Sukulaislapset lahjotaan osallistumaan lapseni synttäreille
Laitettiin synttärikutsut matkaan, ja vastauksena tuli, että aikuiset osallistuvat kyllä. Perheiden teini-ikäiset lapset, lastemme serkut, tulevat kuulemma ainoastaan, jos vanhempansa maksavat heille. Eli heidän saapumisensa on epävarmaa, koska vanhemmat eivät ole vielä luvanneet maksua. Näissä perheissä on ennenkin lahjottu lapsia tekemään asioita, jos esim. käyttäytyy hyvin kaupassa tai juhlissa, saa palkinnoksi rahaa/tavaraa. Jos ei lyö sisaruksiaan, saa korotetun viikkorahan.
Päivittelin asiaa oman äitini kanssa, joka innoissaan meni kertomaan omalle lapselleni, että serkut tulevat jos heille maksetaan siitä. Lapseni loukkaantui ja minä suutuin. Tuohan on selvä viesti, ettei synttärisankarilla ole väliä, vaan rahalla on väliä. Äitini on mykkäkoulussa ja vihainen, koska suutuin turhasta. Hänen mielestään asia on hauska, ja siksi juoksi kertomaan siitä sankarille. Minun mielestäni tuo on törkeä teko, jos synttäreille tullaan niin tullaan rehdisti eikä rahan takia. Jos on tultu rahan takia, ainakin pidetään suu kiinni, ettei kohteelle tule paha mieli.
Pyydänkö anteeksi äidiltäni kuten hän vaatii, ja minä ylireagoin? Hänellä on näitä mykkäilyjä ollut aiemminkin, enkä enää tiedä tunnenko oikein vai väärin. Lapsestani nyt ainakin tuntui pahalta, sillä hän rakastaa serkkujaan.
Kommentit (6)
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Että jos lapsesi serkut eivät osallistu sinun lapsesi juhlapäiviin, niin jätä sinäkin osallistumatta heidän rippijuhliin, valmistujaisiin jne.
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä on äitisi vika, kun ainoa juntti on serkkujen äiti, kun kertoi sinulle? Naurettavaa aikuisella ihmisellä kiukutella äidille kuin keskenkasvuinen teini.
Mielestäni äitini teki väärin, kun meni paljastamaan lapselle tämän asian kuin ilouutisen. Aivan kuin lapsen mielestä olisi hauskaa, että vieraille on maksettava, jotta tulevat hänen synttäreilleen. Äidin mielestä se on ratkiriemukasta. Oletin, että hän pitää suunsa kiinni. On totta, että myös serkkujen äiti on juntti, mutta tuskin olisi kehdannut muksulle kertoa tuota kuviota päin naamaa.
No äitisi on kyllä harvinaisen empatiakyvytön ja tyhmä ihminen. Ja kyllä serkut ja vanhempansa ovat huonotapaisia ja itsekkäitä ihmisiä.
Selität omalle lapsellesi, että serkut ovat nyt murrosiässä. Tykkäävät hänestä, mutta kokeilevat kaikenlaista omia vanhempia kohtaan. Älä avaa tämän enempää heidän kasvatusta ym. nyt vain kuittaat sillä murrosiällä.
En kyllä itse antaisi oman äitini pahemmin viettää aikaa oman lapseni kanssa, jos ei ymmärrä miksi tuollaisia ei möläytetä lapsille. Enkä kertoisi hänelle mitään oikeastaan mistään.
Vastaisuudessa sitten vain kaverisynttäreitä teille. Suku kun on mitä on.
Kristiina xx kirjoitti:
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Että jos lapsesi serkut eivät osallistu sinun lapsesi juhlapäiviin, niin jätä sinäkin osallistumatta heidän rippijuhliin, valmistujaisiin jne.
Jep. Tässä ehkä suurin ongelma on, jos vieraat tulevat maksettuina juhlimaan, ja lapseni tietää sen. En tiedä, miten lohduttaa. Tekisi mieli lähettää viestiä, että älkää tulko ollenkaan, jos se on noin vastenmielistä.
Älä pyydä anteeksi, ei ole sun vika, että äitisi sanoo kaikki mitä sylki tuo.
Miten tämä on äitisi vika, kun ainoa juntti on serkkujen äiti, kun kertoi sinulle? Naurettavaa aikuisella ihmisellä kiukutella äidille kuin keskenkasvuinen teini.