Kuinka usein te lapsiperheen äidit vietätte aikaa iltaisin miehenne kanssa?

Oli ihan normaalia lapsiperheen arkea tuollainen mulla ja ex-miehellänikin.

Nykyisen miehen kanssa, kun lapset ovat menneet nukkumaan 21, katsomme yhdessä elokuvia, tv-sarjoja netflixistä tms, läiskitään korttia tai jotain. 

On varmaan ihan normaalia, mutta itselläni ei kyllä olisi mitään mielenkiintoa tuollaiseen suhteeseen. Tulee lähinnä mieleen appivanhemmat, jotka voivat helposti olla viikonlopunkin puhumatta toisilleen kuin muutaman sanan "lämmittäiskö saunan"-, "älä viitti vaihtaa kanavaa"- ja "annatko voita" -lauseita. Olemme sopineet miehen kanssa, että ero vain vireille, jos toisen seura ei vain enää kiinnosta.

mies pelaa lasten nukahdettua ja itse istun koneella, teen koulutöitä tai katselen tvtä. tää sopii meille, näin on tehty jo viimeiset 8v :)

ei ikinä..

silloin kun lapset oli pienempiä, niin yhteistä aikaa saattoi olla illalla. Nyt lapsia on useampi, ja osa on teini-iässä. Pienempien mentyä nukkumaan (jos en itse ole nukahtanut samalla) vaihdetaan rauhassa kuulumisia isompien kanssa.

Aikansa kutakin..

Meillä menee koko perhe samaan aikaan nukkumaan, joten emme miehen kanssa juurikaan harrasta kahdenkeskisiä iltoja. Illat vietetään touhuten perheenä ja meidän vanhempien on oma kahdenkeskinen aika aina erikseen järjestettävä. Olemme molemmat tilanteeseen tyytyväisiä, koska pikkulapsiaika on kuitenkin lyhyt. Seksiä harrastamme yön pimeydessä, kun lapset ovat nukahtaneet. Aikansa kutakin, muutaman vuoden päästä tilanne on varmasti muuttunut.

Ei ole. Olette urautuneita. Mitä järkeä olla yhdessä jos toisen seura ei kiinnosta? Kuulostatte huushollitiimiltä ettekä avioparilta.

Lapset eivät kuitenkaan ole enää niin pieniä. Muistan kun kotona oli esimerkiksi 4-ja 1-vuotiaat lapset, silloin sitä oikeasti oli niin väsynyt, että ei jaksanut illalla muuta kuin tuijottaa televisiota tai mennä nukkumaan. Nyt taas jaksaisi, mutta en halua aina seksiä vaan myös yhteisiä keskusteluja ja muuta läheisyyttä. Voikohan tilannetta enää korjata?

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 23:09"]

Meillä on kaksi lasta, 4-ja 7-vuotiaat. Illat menevät yleensä sellaisen kaavan mukaan, että lapset menevät nukkumaan ja sen jälkeen vietämme mieheni kanssa aikaa eri huoneissa. Mies katsoo telkkaria ja minä olen esim koneella toisessa huoneessa. Tai sitten minä katson telkkaria ja mies on toisessa huoneessa. Katsomme yhdessä televisiota n. yhtenä-kahtena iltana viikossa, usein minun erillisestä pyynnöstäni, joskus mieheni aloitteesta. Miehelle yhdessäolo merkitsee lähinnä seksiä eli hän hakeutuu seuraani kun haluaa seksiä. Seksiä on ehkä n. kerran viikossa  tai kahdessa.

Illat vietämme usein yhdessä perheenä eli meillä ei kummalakaan ole kovin paljon omia menoja. Juttelemme perheen asioista yleensä kun lapsetkin ovat vielä hereillä. Kaksistaan meillä on harvoin mitään kauhean syvällisiä keskusteluja.

Mitä olette mieltä tilanteestamme, onko tämä normaalia?

[/quote]

No meillä on vähän samanlaista. Paitsi että seksiä on kerran kuussa, kun vaimoa ei kiinnosta. Ja vaimo ei halua puhua mistään iltaisin, kun se on niin vaivalloista. Lueskelee illat tai surffailee. Tai katsoo yle areenasta jotakin, kirjekuoren kokoisesta ikkunasta isolta monitorilta, telkkua ei viitsi käyttää vaikka toimii se areena sielläkin. Kerran viikossa ehkä katsotaan joku leffa illalla. Ja kyllä, kyllä tämä vaivaa minua. Mitään toivoa paremmasta ei taida olla tässä parisuhteessa. Mutta kun lapset on meilläkin vielä pieniä, tässä sitä vaan ollaan.

#7: Riippuu paljon lapsista, toiset nukkuu yönsä ok jo vuoden vanhoina. Toiset pyörii kuin väkkärät, änkeää vanhempien väliin nukkumaan ja potkii pitkin yötä hereille. Vaikea niitä lapsia on kiinni sänkyynkään sitoa.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 23:30"]Lapset eivät kuitenkaan ole enää niin pieniä. Muistan kun kotona oli esimerkiksi 4-ja 1-vuotiaat lapset, silloin sitä oikeasti oli niin väsynyt, että ei jaksanut illalla muuta kuin tuijottaa televisiota tai mennä nukkumaan. Nyt taas jaksaisi, mutta en halua aina seksiä vaan myös yhteisiä keskusteluja ja muuta läheisyyttä. Voikohan tilannetta enää korjata?

[/quote]

Tottakai voi. Avointa keskustelua. Kerro suoraan mitä haluaisit, ehkä miehesi haluaakin aivan samaa, muttei ole sanonut mitään. Miehet kun ovat niin huonoja avaamaan vakavia keskusteluja.

Mä uskon kyllä että jos on joskus ollut sen verran yhteistä että on menty yksiin ja sen jälkeen joku vuosikymmen oltu samaa perhettä, saatu yhteiset lapset jne., niin ei se ole mikään eron paikka vaikka tuntuisi jossain vaiheessa, että ei hirveen säkenöiviä keskusteluja ole viime aikoina ollut... Uskon siis että sen yhteyden voi vielä löytää, aina ei vaan jaksa joka aspektiin elämässään panostaa täysillä. Jos on pieniä lapsiakin siinä niin pakolliset asiat hoidetaan ja muuten ollaan miten jaksetaan ja se on jo sitä rakkautta itsessään. Todellakin pitäisin hirveänä petoksena sitä että mies ottaisi suoraan eron siksi kun on ollut vähän tylsää seuraa kotona ja jossain muualla on kiinnostavampia ihmisiä. Totta helvetissä on, maailma on täynnä toinen toistaan kiinnostavampia ihmisiä, muttei se ole mikään syy hajottaa perhettä.

Ehkä oon outo mutta en ole ikinä ajatellut, että se toisen seuran kaipuu olisi ykkösasia pitkässä parisuhteessa (avioliitossa), vaan kyllä se on nimenomaan huushollitiimiyttä ensisijassa. Että on päätetty mennä yhteen ja perustaa perhe ja saattaa olla se yhteinen asuntolainakin. Se on ikävämpi homma jos parisuhde siinä menee kylmän puolelle, että ollaan eri huoneissa sen takia ettei siedetä toista ja tunnelma on oikeasti huono ja on riitoja yms. Siitäkin voi vielä päästä yli, mutta vaikeemmin. Se tilanne taas, että tunnelma on huonoimmillaankin neutraali, ollaan eri huoneissa koska halutaan sitä "omaa aikaa" päivän päätteeksi ja luotetaan että kumppani kyllä pärjää siellä omalla koneellaan yksinkin, mutta sen seurauksena ei sitten olekaan vähään aikaan ollut niitä yhteisiä hetkiä, on mun nähdäkseni korjattavissa aika helpostikin, jos se tilanne siis koetaan ongelmaksi ja halutaan korjata. Vähän "aktiivisemmasta" yhteydenpidosta parisuhteessa saisi varmasti vähän virtaa omaan elämään ja hyviä muistoja vaikeampia aikoja varten ja siksi sitä kannattaa tavoitella, mutta ei se minusta mikään katastrofi ole. Ja naurettavaa minun mielestä ehdottaa lapsiperheelliselle eroa, että kyllä sä löydät vielä jonkun joka ei lähe sinne omalle koneelleen vaan haluu jutella sun kanssa joka ilta...

Kiitos vastauksista. Seiska siis ap. Meillä lapset nukkuvat hyvin ja omissa huoneissaan, kuopus saattaa joskus tulla yöllä viereen nukkumaan, mutta siis iltaisin n. klo 21 ovat molemmat jo unten mailla. t. ap

Ap jatkaa: ongelma on myös se, että olen yrittänyt jutella miehelle, että kaipaisin enemmän yhteisiä hetkiä, mutta mies ei tunnu olevan samaa mieltä. Minusta tuntuu, että hän lähinnä minun mielikseni suostuu katsomaan välillä leffaa kanssani tai juttelemaan, mutta ei tee juuri koskaan itse aloitetta sellaiseen. Eli en ole varma, onko toivoa. Olen jo ihan oikeasti hermostunut asiasta ja vähän vihaiseen sävyyn todennut miehelle, että etsin sitten seuraa muualta, jos ei kiinnosta. Tällaisen "purkauksen" jälkeen asiat paranevat ehkä pariksi päiväksi, sitten taas ajaudutaan samaan vanhaan.

minusta tuntuu että me ainakin ollaan aika uupuneita, että on kivaa tehdä omia juttuja kun lapset nukahtaa.

saadaan sitä parisuhdeaikaa kuitenkin, jos mennään leffaan/syömään/laivalle tms.

meillä tämä ei kovin paljoa eroa lapsettomasta arjesta. sopii siis meille, muille ei ehkä

#3

Ap lisää vielä, että emme käy juuri koskaan treffeillä, koska meillä ei ole esim isovanhempia hoitoapuna. Viimeksi kävimme  treffeillä heinäkuun lopussa eli yli puoli vuotta sitten. t. ap

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 23:40"]

Ehkä oon outo mutta en ole ikinä ajatellut, että se toisen seuran kaipuu olisi ykkösasia pitkässä parisuhteessa (avioliitossa), vaan kyllä se on nimenomaan huushollitiimiyttä ensisijassa. 

[/quote]

Osaan kyllä pitää huushollin toiminnassa ilman mitään tiimiäkin, ja niin osaa miehenikin. Ei nyt kuitenkaan eletä enää mitään 1800-lukua, jolloin kumppania tarvittiinkin avuksi tilan töihin. Ainakin minä haluan kumppanilta juuri sitä "säkenöivää seuraa" eli jonkun, joka tekee minun elämästäni mielenkiintoisempaa ja hauskempaa, tukee minua ja haluaa tavoitella samoja asioita yhdessä.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 23:49"]Ap lisää vielä, että emme käy juuri koskaan treffeillä, koska meillä ei ole esim isovanhempia hoitoapuna. Viimeksi kävimme  treffeillä heinäkuun lopussa eli yli puoli vuotta sitten. t. ap

[/quote]

Voisitko luoda treffit kotiin? Tee lasten mentyä nukkumaan jotain astetta parempaa ruokaa/iltapalaa, sytytä kynttilöitä, pukeudu paremmin ja vihjaa miehelle myös, että huomenna olisi treffi-ilta tarjolla. Oleellista se, että mies tietää asiasta aiemmin etkä yhtäkkiä vain hae häntä tietokoneelta viettämään laatuaikaa.

Lähes joka ilta, tosin meillä on telkkari ja tietokone samassa huoneessa joten on helppo keskustella vaikka tehtäiskin omiamme. Yleensä mies on koneen ääressä ja mä katson telkkaria/siivoilen/tms. Siinä samalla käydään keskusteluja, saatetaan katsoa telkkariohjelmaa yhdessä ja kommentoida sitä ja välillä tehdään kotiaskareita siinä illalla yhdessä. Seksiä harrastetaan keskimäärin kerran päivässä.

Eipä tuo munkaan mies oikeasti ymmärrä miksi pitää kiehnätä sohvalla yhdessä tai muuta mutta mun mieliksi suostuu välillä. Jos hän päättäisi yksin niin olisi varmaan koneella istuminen ja seksi. Usein (useita kertoja päivässä) pyydän häntä ohimennen pussaamaan tai halaamaan ja ohimennen usein kouritaan toisiamme, ne on sellaisia pieniä asioita mitkä meillä pitää läheisyyttä yllä. Monta kertaa päivässä myös sanotaan toisillemme että "rakastan sinua" erilaisissa tilanteissa ja joskus muuten vaan.

Lapsia meillä on 1v ja toinen tulossa piakkoin. Ja haluaisin lisätä että jos seksiä on ollut harvemmin (meillä tosin harvoin on tarkoittanut kuitenkin ~pari kertaa viikossa mutta sopiva määrä riippunee pariskunnasta) myös suhde muuttuu helposti "kaverillisemmaksi" ja urautuneemmaksi. Kun seksiä on ollut usein, myös muuta läheisyyttä on ollut paljon.

Ja seksiä ja läheisyyttä oli vaikka lapsella oli ekat kuukaudet koliikkia. Ei sitä tietty joka päivä jaksanut kun unta sai muutenkin vähän mutta eipä se paljoa siitä uniajasta ole pois jos parin päivän välein harrastaa. Päin vastoin se piristää mieltä ja pitää suhteen kunnossa, auttaa jaksamaan. Joten en ole ymmärtänyt koskaan edes sitä että pienillä lapsilla perustellaan seksin jättämistä. Voi olla että silloin ei koe seksiä niin tärkeäksi että sitä viitsisi harrastaa mutta ei siitä lapsia kannata syyttää.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 23:09"]

Meillä on kaksi lasta, 4-ja 7-vuotiaat. Illat menevät yleensä sellaisen kaavan mukaan, että lapset menevät nukkumaan ja sen jälkeen vietämme mieheni kanssa aikaa eri huoneissa. Mies katsoo telkkaria ja minä olen esim koneella toisessa huoneessa. Tai sitten minä katson telkkaria ja mies on toisessa huoneessa. Katsomme yhdessä televisiota n. yhtenä-kahtena iltana viikossa, usein minun erillisestä pyynnöstäni, joskus mieheni aloitteesta. Miehelle yhdessäolo merkitsee lähinnä seksiä eli hän hakeutuu seuraani kun haluaa seksiä. Seksiä on ehkä n. kerran viikossa  tai kahdessa.

Illat vietämme usein yhdessä perheenä eli meillä ei kummalakaan ole kovin paljon omia menoja. Juttelemme perheen asioista yleensä kun lapsetkin ovat vielä hereillä. Kaksistaan meillä on harvoin mitään kauhean syvällisiä keskusteluja.

Mitä olette mieltä tilanteestamme, onko tämä normaalia?

[/quote]

Meillä on lapset (myös teinit jos on kotona) menneet omiin huoneisiinsa klo 21 minkä jälkeen on meidän omaa aikaa. Toki kyhnäämme samalla sohvalla aiemminkin, katsotaan telkkaria tai lueskellaan jos ei ole kotihommia, itse saatan ottaa joskus koneen syliin ja olla netissä. Mies vetäytyy työhuoneeseen iltaisin ja vl vain jos on lähdössä työmatkalle ja pitää printata papereita tai viimeistellä presoa.

Me vietetään aikaa yhdessä. Kun iltapalat ja pesut hoidettu, lapset on sängyssä 20.30. Sen jälkeen pikasiivous eli keittiö ja olkkari kuntoon. Kehitellään teetä, jutellaan, kummallakin on vapaus kuitenkin tehdä mitä haluaa eli lukea kirjaa, lehtiä, surffata netissä, tehdä käsitöitä yms omia juttuja. Mutta koko ajan ollaan kuitenkin yhdessä ja välillä jutellaan. Lopuksi mennään yhtäaikaa iltapesulle ja nukkumaan ja välillä rakkauselämää. ;) Tämä on parisuhteen kannalta melkeinpä asia nro 1. Kahdenkeskistä aikaa järjestyy muuten niin vähän. Lapsia on paljon normisuomalaista keskiarvoa enemmän.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 23:57"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 23:40"]

Ehkä oon outo mutta en ole ikinä ajatellut, että se toisen seuran kaipuu olisi ykkösasia pitkässä parisuhteessa (avioliitossa), vaan kyllä se on nimenomaan huushollitiimiyttä ensisijassa. 

[/quote]

Osaan kyllä pitää huushollin toiminnassa ilman mitään tiimiäkin, ja niin osaa miehenikin. Ei nyt kuitenkaan eletä enää mitään 1800-lukua, jolloin kumppania tarvittiinkin avuksi tilan töihin. Ainakin minä haluan kumppanilta juuri sitä "säkenöivää seuraa" eli jonkun, joka tekee minun elämästäni mielenkiintoisempaa ja hauskempaa, tukee minua ja haluaa tavoitella samoja asioita yhdessä.

[/quote]

No, tarkoitin huushollilla vähän laajempaa käsitettä kuin se konkreettinen koti ja ansiotyö, niinku perheyksikköä. Onhan toki perhe se yksinhuoltajan perhekin, mutta jos on kaksi aikuista siinä lasten kanssa, niin nämä aikuiset ei ole pelkästään rakastavaisia, vaan myös isä ja äiti yhteisessä huushollissa. Kyllä minusta on itsekäs ratkaisu erota siksi että ei tässä mitään repivää konfliktia ole ja ihan hyvin tullaan toimeen, ei vaan oo nyt hotsittanut enää tuon naama. Ennen niitä lapsia ihan sama, saa erota vaikka siksi että kumppani on ostanut väärää maitoa, mutta lasten jälkeen joko pysytään siinä status quossa tai tehdään töitä sen kipinän löytämiseksi, eikä erota ensimmäisenä.