Ongelmana puolison vanhemmat

Mulla on vähän ehkä epätavallinen tilanne tänne, mutta neuvot kelpaisivat, mielellään ihan sellaisiltakin jotka eivät suhdettani hyväksy. Paitsi jos se neuvo on erota, niin silloin en tule sitä edes herkitsemaan.

Eli alkuun vähän pohjatietoa; olen 28 v. ja elän avoliitossa (olemme myös kihloissa) 31 v. naisen kanssa. Kyllä, olen itsekin nainen. Olemme seurustelleet kuusi vuotta joista neljä olemme asuneet yhdessä ja vuoden olemme olleet myös kihloissa. Elämme suhteellisen normaalia elämää, käymme molemmat töissä ja meillä on koira.

Ongelmani koskee puolisoni anoppia, hän ei suostu tapaamaan meitä. Ei edes puolisoani ilman minua nyt kun olemme kihloissa. Ennen sitä tyttöystäväni saattoi käydä äitinsä luona kahvilla sillä äiti uskoi kyseessä olevan joku "vaihe". (Tähän sen verran taustoja että tyttöystäväni on ollut teini-ikäisestä asti avoin seksuaalisesta suuntautumisestaan vanhemmilleenkin. Itse vähän taisin järkyttää vanhempiani kun toin hänet näytille, seurustelin teininä poikien kanssa - alkujärkytyksen jälkeen vanhempani ovat ottaneet tyttöystäväni osaksi perhettämme. Mutta siis tyttöystäväni perheelle ei hänen seksuaalinen suuntautumisensa ole mikään uusi tieto ja suhteestammekin ja yhdessä asumisestamme ovat tosiaan tienneet jo vuosia.) 

Tyttöystävääni harmittaa hirveästi hänen välinsä vanhempiinsa. Harmitti jo ennen se etteivät he suostu tapaamaan minua, mutta lopulta kuitenkin he pystyivät sopimaan siitä aiheutuneet kamalat riitansa ja tapasivat säännöllisesti ihan oman perheensä kesken. Minua luonnollisesti harmittaa etten voi olla osa myös oman puolisoni perhettä tai saa edes mahdollisuutta tutustua heihin, mutta toisaalta tärkeintä minullekin aina oli ettei hän menettänyt omaa suhdettaan vanhempiinsa ja kanustinkin häntä tapaamaan heitä heidän ehdoillaan välien katkaisemisen sijaan.

Kihlauksemme jälkeen (ja tyttöystäväni vanhemmat kuulivat ensimmäisten joukossa häneltä että hän kosi minua) vanhemmat katkasivat ne vähäisetkin välit. Ajattelimme antaa heille aikaa mutta nyt on kulunut jo yli vuosi ja edelleenkään heidän kanssaan ei voi edes keskustella asiasta - tai ylipäätänsä mistään, edes vaihtaa kuulumisia. Ennen tyttöystäväni sai omalla nimellään osoitteeseemme joulu- ja pääsiäiskortit, nyt hänelle ei tule niitäkään.

Tunnemme toki muitakin joiden vanhemmat ovat katkaisseet välinsä heihin, mutta on tämä silti kauheaa. Ja siis olisi niin ihanaa jos pääsisimme edes takaisin siihen tilanteeseen että he suostuisivat tapaamaan tytärtään. Välillä on ihan kauhea olo kun on tullut itselleen kaikista rakkaimman ihmisen ja tämän perheen väliin, vaikka en tästä itseäni varsinaisesti syytäkään ja tyttöystäväni ei etenkään, päinvastoin.

Tilanne on tietenkin siinä mielessä hyvä, että tyttöystäväni on hyvin läheinen minun vanhempieni kanssa ja saamme edes heiltä tukea, mutta eihän se hänelle sama ole kuin omien vanhempien hyväksyntä. :( Tyttöystäväni on kovin loukkaantunut ja suurimman osan ajasta valmis antamaan periksi, mutta välillä taas kaipaa perhettään ja toivoo että voisi edes sillointällöin jutella vanhempiensa kanssa puhelimessa että tietäisi kaiken olevan hyvin.

Onko täällä kenelläkään mitään ajatuksia siitä mitä voisimme tehdä tilanteelle? Itse emme vain enää keksi mitään, mitä voisimme tehdä.