Oman elämäni "valheen vangit" -jakso

Haluan jakaa tarinani kanssanne. Se on tarina uskottomuudesta, rakkaudesta, unelmista, valheista ja uhrauksista. Kerronko tarinani, jotta se olisi jollekin ihmiselle opetukseksi? En - jokainen ihminen tekee kuitenkin omat ratkaisunsa riippumatta varoittavista esimerkeistä. Sen sain itsekin kokea.

Eräs ystäväni tutustutti minut kaveriinsa, joka ensinäkemältä vaikutti niin erilaiselta, salaperäiseltä ja houkuttelevalta. Vietimme viikonlopun yhdessä tämän hurmaavan miehen kanssa. Palasin kotiin ajatellen, että tämä oli vain tällainen yhden viikonlopun hurmio, joka muuttuisi heti menneisyydessäni olevaksi hairahdukseksi. En tiennyt, että tämä yksittäinen viikonloppu käynnistäisi jotain, joka johtaisi silloisen elämäni loppumiseen.

Vastoin kaikkia odotuksia tämä mies otti minuun yhteyttä. Aloimme soitella ja viestitellä. Mikään ei ollut kuitenkaan yksinkertaista, sillä olin naimisissa.....ja niin oli hänkin. Avioliitossani oli kaikki päällisin puolin hyvin. Meiltä kuitenkin puuttui kokonaan yksi olennainen osa: seksi. Seksin puute ei kuitenkaan ollut ainoa syy siihen, miksi päädyin tietoisesti pettämään miestäni, vaan vuosien aikana meistä oli tullut vain kavereita toisillemme. Kumpikaan ei kuitenkaan osannut ottaa asioita puheeksi. En tiedä, kuinka en silloin osannut ennakoida omaa tilannettani paremmin; itseni tuntien minun olisi pitänyt tajuta, etten voisi koskaan palata entiseen tehtyäni mitä tein, vaikkei mieheni siitä edes tiennyt mitään.

Puhelinsoittojen jatkuessa aloin ottaa selvää uudesta tuttavuudestani; millainen mies hän on? Pystyykö hän salasuhteeseen, haluaako hän vain jotakin väliaikaista kivaa kanssani? Onko hänellä ollut paljonkin avioliiton ulkopuolisia suhteita ja onko hänellä varmasti aikaa minulle? Entäpä suuri välimatka, aiheuttaisiko se meille ongelmia? Kaikkiin kysymyksiin sain "mieleiseni" vastaukset. Sitä mukaa kun esitin uusia kysymyksiä, hän rauhoitti mieleni vastaamalla niihin juuri "oikealla" tavalla.

Jonkin ajan kuluttua tapasimme uudelleen ja hän totisesti vei minulta jalat alta! Hän oli huomaavainen ja huolehtiva, todellinen mies! Hän kertoi elävänsä samanlaisessa tilanteessa kuin minä, eli seksittömässä suhteessa ja vain lasten takia he olivat vielä yhdessä. Elin huumassa ja leijailin jossakin pilvissä, en voinut kuvitella, että elämääni astelisi niin totaalisen ihana mies. Ehkä ei "se oikea", mutta se oikea minulle.

Pian kuitenkin aloin päästä syvemmälle tämän miehen ajatusmaailmaan, jossa mies on suhteen pää. Kapinoin vastaan, minkä pystyin, mutta jollakin kieroutuneella tavalla tämä ylihuolehtivainen asenne kiehtoi minua. Olinhan elänyt aiemmin niin erilaisten miesten kanssa suhteissa, joissa minä olin enemmän mies kuin he. Suhteen jatkuessa tein päätöksen erota aviomiehestäni. Vaikka minulla ei ollut minkäänlaista varmuutta, että suhteeni tämän uuden ihastukseni kanssa kantaisi edes parin kuukauden päähän, tiesin etten voisi elää valheessa pettäen miestäni. Se ei olisi oikein häntä eikä minua kohtaan. Tunsin suunnatonta häpeää ja tuskaa, omatuntoni ei jätä minua rauhaan tämän asian vuoksi varmaan koskaan. Mieheni oli kuitenkin lopulta samaa mieltä kanssani, ettei meidän kannattanut jatkaa liitossa, josta puuttui läheisyys.

Aloin etsiä omaa asuntoa. Tämän prosessin aikana ihastukseni kertoi minulle loputtomia tarinoita siitä, miten asiat alkaa mennä meillä tosi hyvin, kun muutan pois mieheni luonta ja hän pääsee käymään luonani milloin haluaa. Hän lupaili viipyvänsä luonani viikon heti kun olen saanut muutettua. Viime aikoja sävytti myös yhteisen ulkomaanmatkan suunnittelu, josta olin innoissani.

Muutin siis omaan asuntooni, mutta löysin itseni istumasta yksin sohvalta, kun ihastukseni päättikin ykskaks lähteä matkoille vaimonsa kanssa. Tunsin itseni totaalisen petetyksi. Se matka, minkä me yhdessä suunnittelimme, muuttuikin heidän matkakseen. Matkalta paluun jälkeenkään en juuri ihastustani uudessa asunnossani nähnyt, aina oli jotakin kiirettä tai muuta estettä. Minä olin se, joka matkusti aina hänen luokseen yöpyäkseni hotellissa yksin, kun hän joutui menemään kotiin vaimon luokse yöksi. Tämäkin elämäntapa tuntui jollakin hullulla tavalla "jännältä", kaikki oli niin toisenlaista kuin elämäni ennen. Olin jo syvästi rakastunut tähän mieheen enkä kuullut enää omaa ääntäni, joka silloin tällöin yritti minua varoittaa. Olin sinisilmäinen, hyväuskoinen, rakastunut ja hölmö, joka halusi miellyttää tätä miestä keinolla millä hyvänsä. Hän halusi, että ostan hänelle jotakin osamaksulla ja minä ostin. Ajattelin olevani hyväsydäminen ja toivoin hänen huomaavan sen. Uskoin hänen vakuutteluihinsa siitä, miten hän maksaa tämän velan heti pois.

Aika pian välimatka alkoi tuntua liian pitkältä ja tein päätöksen muuttaa lähemmäksi häntä. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että luovuin kaikesta minulle tärkeästä ollakseni lähempänä tätä miestä. Ex-mieheni ei sitä minulle koskaan sanonut, mutta tiesin, että hän murtui päätöksestäni muuttaa toiselle paikkakunnalle. Olin vain niin luottavainen ja unelmissani kiinni. Salarakkaani puhui päivittäin, miten hyvä elämä meille tulee, kun muutan lähemmäksi, ja kuinka me näemme jopa muutaman kerran viikossa. Tämä ihana ajatus ajoi minua eteenpäin. Saavuin uuteen kotikaupunkiini täynnä toivoa ja uskoa paremmasta.

Alussa näimme melko usein, mutta sitä lupaustaan muutamasta kerrasta viikossa hän ei koskaan toteuttanut. Hän vieraili luonani lähinnä ohikulkumatkallaan, saapuen illalla ja lähtien aamulla. Aika pian aloin voida todella huonosti. Pidin itseäni vain huorana, jonka luokse hiivitään yön pimeydessä ja luikitaan heti aamulla matkoihinsa. Tiedostin olevani sairastumassa masennukseen. Asiaa ei auttannut yhtään se, että rakkaani sai minut taivuteltua ottamaan melkoisen suuren velan nimiini. Hän puhui ja puhui, välillä syytteli minua siitä etten luottanut häneen ja lopulta murruin hänen painostuksensa edessä. Uskoin, että hän hoitaisi tämän velan pois pikaisesti, niin kuin hän lupasi minulle. Olin siis hetken aikaa kovassa huudossa tämän hyvän tekoni vuoksi, mutta rakkaani tarvitsi vielä vähän lisää rahaa ja minä otin lisää velkaa, vaikka useita kuukausia aiemmin ostamani osamaksutuotekin oli vielä maksamatta. Aloin pikkuhiljaa herätä todellisuuteen. Rakkaani ei ollut ihan se mies, joka hän sanoi olleensa. Kaikki hänen puheensa siitä, kuinka kunnollinen hän oli, kaikuivat päässäni kuin mielenvikainen, epävireinen laulu. Olin yhä syvemmällä masennuksessa. Rakkaani alkoi puhua taas yhteisestä lomamatkasta. Sain tästä ajatuksesta taas voimaa, joka ikävä kyllä musertui pieniksi palasiksi kuultuani, että hän lähtee sille matkalle kuitenkin vaimonsa kanssa. En nähnyt elämässäni mitään ulospääsyä, mielessäni pyörivät lakkaamatta raha-asiat, kaikki toteutumattomat lupaukset ja niitä seuranneet valheet. En enää luottanut häneen lainkaan. Aloin epäillä hänellä olevan muitakin tyttöystäviä. Tämä painajainen jatkui useita kuukausia ja olin varma, että päätyisin lopulta sairaalan suljetulle osastolle lepositeisiin. Rakkaani ei pystynyt kuukausienkaan jälkeen maksamaan aiheuttamiaan velkoja pois, johtuen omista, osaksi itse aiheutetuista talousongelmistaan. Elin kuin sumussa. Halusin erota, mutta en uskaltanut. Pelkäsin aina jotakin. Pelkäsin murtuvani ja kuolevani ikävään ja suruun. Pelkäsin omia syyllisyydentuntojani, syyllistin itseäni jatkuvasti näistä asioista. Pelkäsin menettäväni luottotietoni ja joutuvani elinikäiseen velkahelvettiin. Vielä ennen joulua sain taas uutta toivoa, kun rakkaani lupasi tulla luokseni jouluna. Hän ei koskaan tullut, hädin tuskin sai soitettua minulle hätäisen puhelun. Olin valmis luovuttamaan kaiken, siis aivan kaiken. Näin selvemmmin kuin koskaan kaikki tekemäni uhraukset tämän miehen puolesta, kaikki ne ihmiset joita tekoni olivat loukanneet ja etenkin itseni. Näin, mitä olin antanut tämän miehen tehdä itselleni. Kaikki ne valheet ja lupaukset. Halusin kuolla, olin todellakin niin syvissä vesissä koko joulun ajan etten tiennyt kuinka voisin enää elää.

En tiedä kuinka selvisin joulun yli. Kai elämänhalu oli kuitenkin suurempi voima minussa. Rakkaani kävi yhä harvemmin luonani, soitteli harvemmin, mutta ei suostunut myöntämään, että meillä olisi mikään muuttunut huonompaan suuntaan. Tämä kaikki oli vain minun mielikuvitustani, hänen mukaansa. Riitelimme jatkuvasti joka asiasta, mutta etenkin rahasta. Nyt kun hän ei pystynyt minulta kiskomaan enempää rahaa (kieltäydyin ottamasta enää lisää velkaa, vaikka hän sitä useita kertoja ehdotti), hän menetti kiinnostuksensa ja piti yhteyttä vain sen verran, kuin omasta mielestään riitti pitämään meidät juuri ja juuri yhdessä.

Mikä on tilanteeni nyt? Olen edelleen jonkinlaisessa suhteessa häneen saadakseni hänet maksamaan aiheuttamansa velat pois, mutta se suuri rakkaus häntä kohtaan on laimentunut kyynelistäni.

Suurin tuskani ei ole menettämäni rakkaus, vaan oma tyhmyyteni! En voi vieläkään käsittää, kuinka olen voinut olla niin äärimmäisen tyhmä! Ponnistelen edelleen tämän asian kanssa, koska en ole vielä saanut lyötyä viimeistä naulaa arkkuumme, mutta en voi  tehdä mitään muuta, kuin uskoa pääseväni vielä joskus eroon tästä miehestä, joka on tehnyt minulle pelkkää pahaa. Rukoilen voimia saadakseni päätökseen tämän kaiken. En itke enää hänen vuokseen, itken koska annoin tehdä itselleni tämän kaiken. Ehkäpä herään vielä joskus uuteen aamuun niin, ettei ensimmäisenä ajatuksenani olisi kaikki tämä paska. Olen varma, että osa tämän tekstin lukijoista lyttää minut maahan oltuani niin tyhmä. Se heille suotakoon. Itse olen kaikki ne ovet avannut, sen tien kulkenut ja valintani tehnyt ja vain minä joudun elämään päätösteni kanssa. Kiitos, jos jaksoit lukea tarinani, valoisaa kevättä kaikille!