöhemmässä vaiheessa tulee. Oman kehon muutokset raskaus- ja imetysaikana voivat olla aika isojakin, ja niihin pitää kuitenkin voida suhtautua oikeassa mittakaavassa.



Onnellista raskautta sinulle

Jamssa rv37+4

minulla on ollut syömishäiriö, pahimmillaan se oli neljä vuotta sitten, ja oikeastaan vähentynyt siedettäväksi aika hitaasti. eli ei mitään kriittistä muutamaan vuoteen, mutta silti alitajuinen ja välillä hyvinkin selkeästi tiedostamani stressi ruuasta.



ilmenee lähinnä kausittaisena painon putoamisena, jatkuvana ruoan ajattelemisena/ajattelun välttämisenä, etenkin jälkimmäisestä on seurannut sitten ruokaongelmia kun ei meinannut tulla mieleen syödä lainkaan, jne.



kun sain tietää raskaudesta tammikuussa, asenne muuttui hyvin nopeasti. syömishäiriö on niin itsekeskeinen sairaus, että uskoisin että ellei ole ollut jotain vaikeaa persoonallisuushäiriötä tmv, joka vaikeuttaa tunne-elämää merkittävästi, vauva on helppo laittaa etusijalle. ravinnon laadusta uskon huolehtineeni oikein hyvin, vaikka paino ei olekaan noussut 8 kg enempää, vauva kuitenkin on pieni (ja tyttö) ja itsekin olen melko pienikokoinen. myös terveellisesti syöminen, rasvan ja sokerin vähäinen syöminen, on auttanut siinä ettei ylimääräistä painoa ole tullut.



syömisongelmani oli raju ja minulla oli silloin muitakin mielenterveysvaikeuksia, osittain masentuneisuutta edelleen. selviydyn kuitenkin niin hyvin asioista nykyisin, että tiedän pärjääväni kaikkien oireiden kanssa ja elämä sujuu kyllä.



toivotan sinulle itseluottamusta, minulla ainakaan ei ole ollut mitään surua siitä että paino nousee jne. imetyksen myötä se lähtee taas poiskin, ei raskaus tuo mitään ' taikakiloja' joita ei ole mahdollista sada pois, jos sovittaa liikkumisen ja järkevän syömisen yhteen. itse olen suhtautunut tilaani niin, että saan syödä kunnon ruokaa niin paljon kuin jaksan, ja lisäksi myös herkkuja kun siltä tuntuu, ulkoilen paljon (jalan) ja venyttelen. olo on pysynyt hyvänä ja mukavana, hormoniheilahduksia lukuunottamatta :)



kuulin sairaala-aikoina kauhujuttuja naisista, jotka eivät kestäneet lihomista raskauden aikana ja teettivät abortteja useastikin, mutta nyt kun itse olen koettanut realistisesti suhtautua asioihin, sellainen tuntuu tosi kaukaiselta ja kummalliselta. vaikka aluksi kyllä pelotti se miten tulee sujumaan, itseinho on lauetessaan niin vahva että saatan ymmärtää hyvin niinkin voimakkaat reaktiot.



tsemppiä sinulle, älä ole huolissasi mutta pidä itsestäsi huolta, eiköhän kaikki suju parhain päin. :)

kehottaisin kertomaan neuvolassa, suhtautuminen oli omalla kohdallani hyvä. kerroin itse heti, koska lääkitykseni ym. piti joka tapauksessa huomioida välittömästi. pääsin ravitsemusterapeutille neuvontaan ja keskusteluun, ja se tuntui olevan hyvä tuki.



veriarvoni ym. ovat olleet kohdallaan, niitäkin saattavat aluksi tarkkailla huolellisemmin, etenkin jos sinulla on niissä ollut ongelmia sairastaessasi. minulla oli joskus kalium-arvo heikentynyt (oksentamisesta ym liikarasituksesta) mutta esim. hemoglobiini on aina ollut hyvä, sairaanakin.



jaa ajatuksesi, neuvolassa varmasti ymmärtävät ja toivovatkin että tuot huolesi esille.

Ihan ensin: mulla ei ole kokemusta syömishäiriöistä -jollei surutonta suklaanhimoa lueta- mutta mun mielstä sun kannattaa EHDOTTOMASTI ottaa asia puheeksi neuvolassa vaikkei mitään ongelmaa nyt olekaan.



Nimenomaan sen takia että jos pelkäät sen laukaisevan (syömishäiriötä raskauden jälkeen tai masennusta) jotakin niin saat itsellesi tukea ja tietoa. Luulen että neuvolantädillä on kuitenkin jotakin tietoa ja kokemusta ja jos ei ole niin ottaa asiasta selvää. Mulla on ainakin itsellä niin ihana neuvolantäti, että koen pystyväni puhumaan kaikesta raskauteen liittyvästä avoimesti.



Uskon että aihe on arka varmaan sinullekin eikä siitä ole helppo puhua ja varmaan itse pelkäisin leimautumista jotenkin, mutta toisaalta eikö ole parempi että joku -vaikka sitten neuvolantäti- tietää asiasta ja osaa ehkä ajallaan kysyä sulta ne oikeet kysymykset jos sellasiin aihetta on?



Korostan vielä ettei itsellä ole kokemusta syömishäiriöistä, joten sen suhteen en varmasti ole oikea ihminen neuvomaan, mutta tiedän, miten mieliala heittelee synnytyksen jälkeen -ihan ilman masennustakin- ja sillon on hyvä, jos voi saada jostakin neuvoa ja tukea oloonsa, on joku jolle voi sanoa että pelottaa ja se joku osaa vastata ja kenties hälventää huolta tai ohjata toisen luo joka osaa.



Tsemppiä ja loistavaa vointia raskauden aikana ja sen jälkeen!!



Minjuska

Kiitos vastauksistanne! Helpottavaa tietää, että näiden ongelmien kanssa on joku selvinnyt. Itselläni on mennyt raskausaika ihan mukavasti syömisen suhteen, olen syönyt tosi monipuolisesti, ehkä pikkuisen enemmän kuin aiemmin, lähinnä on ollut kai pelko siitä että lapsi ei saa kaikkea mitä tarvitsee. Painoa on tullut 11,8 kg nyt (rv 26+6) ja olen nyt oikeastaan alkanut vasta oikein stressaamaan painosta. Olen itse ollut aina liikkuvaa sorttia, ja sen vuoksi voinut oikeastaan syödä paljon ja herkutellakin. Oikeastaan olin silloin bulimian aikanakin ihan normaalipainoinen....suhteeni ruokaan on " normalisoitunut" aika hyvin tässä kolmen ja puolen vuoden aikana. Meillä syödään pääpirteittäin terveellisesti, roskaruokaa harvoin, ja on aina ekstraa...mies kyllä puputtaa paljon karkkia ja hyvää, eikä mun ole edes yleensä tehnyt mieli hyvää, nyt raskausaikana näitä mielitekoja on tullut...Eniten pelkään sitä, että annan itseni lipua liikaa raskauden aikana (herkkuihin), lihon ja sitten alan oireilemaan...



Raskaaksi tullessa olin elämäni kunnossa, eikä mitään ongelmiakaan ole ollut, ei edes pahoinvointia...lähinnä liikunta on kyllä jäänyt...ja siksi varmaan noita kilojakin on tullut reippaasti....viimeksi neuvolassa tuli vähän noottia, tänään oli taas th, ja oli sitä mieltä että ihan normaalilukemissa mennään, kun lähtöpaino oli niin alhainen. Myöskin tämä sairasloma (supistelujen vuoksi) on vaikuttanut mielialaan, on tullut herkuteltua, kun aika on käynyt pitkäksi kotona....onneksi pääsen ensi viikolla takaisin töihin, sosiaalisten kontaktien pariin, ja saan muuta ajateltavaa kun nämä syömiset.



Ja mietityttää myös kyllä tuo lapsen syntymän jälkeinen aika, miten sitä omaan kroppaansa suhtautuu, ja edessä on suuri elämänmuutos..ottaako sitä liikaa paineita kaikesta. Ja toivoisin kovasti voivani imettää, siinä onkin sitten tekemistä, etten ala laihduttamaan heti itseäni takaisin normaalimittoihin....



En ole oikeastaan masentuvaisuuteen taipuvainen, vaikka olen syömishäiriötä sairastanutkin....mutta jos riski on suurempi tuohon synnytyksen jälkeiseen masennukseen, niin varmasti mun kannattaa ottaa asia neuvolassa puheeksi. En uskonut, että syömisäiriön aikaiset tunteet voivat tulla näin voimakkaasti pintaan, ihan selkeästi tunnen morkkista kaikista herkuista, ja vähänkin epäterveellisestä...



Onneksi mulla on avomies, jonka kanssa näistä kaikista asioista voi puhua. Ei ehkä välttämättä ihan perimmiltään ymmärrä, kuinka monimutkaisesta asiasta on ollut kysymys, mutta hänen kanssaan pystyy juttelemaan kuitenkin, ja valaa muhun sitä itseluottamusta ja hyvää oloa parhaansa mukaan :)



Ei muuta kuin jaksamista myös muille kohtalotovereille (muillekin:)

Tähän mennessä en ole stressannut painonnoususta raskausaikana, mutta olenkin vasta melko alussa (13+0) eikä kiloja ole tullut vielä yhtään. Olen yrittänyt työntää painoasiat sivuun, koska tämä lapsi ja lapsen hyvinvointi on minulle paljon tärkeämpää, kuin mahdollinen lihominen. Ja jos tulee ylimääräistä, ei ole mikään mahdottomuus saada niitä ajan kanssa myös pois.



Minulla on ollut vääristynyt ruumiinkuva n. 10-12-vuotiaastan asti. N. 16-vuotiaana sairastuin BEDiin eli ahmimishäiriöön. Sitä sairastin muutaman vuoden, kunnes lihottuani useita kiloja lopetin ahmimisen. Sen jälkeen en sairastanut mitään näkyvää syömishäiriötä, mutta jatkuva huoli painonnoususta, lihomisesta ja ylipäätään syömisestä seurasi mukana. Viime syksynä aloin laihtua enempi ja enempi ja olin aivan innoissani. Halusin vielä vähän ja vielä vähän painoa pois. En muista, missä vaiheessa koin herätyksen, että " tästähän voi tulla ongelma" mutta onneksi näin kävi, sillä ties kuinka laihaksi olisin itseni saanut. Kaiken lisäksi pidin huolen siitä, että laihtumiseni oli tarpeeksi hidasta, jottei laihtumistani huomaisi kukaan ja huolestuisi.



No, nyt olen kutakuinkin kunnossa. Toki mietin välillä, kestänkö katsoa itseäni sitten kun lihon tästä, mutta haluan työntää ne ajatukset sivuun, sillä tuleva pikkuinen on minulle niin tärkeä, etten riskeeraisi hänen terveyttään omien itsekkäiden tavoitteiden tähden.



Kuten moni muukin, minäkin suosittelisin juttelemaan neuvolassa. Itsekin tajusin vasta nyt, että voisi olla jopa huojentavaa saada jutella tästä. Tsemppiä!

Mulla syömishäiriö, lähinnäkin anoreksian tyyppinen (ei ihan klassinen versio, koska en ole koskaan laihduttanut mutta en antanut itseni lihotakaan) oli enemmän ja vähemmän osa mun elämää 13-vuotiaasta lähtien, nyt olen 28v. toivon totisesti että tuo osa mun elämäntaivalta on ohi. Neljä vuotta sitten kun nykyinen mieheni astui elämääni, alkoi oireilu hiljalleen kadota ja nyt voin sanoa olevani jo aika hyvällä mallilla. Monen monituista vuotta tuli tuon hirmun kanssa elettyä!



Mä heti ekalla neuvolakäynnillä kerroin asiasta nlatädille ja sain todella hyvän vastaanoton. Sovittiin että yhdessä pohditaan asiaa jos alkaa yhtään siltä tuntua, mutta ainakaan vielä (nyt olen rv 28+5) ei ole ollut tarvetta tuolle keskustelulle. Mä suorastaan nautin siitä että masuni kasvaa!!!! Mä luulen että eka tiukka paikka tulee synnytyksen jälkeen (jos on tullakseen) kun en heti olekaan yhtä hoikka kuin ennen raskautta. Mutta toisaalta toivon että vauvanhoito ja muu uusi meininki elämässä jättää nuo tuollaiset itkut ja surut jalkoihinsa.



Mutta Dirah, jos oikein muistan niin sinäkin kuulut meidän lokamammojen joukkoon... joten jos tulee ' tyhmiä' syömishäiriöisen ajatuksia mieleen niin kerro niistä vaikka siellä meidän pinossa niin pohditaan hommaa yhdessä, jookosta? Ja minäkin oon sitä mieltä että kannattaa mainita asiasta neuvolassa...



Vimati78 ja vötkäle 28+5

Ollaankin " tuttuja" tuolta lokamasuista!



Aihe on tosi tuttu mulle. Olen kärsinyt vakavasta syömishäiriöistä lähes kymmenen vuotta, sairastuin ollessani 16-vuotias. Kuukautiseni loppuivat samantien, kun paino laski alle 50 kg (175 pitkä). Alimmilaan painoin 40 kg. Syömishäiriöönui kuului ääretön liikunnallinen rääkki, pakkomielle liikuntaan.



Ensimmäisenä haluan sanoa, että ensimmäinen raskauteni - kaunis tyttäreni - pelasti ja paransi minut kauhesta sairaudestani!



Kun tapasin aviomieheni vuonna 2002, tiesimme heti että haluamme lapsia. Jätin pillerit pois jo kesällä 2003 ja melko pian lähdin gynelle tutkimuksiin, sillä kuukautisia ei tullut enkä ollut raskaana. Koko syömishäiriöni ajan minulle oli sanottu ja hoettu, että raskaaksi tulo vaikeutuu vuosi vuodelta, ellen parane taudista. Niin kävikin. KOhdun limakalvoni olivat poissa koska rasvakudos oli ollut minimissä vuosia jne. Alotin hormonit, terot ja clomit jne. Vähensin dramaattisesti urhellua ja pakotin itseni syömään normaalisti eli herkuttelemaan silloin kun tuntuu ilman huonoa omaa tuntoa. Se onnistui jotenkin, muttei " normaalisti" . Vuosi meni ja tulin raskaaksi ekasta kierrosta jolloin kuukautiseni alkoivat.



Raskausaikana olin tosi tarkka syömisistäni eli söin tosi terveellisesti mutta esim. karkkeja teki mieli ja söin tosi paljon - päivittäin pussillisen. POrkkanahimo ja hyvä kunto eli loppussakin tehdyt pitkät lenkit kuitenkin pitivät kilot jossain 10kg paikkeilla. Tyttäreni syntymä sai kaiken muuttumaan vasta! JO laitokselta lähtien mieleni teki laittaa esim. leivän päälle voita (en ollut käyttänyt levitteitä sitten yläasteen), juoda tavallista maitoa jos rasvatonta ei ollut saatavilla ja syödä pullaa päivittäin ja muutenkin kaikkea mitä teki mieli. Aloin käyttää ruuanlaitoissa normaalisti rasvaa ja kermaa, käyttää leivän päällä juustoa ja leikkeileitä (ennen vaan raejuustoa ja kurkkua ja tomaattia) jne. halusin kovasti imettää mahd. pitkään ja tiesin että syötävä olisi ja riittävästi ja monipuolisestii. JOkin sisälläni muuttui eikä mieleeni tullut kertaakaan olla syömättä jotain " rasvaista" kuten levitettä leivän kanssa.



Pakkomielteeni urheiluun muuttui myös tytön syntymän jälkeen. Aloin arvostaa hyötyliikuntaa ja esim. vaunulenkkeilyä ja vaikka minula olisi ollut mahdollisuus käydä salilla, ei enää huvittanut tai jumpissa. Halusin ulkoilla jos mieli teki urheilla. Kaiken kaikkiaan valitsin mieluiten kevyen kävelyn ja kerran viikossa kävin vain cirkuit-traningissa.



Toinen raskauteni alkoi heti ekasta kierrosta kun menkat imetyksen jälkeen alkoivat ja tämä johtuu yksin omaan siitä, että elimistöni on vihdoin toipunut vuosien " rääkistä" . Odotusten välissä en ole edes urheillut säännöllisesti ehkä kerran viikossa jos sitäkään. Syön monipuolisesti ja terveellisesti pääsääntöisesti mutta normaalisti eli milloin mitäkin ja siitä jo tietää että olen " terve" eli en muista enää mitä syön tai olen milloinkin syönyt. Vartaloihanteeni muuttui täysin tytön syntymän jälkeen, muistan laitokselta kotiuduttuani kun katsoin itseäni peiliin ja ajattelin, että olenpa naisellinen ja äidillinen vaikka vatsa ei ollut vielä täysin kasassa jne. Tunsin itseni ekaa kertaa melkein 10 v kauniiksi ja seksikkääksi ja se on tuntunut ja näkynyt todella voimakkaasti myös tuolla makkarissa;)



Toivottavasti saat tästä " potkua" jaksaa ja uskoa, että kaikki kääntyy vielä parhain päin ja tosiaan lasten/lapsen saanti sai minut tajuamaan, mikä elämässä on todella tärkeää ja miettimisen arvoista.



Lämpöisin terkuin

toinen lokamasu Nazu rv 30+3

...lokamasujakin löytyi :) En viitsinyt näistä huolista tuonne päivän kuulumisiin kirjoitella, vaikka mun ei ole vaikea puhua aiheesta, jotenkin se vaan tuntui tyhmältä.



Mulla oli siis oikeastaan pelkkä bulimia. Eli silloin tällöin ahmin ja oksentelin. Mulla oli siihen aikaan ihan hirveän huono ihmissuhde, ja olin todella onneton, ja kärsin ihan vääristyneestä minä-kuvasta....kuvittelin että mua ei kukaan rakasta eikä halua jos en ole laiha....pahimmillaan mun oireilu ei ollut edes joka päiväistä, mutta epänormaalia kuitenkin. Taustalla oli siis psyykkisiä syita (söin pahaan oloon) ja sitten ihan ulkonäköön liittyviä (eli oksentelin)



" terve" olen ollut siis 3,5 vuotta, mutta myönnetään, että en ole sinut itseni kanssa, jos en ole fyysisesti " tiukassa" kunnossa. Meillähän oli myös ongelmia lapsen saannin suhteen, mutta ei painon vuoksi, olin kyllä ihan normaalipainoinen, en ole siis ollut koskaan anorektikko...lapsettomuutta tutkittiinkin mutta ei meistä löytynyt mitään vikaa, kuukautiset tulivat kyllä ja kaikki hormonitkin olivat ihan kohdallaan....



(Meillä on nazu yhteistä, minkäkin lopetin pillerit 2003, maaliskuussa, kesällä vasta alettiin yrittämään...mulla on tosin aina ollut epäsäännölliset kuukautiset, joten koska en mitään ovis-tikkuja käyttänyt, oli varmaan se ovis aina hukassa....eli 1,5-2 vuotta meni meilläkin tähän onnelliseen olotilaan)



Siis sen verran pakko korjata, että koska en ole koskaan ollut ihan anorektisen laiha, niin mitään sellaista pelkoa mulla ei ole missään vaiheessa edes ollut, että vauva kärsisi, että lakkaisin syömästä nyt raskauden aikana...mä en edes pysty olemaan syömättä, musta tulee kiukkuinen :) Bulimiassahan on ihan normaalissa painossa, vaikka oksenteleekin. Mä ehkä söin jopa alussa liikaa juuri sen vuoksi, että tiesin olevani hoikka, ja pelkäsin että vauva ei saa kaikkea...siksi varmaan tämä paino heilahtanutkin ylös aika alusta...joten mäkin olin heti sitä mieltä, että vauva ennen kaikkea. ja mielummin vaikka muutama ylikilo, kunhan kaikki sujuu normaalisti...vauva kasvaa ja niin edes päin. Mutta tosiaan viime aikoina olen huomannut että stressaan kiloista, ajattelen itsestäni että olen läski...:( Käsivarret ovat muka niin paksut että ei voi pitää toppeja jne jne....tällaisten hehtotissien kanssa en osaa elää ollenkaan ;)



Lähinnä kyse on kai siitä, että olen tosi poikavartaloinen...mulle ei siis tule mitään naisellisia muotoja kun lihon, vaan kaikki tulee tasaisesti tuohon keskivartaloon...:) Takapuoleen kun tulisikin jotain, mutta ei...Mulla on ihan hyvä itsetunto, voin hyvin ja olen onnellinen niin kauan kun olen tyytyväinen itseeni. En tiedä pitääkö joku sitä edelleen jotenkin kierona....mä olen joskus iohan tosi nuorena lihonnut 13 kiloa, ihan vaan makaamalla ja syömällä...voin silloin fyysisesti tosi huonosti, en jaksanut mitään, en edes portaita nousta jos sellaiset jossain oli...meillä EI OLE VAAKAA :) Eli siis kiloja en tuijota, mutta ennen raskautta halusin olla sellaisessa kunnossa, että vaatteet ei kiristä, ja on muutenkin hyvä olla. Olen siitä siunattu, että kun liikun, käyn salilla, kävelylenkeillä jne, voin syödä TOSI paljon...meillä töissä aina porukat ihmettelikin että kuinka voin syödä niin paljon :) Voi olla että tämä liikkumattomuuskin tekee ihmisen ahdistuneeksi, ei ole hyvä olla.



Huomasin muuten tämän mun oman raskaus-painohysterian siitä, kun tänne itse siitä jatkuvasti kirjoittelin :) Ja olen huomannut usein puhuvani kavereiden kanssa siitä, kuinka paljon on tullut jne. Eli siis syömättä en jätä, mutta tunnen oloni kurjaksi ylikilojen kanssa....luulen että tämä saattaa olla ongelma muillekin raskaana oleville, vaikka ei olisikaan kärsinyt syömishäiriöistä...



Mä en muista kirjoittelinko tänne mun pomosta, joka arvosteli mun kiloja jo joskus vkolla 16...hänen täydellinen barbie-vaimonsa kun ei lihoa raskauksien aikana lainkaan, kaikki jää laitokselle...joten ulkonäköpaineita tosiaan on, eikä tällaiset kommentit kauheesti helpota asiaa...

Mainitsit tuon imetysasian, että huolettaa myös sua....mä olen miettinyt sitä tosissaan....toivottavasti sitä on vaan niin sekaisin vauvasta että ei ehdi mitään raskauskiloja ajatella.



Täytyy miettiä sitä, että jos vaikka lokamasuissa uskaltaisi asiasta puhua jos tulee sellainen fiilis...en tiedä mihin suuntaan tämä tästä kehittyy, juttelin tänään miehen kanssa, että yritetään kotona nyt välttää kaikkea herkkujen mättöä kimpassa, kun mulle tulee siitä sitten morkkis...aiemmin, ennen raskautta mulla oli karkkipäiväsysteemi, eli meillä oli aina lauantaisin se herkkupäivä...yhtenä päivänä vkossa kun voi syödä huoletta..eikä sitä niin tehnyt mielikään karkkia, kun ei usein syönyt.



Usein sanotaan, että raskaana olevta naiset mässää vaan sen takia, että tavallaan antavat silloin itselleen luvan heittää vähän läskiksi....en tiedä muista, mutta mulla on ollut ihan fyysinen sokerinhimo!!! Siis olen meinannut lähteä illalla myöhään hakemaan karkkia, kun tekee niin älyttömästi mieli!! Että kyllä mä uskon että hormonitkin vaikuttaa. Alkuraskaudesta mun teki mieli vaan koko ajan pihvejä ja lihaa...tai jotain grillattua lihan tapaista, ihan sama mitä, kerran vetelin kilon verran uunissa girllattuja kanan nuijia ja siipiä :)



Mä olen yrittänyt korvata tota karkkia hedelmillä, mansikoilla ym. mutta ei vaan ole sama asia :) Tämä on mulle ihan uutta, en ole koskaan ollut mikään sokerihiiri....

Sen verran, että sen parempaa laihdutus/kiinteytyskeinoa ei ole kuin täysimetys!! Mä imetin esikoista 7kk täysimetyksellä ja senkin jälkeen kiinteiden lisäksi, ekan kerran tyttö sai korviketta ollessaan 9kk. Ekat 6kk imetysväli oli 1,5 h - 3hh, ihan alussa vielä tieheämpi, joten ainakaan minä en olisi pystynyt syömään niin paljon , että kilot eivät olisi lähteneet. Mun oli pakko syödä pullapitko päivässä, että sain painoni pidettyä edes normaalipainossa!



joten älkää sitä murehtiko! Tää on tietty mun kokemus ja joku voi sanoa, että imettäessä voi tulla jopa lisää painoa mutta kyllä sitten saa syödäkin aikamoiset määrät, jos normaalisti esim. ulkoilee vauvan kanssa. Ja yöimetykset ja heräilyt vielä lisäävät energian tarvetta joten mä söin todella runsaasti ja silti kuukaudessa olin vartaloltani täysin entisissä mitoissa ja puolessa vuodessa olin " tiukempi" ja " kiinteämpi" kuin koskaan aiemmin.



Nää vain mun ajatuksia, tiedän, ettei kaikilla kilot lähde vaikka imettäis. Mulla niin kävi ja tosi helposti!

täältä löytyy myös yksi tavallaan yhä sh:stä kärsivä - siis yhä on ruoka mielessä ja kilot tietenkin, vaikkei niitä vielä ole ehtinyt kertyäkään, rv7 vasta.



Olen sairastanut anoreksian, sen jälkeen bulimisen kauden, ja tällähetkellä roikun jossakin keskivertomaailmassa - en ole laiha, paremminkin lähes ylipainoinen, onnistun syömään normaalisti jos välit ei lipsu tippaakaan..en oksenna enkä paastoa, liikun riittävästi. Toisinaan liikunta lipsahtaa yli, toisinaan ahdistus vie mielen kun paino ei laske (nyt tosin ei saa ainakaan laskea!)



Raskaus on muuttanut tilannetta parempaan - ajattelen lasta, sen täytyy saada kaikki tarvitsemansa, se ei saa kärsiä tästä.

Lisäksi olen onnistunut selvittämään itselleni, että imetyksellä suuri osa tulleesta lähtee...ainoa pelko tuon suhteen on, että jollen jostain syystä pystykään imettämään! Entäs sitten?? Siskoni ei jostain syystä imettänyt kuin pienen hetken ja hänelle jäi toista kymmentä kiloa...se pelottaa, mutta luulen että siinä vaiheessa kun nyytti on maailmassa, ei muulla ole niin väliä :)



Tänään on eka neuvola, ja aion siellä tehdä selväksi etten ole IHAN terve, vaikka pystynkin pitämään oireet pääosin kurissa.



Itse olen jollain tapaa masennukseen taipuvainen, ja lisäksi mun diagnooseissa lukee ahdistuneisuushäiriö..joskaan en ole vuosituhannen vaihteen jälkeen juuri suurempia ahdistuksia kokenut.



Mutta...aloittaja - kerro ihmeessä äippäneuvolassa tilanteestasi! On varmasti parempi että tietävät ja osaavat tarvittaessa puuttua tilanteeseen sun ja lapsen hyväksi!



Tappert rv7+0

Itselläni ei varsinaisesti ole syömishäiriötä eli syön ihan normaalisti ja terveellisesti, mutta olen ollut viimeiset 10 vuotta noin 5 kiloa alipainoinen. Eli ihannepainoni on 55 kg, mutta painan sen 50 kg. Ja tästä asiasta olen saanut kuulla niin koulun terkkarilta kuin omilta vanhemmiltanikin, että painoa pitäisi saada lisää.



Täysin en voi vastailla ajatuksiisi, mutta tuohon imetykseen voisin lisätä seuraavaa...



Esikoisen jälkeen täysimetin poikaa 3,5 kk, tämän jälkeen pojan painonnousu hidastui, joten suositeltiin siirtymistä kiinteisiin. Käskettiin kuitenkin jatkaa imettämistä, vaikka neuvolatäti epäili, että oma energiatuotantoni ei riitä kunnollla meille molemmille. (Tästä alipainostani oli juttua neuvoloissa jo ensimmäisistä kerroista lähtien) Loppujen lopuksi imetin poikaa noin 9 kk, jonka jälkeen minun täytyi lopettaa imettäminen oman terveyteni takia. Mulla imettäminen laski painoni lähemmäksi 40 kg.



Itse olen pähkäillyt, että osaksi ehkä pienen energiatuotannon takia, mutta kyllä siinä pieniä masennuksen merkkejäkin oli. Itse koin ainakin todella helposti masentuvani saamastani kritiikistä lapsenhoitoon liittyen, ja masennuksen aikana ei ruoka oikein maittanut. Nämä masennuskaudet kestivät usein noin pari päivää.



Imetyksen lopetettuani sain kyllä parissa kuukaudessa painon nousemaan hyvin lähelle 50 kg.



Kannattaa ehkä kuitenkin ottaa asia esille neuvolassa. Kuitenkin parin ensimmäisen kuukauden jälkeen synnytyksestä voit olla todella herkkä kaikelle kritiikille, ja sitä kautta voi ilmaantua merkkejä syömisongelmista tai masennuksesta, jotka ovat taas haitaksi sinulle itsellesi.

Mä kiltisti kerroin het ekassa neuvolassa tänään että taustalla on syömishäiriötä jo liki kymmenen vuotta...



Sovittiin yhteistuumin että terkkari vähän silmäilee tilannetta ja puuttuu heti jos huomaa jotain epäilyttävää, tavallaan olen siis erityistarkkailussa.



Toisaalta, vaikka olen ylipainoinen, ei kukaan sanonut asiasta mitään kun nyt asian tietävät, paremminkin sanoivat että paino EI SAA alkaa laskea tai siihen puututaan (siis jos enempi alkaa laskea).



Nyt on tavallaan paljon turvallisempi olo. Tiedän että olen " tarkkailussa" ja musta pidetään huolta..ja huolenpito jatkuu normaalia tiiviimpänä synnytyksen jälkeenkin - silloin kun kuulema on suurin riski että sh ottaa vallan..



Suosittelen kertomaan neuvolassa ehdottomasti!! Myös silloin jos sh on jo taka-alalla...se voi kummasti nostaa päätään kun keho muuttuu raskauden myötä.



Tappert 7+4 (sainkin 4 lisäpäivää)