Onnellisessa parisuhteessa oleva lapsellinen! Kumpaa rakastat enemmän: lastasi vai miestäsi

Mä taas olen ajatellut aika eri tavalla kuin valtaväestö. Minä ja aviomieheni muodostettiin yksikkö ennen kuin mitään lasta oli kuvioissa, ja ollaan luvattu toisillemme olla aina numero 1. Ja pidetään siitä edelleenkin kiinni, vaikka meillä onkin nyt yhteinen lapsi. Tottakai rakastamme lastamme aivan rajattomasti, mutta välillä kuitenkin muistutamme toisiamme siitä, että meidän parisuhde ja avioliitto on se, mille kaikki perustuu. Ei se mitenkään vähennä sitä rakkauden määrää, mitä lastamme kohtaan tunnemme, mutta varomme tietoisesti sitä, ettemme lapsen takia käänny millään asteella toisiamme vastaan tai etäänny toisistamme. Varomme toki myös sitä, ettei kotona olisi koskaan asetelmaa lapsi vs. me, vaan yleensä toinen aina asettuu lapsen puolelle ihan tietoisesti. Ja toki lapsen, etenkin pienen lapsen, tarpeet menee aina ykköseksi.

Uskon myös, että selviäisin lapseni kuolemasta paremmin kuin mieheni kuolemasta. En toki voi edes kuvitella noin hirveää asiaa, enkä sano että toipuisin lapsen kuolemasta ikinä (ja toki jos joutuisin valitsemaan kumpi kuolee, niin se olisi mieheni, koska lapsella on vielä elämä edessään), mutta ainakin meitä olisi kaksi selviämässä siitä. Jos taas mieheni kuolisi, en tiedä miten selviäisin. En tiedä miten pystyisin huolehtimaan lapsesta sellaisen surun keskellä, mutta kai sitä olisi vaan pakko. Perheemme olisi kuitenkin rikkinäinen lopullisesti. En väitä etteikö lapsen kuolema rikkoisi perhettä myös, mutta se perusyksikkö, eli minä ja mieheni, olisi edelleen läsnä.

Haluan nyt vielä alleviivata, että rakastan lastani aivan yhtä paljon kuin miestäni, mutta itselläni on tällainen ajatusmaailma. Toivottavasti en koskaan joudu kokemaan lapsen tai miehen menettämistä ennen aikojaan. Kamala aihe..

Kuka kakkanaama miettii tällasta..

Totuus on, että rakkauteni mieheeni on aina korvattavissa. Joku toinenkin nainen osaisi häntä varmasti rakastaa, tukea, antaa hellyyttä ja seksiä. Vaikka olisinkin se kaikista tärkein miehelleni ja mies olisi se kaikista tärkein minulle, kolmas osapuoli voi kuvion hetkessä rikkoa.

Äidinrakkautta ei voi korvata samalla tavalla. Kukaan muu nainen ei pysty näkemään lapsiani äidin silmin, ja ne silmät antavat anteeksi paljon vikoja. Jos minua ei olisi, niin lapsille jäisi iso aukko elämäänsä, jota ei kukaan muu pysty korvaamaan. Se vastuu tuntuu joskus todella mittavalta, jos asiaa pysähtyy pohtimaan. Samanlaista vastuuta en tunne miestäni kohtaan.

Yhtä paljon, en voi valita. Hypoteettisessa pelastustilanteessa pelastaisin lapsen, koska olen vastuussa hänestä.

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 22:35"]Millaista äidinrakkaus on? Miten se eroaa ns. romanttisesta rakkaudesta, jota puolisoa kohtaan tuntee?

[/quote] Lapsettomalle se on helpointa selittää näin. Rakkaus omaan lapseen on hieman samanlaista rakkautta jota tunnet itseäsi kohtaan, mutta lisänä on voimakas suojelunhalu.

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 22:35"]Millaista äidinrakkaus on? Miten se eroaa ns. romanttisesta rakkaudesta, jota puolisoa kohtaan tuntee?

[/quote] Lapsettomalle se on helpointa selittää näin. Rakkaus omaan lapseen on hieman samanlaista rakkautta jota tunnet itseäsi kohtaan, mutta lisänä on voimakas suojelunhalu.

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 22:45"][quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 22:39"]

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 22:35"]

Millaista äidinrakkaus on? Miten se eroaa ns. romanttisesta rakkaudesta, jota puolisoa kohtaan tuntee?

[/quote]

Äidinrakkaudessa on mukana kokoaikainen huoli ja pelko siitä että lapselle käy jotain. Äidinrakkauteen kuuluu myös sellainen turhautuneisuus siitä, ettei toista voi suojata maailman pahuudelta. Äidinrakkaus antaa anteeksi oikeastaan mitä tahansa. Äidinrakkaus ei kuole pois, eikä äidinrakkauden kohdetta voi korvata toisella.

[/quote]

Ei kuulosta mitenkään tavoittelemisen arvoiselta tunteelta minusta. Ehkä siksi en ole lapsia koskaan halunnutkaan.

[/quote]Kuulostat sellaiselta ihmiseltä, että päätös on varmasti oikea. Pysy siinä.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 21:43"]

Kuulostat sellaiselta ihmiseltä, että päätös on varmasti oikea. Pysy siinä.

[/quote]

Ai olet nitä ihmisiä, jotka tekevät luonneanalyysejä muutaman foorumiviestin perusteella.

Toi vela on joka ketjussa vakuuttamassa elämänsä ihanuutta, mutta mun silmiiin paistaa kateus noista viesteistä. Vastaus ap:n kysymykseen: lapset menee edelle.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 22:59"]

Toi vela on joka ketjussa vakuuttamassa elämänsä ihanuutta, mutta mun silmiiin paistaa kateus noista viesteistä.

[/quote]

Tällä palstalla kirjoittelee useampikin vapaaehtoisesti lapseton. En kyllä ymmärrä, miksi sellainen olisi kateellinen lapsista, joka ei lapsia halua.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 23:02"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 22:59"]

Toi vela on joka ketjussa vakuuttamassa elämänsä ihanuutta, mutta mun silmiiin paistaa kateus noista viesteistä.

[/quote]

Tällä palstalla kirjoittelee useampikin vapaaehtoisesti lapseton. En kyllä ymmärrä, miksi sellainen olisi kateellinen lapsista, joka ei lapsia halua.

[/quote] Ton yhden tunnistaa. Ehkä on vielä epävarma valinnastaan tai tehnyt väärän valinnan ja pettää itseään. Miksi tulla ketjuun, joka ei koske itseä.

Lapsi.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 23:04"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 23:02"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 22:59"]

Toi vela on joka ketjussa vakuuttamassa elämänsä ihanuutta, mutta mun silmiiin paistaa kateus noista viesteistä.

[/quote]

Tällä palstalla kirjoittelee useampikin vapaaehtoisesti lapseton. En kyllä ymmärrä, miksi sellainen olisi kateellinen lapsista, joka ei lapsia halua.

[/quote] Ton yhden tunnistaa. Ehkä on vielä epävarma valinnastaan tai tehnyt väärän valinnan ja pettää itseään. Miksi tulla ketjuun, joka ei koske itseä.

[/quote]

Vai oletko sinä kenties epävarma valinnastasi, kun kehittelet tällaista vela-teoriaa? :)

Eiköhän anneta vain kaikkien kukkien kukkia, palstallakin.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 23:09"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 23:04"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 23:02"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 22:59"]

Toi vela on joka ketjussa vakuuttamassa elämänsä ihanuutta, mutta mun silmiiin paistaa kateus noista viesteistä.

[/quote]

Tällä palstalla kirjoittelee useampikin vapaaehtoisesti lapseton. En kyllä ymmärrä, miksi sellainen olisi kateellinen lapsista, joka ei lapsia halua.

[/quote] Ton yhden tunnistaa. Ehkä on vielä epävarma valinnastaan tai tehnyt väärän valinnan ja pettää itseään. Miksi tulla ketjuun, joka ei koske itseä.

[/quote]

Vai oletko sinä kenties epävarma valinnastasi, kun kehittelet tällaista vela-teoriaa? :)

Eiköhän anneta vain kaikkien kukkien kukkia, palstallakin.

[/quote] Eipä tuota paljon tarvinnut kehitellä kun on niin läpinäkyvää. Saahan sitä kukkia, mutta ei väärässä ruukussa.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 10:47"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 10:41"]

[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 22:39"]

Miehestä voi erota, lapsesta ei.

[/quote]

Juuri päinvastoin. Lapsesta pitää joskus erota, miehestä ei.

[/quote]

Nyt et taida ymmärtää mitä erolla tarkoitetaan.

Mun mies jätti minut toisen naisen vuoksi viisikymppisenä, oltiin oltu yhdessä jo 30 vuotta. Avioero oli tosiaan lopullinen ero, ei olla oltu kuin muodollisesti tekemisissä sen jälkeen. 

Lapset on muuttaneet kotoa, mutta heihin olen tietenkin edelleen yhteydessä ja tapaamme usein. En ole ERONNUT lapsistani sen myötä kun he ovat aikuistuneet.

[/quote]

Kyllä ymmärrän mitä erolla tarkoitetaan ja "lopullinen" ero on toki todennäköisempi omasta puolisosta kuin omista lapsista. Mahdoton se ei ole kummassakaan tapauksessa.

Suhteesi lapsiisi muuttuu, myönsit sitä tai et. Ja jossain vaiheessa et ole heidän elämänsä tärkein henkilö, tämä on väistämätöntä ja tätä tarkoitin erolla lapsista. Vaikka niiden kanssa olisikin tekemisissä.

Mitä tulee mieheesi, joka jätti sinut, se on toki valitettavaa. Jossain oloissa voisi olla toisin, miehesi voisi olla sinulle se tärkein henkilö maailmassa, ihan kuolemaan asti.

Joku voisi tulla tänne kertomaan kuinka rakkaus omaan lapseen on kuollut, kun tämä ei enää pidä yhteyttä tai kohtelee muuten huonosti. Omasta anopistani voisin kertoa näin. En usko, että hän enää rakastaa poikaansa samoin kuin ennen.

[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 20:41"]

Kyllä ymmärrän mitä erolla tarkoitetaan ja "lopullinen" ero on toki todennäköisempi omasta puolisosta kuin omista lapsista. Mahdoton se ei ole kummassakaan tapauksessa.

Suhteesi lapsiisi muuttuu, myönsit sitä tai et. Ja jossain vaiheessa et ole heidän elämänsä tärkein henkilö, tämä on väistämätöntä ja tätä tarkoitin erolla lapsista. Vaikka niiden kanssa olisikin tekemisissä.

Mitä tulee mieheesi, joka jätti sinut, se on toki valitettavaa. Jossain oloissa voisi olla toisin, miehesi voisi olla sinulle se tärkein henkilö maailmassa, ihan kuolemaan asti.

Joku voisi tulla tänne kertomaan kuinka rakkaus omaan lapseen on kuollut, kun tämä ei enää pidä yhteyttä tai kohtelee muuten huonosti. Omasta anopistani voisin kertoa näin. En usko, että hän enää rakastaa poikaansa samoin kuin ennen.

[/quote]

En usko lainaamasi henkilön olevan se (tai ainakaan ainoa) jolla olisi vaikeuksia myöntää tosiasioita.

Itse tulkitsin lainaamaasi "en eroa lapsistani koskaan koska he pitävät minuun yhteyttä", hyvin pinnalliseksi perusteluksi äidinrakkauden ikuisuudesta. Äidinrakkaus ei ole riippuvainen yhteydenpidosta tai muustakaan sellaisesta.

Jos omat lapset tai yksi lapsi ei pitäisi yhteyttä, olisi ikävä ja huoli, voin kuvitella vihaisuudenkin, mutta suurin tunne olisi huoli, jos ei tietäisi mitään. Jos kuitenkin lapsella ja puolisollaan olisi kaikki hyvin, huokaisisi helpotuksesta.

Miksi miehesi ei muuten pidä äitiinsä yhteyttä (tai kohtelee huonosti äitiään)? Yleensä, jos lapsi ei pidä äitiinsä yhteyttä, on syytä. Ja jos ei ole syytä, niin mistä tiedät, ettei anoppi rakasta poikaansa ja ajattele, että onneksi he puolison kanssa ovat onnellisia?

En kysy väittääkseni sen olevan mahdotonta, vaan mistä tiedät.

Monikin meistä voisi kertoa lähipiiristä ja omasta lapsuudesta esimerkkejä vinksahtaneesta äidinrakkaudesta tai sen puutteesta, jos joku ensin kertoisi, mikä järki on verrata epätervettä äidinrakkautta terveeseen rakkauteen puolisoa kohtaan. Sillä todistetaan... mitä? Että on olemassa epätervettä äidinrakkautta ja tervettä rakkautta puolisoon?

Esim. kuvailemasi vaikeus myöntää se, että suhde lapsiin muuttuu kun he kasvavat, ei olisi äidinrakkautta, vaan siinä olisi mukana epäterveitä, siihen kuulumattomia aineksia. Äiti haluaa suhteen muuttuvan. Äitiä ahdistaisi, jos lapsi jäisi ns roikkumaan äitiinsä aikuisena. Äiti on onnellinen siitä, ettei ole enää se tärkein henkilö. Toki kasvu on haikeaa, mutta äiti on onnellinen, kun lapsi on onnellinen, eikä kukaan oikeasti haluaisi olla ikuisesti jämähtää vauvan äiti, kouluikäisten äiti, teinien äiti... Äiti haluaa, että lapset selviytyvät, kun hän ei enää ole täällä heistä huolehtimassa.

Jos siis puhutaan pelkästään äidinrakkaudesta, eikä niistä kenellä se on sairastunut (henkisten) resurssien puutteen takia.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:12"]

Mitä järkeä sellaisessa elämässä enää olisi, kun itse olisi vain antava osapuoli ja kaikki muut rakastaisivat jotain toista enemmän. Kuulostaa todella surulliselta. Olla aina se joka ollaan valmiita heivaamaan yli laidan. Minä haluan olla puolisolleni se kaikkein tärkein, ja haluan että hänkin on minulle. Miksi edes olla sellaisen ihmisen kanssa jonka olisi valmis heivaamaan veneestä...

[/quote]

Mutta se ei tunnu surulliselta. Eikö ole jännä.

Eivät kaikki meistä ole eläneet hattarassa. Itsekin ajattelin ennen lapsia, mitenköhän tulen jaksamaann, aina vaan antaa ja antaa, etenkin kun itse ei saanut lasisessa lapsuudessaan mitään. Lasten hoitohan on ihan kauheaa ja raskasta (kokemusta oli), mutta teen sen yhden, koska kouluikäiset ovat jo kivoja, ja koska haluan katsoa tämänkin kortin tms. Näin ajattelin.

Mutta omat lapset eniten antavat, mekanismilla mitä on ehkä mahdoton selittää. Lapset paransivat omasta lapsuudesta. Ei, että olisi jotenkin "aikuistunut, tullut epäitsekkäämmäksi, paremmaksi ihmiseksi"... vaan lapset ovat antaneet, ihan ilman sellaista sävyä että kokisi saaneensa jotain "koska tekee hyvää" (vrt hyväntekeväisyystyö, josta myös saa). Eli ei niin, vaan että saa itse.

Ihan kuin ensimmäisen jälkeen ajatteli, miten ikinä muka voisi rakastaa toista yhtä paljon kuin tätä maailman ihaninta esikoista. Sen sijaan kolmatta tehdessä tiesi jo kokemuksesta, että sitä tulee rakastamaan yhtä paljon...

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:21"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:12"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 10:35"]Yksi syy lisää olla hankkimatta lapsia. Kuulostaa todella surulliselta ettei sitten ole ikinä enää kenellekään se "maailman tärkein ihminen". Puolisolle tärkein olisi lapsi/lapset, ja lapsille aikuisena se oma puoliso tai lapset. Kuka sitten enää itsestä välittäisi eniten ikinä, ei kukaan.

Mitä järkeä sellaisessa elämässä enää olisi, kun itse olisi vain antava osapuoli ja kaikki muut rakastaisivat jotain toista enemmän. Kuulostaa todella surulliselta. Olla aina se joka ollaan valmiita heivaamaan yli laidan. Minä haluan olla puolisolleni se kaikkein tärkein, ja haluan että hänkin on minulle. Miksi edes olla sellaisen ihmisen kanssa jonka olisi valmis heivaamaan veneestä...

[/quote] Tää oli jo niin uskomaton ajatus, että menee yli ymmärryksen. Siis antava osapuoli, en voi käsittää. Miten paljon niiltä lapsilta saa ja myös mieheltä. Rakkautta ei voi koskaan olla liikaa, sitä myös haluaa tärkeimmilleen antaa. Tää on jo surullista, että joku voi olla näin hukassa.

[/quote]Varmaan siis saa, mutta ettei ole kellekään, yhtään kellekään se kaikkein tärkein. Puoliso asettaa lapset tärkeimpään asemaan, ja lapset oman puolisonsa/lapselle. Sinä et ole kenellekään tärkein, olet aina enintään se "kakkosvaihtoehto". SE on surullista. Mikä siinä mielestäsi on "hukassa" olemista?

[/quote]

Tavallaan ymmärrän mitä ajat takaa, noin minäkin ajattelin joskus nuorena ja lapsettomana. Halusin kokea olevani se kaikista tärkein edes hetken. Tämän takia lopetin yhden suhteen varsin pian mieheen, jolla oli kaksi lasta. Tiedostin etten voisi koskaan olla hänen elämänsä ainoa ykkönen, enkä olisi muuta voinutkaan vaatia. Ja jos olisin mennyt hänen lastensa edelle, niin en olisi voinut sitten kuitenkaan arvostaa häntä miehenä, koska arvomaailmassani lasten tulee olla myös isälle uusia rakkauksia tärkeämpi.

Kuitenkin, olenhan minä saanut olla miehelleni aikaa ennen lapsia se kaikista tärkein. Nyt kun meillä on yhteisiä lapsia, niin rakkaus on lisääntynyt, ei jakautunut. En koe kilpailutilannetta lasteni kanssa, koska vanhemman rakkaus lapseen on erilaista kuin miehen ja naisen välinen rakkaus. Niin kauan kuin meidän suhteemme saa aikaa ja siinä riittää rakkautta, mieheni rakkaus lapsiamme kohtaan ei ole minulta pois. Ja vielä: lapsissamme on myös osa minua. Tätä on vaikea selittää, mutta me vanhemmat näemme (niin hyvässä kuin pahassakin) lapsissamme myös itsemme ja toisemme.

Jos sen sijaan mieheni rakastuisi toiseen naiseen, olisi asia aivan eri. En olisi enää hänen elämänsä NAINEN ja romanttinen rakkaus.

Rakastan kaikki miestäni ja lapsia valtavasti, mutta lopulta elämä ilman miestäni olisi mahdollisempaa kestää, kuin että joutuisin luopumaan lapsesta.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:21"][quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:12"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 10:35"]Yksi syy lisää olla hankkimatta lapsia. Kuulostaa todella surulliselta ettei sitten ole ikinä enää kenellekään se "maailman tärkein ihminen". Puolisolle tärkein olisi lapsi/lapset, ja lapsille aikuisena se oma puoliso tai lapset. Kuka sitten enää itsestä välittäisi eniten ikinä, ei kukaan.

Mitä järkeä sellaisessa elämässä enää olisi, kun itse olisi vain antava osapuoli ja kaikki muut rakastaisivat jotain toista enemmän. Kuulostaa todella surulliselta. Olla aina se joka ollaan valmiita heivaamaan yli laidan. Minä haluan olla puolisolleni se kaikkein tärkein, ja haluan että hänkin on minulle. Miksi edes olla sellaisen ihmisen kanssa jonka olisi valmis heivaamaan veneestä...

[/quote] Tää oli jo niin uskomaton ajatus, että menee yli ymmärryksen. Siis antava osapuoli, en voi käsittää. Miten paljon niiltä lapsilta saa ja myös mieheltä. Rakkautta ei voi koskaan olla liikaa, sitä myös haluaa tärkeimmilleen antaa. Tää on jo surullista, että joku voi olla näin hukassa.

[/quote]Varmaan siis saa, mutta ettei ole kellekään, yhtään kellekään se kaikkein tärkein. Puoliso asettaa lapset tärkeimpään asemaan, ja lapset oman puolisonsa/lapselle. Sinä et ole kenellekään tärkein, olet aina enintään se "kakkosvaihtoehto". SE on surullista. Mikä siinä mielestäsi on "hukassa" olemista?

[/quote]Oletko aikuinen? Terveellä itsetunnolla varustettu nainen? Naurattaisi jos ei itkettäisi nämä kommentit. Kannattaa lukea palsta uudelleen läpi, ajatuksen kanssa jos se ei ole liikaa vaadittu. Löydät vastauksen itsekin.