Lue keskustelun säännöt.
Lapsiperheessä masentunut vai mitä tämä on?
11.11.2020 |
Meillä on kaksi lasta, tyttö 4v ja poika kohta 2v. Olen palannut työelämään kun nuorimmainen oli 9kk. Nyt teemme miehen kanssa osa aikaista että lapset ovat hoidossa vain osan viikkoa.
4v on ollut aina kovin vaativa ja temperamenttinen. Leikki näillä kahdella on lähinnä taistelua leluista. Illat aina jompi kumpi huutaa. Mihinkään ei voi lähteä ilman kauheaa taistelua ja paikan päällä jos esim kylään menee ei mitään pysty keskustelemaan kun lapset ovat niin mahdottomia. Käymme miehen kanssa vuorotellen lenkillä tai jumpassa eli vapaatakin säännöllisesti on.
Näitä jumppahetkiä odotan aina kuin kuuta nousevaa, ne ovat aidosti paras hetki päivässä. Kun viikonloppu lähestyy, odotan sitä aina kauhulla. Silloin lasten kanssa täytyy olla vielä enemmän. Tunnen olevani jatkuvasta hälinästä ja vaatimuksista aivan loppu. Toki hyviäkin hetkiä joskus on, mutta enimmäkseen koen arkemme erittäin raskaaksi. 4v saa edelleen päivittäin uhmaraivokohtauksia ja tuo 2v osaa myös olla helposti kiivastuva.
N. Kerran Kuussa isovanhemmat ottavat lapset hoitoon emmekä silloinkaan jaksa mennä minnekään vaan tuijotamme omissa nurkissamme telkkaria tai kännykkää.
Onko tämä ihan normaalia lapsiperheessä? Mietin edellistä elämääni ennen lapsia, jolloin matkustelimme, kävimme ravintoloissa yms. Nyt tuntuu kuin olisimme vankeina omassa kodissamme Kun emme pysty tai jaksa lähteä mihinkään. Mies kokee samoin. Olivatko lapset vain iso virhe ja me emme yksinkertaisesti ole ns. Lapsi ihmisiä? Vai mahtaako tämä helpottaa kun lapset tuosta kasvavat?
Tahtoisin jotain kannustavaa tähän synkkään iltaan.
Kommentit (16)
Meillä helpottaa huomion antaminen. Eli molemmille lapsille mukavaa tekemistä, ja erikseen juttelee ja katsoo silmiin ja keskittyy lapseen. Eli tankkaa lapsen tietyllä tapaa. Rutiini, samaa rytmiä pitäö yllä. Huutamalla ei saa huomiota , 4-v voisi tämän jo oppia. 2v matkii. Eli rauhallisia iltoja. Tv kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikään ei kestä ikuisesti. Ei edes paskat asiat. Joten kyllä se siitä, suurella todennäköisyydellä.
Hei, täällä oltu 12 päivää kotikaranteenissa 5v 3,5v ja 1v kanssa. Ja pienessä asunnossa. Tsemppiä teille, aina vois olla asiat pahemminkin.
Ei tosiaan ole normaalia.
Kaipaavat huomiota, liikuntaa, ulkoilua, aitoa läsnäoloa. Kokeilkaapa laittaa kaikki ruudut kiinni ja oikeasti tehdä jotain yhdessä.
Sama sinulle ja miehelle, kun saatte yhteistä aikaa, kokeilkaa laittaa ruudut pois ja oikeasti tehdä jotain.
Tarvitset palautumista, sitä ei ruutu ja sohva tarjoa.
Ihan normaalia pikkulapsiperhe-elämää. Joskus se helpottaa, meillä meni 10 vuotta kun oli kaksi erityislasta. Tosin se pikkulapsiarki maksoi hintanaan parisuhteen, entisistä rakastavaisista tuli Oy Perhe Ab jonka tavoitteena on selvitä arjesta kahden erityislapsen kanssa. Tälle hetkellä parisuhde on lähinnä kaverillinen ja tuskin siitä enää muuksi muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä vuosi on ollut aivan perseestä Koronan takia, se aiheuttaa paljon lisäkuormaa lapsiperheille
2vuotis on vielä liian pieni leikkikaveri, 4vuotias voi hyvin olla päiväkodissa useamman päivän viikossa ja saada ikäistään seuraa.
Selkeä päivärytmi, joka päivä leikkipuistoon ulkoilemaan, tarpeeksi unta ja monipuolista ravintoa.
Pienten lasten kanssa ei ole helppoa kyläillä, enemmin pyydät teille vieraita ja ei tarvitse jatkuvasti varoa mitä taapero seuraavaksi rikkoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lohdutukseksi voin sanoa että nuo ovat ihan ehdottomasti pahimmat iät ja raskain vaihe lapsiperhe arjessa. Ja tuota se on täälläkin, aina ollut jokaisen kohdalla.
Muuttuu varmasti iloksi vielä teidänkin arki kun lapset vähän kasvavat ja huomaatte että nehän ymmärtävätkin puhetta. Keskenäinen nahistelu kyllä jatkuu pitkälle mutta on niistä enemmän toisilleen hyvää seuraa mitä tappelevat.
Itse menen sieltä mistä aita matalin ja noita kyläilyreissuja varten lähtee tabletit mukaan. 😅
Kuulostaa niin tutulta, ihan kuin meillä.
Isompi eli 4-vuotias kiukuttelee joka asiasta ja kun kielletään asioista, huutaa ja kiljuu. Kovin herkkä ärsyyntymään. Pienemmän kanssa kinastelevat paljon ja saa varoa jatkuvasti milloin toista sattuu.
Tunnistin niin hyvin tuon tunteen että olis omassa kodissa ikään kuin vankina.
Itsellä sellainen olo, että pitää varpailla kulkea ja koko ajan saa jännätä milloin taas huudetaan ja kiukutellaan ja vastustetaan.
Meillä parisuhdeaikaa n. 15 min iltaisin kun lapset nukahtavat.
En tiennyt tämän olevan näin rankkaa. Toivottuja ja odotettuja lapsia olivat molemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata tehdä lapsia jos ei jaksa heidän kanssaan olla. "odotan kauhulla viikonloppuja kun silloin joutuu olemaan enemmän lapsien kanssa".Ei ihme että kakarat huutaa ja vaativat huomiota kun vanhemmat aivan kuutamolla...2 aikuista perheessä ja ollaan ihan loppu.Niin nykyaikaa...yh.t hoitavat yksin mukulansa !!
kootut vinkit:
-säännöllinen rytmi
-ulkoilua säällä kuin säällä, pari kertaa päivässä
- terveellistä ravitsevaa ruokaa säännöllisesti kaikille, myös ja etenkin äidille
-älkää tehkö stressaavia asioita (prisma perheen kanssa, kyläilyt tai mikä teille nyt onkin). ruuat voi tilata netistä, kaverit pyytää mieluummin teille, jne
-sinulle asioita joista saat iloa. pieniäkin. vaali niitä.
-neljävuotias johonkin kerhoon tai osapäivähoitoon, että saa ikäistään seuraa välillä
-perheen yhteisiä mukavia asioita
-ystävät on henkireikä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset tarvii tuossa iässä paljon ohjattua tekemistä. Vanhemman täytyy muutenkin olla askel edellä ja tyrehdyttää alkavat konfliktit ennen räjähdyspistettä.
Tiedän kyllä tunteen, että raskaan päivän päätteeksi haluaisi vain rauhassa esim. tehdä ruokaa ja lapset siinä samalla saavat riidan aikaiseksi joka asiasta. Turhauttavaa kun eivät kykene itsenäiseen rauhalliseen kanssakäymiseen. Mutta sellaista se on, ei kukaan ole seppä syntyessään ja niitä yhdessä elämisen taitoja on harjoiteltava koko lapsuus (ja joskus myös aikuisuus). Oma ratkaisuni on keksiä lapsille ohjattua tekemistä, esim. toinen kattaa pöydän ja toinen on äidin apukokkina.
Väkisin teitte toisenkin vaikka se 4v on aina ollut mahdoton?
Onko teille kukaan koskaan puhunut sellaisesta asiasta kuin "lasten kasvatus".
Jos ei, niin kannattaa vaikka googlata. Siitä voisi olla apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 3v ja 6v. Kun vertaa vaikkapa vuoden takaiseen niin on helpompaa.
Jos jaksat tsempata ja odottaa vielä vähän aikaa (vuoden tai pari) niin tilanne tulee helpottumaan lasten kasvaessa isommiksi ja omatoimisemmiksi. Parin vuoden ikäero lapsilla on vanhemmille rankempaa alussa, mutta myöhemmin lapsilla on paljon toisistaan seuraa kun ikäeroa ei ole liikaa ja löytyy yhteisiä leikkejä. Toki tulee niitä tappeluita ja sisarkateuttakin 😂
Vaikka susta nyt ei ehkä siltä tunnu niin pikkulapsivuodet tulee kulumaan tosi nopeasti. 6 ja 8 vuotiaiden lasten äitinä jo jopa vähän haikailen niiden ensimmäisten vuosien perään, vaikka itse koin ne myös rankkoina ja puuduttavina.
Ihan normaalilta kuulostaa.